Ekoelo esittelee vaihtoehtoja, miten nykyajan ihminen voi tuoda jokapäiväiseen arkeensa arvovalintoja, jotka tukevat ekologista elämäntapaa. Keskiössä ovat kotoilu ja kotona toteutettavat arvovalinnat ihmisen elämänkaaren eri vaiheissa. Ekoelo jalkautuu harrastus-, kurssi- ja koulutustoiminnan pariin sekä kertoo ekologisista ja luontoa lähellä olevista vapaa-ajanviettomahdollisuuksista.

Vähennä ruoan hävikkiä

Fiksu Ruoka Oy:n tiimi vasemmalta: Riku Poutanen (markkinointijohtaja), Juhani Järvensivu (toimitusjohtaja), Niko Korpela (Master data Manager) ja Richard Lindroos (perustaja). Kuva: Fiksu Ruoka Oy
Suomessa päätyy vuosittain 400–500 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa jätteeksi ruokaketjusta.

Parasta ennen -päiväyksen ohittaneiden tuotteiden myynti on täysin laillista.

Parasta ennen -päiväys on aivan eri kuin viimeinen käyttöpäivä. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että päivämäärän mentyä umpeen tuotetta ei saa enää syödä. Kuluttajien mielissä nämä kaksi rajaa menevät yleisesti sekaisin. Moni ajattelee, että parasta ennen -päiväyksen mentyä umpeen tuote ei ole enää turvallinen.

Vuonna 1996 säädetyn EU-direktiivin mukaan viimeinen käyttöpäivä on merkittävä helposti pilaantuvaan ruokaan. Parasta ennen -päiväys pitää olla paremmin säilyvissä elintarvikkeissa kuten kuivatuissa ruoissa ja säilykkeissä.

Varasto Turussa

Fiksu Ruoka Oy perustettiin kesällä 2016. Verkkokauppaa pilotoitiin ensin puoli vuotta ja maaliskuussa 2017 toiminta käynnistyi täydessä laajuudessa. Tämän mahdollisti osaltaan varaston ulkoistaminen. Nykyään varastoinnin hoitaa Warasto Finland Oy Turussa.

Elintarvikeyritykset, tukkukaupat ja maahantuojat ovat olleet tilanteessa, jossa isot kauppaketjut eivät ole olleet halukkaita ostamaan tiettyjä eriä. Tällaisia poisto- ja loppueriä on myyty alennuksella esimerkiksi itsenäisille ruokakaupoille ja pienille ketjuille.

– Me tarjoamme nyt uuden kanavan toimittajille. Usein voimme ostaa isompiakin eriä kerralla, kertoo Fiksu Ruoka Oy:n toimitusjohtaja Juhani Järvensivu.

Lue lisää Ekoelon numerosta 3/2018!

Myrsky pelasti metsän

Kesällä tässä tuoksuvat vanamot. Erkki Silvander on asunut Pusulan kirkonkylässä vuodesta 1980. Luonto tuli hänelle rakkaaksi jo lapsuudessa Alastarolla.
Lahopuiden ansiosta suojelukohteeksi

Tietääkseni he antoivat metsän kasvaa rauhassa ja hakivat sieltä ainoastaan polttopuita.

Näin kertoo Erkki Silvander, joka on asunut Pusulan kirkonkylässä tämän metsän lähellä vuodesta 1980. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän asui Loimaan Alastarolla. Luonto tuli hänelle rakkaaksi jo lapsuuskodin maisemissa.

– Pienestä pitäen olen metsissä kulkenut ja seurannut luontoa.

Luontoharrastajan tärkeimpiä kiinnostuksen kohteita ovat olleet linnut. Metsästys ei ole vetänyt puoleensa.

– Ikinä en ole metsässä asetta kantanut. Enkä ole pelännyt susia ja karhuja, joita nykyisin liikkuu täälläkin.

Myrskyn keskellä

Erkki Silvander ja hänen ystävänsä Kari Degerstedt pohtivat jo ennen tapaninpäivän myrskyä tämän Pusulan metsän suojelua. He päättivät ottaa yhteyttä metsän omistaneeseen perikuntaan ehdottaen sen tarjoamista suojelualueeksi. Perikunnan kanssa hän otti yhteyttä myös Uudenmaan ELY-keskukseen, mutta asia ei silloin vielä edennyt.

