Ase & Erä on ilmestynyt jo 28 vuotta ja tänä aikana saavuttanut erittäin vankan aseman metsästyksestä, aseista ja eräelämästä kiinnostuneiden keskuudessa. Monipuolisen sisältönsä ansiosta lehden lukijamäärä on kasvanut harrastelijoista aina iäkkäämpiin konkareihin Hangosta Utsjoelle. Ase & Erä metsästää, testaa teknistä välineistöä, esittelee aseuutuudet ja patruunat, tekee metsästysmatkoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Hirvijahtien aikaan useimmat passitornit ovat miehitettyjä pitkin syksyä.
Kirjoittaja teki pienen tornikierroksen osin aktiivisena passittajana, osin muun luonnonkäyttäjän silminnäkijänä, ja havahtui miettimään kahta torneihin liittyvää seikkaa: turvallisuutta ja sitä, miltä varsinkin kulkureiteillä olevat tornit näyttävät muiden luonnossa liikkuvien silmissä.
Turvallisuudesta on syytä nostaa ”kissa pöydälle”, sillä jopa neliraajahalvaus on joskus ollut seurauksena astimen katkettua torniin nousijan alta. Pienempiä vahinkoja on lukuisia.
Kaikkein vaarallisimpia ovat harvalla askelvälillä olevat, tornin jalkojen leveydelle naulatut astimet. Ne haurastuvat nopeasti, ja mikäli niille ei astu aivan pystytolpan viereen, niiden katkeaminen nousijan alla on vain ajan kysymys.
Erilliset tikapuut olisikin syytä laittaa jokaiseen torniin.
Tikapuiden askelvälin pitäisi olla mieluummin lyhyt kuin pitkä, ja 35–40-senttiset askelpuut riittävät mainiosti. Eihän torniin ole tarkoitus nousta kuin palokunnassa kaksi miestä rinnakkain! Nousua helpottaa, kun tikkaat ovat hiukan vinossa. Ne on syytä kiinnittää kunnollisesti tornin rakenteisiin. Jos torni on korkea, varusteet voi nostaa ja laskea ylärakenteisiin kiinnitetyllä köydellä.
Jotkut torneista ovat tarpeettoman korkeita.
Yleensä riittävä korkeus on sellainen, että metsästäjä voi maassa seisoen nostaa lataamattoman aseen ja muut varusteet lavalle.
Lue lisää Ase&Erän numerosta 7/2018!
Aseet on kiillotettu ja rasvattu ja kaikki tarvittavat varusteet kunnostettu ja otettu esiin alkavaa hirvikautta varten.
38-vuotiaalta Anssi Saarenpäältä ei ole juurikaan jäänyt jahtikausia väliin sen jälkeen, kun metsästyskortti tuli hankittua.
– Siihen maailman aikaanhan oli vielä käytäntö, että metsälle ei saanut alle 15-vuotiaana yksin lähteä, joten siihen asti kävin isän kanssa.
Saarenpää kertoo, että hän lähti isän jalanjäljissä metsästysreissuille jo 4-vuotiaana.
– Itku meinasi päästä, jos joskus en mukaan päässyt, Saarenpää myöntää.
Isän metsästys- ja kalastusinto juurtui Anssiin niin tiukasti, että lähes kaikki mahdollinen vapaa-aika tulee vietettyä jossain muodossa luonnossa.
– Oma reviiri alkoi laajentua siinä vaiheessa, kun sain ajokortin ja omat koirat. Siitä lähtien on menty, Saarenpää kertoo.
Metsästyskavereina ovat karkeakarvaiset saksanseisojat Api ja Jätkä sekä vaimo Piia Saarenpää.
– Saksanseisoja on minun maun mukainen metsästyskoira. Se on kaiken viljan koira ja taipuu helposti siihen, mitä isäntä siltä haluaa.
Sen lisäksi kotoa löytyy vaimon lyhytkarvainen saksanseisoja Kiisa sekä nuori, kasvamassa oleva gordoninsetteri Jippu.
