Ase & Erä on ilmestynyt jo 28 vuotta ja tänä aikana saavuttanut erittäin vankan aseman metsästyksestä, aseista ja eräelämästä kiinnostuneiden keskuudessa. Monipuolisen sisältönsä ansiosta lehden lukijamäärä on kasvanut harrastelijoista aina iäkkäämpiin konkareihin Hangosta Utsjoelle. Ase & Erä metsästää, testaa teknistä välineistöä, esittelee aseuutuudet ja patruunat, tekee metsästysmatkoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Ivalossa asuva Pasi Härkönen pääsi tutustumaan pohjanpystykorvalla metsästämiseen vähän kuin vahingossa, eikä tuota sattumaa ole tarvinnut katua. Tuttavamies Inarin Nellimin kylästä sai syntymäpäivälahjaksi pohjanpystykorvan narttupennun ja antoi sen Härkösen mukaan metsälle.
Riekkorannan Ani osoittautui erittäin lahjakkaaksi.
– Minä sillä metsästelin ja se osoittautui erinomaiseksi lintukoiraksi. Uhkasin jopa haukuttaa sen Suomen mestariksi ja niin minä sitten tein. Omistaja pennutti koiran ja sain siitä itselleni oman pennun, Härkönen kertoo.
Kyseinen pentu on nyt 12-vuotias Jimi. Sille on ammuttu kuusi karhua, parikymmentä hirveä ja lukematon määrä kanalintuja.
Koiran kiinnostus suurriistaan selvisi vasta käytännön metsästyksessä, ja ensimmäinen karhutilanne tuli eteen Jimin ollessa vasta hieman päälle kaksivuotias.
– Koiraa hankkivat pyrkivät jollakin tavalla tutkimaan, mikä riista koiraa kiinnostaa. Monet testaavat pentuja nahan paloilla ja karhun rasvalla, mutta minusta sillä ei ole mitään merkitystä, kiinnostavatko ne pentua vai eivät. Kyllä se selviää myöhemmin metsässä, mikä koiraa kiinnostaa. Katsovatpa jotkut jopa suumerkkejä, mutta niillähän onkin aivan yhtä huonot koirat kuin meillä muillakin, mies leukailee ja jatkaa tilanteesta, jossa koiran innostus karhuun tuli ilmi.
– Metsästä löytyi karhun kaatama hirvi ja siihen laitettiin riistakamera. Karhu tuli haaskalle takaisin ja viipyi viiteen asti aamulla. Vein koiran haaskalle seitsemän aikaan ja se olisi heti lähtenyt karhun perään.
Tuolloin oli elokuun alku ja karhujahdin alettua sain vajaan kuukauden päästä ammuttua Jimille ensimmäisen karhun.
Lue lisää Ase&Erän numerosta 6/2019!
Ahma saattaa elää porotokan keskellä kuukausia aiheuttamatta mitään vahinkoja, kunnes sillä yhtenä päivänä napsahtaa jotakin päässä ja se aloittaa silmittömän tappamisen.
– Lisäksi eri yksilöt käyttäytyvät hyvin eri tavoin. Joku saattaa olla rauhallinen, toinen suoranainen sarjamurhaaja. Yksi pienikokoinen naarasahma tappoi seitsemän poroa, yhden ketun, metson ja saukon yhden ainoan päivän aikana. Se tappoi kaiken minkä sen tielle osui, mutta söi yhdeltä porolta vain kielen, sanoo muoniolainen poroisäntä Markku Rauhala.
– Monen asiantuntijan mukaan ahman tappamisvimma riippuisi sääolosuhteista. Minusta kyse on enemmän jonkinlaisesta reviirikäyttäytymisestä eikä esimerkiksi lumiolosuhteista, koska ahma voi ryhtyä tappajaksi oman kokemukseni mukaan mihin vuodenaikaan tahansa. Täysikasvuisen poron tappaminen ei ole ahmalle ongelma etenkään pehmeässä lumessa, jossa ahman leveä tassu on omiaan kantamaan sitä.
Rauhalalla on kännykkäkameralla kuvattu video, jossa ahma hyökkää avoimella tunturipaljakalla täysikasvuisen poron kimppuun.
– Kamppailu on on ohitse alle viidessä minuutissa. Kun ahma pääsee kiinni poron niskaan se puree niin kauan kunnes selkäydin vaurioituu ja poro halvaantuu. Kuolema on tuskallinen ja hidas.
