Ase & Erä on ilmestynyt jo 28 vuotta ja tänä aikana saavuttanut erittäin vankan aseman metsästyksestä, aseista ja eräelämästä kiinnostuneiden keskuudessa. Monipuolisen sisältönsä ansiosta lehden lukijamäärä on kasvanut harrastelijoista aina iäkkäämpiin konkareihin Hangosta Utsjoelle. Ase & Erä metsästää, testaa teknistä välineistöä, esittelee aseuutuudet ja patruunat, tekee metsästysmatkoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Metsästyskauden loputtua on hyvää aikaa pohtia riistan hyvinvointia ja lisääntymistä tukevia toimia. Näitä ovat esimerkiksi riistapellot. Hyvin suunniteltu, perustettu ja hoidettu monimuotoisuuspelto antaa ravintoa ja suojaa monille eläinlajeille pitkälle talveen.
Kauhajoella Päntäneen Metsästysseuran maa-ala on 25 000 hehtaaria. Peltoa on noin 7 000 hehtaaria ja riistapeltojen osuus noin 100 hehtaaria.
Mika Pihlaja viljelee noin kahden hehtaarin lohkoa, jossa kasvaa riistalle kauraa, rehukaalia ja riistaseosta. Päntäneen metsästysseuran kaurispäällikkö Pasi Viitamäellä puolestaan on appensa kanssa riistapeltona kuusi hehtaaria, ja pääasiallinen viljelykasvi on rehukaaliseos peuroja silmälläpitäen.
– Riistapellosta saavat ruokansa hyvin monet eläimet linnuista karhuun. Metsäkanalinnut, fasaani ja peltopyyt saavat ravinnon lisäksi myös suojaa. Jänikset ja rusakot ovat yleisiä ruokailijoita. Kaikki sorkkaeläimet vierailevat säännöllisesti ja hirvikin viihtyy riistapelloilla lumentuloon saakka, varsinkin jos viljelyssä on rehukaalta, ja siirtyy vasta sitten talvehtimisalueilleen. Myös karhu tulee kauran perässä, Pihlaja kertoo.
– Riistapellot ovat erityisesti pienille sorkille eli valkohäntäpeuralle ja metsäkauriille elintärkeitä lisääntymisen kannalta. On havaittu, että riistapellon lisäksi yli talven jatkuvalla ruokinnalla vasojen määrä on lisääntynyt oleellisesti ja ravinnon avulla hyväkuntoiset emät ovat saaneet 2-3 vasaa kerralla. Erityisesti runsaslumisista talvista kauris ja peura eivät selviä ilman ruokintaa. Myös peltopyyt ja fasaanit hyötyvät riistapelloista merkittävästi, toteaa Viitamäki.

Sijainnilla suojaa
Riistapeltojen sijainnilla on iso merkitys eri eläimille.
Riistalle tarkoitetut pellot on hyvä perustaa metsien keskellä ja reunoilla sijaitseville lohkoille, sinne missä riista myös liikkuu eniten. Erityisesti vilkkaasti liikennöityyn tiehen tulee olla riittävästi matkaa ja peltoja ei tule sijoittaa tien molemmin puolin. Näin saadaan varsinkin hirvet ohjattua pois liikenteen seasta. Myös pienriista ja linnut saavat näin tarvitsemaansa suojaa. Lisäksi että riista ohjataan pois teiltä, riistapellot houkuttelevat varsinkin hirvet taimikoista tekemästä tuhojaan puustolle.
Vesistöjen varrella sijaitsevat lohkot ovat aina hyvä valinta. Näin saadaan automaattisesti suojakaistaa, joka suodattaa viljelyksiltä valuvat ravinteet ja estävät niiden pääsyn vesistöön. Monimuotoisilla riistapelloilla on myös suotuisa vaikutus ympäröivään maisemaan, sillä ne elävöittävät ja värittävät nykyään niin yksitoikkoista maatalousmaisemaa.
Riistapeltojen merkitys ei korostu pelkästään riistan hyvinvoinnissa, vaan ne tuovat suojaa ja lisääntymispaikkoja myös muille luonnonvaraisille eläimille ja linnuille. Monimuotoiset riistapellot tuovat elinmahdollisuutta myös monille hyönteisille kuten perhosille ja mehiläisille, joilta tehollinen viljely ja piennarten hoito vievät elintärkeät kukkaset.

Tukikelpoista maata
Mika Pihlajan mukaan riistapelto on viljelijälle hyvä valinta, koska oikein tehtynä riistapelto on myös EU-tukikelpoinen.
Kyseinen peltolohko pitää olla ympäristötuen piirissä ja kylvö tulee tehdä riistakasveiksi hyväksytyillä siemenillä. Riistapeltoja ylläpitävät myös sellaiset viljelijät, jotka eivät itse metsästä, mutta haluavat osaltaan vaikuttaa luonnon hyvinvointiin.
– Meillä EU-tukea varten tilalla pitää olla kolme eri kasvilajia, ja riistapelto käy yhdestä. Mikäli viljelijällä on sellaista peltoalaa, jota ei tarvitse karjan ruokintaan, on riistapelto hyvä valinta. Riistapelto pitää olla kylvettynä vasta kesäkuun loppuun mennessä, joten siihen käytettävä työ jaksottuu hyvin muihin kevättöihin. Tavallisesta viljelystä poiketen keräysvaihe jää pois, joten kustannukset jäävät alhaisiksi.
Riistapellosta viljelijä tekee normaalin viljelysuunnitelman Maville eli Maaseutuvirastolle. Riistaseoksella kylvettyjen peltojen sato tulee käyttää riistan ruokintaan. Osan sadosta voi korjata seipäille tai paaleihin turvaamaan talven ruokintaa. Luonnonhoitopeltojen niitto on mahdollista 1.8. jälkeen.
– Riistapellon perustaminen alkaa keväällä maanmuokkauksella ja kylvön yhteydessä tehdään kevyt lannoitus peitteisen kasvun takaamiseksi. Myöhäinen kylvöajankohta edesauttaa, että kylmä kevät tai liika vesimäärä eivät huononna kasvustoa tai haittaa kylvöä. Myöhään kylvetylle riistapellolle kosteus on hyvin tärkeää, ja mitä vihreämpi pelto on syksyllä, sitä pidemmälle talveen ruokaa riittää, Pihlaja selvittää.