– Yleensähän saksanseisojat mielletään lintukoiriksi, mutta näitä omia koiriani käytän kyllä ihan kaikessa. Se on aika taipuvainen rotu. Hirvenpyynnissä oman seuran porukalla on hirvikoirat erikseen, mutta kyllä omat koirani ovat sitäkin virkaa jossain vaiheessa hoitaneet.
Lue lisää Ase&Erä -lehden numerosta 6/2018!
Halikossa Salossa asuva Liina Laine on 19-vuotias ampumaurheilija. Laine saavutti kesäkuussa toisen EM-hopeansa eurooppalaisessa metsästysammunnassa.
Tänä vuonna kilpailut pidettiin Italian Piancardatossa. Viime vuoden karsintojen perusteella kisoihin lähti kuusihenkinen joukkue sekä kymmenen yksilöurheilijaa.
– Jälleen kerran taso oli korkea ja kilpailu kovaa aina viimeisiin sarjoihin asti. Useammassa sarjassa palkintosijoista ammuttiin vielä ratkonnatkin, mikä kertoo myös kilpailijoiden tasaisuudesta. Hieno viikko ja upea kokemus huipentui osaltani Suomen ennätystulokseen (741/800 p) ja naisten sarjan toiseen sijaan.
Laine kertoo olevansa tyytyväinen onnistuneeseen ja tasaisen hyvään suoritukseen kaikkien kuuden lajin kohdalla – mitään valtavia rimanalituksia ei tänä vuonna tapahtunut.
– Vaikka tulokseni parani edellisestä vuodesta yli 30 pisteellä, sijoitukseni nousi vain pykälän verran. Naisten sarjassa tulostaso on noussut kovaa tahtia viime vuosina.
Laineen päälajit ovat kansainväliset metsästysammuntalajit, eli pohjoismainen ja eurooppalainen metsästysammunta.
Lue lisää Ase&Erän numerosta 5/2018!
Lappeenrantalainen Milla Riekki on metsästänyt kolmisen vuotta ja jousella parin vuoden ajan.
Riekki sai kaadettua villisian jousiaseella maaliskuussa. Kyseessä on todennäköisesti ensimmäinen Suomessa jousella kaadettu sika ja varmasti ensimmäinen naisen tekemä vastaava kaato. Onnistuminen vaati pitkäjänteisyyttä ja huolella tehtyjä ennakkovalmisteluja.
– Osuma oli todella hyvä. Ammuin molempien keuhkojen läpi ja pakomatka oli vain 15 metriä, Riekki kertaa tapahtumaa.
Villisikaa ei jousella metsästetä sattumalta ja yllättäen.
Riekki kertoo, että alun perin hänellä olikin tavoitteena peuran ja kauriin metsästys ruokinnalta, jonka hän teki viime kesänä. Hän toivoi ruokinnalle erityisesti valkohäntäpeuroja, sillä metsästyslainmuutos teki mahdolliseksi peuran metsästämisen jousella viime syksystä alkaen.
Toisin kävi, sillä peuroja kyllä alueella liikkui, mutta ne ohittivat paikan – ja yllättäen villisiat alkoivat käydä ruokinnalla.
– Seurasin eläimiä riistakameran avulla. Paikalla kävi harvakseltaan erinäisiä porukoita. Kun huomasin niiden käyneen syömässä, menin seuraavana iltana passiin, mutta tuloksetta. Sikojen käynnillä saattoi olla parikin viikkoa väliä ja talvi oli hiljainen. Sitten tämä kaksikko ilmaantui ruokinnalle ja ne kävivät yllättävän säännöllisesti. Silloin tiesin, että nyt minulla on mahdollisuus.
Riekki aloitti sikojen säännöllisen tarkkailun.
Hän seurasi maastosta mitä kautta siat tulevat ruokinnalle ja minne ne menevät. Tiedustellessaan maastoa hän samalla opetteli sikojen käyttäytymistä ja teki päätelmiä, minne kannattaa mennä passiin ja milloin. Hän teki puuhun noin neljän metrin korkeuteen passipaikan eli treestandin, ja odotti oikeaa hetkeä.