Rauhala pitää vääränä käsitystä, että ahma käyttäisi hyväkseen enimmäkseen haaskoja.
– Minun kokemukseni on, että ahma nimenomaan tekee haaskoja. Luonto tietää tämän, sillä esimerkiksi pienpedot ja ahma elävät symbioosissa. Ketut ovat oppineet seuramaan ahman jälkiä, koska ne tietävät saaliin odottavan jäljen päässä. Ahma tappaa eläimen, syö mitä syö ja jättää yleensä suuren osan haaskaksi päinvastoin kuin esimerkiksi karhu, joka palaa uudelleen haaskalle.
Lue lisää Ase & Erän numerosta 5/2019!
Haulikko on joka miehen ja -naisen peruspyssy. Kun aikojen aamunkoitossa oli metsästysaseeseen saatavissa vain se yksi rautatorvi ja joskus saaliit tuppasivat jäämään paikkolaukauksen mahdottomuuden vuoksi, alettiin useissa eri ruutiaseita harrastavissa kulttuureissa tuumia myös toisen laukauksen mahdollisuutta.
Unelmat ovat usein toteutuakseen, jos niitä jaksaa harrastaa tarpeeksi kauan. Revolverihaulikko, pariinkin kertaan jo haudattu asetekninen toteutus, tekee uutta tulemistaan.
Vuodelle 2019 on Amerikan asemarkkinoilla valittavissa reilu puolen tusinaa revolverihaulikkoa, joista osa on toteutuksiltaan ja muodoiltaan varsin perinteisiä, pari taas aivan futuristisia malleja.
Perinteisempää muotoilua kaliiperissa .410, eli piskuisimmassa haulikaliiperissa, edustavat muiden muassa turkkilainen Canuck .410 sekä Laser Armsin XR410, myös Taurus-Rossilla on Circuit Judge, .410/.4-kaliiperissa ladattava oma versionsa.
Mutta vallan uutta suunnittelua edustaa modulaarinen Vantage Armsin Six12, joka ampuu 12-kaliiperista patruunaa ja on väänneltävissä moniin erilaisiin muotoihin runkonsa osalta.
Venäläisen aseteollisuuden merkitystä ei ole voinut koskaan vähätellä, oli sitten kysymys siviili- tai sotilaspuolen kehitelmistä. Tulassa, maan aseteknologian keskuksessa, kehiteltiin perinteitä kunnioittaen rulllarevolverihaulikko Mts-255 – tuntee myös anglomerkinnän MC 255.
Lue lisää Ase&Erä -lehden numerosta 4!
Rauhoittamattomat varislinnut saivat 2000-luvun alussa kevät- ja kesäaikaisen rauhoituksen.
Riistanhoitaja Arno Westerholm on siitä lähtien hakenut ja myös saanut metsästyslain ja asetuksen mahdollistamat poikkeusluvat variksen ja harakan pyyntiin kevääksi ja keskikesäksi.
– Poikkeuslupahakemukseni on aina hyväksytty Suomen riistakeskuksessa samoin perustein, ja viimeksi luvat myönnettiin viideksi vuodeksi kerrallaan.
Tänä keväänä on kuitenkin toisin.
– Riistakeskus hylkäsi lupahakemukseni kokonaisuudessaan, vaikka oli toisin luvannut. Hylkäämisperusteet olivat täysin mielivaltaiset. Kirjoitin asiasta valituksen, jossa kumosin hylkäysperusteet kaikilta osin.
Lähetin valitukseni aina riistakeskuksen korkeimmalle johdolle saakka ja vaadin saada hakemukseni uudelleen käsittelyyn.
Myös valitus hylättiin.
– Ratkaisusta ilmenee selkeästi, että käsittelystä vastanneet virkamiehet eivät olleet halunneet huomioida mitään, mitä toin esille valituskirjelmäni uusissa perusteluissa. He olivat selkeästi käyttäneet aikansa miettien miten poikkeuslupahakemukseni saataisiin hylättyä.
Westerholm sanoo käyttäneensä paljon aikaa ja rahaa riistan elinympäristön parantamiseksi sekä riistalintujen istuttamiseksi.
– Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että varislintujen riistanpesiin ja poikasiin kohdistuvat tuhot ovat erittäin merkittävät. Näiden lintujen pesä- ja poikaspredaation vakavuus tuodaan esille jopa lintudirektiivin ohjeisasiakirjassa.