Sudet ovat hiippailleet asuintalojen takapihoilla Jalasjärvellä, Lehmän tappanut susi nähtiin jälleen pellolla, Sudet tappoivat parikymmentä lammasta Isojoella, Susia nähty keskustan tuntumassa.
Tällaiset lehtiotsikot ovat arkipäivää Etelä-Pohjanmaalla ja erityisesti Suupohjan alueella. Suupohjan muodostavat Kauhajoen kaupunki sekä Isojoen, Karijoen sekä Teuvan kunnat. Osansa susikeskittymästä ovat saaneet myös pohjoispuolella sijaitsevat Kurikka ja Jalasjärvi.
Susien aiheuttama uhka on alueella uusi. Aikaisemmin seudulla liikkui vaeltavia yksilöitä silloin tällöin, nyt yhtäkkiä kahden vuoden aikana määrä on lisääntynyt merkittävästi ja sudet ovat perustaneet Suupohjan alueelle useita reviirejä.
– Muutamilla alueilla ihmiset ovat huolissaan susien lisääntyvistä pihakäynneistä. Lapsia ei kovin herkästi päästetä iltaisin ulos pihalle leikkimään. Hangaskylässä liikkuu hyvin kesy susi lähellä asutusta ja pihoilla. Se nähtiin jopa karjan seassa aitauksessa. Kainaston alakoulua vastapäätä susi on nähty myös saalistamassa kissoja, Kauhajoen Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Jarkko Latvanen luettelee.
Latvanen hälytettiin paikalle, kun jalkaansa ontuva susi huomattiin karjan läheisyydessä Kauhajoen Hangaskylässä. Hän seurasi kolmisen tuntia kuinka susi tarkkaili karjaa. Se liikkui rauhallisesti lähistöllä olevista ihmisistä välittämättä. Se oli jopa aitauksessa ja makasi siellä.
Latvanen oli soittanut kaksi kertaa hälytyskeskukseen ja pyytänyt poliisia apuun. Kyseessä oli iso lihakarjalauma vasikoineen, ja mikäli se olisi vauhkoontunut ja tullut aidasta läpi, olisi voinut aiheutua suurta vahinkoa sekä ihmisille että karjalle. Vaarana oli myös, että susi pääsee raatelemaan eläimiä.
– Poliisi ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi saapua paikalle, eikä ontuvalle eläimelle annettu kaatolupaa. Sille ei annettu edes karkotuslupaa. Poliisi käski vain seurata tilannetta, Latvanen kertaa tapahtumia.

Metsästys uhattuna
Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajaa huolestuttaa metsästyksen tulevaisuus.
Naapurikunnassa sudet kävivät ajokoiran kimppuun. Koiria on myös seurailtu, ja on tiedossa useita kertoja, jolloin koira on käynyt metsän puolella, mutta on palannut peloissaan isäntänsä luokse.
– Susialueilla koiralla metsästys sekä siihen olennaisesti liittyvä kilpailutoiminta vaikeutuvat väistämättä. Nyt jo on havaittavissa, että metsästyskoirakokeissa osallistujamäärät vähenevät, kun kaikille ei voi varmuudella luvata turvallista maastoa. On semmoistakin ollut havaittavissa, että hyvän koiran menehdyttyä ei haluta enää uutta koiraa hankkia, koska katsotaan, että mahdollisuus turvalliseen harrastamiseen on mennyt.

Riistaa riittänyt
Sudet vaikuttavat alueen riistakantoihin.
Tällä hetkellä Suupohjassa on paljon ruokaa metsässä. Sudet kuitenkin verottavat hirvikantoja ja erityisesti pienempää sorkkaa merkittävästi. Vuositasolla sudet tappavat useita kymmeniä hirviä ja erityisesti vasoja.
Jarkko Latvanen kertoo, että kauden aikana on löytynyt 15 suden tappamaa hirvenraatoa maastosta ja varmasti iso määrä jää huomaamatta.
– Jos susien määrän kasvu jatkuu kiihtyvää tahtia penikoimisen myötä, ei ole mitään arviota kuinka kauan ruoka riittää metsässä. Kun ruoka loppuu, sudet tulevat vielä enemmän ihmisten lähelle. Jossain vaiheessa hirvilupien määrä laskee; jo nyt on olemassa kuntia, joissa hirvilupia ei susien vuoksi myönnetä ollenkaan.
Latvanen muistuttaa, että metsästyksen ympärillä liikkuu paljon rahaa, monen ihmisen elanto on siinä kiinni.
– Ja mikä tärkeintä, metsästys on sosiaalinen tapahtuma, joka on monelle erittäin tärkeä henkireikä arkeen. Julkinen suhtautuminen metsästykseen on nykyään hyvin positiivista, ja eettistä ruokaa arvostetaan.