– Ensimmäisellä kerralla tavattiin, mutta paljastuin niille silloin, sillä ne kiersivät tuulen alapuolelle. Kuulin kuinka kärsällä nuuhkaistiin ilmaa pitkään, sitten ne röhkäisivät pari kertaa ja juoksivat pois. Se oli hieno tilanne, että ne edes tulivat paikalle, Riekki muistelee.
Lue lisää Ase&Erän numerosta 4/18!
Villisika tekee tuloaan riistalajiksi. Metsästäjäliiton sekä maa- ja metsätalousministeriön yhdessä muiden toimijoiden kanssa järjestämässä valtakunnallisessa villisikaviikonlopussa onnistuttiin lisäämään tietoisuutta villisian metsästyksestä, joka on vielä aika outo jahti monelle suomalaiselle metästäjälle.
– Saalismäärä ei sinänsä ollut viikonlopussa olennainen tavoite. Seuroissa tarvitaan kokemusta villisiasta, ja sitä viikolopun aikana karttui, vaikka kaikki seurat eivät saalista saaneetkaan, sanoo koulutuspäällikkö Ere Grenfors Metsästäjäliitosta.
Jahtiviikonloppu oli varsin kylmä, mikä piti villisiat tiiviisti paikoillaan.
– Etelä-Suomessa villisika on oppinut hyödyntämään peuraruokintoja. Tämä talvi ei ainakaan merkittävästi vaikuttanut kantaan. Lumen määrä rajoittaa jonkin verran leviämistä, mutta talven jäljiltä ei villisikoja ole kuolleinakaan löytynyt.
Villisika leviää ja runsastuu kiihtyvällä tahdilla. Kanta on vahvin Kaakkosis-Suomessa ja Uudellamaalla, etenkin sen itäosissa.
Ei uutta viikonloppua tiedossa
Teemaviikonloppu oli ainakin toistaiseksi kertaluonteinen tapahtuma.
– Uutta kampanjaa ei ole suunniteltu, mutta joka tapauksessa villisikakanta halutaan maa- ja metsätalousministeriön ja Evirankin mukaan hallintaan. Villisiasta tulee Suomeen riistalaji, mihin on nyt jo varauduttava, sanoo Grenfors.
Riistakeskus Kaakkois-Suomen riistapäällikkö Erkki Kiukaksen mukaan villisika lisääntyy tällä hetkellä myös Suomen puolella. Itärajan pinnassa kanta on vahvimmillaan, mutta villisika levittäytyy koko ajan länteen.
– Vaikka kokemusta on etenkin Itä-Suomessa villisikajahdista, on jahti Suomessa sikäli vielä vierasta, ettei esimerkiksi villisikajahtiin soveltuvia koiria ole kovin paljon. Villisikaa vastaan ei voi laittaa mitä tahansa koiraa, muuten voi syntyä pahaa jälkeä. Jahdeista aika iso osa on kyttäystä, ajojahteja järjestetään vielä aika vähän, sanoo Kiukas.
Lue lisää Ase&Erän numerosta 3/2018!
Kupariluoti on osoittautunut monessa suhteessa paremmaksi vaihtoehdoksi kuin perinteinen lyijysydäminen luoti.
Lyijyttömät metsästysluodit ja -patruunat tekevät tuloaan myös Suomen markkinoille, vaikka lyijy ei vielä olekaan luodissa kielletty materiaali.
Kuitenkin esimerkiksi Saksassa lyijysydämisten metsästysluotien käyttö valtion mailla on ollut kiellettyä jo pari vuotta.
– Yksityisten mailla kielto ei ole vielä voimassa, mutta hyvin todennäköisesti lyijy kielletään myös yksityisillä mailla, vieläpä aika nopeastikin. Kun kielto tulee Saksassa voimaan, seuraavat muut Euroopan maat perässä. Jolleivät patruunavalmistajat ole tähän mennessä asiaa ennakoineet, ovat ne auttamatta pahasti jälkijunassa, sanoo Nammo Lapua Oy:n myynti- ja markkinointipäällikkö Erkki Seikkula.
