Ase & Erä on ilmestynyt jo 28 vuotta ja tänä aikana saavuttanut erittäin vankan aseman metsästyksestä, aseista ja eräelämästä kiinnostuneiden keskuudessa. Monipuolisen sisältönsä ansiosta lehden lukijamäärä on kasvanut harrastelijoista aina iäkkäämpiin konkareihin Hangosta Utsjoelle. Ase & Erä metsästää, testaa teknistä välineistöä, esittelee aseuutuudet ja patruunat, tekee metsästysmatkoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Naisten oma kaurisjahti

Naisten jahtitapahtumassa kaadettiin kolme kaurista. Laukauksissa onnistuivat Kaisa Tuumi (vas.), Elina Räisänen ja Tanja Rinnetmäki.

Metsästystä, riistan käsittelyä…

Kaurisjahdin suosio oli jälleen hyvä ja 20 osallistujan nimet olivat nopeasti listalla. Sosiaalisen median välityksellä tämäkin tapahtuma löysi nopeasti halukkaat osallistujat ja erilaisissa naisten omissa metsästysryhmissä vertaistuen saanti kannusti lähtemään mukaan.

Järjestäjän noin kymmenen hengen voimainponnistus onnistui hyvin ja palaute oli positiivista. 150 euron hinnalla naiset saivat kahden päivän opastetun jahdin majoituksineen ja ravintolatason ruokailuineen.

– Osallistujissa oli monia vielä kokemattomia metsästäjiä. He olivat hyvin tyytyväisiä siitä, että heidät vietiin passiin, annettiin neuvoja sektoreista ja opastettiin matkan arvioinnissa. Siellä oli mukana kokeneita henkilöitä koko ajan opastamassa. Lisäksi koko porukan kesken henki oli hyvä, mikä lisäsi viihtyvyyttä, seuran puheenjohtaja ja ruokahuollosta omin käsin vastannut Mika Mäkelä kertoi.

Lue lisää Ase&Erän numerosta 7/2020!

Näädät pesineet Länsi-Uudenmaan mökeillä

Kesämökki meni remonttiin näätätuhojen takia Torsön saarella Tammisaaressa kuluneena kesänä.

Tuhoa ja pahoja hajuhaittoja

Torsön saarella Tammisaaressa oli eräällä kesämökillä paljastunut aikamoinen sotku kesäkuussa. Näädät olivat tuhonneet mökin välikattoa.

– Olihan se todellinen shokki. Koko välikatto jouduttiin purkamaan. Lisäksi mökki jouduttiin tyhjentämään kaikesta irtaimistosta. Jos ei olisi ollut vahingon korvaavaa vakuutusta, olisin joutunut maksamaan korjauskuluja noin 30 000 euroa, kertoo mökkiläinen.

Ensimmäisen kerran välikatosta oli kuulunut rapinaa kesäkuun alussa. Viikkoa ennen juhannusta mökkiläinen oli löytänyt puoliksi avoimelta ulkokuistilta katosta pudonnutta roskaa ja eristevillaa.

– Lähistöllä asuva mökkejä huoltava mies tuli paikalle ja avasi kattoluukun. Sieltä kurkisti pieni, ruskea pää, ja samassa noin oravan kokoinen otus putosi alas kuistille. Se sieppasi kuistilta puoliksi syödyn hiiren leukoihinsa ja söi sen. Yritin häätää sitä tiehensä, mutta se kiipesi takaisin luukusta välikatolle.

Mökkiläinen oli soittanut yliopiston eläintieteelliseen ja puhunut tutkijan kanssa.

– Tutkija kertoi, että eläin on näätä, ja kertoi myös sen elintavoista. Lisäksi sain tietää, että myös näätä on pesimäaikana suojeltu, joten katossa olevalle pesälle ei voinut tehdä mitään.

Näätäemo ja kolme poikasta olivat kuitenkin tehneet jo muutenkin lähtöä: ne poistuivat pesästä juhannusviikolla.

Kaikki reunat verkotetaan

Mökkiläinen oli soittanut vakuutusyhtiön tarkastajan paikalle. Tämä oli selvittänyt tilannetta ja ottanut luukun kautta kuvia.