Suojelijat vaativat, ettei valtio maksaisi korvauksia suden suuhun joutuneista koirista, jos ne on päästetty irti niin sanotuilla susialueilla.
Metsästäjät antavat tälle täystyrmäyksen. Olipa riistalaji mikä tahansa, koiran merkitystä pidetään ylivertaisena koko metsästyksen onnistumiselle. Susikantoja puolestaan pidetään jo niin suurina, ettei susivapaista alueista ole enää tietoa.
Lieksassa asuva tunnettu metsästyskoiraharrastaja Veikko Hakkarainen sanoo tietävänsä hyvin suojelijoiden vaatimukset.
– Suojelujärjestöt ovat ilmaisseet useassa yhteydessä, että koirilla metsästäminen tulisi kokonaan kieltää. Siten eri rotujen koetoiminta jäisi myös syksyisin pois, kuten ennen kokeita tapahtuva harjoittelu.
Jos valtio ei enää korvaisi susivahinkoja, oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus eivät Hakkaraisen mukaan toteutuisi.
– On muistettava, että sen menetetyn koiran koulutukseen on satsattu satoja tunteja omaa aikaa, käytetty sitä eläinlääkärissä, näyttelyissä ja kokeissa. Jo pelkkä pentu maksaa nykyisin rodusta riippuen 1000–2000 euroa, joten vahinko on merkittävä. Jos koiran vakuuttaa itse, ne kulut ovat vuositasolla useita satoja euroja. Ja suden suuhun menetetty koira ei palaa koskaan takaisin.
Hakkaraisen mukaan valtion on maksettava koirasta korvaukset vahingon sattuessa, koska se vaalii nykyistä ylisuurta susikantaa.

Pyytämättä kauas riistan perään
Muutamat suojelujärjestöt ovat myös todenneet, ettei koiria tulisi laskea metsässä liian kauas ohjaajastaan.
Hakkarainen pitää tätä järjettömänä.
– Riistaveriset koirat menevät pyytämättä kauas riistan perässä, eikä ohjaaja voi sitä millään lailla rajoittaa. Oma lukunsa ovat ylisitkeät hirvikoirat, jotka jäävät yöksi haukkumaan riistaa ja houkuttelevat haukunnallaan lähiseudun sudet paikalle.

Sudenmetsästys ja ajavat koirat
On myös kritisoitu sitä, että suden kannanhoidollisessa metsästyksessä käytetään ajavia koiria.
Hakkarainen muistuttaa, että yleensä sudet on ennen koirien irtilaskemista kierretty lippusiimaan, ja koirat lasketaan vain panemaan sudet liikkeelle lippusiiman sisällä.
Monesti sudet hyppivät siiman yli ajon aikana.
– Ajotilanne kestää kuitenkin vain hyvin lyhyen ajan, joten sudet eivät ehdi stressaantua. Kun sudet kuulevat koiran haukun perässään ne lähtevät välittömästi liikkeelle ja osuvat passimiesten eteen ja tulevat kaadetuksi.
– Monessa pyyntiporukassa siiman sisään menee hiihtävä metsästäjä, jota pakoon sudet lähtevät välittömästi.

Maa- ja metsätalousministeriö esitti alkavalle metsästysvuodelle 183 karhun kaatokiintiötä, mikä oli 50 karhua suurempi kuin vuotta aiemmin. Asetuksen perusteella Suomen riistakeskus myönsi 113 poikkeuslupaa karhun metsästykseen.
Suurin painoarvo harkinnassa oli ollut kahden edellisen kauden kirjatuilla pentue­havainnoilla, jotka kuvaavat karhukannan kehityksen vaihetta. Pentuehavainnot olivat myös perusteena Luonnonvarakeskuksen tekemälle kanta-arviolle.
Riistakeskus Pohjois-Karjalan riistapäällikkö Juha Kuittisen mukaan lähes kaikki kannanhoidolliset 47 poikkeuslupaa tulivat käytetyiksi viikossa.
– Ensimmäisen viikonlopun aikana kaatui 37 karhua ja sitä seuranneella viikolla vielä yhdeksän lisää. Luvat oli käytetty 2. syyskuuta. Muita kuin kannanhoidollisia poikkeuslupia ei Pohjois-Karjalaan ole tänä vuonna myönnetty. Niitä ei ylipäätäänkään myönnetä vuosittain kuin 1–2.
Pohjois-Karjalassa lupamäärä nousi edellisvuodesta, jolloin lupia oli myönnetty 30 karhun metsästämiseen.
– Karhunmetsästyksen nopea tahti selittyy aktiivisella metsästäjäkunnalla, runsaalla karhukannalla sekä toimivilla koirilla.
Nykyisellä kaatokiintiöllä kannan lasketaan pysyvän ennallaan.
– Toisaalta korjaustoimenpiteet ovat mahdollisia, jos karhukanta alkaisi kasvaa. Täsmällinen kannanarviointi on aika hankalaa, koska emme tarkkaan tiedä karhujen ikäjakaumaa ja tuottavuutta. Myös itärajan takaa saapuu jonkin verran karhuja Suomeen, mutta nettokannanlisäystä on aika mahdoton sanoa. Saalistilastoissa on aika paljon nuoria uroskarhuja, joista ainakin osan voisi päätellä saapuneen rajan takaa uusia reviireitä etsisessään.