Westerholm kertoo pyydystävänsä laajalti myös muita vahinkoeläimiä, kuten supikoiria.
– Niiden pyynti ei yksinomaan kuitenkaan riitä, sillä esimerkiksi tehokkaalla supikoirapyynnillä pelastetut pelto- ja metsäkanalintujen munapesyeet ja poikaset tuhotaan varislintujen toimesta. Varisten ja harakoiden oikea-aikaista pyyntiä voidaan pitää elinehtona tehokkaalle ja tuloksia tuottavalle riistanhoitotyölle.
Lue lisää Ase&Erä -lehden numerosta 3/2019!
Suomalainen ampumaurheilu, jota valtamedioissa ei huomioida juuri kuin suurkisojen aikaan, elää hyvää vaihetta julkisuudelta katveessa.
Tuorein menestyksen kultahetki nähtiin maaliskuussa Meksikon Acapulcossa trapin maailmancup-kisassa, jossa Orimattilan Satu Mäkelä-Nummela teki trapin maailmanennätystuloksen rikkomalla 123 kiekkoa peruskisan 125 kiekon sarjasta.
Kyseessä on uusi naisten trap-ammunnan peruskilpailun maailmanennätystulos. Mäkelä-Nummelan ammunta ohitti yhdellä kiekolla San Marinon Alessandra Perillin vanhan ME:n. Suomalaisen oma ennätys parani kahdella kiekolla.
Lajin oikullisuuteen kuuluu se, että Meksikon kisoissa lopulta viidenneksi sijoittunut Satu ei kuitenkaan saanut automaattista olympiapaikkaa, vaan ne menivät Acapulcon kisassa paremmin sijoittuneille. Finaalissa kärkikolmikon muodostivat Italian Jessica Rossi, Australian Laetisha Scanlan ja Kiinan Deng Weiyun. Scanlan oli ansainnut Tokion vuoden 2020 olympiakisojen maapaikan jo aiemmin, joten Meksikossa ne menivät Italiaan ja Kiinaan.
– Se loppui kuin kananlento. Harmittaa! Kaksi hyvää päivää oli, mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan. ME on toki hieno juttu, Mäkelä-Nummela arvioi.
Maailman huipulla meillä on niin tasaista, että täydellisenä päivänä kuka tahansa voi voittaa. Se ei ole joskus kuin yhdestä kiekosta kiinni. Meidän lajissa ei ole ”theresa johaugeja”, jotka hallitsisivat koko ajan.
Satu Mäkelä-Nummela, joka edustaa Orimattilan Seudun Urheiluampujia, muistetaan parhaiten Pekingin vuoden 2008 olympialaisista, jossa hän voitti olympiakultaa.
Lue lisää Ase&Erän numerosta 3/2019!
Yhden maailman suurimman lähivuosina rakentuvan ampumaradan, Limingan ja Lumijoen kuntien väliin sijoittuvan Ruutikankaan rakennustyöt etenevät vauhdilla.
Ampumaratahanketta pyörittävän Oulun Seudun Ampumaurheilukeskus ry:n tiedottaja Timo Haataja kertoo, että toiveissa on avata ensimmäinen hirvirata jo ensi kesän aikana. Haulikkoradalla on puolestaan luvassa ensimmäinen SM-kilpailu heinäkuussa.
– Toivottavasti vähintään yksi hirvirata on käytössä kesällä sekä sporting-alue. Sporting-alueelle tehdään ensimmäisessä vaiheessa neljä compak-rataa, joita käytetään kesän SM-kilpailuissa. Avajaisia ei vietetä vielä tänä vuonna, alueen rakentaminen on vielä liian kesken, toteaa Haataja.
Valmistuessaan Ruutikangas tarjoaa ainoana Suomessa mahdollisuuden järjestää kaikissa ampumaurheilun lajeissa suurimmat kansainväliset kilpailut.
Ampumaurheilukeskuksen taululaitteet ja lyijyn keräysjärjestelmät edustavat uusinta teknologiaa. Alueelle tehdään varaus myös sisäampumaradalle.
Lisäksi ampujien käytössä on 400 paikkainen ravintola, 800 autopaikan pysäköintialue sekä helikopterikenttä. Kun kyse on 92 hehtaarin kokoiselle alueelle rakentuvasta ja yli 300 ampumapaikkaa käsittävästä radasta, on selvää, että hankkeen toteutuminen nielee paljon rahaa. Timo Haatajan mukaan rahoituksen järjestely on hyvässä vauhdissa.