– Vakuutusyhtiö pyysi hankkimaan tarjouksia korjaustyöstä. Kun työt alkoivat, välikatto purettiin kokonaan. Remontti valmistuu syksyn aikana.

Mökkiläinen kertoo, että korjauksessa tullaan estämään myös näätien tulevat tihutyöt.

– Kaikki katon reunat verkotetaan, ettei välikattoon enää pääse sisään.

Neljällä mökillä näätävahinkoja

Mökkiläinen kertoo kuulleensa, että Tammisaaren saaristossa oli kuluneena kesänä ollut muitakin näätävahinkoja. Yksi mökki oli jouduttu kokonaan purkamaan.

– Hajuhan voi olla hirveä! Omassa mökissäni hajuhaitta oli kuitenkin aika pieni.

Länsi-Uudenmaan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Tomas Randström vahvistaa saman: kesän aikana tuli tietoon neljä näätien tekemää vahinkoa.

– Ne tapahtuivat kesämökeillä, joissa näädät ovat saaneet olla rauhassa. Tuhotyöt ovat voineet olla hyvinkin isoja.

Riistapolitiikan sekamelska

Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola peräänkuuluttaa yhteistyötä eri valtioiden välillä, jotta voidaan ottaa oppia erilaisista riista-asioiden hallintotavoista.

Samaa EU:ta, mutta eri käytäntöjä

Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola toivoo riistahallinnolle rohkeutta tarkastella susipopulaatiota yhtenäisenä EU-rajan molemmin puolin.

Suomen kansallisesti harjoittama riistapolitiikka aiheuttaa ajoittain hämmennystä.

Erityisen hyvänä esimerkkinä voidaan pitää valkoposkihanhea, joka Euroopan Unionin lintudirektiivin I liitteen lajina on tiukasti suojeltu. Lintu aiheuttaa vuosittain valtavat tappiot viljelijöille tyhjentäessään kevätmuuton aikana peloilta orastavan kasvuston. Lisäksi hanhet aiheuttavat harmia sotkemalla pääkaupunkiseudun puistot ja uimarannat.

Valkoposkihanhien kohdalla on ministeriöitä myöten harjoitettu kädenvääntöä siitä, pitäisikö lajin kuulua luonnonsuojelulain vai metsästyslain alle. Tänä syksynä viljelijöille viimein myönnettiin poikkeuslupia hanhien häirintään ja vähäiseen ampumiseen, mutta lintujen lihan syöminen kiellettiin lupaehdoissa jyrkästi. Samaan aikaan samaan Eurooppaan kuuluvassa Ruotsissa harjoitetaan vuosittain poikkeamislupakäytännön nojalla valkoposkihanhien suojametsästystä ja nautitaan mehevistä hanhipaisteista.

– Ruotsin lisäksi valkoposkihanhia metsästetään myös Virossa, Hollannissa ja Tanskassa ja liha käytetään siellä hyväksi. Lihan käytön kieltäminen ei ole millään tavalla eettistä toimintaa, eikä siihen ole lainsäädännöllisiä perusteita, toteaa Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.

Sekavaa lintupolitiikkaa

Maa- ja metsätalousministeriön kesäkuun kuulemistilaisuuden muistion mukaan suojeltujen lintulajien metsästys on mahdollista vain, jos se lintudirektiivissa? sallitaan, mutta valkoposkihanhen metsästys on kielletty, sillä lajia ei ole mainittu direktiivin liitteessä II.

Samaisessa muistiossa todetaan, että jos laji siirretään metsa?styslakiin riistalajiksi, tulee laji kuitenkin rauhoittaa, kuten esimerkiksi suurpedot.

Hyvin monia hämmästyttää, kuinka naapurimaat ovat pystyneet hoitamaan hanhiasiat Suomea joustavammin.

– Olisi varmasti syytä tarkastella, olisiko valkoposkihanhien suojametsästys liha hyödyntäen mahdollista ja olisiko poikkeuslupakäsittelyyn kevyempiä menettelytapoja. Varmasti olisi aiheellista myös tutkia, minkälainen lupahallinto on niillä mailla, jotka sallivat valkoposkihanhien suojametsästyksen, Silpola pohtii.

