Samaa EU:ta, mutta eri käytäntöjä
Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola toivoo riistahallinnolle rohkeutta tarkastella susipopulaatiota yhtenäisenä EU-rajan molemmin puolin.
Suomen kansallisesti harjoittama riistapolitiikka aiheuttaa ajoittain hämmennystä.
Erityisen hyvänä esimerkkinä voidaan pitää valkoposkihanhea, joka Euroopan Unionin lintudirektiivin I liitteen lajina on tiukasti suojeltu. Lintu aiheuttaa vuosittain valtavat tappiot viljelijöille tyhjentäessään kevätmuuton aikana peloilta orastavan kasvuston. Lisäksi hanhet aiheuttavat harmia sotkemalla pääkaupunkiseudun puistot ja uimarannat.
Valkoposkihanhien kohdalla on ministeriöitä myöten harjoitettu kädenvääntöä siitä, pitäisikö lajin kuulua luonnonsuojelulain vai metsästyslain alle. Tänä syksynä viljelijöille viimein myönnettiin poikkeuslupia hanhien häirintään ja vähäiseen ampumiseen, mutta lintujen lihan syöminen kiellettiin lupaehdoissa jyrkästi. Samaan aikaan samaan Eurooppaan kuuluvassa Ruotsissa harjoitetaan vuosittain poikkeamislupakäytännön nojalla valkoposkihanhien suojametsästystä ja nautitaan mehevistä hanhipaisteista.
– Ruotsin lisäksi valkoposkihanhia metsästetään myös Virossa, Hollannissa ja Tanskassa ja liha käytetään siellä hyväksi. Lihan käytön kieltäminen ei ole millään tavalla eettistä toimintaa, eikä siihen ole lainsäädännöllisiä perusteita, toteaa Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
Sekavaa lintupolitiikkaa
Maa- ja metsätalousministeriön kesäkuun kuulemistilaisuuden muistion mukaan suojeltujen lintulajien metsästys on mahdollista vain, jos se lintudirektiivissa? sallitaan, mutta valkoposkihanhen metsästys on kielletty, sillä lajia ei ole mainittu direktiivin liitteessä II.
Samaisessa muistiossa todetaan, että jos laji siirretään metsa?styslakiin riistalajiksi, tulee laji kuitenkin rauhoittaa, kuten esimerkiksi suurpedot.
Hyvin monia hämmästyttää, kuinka naapurimaat ovat pystyneet hoitamaan hanhiasiat Suomea joustavammin.
– Olisi varmasti syytä tarkastella, olisiko valkoposkihanhien suojametsästys liha hyödyntäen mahdollista ja olisiko poikkeuslupakäsittelyyn kevyempiä menettelytapoja. Varmasti olisi aiheellista myös tutkia, minkälainen lupahallinto on niillä mailla, jotka sallivat valkoposkihanhien suojametsästyksen, Silpola pohtii.
Vielä hieman merkillisempi laji on merimetso, jota Suomessa edelleen suojellaan, vaikka se ei kuulu direktiivin listaukseen lajeista, joita saa metsästää, eikä lajeista, jotka tarvitsevat erityistä suojelua. Väliinputoajana sitä on Suomessa päätetty siis suojella, vaikka esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa niitä suojametsästetään lintudirektiivin 9 artiklan mukaisella poikkeuslupamenettelyllä.
Susiasioihin mallia naapureilta
Myös suurpetoasioita tarkastellaan eri silmin riippuen siitä, missä päin Eurooppaa ollaan.
Suden kohdalla Suomi ja Ruotsi ovat samankaltaisia ja verrattavissa olevia ympäristöjä, kun taas Viro kuuluu samaan luontodirektiivin liitteeseen meidän poronhoitoalueemme kanssa.
– Ruotsissa ollaan aloittamassa suden kannanhoidollista metsästystä ja he tekivät päätöksen kansallisesti perustaen sen itse määrittelemäänsä suden suotuisaan suojelutasoon. Suomalaiset viranomaiset varmasti seuraavat naapurimaan toimintaa, Silpola uskoo.
Hän jatkaa pohdintaa suden erilaisesta tarkastelumallista jopa Pohjoismaiden kesken. Susi itse ei piittaa valtakunnan rajoista, mutta sen kannanhoitoa ja kannan kestävyyttä käsitellään eri näkökulmista myös Suomen ja Venäjän rajan molemmin puolin, vaikka voisi olettaa helposti, että kyseessä on sama populaatio. Tiedotusvälineistä sai lokakuun alussa lukea, että Venäjän Karjalaan on myönnetty 141 sudenpyyntilupaa ja lisäksi palkkiona kaatajalle on luvassa 10 000 ruplaa eli 110 euroa ja etuoikeus hirvenpyyntiin. Alueen noin 450 suden kanta kestää vuotuisen pyynnin.
– Norjan susipopulaatio voidaan laskea yhdeksi osaksi Ruotsin populaatiota. Toivoisin rohkeutta tarkastella susipopulaatiota yhtenäisenä EU-rajan molemmin puolin. Meillä on pitkä itäraja Venäjän kanssa ja susipopulaatiota tämän rajan molemmin puolin pitäisi pystyä tarkastelemaan yhtenä, eikä erillisinä. Olisi mielenkiintoista tietää, miten pitkin EU:n itärajaa etelästä pohjoiseen eri eläinpopulaatioita tarkastellaan ja millaisin perustein.
Yhteistyötä Euroopan sisällä
Silpola muistuttaa, että meillä on erittäin hyvin hoidettu karhun ja ilveksen kannanhoidollinen metsästys, kun taas esimerkiksi Romaniassa karhukanta on kasvanut jyrkästi metsästyksen kieltämisen jälkeen. Eri EU-maiden kesken voisi olla opittavaa puolin ja toisin.
– Vuonna 2010 Romaniassa oli 5000 karhua. Metsästys kiellettiin vuonna 2016 ja nyt karhukannan koon on kerrottu olevan jo 8300 yksilöä. Samaan aikaan henkilövahingot ovat nousseet neljästä 23 vahinkoon ja karhun aiheuttamia kuolemantapauksia oli viime vuonna jo kahdeksan. Karjavahingot ovat myös kasvaneet valtavasti, toiminnanjohtaja luettelee.
Silpola peräänkuuluttaakin riista-asioissa konkreetista yhteistyötä Euroopan sisällä. Hän toivoisi, että eri maiden käytännöistä voitaisiin ottaa oppia puolin ja toisin ja sitä kautta saada toimivia malleja ja ongelmiin ratkaisuja.
– Se, että joudutaan kuulostelemaan ja utelemaan muiden maiden käytäntöjä, saattaa turhauttaa sekä hallintoa että etujärjestöjä eri maissa. Varmasti EU-maissa on asiantuntijoita, joilla on hallussa eri valtioiden riistakäytännöt. Tätä tietoa pitäisi pystyä avoimesti jakamaan. On selvää, että ongelmia esimerkiksi suurpetojen kanssa on muuallakin kuin Suomessa. Vertailu vain on hankalaa erilaisten metsästyskulttuurien vuoksi.