Vesistöt jakavat karhukantoja
Pohjois-Karjalan maakunnasta pääosa kuuluu vakiintuneen karhukannan hoitoalueeseen.
Vakiintuneen karhukannan hoitoalueella poikkeuslupia oli painotettu alueille, joissa karhukanta on tiheämpi kuin muualla hoitoalueella. Tavoitteena on pienentää tihentymäalueiden karhukantaa. Pohjois-Karjalassa karhukanta jakaantuu melko epätaisesti.
Itärajan kunnissa kanta on vahva, mutta suurten vesistöjen Pielisen ja Höytiäisen länsipuolen kunnissa Juuassa, Polvijärvellä, Liperissä kanta on selvästi harvempi.
Itärajan kunnissa Ilomantsissa ja Lieksassa oli kummassakin 11 lupaa. Keski-Karjalan lupa-alueella lupia oli yhdeksän, Joensuun lupa-alueella kuusi, Tuupovaarassa neljä sekä Nurmeksessa ja Valtimolla molemmissa kaksi.
– Noista 47 luvasta vain kaksi oli maakunnan länsiosiin. Juuan ja Polvijärven lupa-alueel­la oli luvat kahden karhun metsästämiseen. Tosin sielläkin kanta on vahvistumassa. Pohjois-Karjalan länsiosan neljä kuntaa kuuluvat karhukannan levittäytymisvyöhykkeeseen, kertoo Juha Kuittinen.
Tällä alueella karhukanta on vahvistunut, ja alueella todettiin kolme Luonnonvarakeskuksen vahvistamaa karhupentuetta vuonna 2015.
– Kannanhoidollinen poikkeuslupa oli haettu myös Liperin ja Outokummun muodostamalle lupa-alueelle, mutta luvan myöntämiselle ei ollut perusteita, koska hakemusalueella ei ollut edellisvuonna yhtään Luken vahvistamaa karhupentuetta. Karhukannan levittäytymisvyöhykkeellä tavoitteena on että karhukanta kasvaa maltillisesti, jotta alueelta siirtyisi yksilöitä harvemman kannan alueille.

Vesilintujen kantojen kehitys on Luonnonvarakeskuksen tutkija Jukka Rintalan mukaan murheellista seurattavaa. Riistasorsista ainoastaan sinisorsan kanta on kehittynyt nousujohteisesti koko 20-vuotisen seurantahistorian ajan.
– Useimpien vesilintujen pesimäkannat ovat taantuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Riistasorsista haapanan kokonaiskanta on ollut laskusuunnassa 1990-luvun alkupuolelta alkaen. Sama koskee punasotkaa ja tukkasotkaa sekä metsästettäviin rantakanoihin kuuluvaa nokikanaa. Myös jouhisorsan ja heinätavin kannat ovat pitkällä aikavälillä olleet selvästi taantuvia, sanoo Rintala.
Riistalajeista jyrkimmin on laskenut nokikanan kanta 1990-luvun alusta lähtien. Sen kohdalla voidaan Rintalan mukaan puhua jo romahduksesta.
– Kannankehityksen suunta on selvästi taantuva, mutta syytä ei voi suoraan kytkeä poikastuoton pienenemiseen, koska poikashavaintoja tulee vesilintujen poikuelaskennoista vähän kattavaa tarkastelua varten. Tämä ei kuitenkaan poissulje mahdollisuutta, että kannan taantuminen on seurausta poikastuoton pienenemisestä.
Tukkasotka on yleinen laji niin saaristossa kuin sisävesilläkin, mutta molemmilla alueilla kanta on taantunut selvästi viime vuosikymmenten aikana. Telkkä, tavi, lapasorsa, iso- ja tukkakoskelo kuuluvat ryhmään, jossa kannanvaihtelut ovat olleet viime vuosina aika suuria, mutta pitkällä aikavälillä kannoissa ei ole havaittu merkittäviä muutoksia.
– Erityisesti lapasorsakanta on vaihdellut voimakkaasti seurannan aikana. Telkkäkanta on pudonnut selvästi 1990-luvun alun lukemista, mutta runsastunut lievästi viime vuosina. Koskelot ovat kalansyöjiä ja viihtyvät karuissa vesissä.
Yleisimmistä riistasorsista sinisorsan määrät taantuivat seitsemän prosenttia viime vuonna vuodesta 2014. Tavin ja haapanan kannat pienenivät noin 15 prosenttia. Syksyisestä nuorten lintujen osuudesta kertova poikastuotto laski sinisorsalla viisi ja tavilla yhdeksän prosenttia vuodesta 2014. Nokikanan poikastuotto oli vuonna 2015 heikko: pudotusta edellisvuodesta oli 67 prosenttia. Haapanan poikastuotto oli 15 prosenttia parempi kuin viime vuonna, ja telkällä tuotto nousi kymmenen prosenttia.

Pohjois-Karjalan vahva karhukanta sai tilalliset tarttumaan kymmenkunta vuotta sitten valtion tarjoamiin petoaitoihin.
Yksi alueen ensimmäisistä petoaidoista nousi suojaamaan Tohmajärvellä asuvan Mika Piiroisen nautoja. Tällä hetkellä lähes kaikki kunnan lehmät ja lampaat laiduntavat petoaitojen sisäpuolella.
– Niin paljon on menetetty lampaita ja nautoja vuosien aikana. Mitään riskejä ei haluta ottaa, Piiroinen sanoo.
Piiroisen lypsykarjatilalla on 120 nautaa. Petoaidat hankittiin 13 vuotta karhujen takia.
– Karhut olivat ensin ongelmana, susista ei siihen aikaan ollut juurikaan havaintoja.