Vielä hieman merkillisempi laji on merimetso, jota Suomessa edelleen suojellaan, vaikka se ei kuulu direktiivin listaukseen lajeista, joita saa metsästää, eikä lajeista, jotka tarvitsevat erityistä suojelua. Väliinputoajana sitä on Suomessa päätetty siis suojella, vaikka esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa niitä suojametsästetään lintudirektiivin 9 artiklan mukaisella poikkeuslupamenettelyllä.

Susiasioihin mallia naapureilta

Myös suurpetoasioita tarkastellaan eri silmin riippuen siitä, missä päin Eurooppaa ollaan.

Suden kohdalla Suomi ja Ruotsi ovat samankaltaisia ja verrattavissa olevia ympäristöjä, kun taas Viro kuuluu samaan luontodirektiivin liitteeseen meidän poronhoitoalueemme kanssa.

– Ruotsissa ollaan aloittamassa suden kannanhoidollista metsästystä ja he tekivät päätöksen kansallisesti perustaen sen itse määrittelemäänsä suden suotuisaan suojelutasoon. Suomalaiset viranomaiset varmasti seuraavat naapurimaan toimintaa, Silpola uskoo.

Hän jatkaa pohdintaa suden erilaisesta tarkastelumallista jopa Pohjoismaiden kesken. Susi itse ei piittaa valtakunnan rajoista, mutta sen kannanhoitoa ja kannan kestävyyttä käsitellään eri näkökulmista myös Suomen ja Venäjän rajan molemmin puolin, vaikka voisi olettaa helposti, että kyseessä on sama populaatio. Tiedotusvälineistä sai lokakuun alussa lukea, että Venäjän Karjalaan on myönnetty 141 sudenpyyntilupaa ja lisäksi palkkiona kaatajalle on luvassa 10 000 ruplaa eli 110 euroa ja etuoikeus hirvenpyyntiin. Alueen noin 450 suden kanta kestää vuotuisen pyynnin.

– Norjan susipopulaatio voidaan laskea yhdeksi osaksi Ruotsin populaatiota. Toivoisin rohkeutta tarkastella susipopulaatiota yhtenäisenä EU-rajan molemmin puolin. Meillä on pitkä itäraja Venäjän kanssa ja susipopulaatiota tämän rajan molemmin puolin pitäisi pystyä tarkastelemaan yhtenä, eikä erillisinä. Olisi mielenkiintoista tietää, miten pitkin EU:n itärajaa etelästä pohjoiseen eri eläinpopulaatioita tarkastellaan ja millaisin perustein.

Yhteistyötä Euroopan sisällä

Silpola muistuttaa, että meillä on erittäin hyvin hoidettu karhun ja ilveksen kannanhoidollinen metsästys, kun taas esimerkiksi Romaniassa karhukanta on kasvanut jyrkästi metsästyksen kieltämisen jälkeen. Eri EU-maiden kesken voisi olla opittavaa puolin ja toisin.

– Vuonna 2010 Romaniassa oli 5000 karhua. Metsästys kiellettiin vuonna 2016 ja nyt karhukannan koon on kerrottu olevan jo 8300 yksilöä. Samaan aikaan henkilövahingot ovat nousseet neljästä 23 vahinkoon ja karhun aiheuttamia kuolemantapauksia oli viime vuonna jo kahdeksan. Karjavahingot ovat myös kasvaneet valtavasti, toiminnanjohtaja luettelee.

Silpola peräänkuuluttaakin riista-asioissa konkreetista yhteistyötä Euroopan sisällä. Hän toivoisi, että eri maiden käytännöistä voitaisiin ottaa oppia puolin ja toisin ja sitä kautta saada toimivia malleja ja ongelmiin ratkaisuja.

– Se, että joudutaan kuulostelemaan ja utelemaan muiden maiden käytäntöjä, saattaa turhauttaa sekä hallintoa että etujärjestöjä eri maissa. Varmasti EU-maissa on asiantuntijoita, joilla on hallussa eri valtioiden riistakäytännöt. Tätä tietoa pitäisi pystyä avoimesti jakamaan. On selvää, että ongelmia esimerkiksi suurpetojen kanssa on muuallakin kuin Suomessa. Vertailu vain on hankalaa erilaisten metsästyskulttuurien vuoksi.