– Ensimmäinen osa, 6-7 miljoonaa euroa on jo kunnossa. Etsimme toki lisää rahoittajia ja keskustelemme OKM:n kanssa kansallisesta rahoituksesta.
Lue lisää Ase&Erä -lehden numerosta 2/2019!
Hirvijahti alkoi jo osin syyskuussa. Koko maassa lokakuun toisena lauantaina startannut varsinainen hirvenmetsästyskausi jatkui vuoden loppuun. Sen jälkeen hirveä sai metsästää ilman koiraa 15. tammikuuta saakka.
Maa- ja metsätalousministeriön neuvottelevan virkamiehen Sami Niemen mukaan uudistuksen tavoitteena on vähentää riistaeläinten aiheuttamia vahinkoja ja tarvetta metsästykseen liittyviin poikkeuslupiin sekä parantaa saalistietoa.
– Etenkin hirven, valkohäntäpeuran ja metsäkauriin metsästysaikoja pidennettiin taimikkotuhojen ja liikennevahinkojen estämiseksi, koska hirvikanta on vahvistunut, sanoo Niemi
Etelähämäläisen Hausjärvi-Riihimäen ja Janakkalan riistanhoitoyhdistysten toiminnanohjaaja Kari Sankalan mukaan suurin osa seuroista lopetti jahtikauden perinteiden mukaisesti vuodenvaihteeseen.
– Sekä Hausjärvi-Riihimäellä että Janakkalassa on molemmissa 11 jahtiseuraa tai -seuruetta. Kummankin yhdistyksen alueella ainoastaan kolme porukkaa ilmoitti jatkavansa jahtia vuodenvaihteen jälkeen.
Pidennetyn jahtikauden taustalla on käyttämättömiä lupia.
– Seurat ovat säästäneet muutaman luvan mahdollisten vahinkohirvien varalle. Tammikuussa ei enää mennä jahtiin pelkästä jahtaamisen ilosta. Tässä mielessä lainlaatijan tarkoitus tammikuulle ulotetusta jahtikaudesta toimii oikein hyvin. Toistaiseksi seurat ovat ilmoittaneet yhdestä kaadetusta vasasta tammikuun puolella, mutta ilmoituksia saattaa olla vielä tulossa. Joka tapauksessa kaatomäärät jäävät muutamiin yksilöihin.
Metsästäjäkunnassa on myös paljon vanhaa kaartia, jotka eivät enää lumessa jaksa välttämättä liikkua.
– Koska koirien käyttö on tammikuussa kielletty, pitäisi miesajoon saada aika paljon porukkaa, mikä sekin saattaa olla jo käytännön este jahdille.
Lue lisää Ase&Erän numerosta 1/2019!
Hallitus antoi lokakuussa eduskunnalle esityksen muutoksista ampuma-aselakiin, vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettuun lakiin ja asevelvollisuuslakiin.
Esitys on aiempaa lievempi. Kaikilta kiristyksiltä ei silti vältytä, koska Suomella on EU:n jäsenenä velvollisuus saattaa uudistetun tuliasedirektiivin vaatimukset kansalliseen lainsäädäntöön.
Keskeisimmät lausuntokierroksen jälkeen tehdyt muutokset:
* Isokokoisten latauslaitteiden luvanvaraisuus ei enää koske toimintakelvottomia laitteita eikä latauslaitteita, jotka on valmistettu sellaiseen sarjatuliaseeseen, jonka valmistus on alkanut ennen vuotta 1946.
* Reserviläispoikkeuksessa sijoituksen tai suunnitellun sijoituksen sijaan käytetään nyt termiä ”sijoituskelpoinen”. Myös viittaukset yläikärajaan on poistettu.
* Reserviläispoikkeuksen ikäraja laskettiin 20 vuodesta 18 vuoteen, aktiivisuutta vaaditaan 12 kuukautta, ei siis 24 kuukautta ennen luvan myöntämistä. Lausunnolla olleessa versiossa ensimmäinen lupa reserviläisperusteella oli määräaikainen, nyt lähtökohtaisesti toistaiseksi voimassa oleva.
* Myös urheilupoikkeuksella luvitettavista A-luokan pitkistä aseista vaatimus aktiivisuudesta on nyt 12 kuukautta, ei 24 kuukautta. Käsiaseissa säilyisi 24 kuukauden vaatimus.