Aita kiertää 15 hehtaaria
Mistään pienestä aitauksesta ei Piiroisella ole kyse. Runsaan 15 hehtaarin alue on suojattu petoaidoilla. Se pitää sisällään muun muassa yhdeksän hehtaaria metsäistä perinnebiotooppia. Aidat kiertävät tilan niin, että talo koirahäkkeineen sijaitsee aitojen keskellä.
Talon keskeistä sijaintia Piiroinen pitää merkittävänä.
– Olemme tässä kaiken keskellä. Jos joku peto tuolta yrittäisi tulla aitojen sisäpuolelle, koirat ilmoittaisivat siitä heti, ja olisin nopeasti paikalla. Tässä meidän kylällä on kolmella tilalla petoaidat, ja tämä on ainoa, mistä ei ole eläimiä viety.
Ovat sudet tosin käyneet Piiroisenkin tiluksilla. Viime syksynä niiden jälkiä nähtiin pitkälti toistakymmentä kertaa aitojen ulkopuolella.

Aidan pystytys iso urakka
Piiroisen lypsytila sai petoaidat 13 vuotta sitten.
– Olin nuori viljelijä, ja kiilto silmissä ajattelin iskeväni kultasuoneen, kun valtiolta saa aitatarpeet ilmaiseksi.
Aitaan kuluva työmäärä pääsi kuitenkin yllättämään.
– Vaikka meitä oli kaksi nuorta ja raavasta miestä traktorin kanssa, nopeasti selvisi, ettei aidan pystyttäminen ollutkaan helppoa etenkään metsään. Ja jokaiseen tolppaan tuli seitsemän eristintä, joihin kiinnitettiin seitsemän lankaa. Kyllä siinä aikaa meni!

Huoltotyö vie paljon aikaa
Aitaruljanssi ei päättynyt pystyttämiseen. Aitoja on huollettava vuosittain, ja kun sitä on kaikkiaan 1,8 kilometriä, siitä voi Mika Piiroisen mukaan laskea, miten isosta urakasta on kyse.
Suurin työ on lankojen huoltaminen.
Ongelmana on alin lanka, joka on oltava Riistakeskuksen ohjeiden mukaan 20 sentin korkeudella maasta. Ruohon niittäminen sen alta on sekä hidasta että vaikeaa; on koko ajan varottava, ettei raivaussaha vahingoita lankaa.
– Eläimet eivät pysty syömään ruohoa niin matalalla olevan langan alta, siksi niittäminen on ainoa vaihtoehto. Jos alin lanka olisi naudalla 50 senttiä, ne pystyisivät syömään ruohon.
Niittäminen vie kerralla yhden miehen työpäivän, ja se on tehtävä vähintään viisi kertaa kesässä. Aitalankaa on tarpeen mukaan vaihdettava, ja myös tolppia on uusittava vuosittain.
Piiroinen on laskenut, että aidan ylläpito maksaa tonnin verran vuodessa.

Pihasusia on ollut todella järkyttävän paljon, sanoo tohmajärveläinen metsästäjä ja maidontuottaja Mika Piiroinen.
Muutama vuosi sitten oli toisin.
– Vuosi 2012 oli vielä rauhallinen. Vuoden aikana tehtiin kaikkiaan 18 susihavaintoa, ja niistä oli yksi pihalta. Seuraavana vuonna 2013 havaintoja oli jo 50, ja näistä 18 pihoilta. Vuonna 2014 havaintojen määrä oli 150, ja niistä 50 tehtiin pihoilta.
Viime vuonna päästiin jo aivan toisenlaisiin lukuihin: Tohmajärvellä saatiin susihavaintoja keskiarvolla mitattuna joka päivälle vähintään yksi, eli kaikkiaan 350.
Kulunut alkuvuosi ei lupaa tilanteeseen helpotusta. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana on kirjattu jo 90 susihavaintoa.
– Jokaisena päivänä on saatu sudesta havainto, Piiroinen summaa.
Ennen 23. tammikuuta alkanutta suden kannanhoidollista metsästystä pihakäyntejä ehti olla 75.

Kymmenkunta sutta
Metsästys kesti vajaan kuukauden, eikä sen vaikutusta pihasusiongelmaan tiedetä.
– Tuntuma on, että ennen lisääntymiskautta havainnot pihoilta on vähentyneet. Tosin näin on ollut ennenkin, havaintoja alkaa tulla taas kun pennut ovat riittävän isoja liikkumaan laajemmalla alueella eli heinäkuun paikkeilla, Piiroinen uskoo.
Alkuvuodesta Tohmajärven alueella liikkui noin 15-18 sutta. Niistä ammuttiin poliisiluvilla kaksi ja kannanhoidollisilla luvilla toiset kaksi. Yksi susista jäi auton alle.
Piiroisen oman metsästysseuran eli Värtsilän Riistamiesten alueella käytettiin toinen kannanhoidollisista luvista. Poliisiluvalla saatiin ammuttua pihoilla öisin pyörineestä parista uros.
– Toivottiin, että metsästystilanne olisi stressanut naarasta niin paljon, että se olisi häipynyt pois ihmisasumusten läheltä. Mutta se tekee edelleen pihakäyntejä.
Luken viimeisimmän kanta-arvion mukaan Tohmajärvellä on yksi lauma, jossa on 6-7 sutta.
Piiroinen sanoo pitävänsä sitä kohtalaisen oikean suuntaisena.
– Laumoja on vähintään kaksi, jotka molemmat ovat rajalaumoja. Yksinäisiä kulkijoita on useita, joten karkea lukumäärä tällä hetkellä on noin kymmenen sutta.