Yhä harvempi koira metsälle

Nivalan Eränkävijöiden puheenjohtaja Kimmo Koskiakoskella on tällä hetkellä kaksi jämtlanninpystykorvaa: kuvassa oleva Mustankorven Jagge sekä Rantapajun Flaksi. – Koirat ovat perheen seitsemälle lapselle tosi rakkaita. Olisi raskasta tulla jahdista kotiin kertomaan lapsille koiran menneen suden suuhun. Kouluissakin yritetään lapsille päntätä, että ei se susi ole enää mikään iso paha susi. Omilla lapsilla on onneksi asiasta hiukan eri mieli. Kuvassa etualalla Juho Pajukoski.

”En tuo koiraa, en ota lihaa enkä tule koko jahtiin!”

Moni metsästäjä jättää syksyn hirvijahdit väliin susien takia. Koiria ei aiota syöttää pedoille. Tilanne on erityisen paha Keski-Pohjanmaalla ja osassa Pohjois-Pohjanmaata. Nivalassa on isketty pitkälti hanskat tiskiin.

Susitilanne on paikoin räjähtänyt käsiin. Se tietää suuria hankaluuksia hirvenmetsästykselle. Jo jahdin aloitusviikonloppuna sudet tappoivat useita koiria.

Nivalan Eränkävijät sai tänä vuonna kaatoluvat 80 aikuiselle hirvelle. Vähennystä viime vuoteen on parinkymmenen luvan verran. Ne jaetaan kahdeksalle eri porukalle.

– Lupia on tarkoituksella vähennetty, koska nyt ollaan riistakeskuksen mukaan tavoitekannassa. Osittain se on susienkin syytä, etenkin Nivalan pohjoisosissa näkyy petojen tekemää leikkausta, siellä se on tosi rajua, sanoo Nivalan Eränkävijöiden puheenjohtaja Kimmo Korkiakoski.

– Viitisen vuotta sitten susimäärät alkoivat lisääntyä, nyt niitä tulee Nivalaan kahdesta suunnasta eli Haapavedeltä ja Haapajärveltä.

Lue lisää Ase&Erän numerosta 7/2020!

Ruostesinistys edelleen ajanmukainen

Aseseppä Klaus Götsch harjaa piippuja ruostutuksen ja keittämisen päätteeksi. Ruostesinistetty piippu ei ole kiiltävä, vaan menetelmä tuottaa matan tai silkinhohtoisen pinnan mikä on eduksi metsästyksessä. Väri on syvän sinimusta ja vaihtelee muun muassa aseteräksen ja ruostumisen alkuunsaamiseksi käytetyn liuoksen koostumuksista riippuen.

Aseelle lisää käyttövuosia

Aseseppien metsästysaseisiin nykyisin ehkä eniten tarjoama aseiden sinistysmenetelmä on kuumasinistys, jossa sinistettävät osat keitetään emäksisessä typpisuolaliuoksessa. Kuumasinistysprosessin riskit ja kustannukset ovat kuitenkin viemässä kehitystä siihen suuntaan, että yhä harvempi pienessä pajassa työskentelevä aseseppä suorittaa kuumasinistystä itse, vaan jättää työn mieluummin jonkun pintakäsittelyihin erikoistuneen yrityksen tehtäväksi.

Nopeaan ja riskialttiiseen kuumasinistykseen verrattuna perinteinen ruostesinistys on prosessina aivan toista maata. Prosessi on vähemmän vaarallinen, mutta silti käytettävissä on oltava sopivat työtilat ja välineitä, kuten altaat joihin aseen piippu mahtuu. Pölynpoiston ja tuuletuksen on oltava kunnossa.

Ruostesinistys on työläs ja hidas menetelmä, jossa hyvän lopputuloksen saavuttaminen asettaa haasteita. Rasvanpoiston jälkeen piippujen pintaan sivellään niukasti suhteellisen heikkoa ruostutusliuosta ja annetaan niiden ruostua. Sen jälkeen ne keitetään puhtaassa vedessä, jolloin punainen ruoste muuttuu mustaksi, annetaan kuivua ja harjataan. Tämä toistetaan kunnes tulos on toivottu.

Lue lisää Ase&Erän numerosta 7/2020!