* Ilmoitus aseen lainaamisesta tulisi tehdä, jos lainaaminen kestää yli 30 päivää – aiemmassa luonnoksessa se oli kymmenen päivää.
* Keräilyaseiden automaattinen ampumakielto on poistettu ja nykyinen käytäntö säilyy, eli ampumakielto on lupaviranomaisen harkinnassa.
Lue lisää Ase&Erä -lehden numerosta 8/2018!
Hirvijahtien aikaan useimmat passitornit ovat miehitettyjä pitkin syksyä.
Kirjoittaja teki pienen tornikierroksen osin aktiivisena passittajana, osin muun luonnonkäyttäjän silminnäkijänä, ja havahtui miettimään kahta torneihin liittyvää seikkaa: turvallisuutta ja sitä, miltä varsinkin kulkureiteillä olevat tornit näyttävät muiden luonnossa liikkuvien silmissä.
Turvallisuudesta on syytä nostaa ”kissa pöydälle”, sillä jopa neliraajahalvaus on joskus ollut seurauksena astimen katkettua torniin nousijan alta. Pienempiä vahinkoja on lukuisia.
Kaikkein vaarallisimpia ovat harvalla askelvälillä olevat, tornin jalkojen leveydelle naulatut astimet. Ne haurastuvat nopeasti, ja mikäli niille ei astu aivan pystytolpan viereen, niiden katkeaminen nousijan alla on vain ajan kysymys.
Erilliset tikapuut olisikin syytä laittaa jokaiseen torniin.
Tikapuiden askelvälin pitäisi olla mieluummin lyhyt kuin pitkä, ja 35–40-senttiset askelpuut riittävät mainiosti. Eihän torniin ole tarkoitus nousta kuin palokunnassa kaksi miestä rinnakkain! Nousua helpottaa, kun tikkaat ovat hiukan vinossa. Ne on syytä kiinnittää kunnollisesti tornin rakenteisiin. Jos torni on korkea, varusteet voi nostaa ja laskea ylärakenteisiin kiinnitetyllä köydellä.
Jotkut torneista ovat tarpeettoman korkeita.
Yleensä riittävä korkeus on sellainen, että metsästäjä voi maassa seisoen nostaa lataamattoman aseen ja muut varusteet lavalle.
Lue lisää Ase&Erän numerosta 7/2018!
Aseet on kiillotettu ja rasvattu ja kaikki tarvittavat varusteet kunnostettu ja otettu esiin alkavaa hirvikautta varten.
38-vuotiaalta Anssi Saarenpäältä ei ole juurikaan jäänyt jahtikausia väliin sen jälkeen, kun metsästyskortti tuli hankittua.
– Siihen maailman aikaanhan oli vielä käytäntö, että metsälle ei saanut alle 15-vuotiaana yksin lähteä, joten siihen asti kävin isän kanssa.
Saarenpää kertoo, että hän lähti isän jalanjäljissä metsästysreissuille jo 4-vuotiaana.
– Itku meinasi päästä, jos joskus en mukaan päässyt, Saarenpää myöntää.
Isän metsästys- ja kalastusinto juurtui Anssiin niin tiukasti, että lähes kaikki mahdollinen vapaa-aika tulee vietettyä jossain muodossa luonnossa.
– Oma reviiri alkoi laajentua siinä vaiheessa, kun sain ajokortin ja omat koirat. Siitä lähtien on menty, Saarenpää kertoo.
Metsästyskavereina ovat karkeakarvaiset saksanseisojat Api ja Jätkä sekä vaimo Piia Saarenpää.
– Saksanseisoja on minun maun mukainen metsästyskoira. Se on kaiken viljan koira ja taipuu helposti siihen, mitä isäntä siltä haluaa.
Sen lisäksi kotoa löytyy vaimon lyhytkarvainen saksanseisoja Kiisa sekä nuori, kasvamassa oleva gordoninsetteri Jippu.
– Yleensähän saksanseisojat mielletään lintukoiriksi, mutta näitä omia koiriani käytän kyllä ihan kaikessa. Se on aika taipuvainen rotu. Hirvenpyynnissä oman seuran porukalla on hirvikoirat erikseen, mutta kyllä omat koirani ovat sitäkin virkaa jossain vaiheessa hoitaneet.
Lue lisää Ase&Erä -lehden numerosta 6/2018!