Syömään Suomeen
Mika Piiroinen on asunut koko ikänsä samalla kylällä.
Susia on ollut alueella niin kauan kuin Piiroinen muistaa, mutta haitaksi asti vasta viime vuosina.
– 1980-luvulla susia sai vielä metsästää vapaasti. Kun susi rauhoitettiin 1990-luvulla, siitä se lähti; havainnot ovat lisääntyneet koko ajan.
Vielä 90-luvulla sudet olivat olleet hyvin arkoja.
– Ne muistivat tosi pitkään, että ihmisistä on pysyttävä kaukana, ja niiden pennutkin oppivat sen. Vähitellen ne taidot kuitenkin unohtuivat, ja viimeisen viiden vuoden aikana ihmisten kunnioitus on ollut jo kokonaan poissa.
Piiroisen kotitilalta on matkaa rajalle kahdeksan kilometriä. Värtsilän kylä on aivan rajassa kiinni. Piiroisen mukaan rajan yli on jatkuvaa liikennöintiä; sudet menevät maasta toiseen sujuvasti etenkin kun järvet ovat jäässä.
Kukaan ei tiedä niiden tarkkaa määrää, mutta se tiedetään, ettei Venäjällä ole susille ruokaa. Siitä on pitänyt ihminen huolen.
– Tällä korkeudella ei susille riitä ruokaa Venäjän puolella. Hirvet on ammuttu sieltä kun metsästyskulttuuri on löyhempää. Ja kun siellä ei ole ruokaa sudet tulevat tänne. Venäjällä ei myöskään enää makseta susista tapporahaa, mikä entisestään lisää niiden määrää.

Uhkailut alkavat olla metsästäjille arkipäivää. Valtaosa uhkauk­sista on tullut eri luonnonsuojeluryhmissä toimivilta.
Erityisen paljon viestejä on lähetetty kannanhoidollisen sudenmetsästyksen aikana.
– Tässä kaadetaan päättäjien tekemät sudenkaatopäätökset metsästäjien niskaan. Me kun teemme likaisen työn, niin meidät voi vaikka ampua! kiteyttää pääkaupunkiseudulla asuva Eikka Sundell.
Sundell kertoo keränneensä eri Facebook-ryhmistä ”todisteita, jos joku niistä sattuisi kiinnostumaan”.
– Aika suoraanhan niissä tykitetään, että monttuun vaan kaikki metsästäjät. On tämä touhu mennyt aika hurjaksi; voidaan tuosta vaan ilmoittaa, että harhalaukaus voi osua hyvinkin nopeasti.
Kotipuolessaan Etelä-Karjalassa metsästelevä Sundell pitää itseään joka tavalla maltillisena, eikä nouse mielellään barrikadeille.
Mutta rajansa kaikella.
– Kaiken maailman hörhöt voivat laukoa julkisesti ihan mitä vaan, ja se on muka sallittua? Voiko ja pitääkö tätä vierestä vain katsella?

Syyttäjä jätti uhkaukset tutkimatta
Sotkamolainen, nyt Perhossa opiskeleva Raimo Kauppila oli kerännyt vuosi sitten ison nipullisen netistä poimimiaan uhkauksia ja vienyt ne Kajaanin poliisilaitokselle.
– Tutkija otti ne työn alle, kuten kuuluukin. Syyttäjä jätti kuitenkin asian tutkimatta. Syyksi hän kertoi, etteivät uhkaukset kohdistu yksityiseen henkilöön. Syyttäjä ei pitänyt uhkaa järin kummoisena, niin ikään ei uskonut, että uhkailuja toteutettaisiin.
Kauppila kertoo olleensa syyttäjän asenteesta aika tyrmistynyt.
– Juttelin tutun poliisin kanssa. Tämä oli sitä mieltä, että syyttäjän olisi vähintään pitänyt ottaa uhkausten tekijät puhutteluun ja tutkia heidän taustojaan.
Kauppilan mukaan uhkailuja tekevät suojelijat ja metsästäjät ovat täysin eriarvoisessa asemassa.
– Jos kirjoittaisin Joensuussa, että minäpä ammun sudensuojelijan, niin en ehtisi Sotkamoon kotipihalle, kun siellä olisivat jo poliisit vastassa. Minut vietäisiin putkaan ja aseet otettaisiin tutkinnan ajaksi talteen. Ja tämä on fakta!
Kauppila ei usko, että kukaan ihminen on vaaraton, jos uhkailee toisen henkeä.
– Näin kuitenkin sitä tulkitaan. Tässä ovat isommat poliittiset tahota takana.
Kauppila juttelisi mielellään juridisesti oppineen kanssa joukkokanteen tekemisestä. Siihen kerättäisiin vaikka 2000 nimeä niiltä, jotka kokevat tulleensa uhatuiksi.