Seikkula uskoo, että Saksan esimerkkiä seuraavat muun muassa Itävalta, Sveitsi ja Ranska etunenässä.
– Kymmenen vuoden kuluttua lyijyluotia ei enää välttämättä edes valmisteta jo senkin takia että kupariluoti on suorituskyvyltään parempi.
Lapua ja toinen merkittävä valmistaja Barnes ovat mahdolliseen kieltoon reagoineet jo vuosia sitten. Lapuan Naturalis ja Barnesin X-luoti ovat olleet markkinoilla jo pitkään. Barnes esitteli oman täyskuparisen X-luotinsa jo vuonna 1985 ja Lapua on valmistanut Naturalis-luoteja vuodesta 2002 lähtien. Tällä hetkellä tuotannossa oleva Naturalis-sarja edustaa kolmatta sukupolvea.
– Materiaalina lyijy ja messinki on vaihdettu kupariin ja luoti on kehitetty niin, että sen sisä- ja ulkoballistiset ominaisuudet eivät eroa lyijysydämisen luodin ominaisuuksista mitenkään merkittävästi, mutta terminaaliballistiikan osalta kupariluoti on selvästi parempi.
Lue lisää Ase&Erän numerosta 2/2018!
Oman metsästysaseen rahallisen arvon voi selvittää kansainvälisestä ohjehintaluettelosta. Yksipiippuinen Baikal-haulikko pitää luettelossa eräänlaista johtoasemaa.
Tiiliskivikirjat Guns & Prices ja Standard Catalog of Firearms antavat dollarihintoja eri mallisille aseille.
Kirjojen toimittajat antavat tosin ymmärtää, että hintoja ei voida yksiselitteisesti ja kerralla määrätä. He kuitenkin vakuuttavat, että tietoja on hankittu varsin monilta myyjiltä ja alan asiantuntijoilta.
Dollarihinnat olen muuttanut euroiksi virallisten vaihtokurssien ja rahan arvon muuttumisindeksin mukaisesti. Mainitut kirjat ostin äskettäin helsinkiläisestä kirjakaupasta, ne maksoivat yhteensä 57 euroa.
Suomessa myytävinä olevista aseista saa tietoa myös metsästäjille tarkoitetuista lehdistä.
Yksipiippuinen Baikal-haulikko, mallia IZH18/MP, kaliiperi 12, säilyttää edelleen kansainvälisissä ohjehintaluetteloissa eräänlaisen johtoaseman.
Tämä Baikal on nimittäin ennätyshalpa. Nykyhinta uuden veroisena on 79 euroa, hiukan käytettynä 42 euroa. Kovin kalliita eivät lehtitietojen mukaan ole seuraavatkaan: Armed (Turkki) TS 870 on 390 euroa, Winchester Black Shadow 216 alkaen 560 euroa sekä päällekkäispiippuinen Yilding SPX 626 euroa.
Lintuluodikoissa (.222) halvemmankin hintaluokan metsästysaseet ovat yleensä edellisiä kalliimpia: Howa (Japani) 899 euroa, Blaser R8 Professional Success 3646 euroa, Tikka Hunter 1050 euroa, Tikka Hunter Fluted 1150 euroa. Halpakin sentään löytyy, jälleen Baikal, nimittäin IJ18M maksaa vain 320 euroa.
Lue lisää Ase&Erän numerosta 1!
Suupohjassa Etelä-Pohjanmaalla aletaan kerätä susien dna-näytteitä. Käytännössä maastosta poimitaan talteen susien jätöksiä.
Luonnonvarakeskus järjesti yhdessä riistakeskuksen kanssa Kauhajoella tiedotus- ja koulutustilaisuuden alueella aloitettavasta susien dna-näytteiden keruusta. Paikalla oli asiasta kertomassa riistakeskuksen Pohjanmaan alueen riistapäällikkö Mikael Luoma, ja varsinaisen koulutusosuuden piti Luken tutkimusteknikko Antti Härkälä.