Suunsoittoa ja rankkaa uhkailua
Keski-Suomessa asuva Seppo kertoo saaneensa osaakseen monenlaista suunsoittoa ja osin rankempaakin palautetta, kun oli kertonut Facebookissa oman mielipiteensä Suomen susipolitiikasta.
Valtaosa kirjoituksista on tullut Facebookiin yksityisviesteinä, mutta Seppo on pysäytetty kadullakin.
– Puolituttu rouvashenkilö tuli jalkakäytävällä vastaan ja alkoi tentata, että miksi haluan tappaa kaikki sudet. Yritin sanoa, että enhän nyt helkkari mistään susien joukkolahtaamisesta ole puhunut vaan häirikkösusien poistamisista, mutta se kaikui kuuroille korville. Rouva alkoi sättiä ääni falsetissa, että minun kaltaiseni pitäisi kaikki pidättää. Ympärille oli jo pysähtynyt neljä, viisi ohikulkijaa katsomaan, että mistä minua syytetään. Ilmeisemmin pitivät minua jonain raiskaajana, siihen malliin katselivat. Siinä vaiheessa katsoin viisaammaksi jatkaa matkaa.
Seppo on saanut Facebookissa muutaman viestin, joiden sävyä hän pitää hyvinkin uhkaavana.
– Osa niistä on ollut pelkkiä tappoviestejä tyyliin, etä mene ja ammu ittes – jos et tee sitä, kaivetaan rynkky esiin. Yhdessä sanottiin, että kuula tavoittaa kalloni nopeammin kuin uskonkaan.
Viestit Seppo on poistanut. Hän ei halunnut niitä viedä eteenpäin vaimon toiveesta.
Hän kertoo myös kuulleensa, ettei poliisi ole kiinnostunut luonnonsuojelijoiden tekemistä uhkailuista.
– Se on kyllä aika uskomatonta. Johan Helsingin Sanomien helmikuisesta kuukausiliitteestä sai lukea, millaisiin tekoihin suojelijat pystyvät. Natsit olivat jutun mukaan olleet intomielisiä luonnonsuojelijoita ja metsästyksen vastustajia, ja Hitler itse asetti ensimmäisenä täyskiellon sudenmetsästykselle. Ja eivätkös he tunnetusti kuitenkin tarttuneet aika rivakasti myös aseisiin?
Seppo esiintyy tässä jutussa pelkällä etunimellään. Hän ei myöskään halua kertoa asuinkuntaansa perheensä takia.

Perhon tapaus nousee esiin
Perhossa kunnan ATK-vastaavana työskentelevä Tarja Sillanpää muistaa, kuinka some-keskustelu suorastaan räjähti Perhon susien salakaatojupakan jälkeen vuonna 2013.
– Siitä lähti julmettu vyöry julkisilla keskustelupalstoilla, joita lapsetkin pääsevät lukemaan. Ei ihme, että lapset ahdistuivat kirjoituksista, joiden mukaan kaikki perholaiset pitäisi tappaa ja ydinpommi pitäisi pudottaa Perhoon. Perholaisia haukuttiin luiskaotsaisiksi ja sisäsiittoisiksi, jotka nu*****t lapsiaan.
Vaikka tapauksesta on jo kolme vuotta, se otetaan Sillanpään mukaan esiin säännöllisin väliajoin.
– Onhan se iso harmi tällaiselle 3000 asukkaan kunnalle. Ja täytyy myös muistaa, yksikään perholaisista ei susia tappanut, ampujat olivat muualta.
Jotain hyvää Sillanpää kuitenkin löytää Perhon tapauksesta.
– Vaikka pojat saivat raskaat sakot, aseidenmenetykset ja metsästyskiellot, ilman tätä joukkoa ei susiasia olisi noussut tapetille kuten nousi!

Suojelutahojen silmätikkuna
Tarja Sillanpää ei voi ymmärtää, miten viranomaiset eivät tee mitään, vaikka perholaiset ovat saaneet lukemattoman määrän erilaisia uhkailuja netissä.
– Olemme ottaneet yhteyttä esimerkiksi kansanedustajiin, mutta mitään ei ole tapahtunut. Facebookin ylläpito puolestaan sanoo, etteivät metsästäjät ole kansanryhmä, joten sieltä ei näihin kirjoituksiin puututa.
Sillanpää kertoo itse joutuneensa suojelutahojen silmätikuksi.
– Minut on leimattu härskimpien suojelijoiden taholta alkoholistiksi ja valehtelijaksi, kun kyseenalaistin heidän ”faktojaan”.
Sillanpään mukaan varsinainen Luonnonsuojeluliitto on ollut aika hiljaa susiasioissa, kun taas Suomen Susi ja Luonnonsuojeluliitto Tapiola ovat tehneet likaisen työn.
– Tapiola on perustanut aluejaostoja ympäri Suomea. Tänne Perhoonkin on sellainen perustettu, josta kukaan perholainen ei tosin ole kuullut. Maksoin sen jäsenmaksun 40 euroa, mutta pian tuli sähköpostia, jossa kerrottiin, ettei Tapiolan piirihallitus ole hyväksynyt minua jäseneksi. Onhan se kumma, jos paikallisia ei hyväksytä kannatusjäseniksi?
Sillanpää oli odottanut jäsenmaksunsa palauttamista – mitään ei kuulunut.
– Kun sitten lähetin viestin, kenelle lähettämäni tilinumero kuuluu, raha palautui sen jälkeen tilille ennätysnopeasti. Tunnetun tutkijan nimi taisi auttaa…

Kun otin kantaa riistakeskuksen riistapäällikkö Mikael Luoman tekemään sudenhoitosuunnitelmaan, sain potkut Lakeuden riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilön sekä metsästyksenvalvojan tehtävistä, kertoo Seinäjoella asuva Hans Britwin.
Britwin hämmästelee tapaa, kuinka erottaminen tapahtui. Kukaan ei nimittäin ollut kertonut, ettei hänen palveluksiaan enää tarvita riistanhoitoyhdistyksessä.
Asia oli selvinnyt 4. kesäkuuta 2015, kun Britwin oli yrittänyt kirjautua sisään Tassu-järjestelmään.
– Soitin riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajalle, että onko jotain ongelmaa kun en pääse Tassuun. Hän sitten kysyi, että eikö minulle ole kerrottu, etten enää toimi petoyhdyshenkilönä enkä metsästyksenvalvojana.
Selvisi, että riistanhoitoyhdistyksen hallitus oli päättänyt hakea Britwinin erottamista jo saman vuoden helmikuussa.
– Aluksi en meinannut saada mitään virallista paperia erottamisesta ja syistä. Aloin kaivaa syitä esille, ja selvisihän se sitten heinäkuussa. Kuulemma minun asemassani oleva henkilö ei voi arvostella ja kirjoittaa mielipiteitä Facebookissa siihen sävyyn kuten kirjoitin. En ole koskaan kehoittanut ketään, en muita enkä itseäni tappamaan sutta, ainoastaan olen arvostellu täysin pieleen mennyttä sudenhoitosuunnitelmaa joka perustuu täysin vääristeltyyn susikannan kokoon. Sen myönnän sanoneeni, että susi kuuluu monttuun!

EU:n taakse
Lakeuden riistanhoitoyhdistys ei ollut pitänyt siitä, kun Britwin oli tuonut oman mielipiteensä esille Mikael Luoman sudenhoitosuunnitelmasta.
– Arvostelin myös Lukea siitä, kuinka se laskee susikantojen suuruudet. Se on kyllä ollut sellaista valetta! Kantamääritelmät pitää lähteä yksittäisten susien rekisteröinneistä, muuten mennään pieleen.
Niin ikään Britwin oli tuonut julki, kuinka Luke ei noteeraa lainkaan muiden mielipiteitä.
– Ja kaikessa sulkeudutaan EU:n taakse! Sitä syytetään kaikesta, vaikka EU ei määrittele Suomen susikannan suuruutta, sen ovat tehneet riistakeskus ja Luke.

Kova herranpelko
Hans Britwin on ristinyt Lakeuden rhy:n Suomen susimyönteisimmäksi riistanhoitoyhdistykseksi.
– Täällä on aivan karmeaa herrapelkoisuutta. Tiedän kuitenkin sydämessäni, että alueen metsästäjät ovat asioista samaa mieltä kanssani; kyllä tuolla kentällä puhutaan, ettei jumalauta voida näin toimia!
Britwin vakuuttaa, etteivät tapahtuneet ole vaikuttaneet häneen millään tavalla.
– Minulla on onneksi aika kova nahka.
Tällä hetkellä Britwin on Seinäjoen Metsästysseuran hallituksen jäsen ja seuran hirviporukan jahtipäällikkö. Lisäksi hän on jäsenenä kahdessa naapurikunnan metsästysseurassa.

Pariisin marraskuinen terrori-isku on pistänyt vauhtia EU-komission ampuma-aseita koskeviin aloitteisiin.
EU-komission ehdotuksen mukaan esimerkiksi kertatulta ampuvien, mutta sarjatuliaseita muistuttavien siviilikäyttöön valmistettujen ampuma-aseiden hankinta ja hallussapito kiellettäisiin kokonaan yksityishenkilöiltä.
Suomessa asedirektiiviehdotus on otettu tyrmistyneinä vastaan. Niin metsästäjät, ampumaurheiluharrastajat, reserviläiset kuin asekeräilijät ovat äimistyneitä, että he joutuvat osaksi terrorismin vastaista taistelua.
Myös päättäjät ovat sanoneet tiukasti ei EU:n suunnitelmille.
Sisäministeri Petteri Orpon (kok) mukaan asedirektiivi haittaisi myös suhteettomasti maanpuolustustyötä.
– Komissio ehdottaa, että niin sanotut itse-lataavat kertatuliaseet olisivat jatkossa kiellettyjen aseiden listalla. Reserviläiset harjoittelevat tämän tyyppisillä aseilla. Esitystä ei voi hyväksyä. Maanpuolustusta tukevan harjoittelun edellytykset on turvattava, Orpo on linjannut.
Niin ikään Orpo on painottanut, että ase­lakien kiristäminen koskisi laajoja kansalaispiirejä, kuten metsästäjiä.

Itselataavat kertatuliaseet
Metsästystä ja ammuntaa harrastava kansanedustaja Kari Kulmala (ps) oli tuliasedirektiivin käsittelyssä viime vuoden lopulla sekä hallintovaliokunnassa että maa- ja metsä­talousvaliokunnassa.
– Valiokunnissa olimme puoluekannoista riippumatta varsin yksimielisiä siitä, että tämä on tarpeeton kiristys suomalaisia laillisten aseiden haltijoita kohtaan. Ne eivät ole uhka.
Kulmala korostaa, että terroristit eivät käytä luvallisia aseita.
– Asedirektiiviä muuttamalla ei terrorismia vähennetä, koska tässä rajoitetaan pääasiassa vain luvallisten aseiden saatavuutta ja hallussapitoa. EU ei ole esittänyt riittävästi näyttöä siitä, ettei nykyinen järjestelmä nimenomaan Suomessa toimi tai että tietyntyyppisiä laillisia itselataavia aseita olisi käytetty Suomessa terrori-iskuissa tai muussa rikollisessa toiminnassa. Rajoitus kohdistuisi vain laillisten tuliaseiden omistajiin, eikä sillä ole mitään vaikutusta terrorismiin tai rikolliseen toimintaan.
Suomessa itselataavat aseet ovat sallittuja metsästyksessä ja urheiluammunnassa. Ehdotuksessa halutaan kieltää itselataavat kertatuliaseet, jotka muistuttavat sarjatuliasetta sekä automaattiaseet, jotka on muutettu itselataaviksi aseiksi.
– Täyttä varmuutta ei vielä kuitenkaan ole, koskeeko kielto myös itselataavia ”normaaleja” haulikoita. Varmuudella kiellettäisiin kuitenkin esimerkiksi Valmet Petra -tyyppiset kiväärit sekä puoliautomaattiset pienoiskiväärit ja pistoolit.