Härkälä kertoi, että susien dna-tutkimus on saanut alkunsa vuonna 2013, jolloin Turun yliopiston yksittäinen opiskelija teki opinnäytetyön susien yksilöinnistä dna-näytteiden avulla. Tuolloin keruun suorittivat vapaaehtoiset henkilöt Lounais-Suomessa.
– Sen jälkeen keruuta on jatkettu edelleen vapaaehtoisten voimin. Vuonna 2015 käynnistyi suomalaisten susien yksilötietokantahanke ja mukaan tuli uusia keräysalueita.
Lue lisää Ase&Erän numerosta 8/2017!
Rasin perheen kaikki neljä lasta ja isä metsästävät. Luonnossa liikkuminen, hiljentyminen ja rauhoittuminen on tärkeää. Kun saalista tulee, siitä loihditaan ateria, joka nautitaan perheen kesken hyvällä ruokahalulla.
Ei ole ihme, että pihtiputaalaiset Rasin sisarukset viihtyvät metsässä, kun kuuntelee heidän isäänsä.
Heikki Rasin periaatteet ja omat esimerkit ovat vaikuttaneet siihen, että tietokoneen näppäimet saavat olla koskemattomina paljon useammin kuin monessa muussa perheessä.
– Olen itse metsästänyt 15-vuotiaasta, ja alle kouluikäisenä pääsin ensimmäisen kerran metsään isän kanssa. Ei näitä omiakaan lapsia ole tarvinnut metsään houkutella, he ovat itse halunneet sinne lähteä.
Periaatteena on ollut, että metsässä ei saa ikinä palella hampaat irvessä, vaan tehdään tulet.
– Eikä siellä muutenkaan saa olla keljua. Siellä ei myöskään ole pakko olla, vaan metsästä pääsee aina pois, kun niin haluaa, sanoo Rasi.
”Työasiat pysyvät poissa mielestä”
Perheen esikoinen, 24-vuotias Liisa, sai metsästyskortin 13-vuotiaana. Samana syksynä hän ampui hirvimerkin ja pääsi saman tien hirvimetsälle.
Liisa muistaa, että se oli erityisen tärkeää papalle.
– Pappa tokaisi, että nyt täytyy mennä ampumaan hirvimerkki, ja seuraavana päivänä se sitten käytiinkin jo suorittamassa. Ei sitä kyselty, vaan se oli itsestään selvää!
Työterveyshoitajana työskentelevän Liisan kaveripiirissä ei metsästetä, mutta oman perheen ja suvun kanssa senkin edestä. Sitä, että tyttö metsästää, ihmetellään, mutta positiivisella tavalla.
Liisa on ampunut yhden hirven monta vuotta sitten. Se oli sen syksyn viimeinen hirvi joulukuun alkupuolella. Liisan mukaan se, että hirvi sattuu omalle kohdalle ja sen saa saaliikseen, on sen arvoista, että on kannattanut useampana syksynä istua metsässä ilman saalistakin.
Hirvenkaatoa on mukavaa muistella.
Lue lisää Ase&Erän numerosta 7/2017.
Pohjoiskarjalaisia metsästäjiä kismittänyt hirven rauhoitus on osin purettu tänä syksynä. Pohjois-Karjalassa kuitenkin kummastellaan yhtälöä, jonka mukaan hirvikanta olisi kasvussa ja suurpetokanta laskussa.
Lieksan riistanhoitoyhdistys pääsee jahtamaan hirviä vuoden tauon jälkeen. Tosin yhdistyksen toiminnanohjaaja Matti Törrönen epäilee hieman metsästyksen mielekkyyttä.
– Suurpetokanta ei ole mihinkään kadonnut vaan pikemminkin päinvastoin! Tätä taustaa vasten saamamme 286 kaatolupaa – mikä tarkoittaa 350 hirveä – tuntuu aika suurelta. Alkuvuodesta tehdyn maastolaskennan perusteella vasatuotto ja petohävikki huomioiden lupia tuli tuon verran ja sen tilanteen kanssa on nyt elettävä.
Lue juttu kokonaan Ase&Erän numerosta 6/2017