Tapani-myrsky riehui Pusulassa pahimmillaan iltapäivällä 26.12.2011. Erkki Silvander oli juuri silloin hänelle rakkaassa metsässä.

– Hirveä rytinä kuului joka puolelta. Onneksi tuuli oli puuskittainen ja aina välillä oli hiljaisempaa, minkä ansiosta pystyin palaamaan kotiin.

Myrskyn jäljiltä metsässä oli suuri määrä kaatuneita tukkipuita. Eniten puita kaatui palstan länsireunasta, jonka naapurissa oli vähän aikaisemmin tehty avohakkuu. Samoin puita kaatui runsaasti palstan halki menevän metsätien itäpuolelta. Joissakin kohdissa myrsky kaatoi pitkältä mutta kapealta uralta kaikki puut.

Metsätietä ei keskelle palstaa olisi koskaan rakennettu, jos Erkki Silvander tai maanomistaja olisivat saaneet päättää.

– Metsän halki on aikanaan mennyt polku Karisjärveltä kirkolle. Kun siihen jokin aika sitten rakennettiin metsätie, perikunta oli vastaan, mutta ei voinut sen rakentamista estää. Tien rakentaminen osaltaan altisti sen reunalla olleet puut myrskylle.

Lue lisää Ekoelon numerosta 2!

Valitse kenkäsi oikein

Klingel lanseerasi pari vuotta sitten vegaaniset tennarit. Kuva: Klingel.
Jalkineissa ympäristölle vaarallista kromia

Vastuullinen kuluttaja on tarkkana alkuvuoden alennusmyynneissä, kun on valitsemassa kenkiä itselleen. Kengät voivat olla riski ilmastolle ja niitä valmistetaan usein hyvin kehnoissa työoloissa.

Kenkien eettisiin ongelmiin on havahduttu laajemminkin ja vuonna 2015 käynnistettiin Change your shoes -hanke, jonka tarkoitus oli saada kuluttajat tietoisemmaksi siitä, miten he voivat omilla valinnoillaan parantaa kenkätyöntekijöiden työoloja ja sitä kautta edesauttaa yhteiskunnallista muutosta. Ylikansallisen hankkeen toiminnot sijoittuivat Euroopassa kahteenkymmeneen maahan ja Aasiassa kolmeen maahan. Suomessa hanketta toteutti Eettisen kaupan puolesta ry.

Euroopan Unionin tukemassa Change your shoes -hankkeessa korostettiin sitä, että työntekijöillä on kenkien tuotantoketjussa oltava oikeus elämiseen riittävään palkkaan ja turvallisiin työoloihin. Lisäksi nostettiin esille se, että kuluttajilla on oikeus turvallisiin tuotteisiin ja läpinäkyvyyteen kenkien tuotannossa. Myös lapsityövoiman käyttö nostettiin esiin. Kolmevuotinen kampanja päättyi viime vuoden lopussa.

– Tavoite oli edistää kestävää kenkien ja nahan tuotantoa. Pyrimme lisäämään tietoisuutta kuluttajien parissa. Luulen, että siinä onnistuimme hyvin. Kolme vuotta sitten puhuttiin jo eettisistä vaatteista, mutta ei vielä kengistä. Nyt niistäkin puhutaan paljon enemmän kuluttajien keskuudessa sekä mediassa. Monella ei ole tullut aikaisemmin mieleenkään miettiä niiden raaka-aineita, sanoo hankkeen vetäjä Anna Härri.

Vaarallinen kromi

Kengäntuotannon suurimpia ongelmia on kromin käyttö nahan parkitsemisvaiheessa. Siinä nahkavuodasta tehdään kestävää nahkaa, joka kestää kulutusta. Noin 80–90 prosenttia kengistä parkitaan kromilla. Se on halvempaa kuin monet turvallisemmat vaihtoehdot. Kromi on haitallista ympäristölle, mutta sairastuttaa myös työntekijöitä. Kromi III-yhdiste saattaa parkitsemisvaiheessa muuttua vaaralliseksi kromi VI-yhdisteeksi, jos työoloja ei valvota. Monissa kehitysmaissa työntekijät joutuvat työskentelemään ilman kunnon suojavarusteita. Kromiyhdisteet saattavat aiheuttaa syöpää ja hengityselinsairauksia.

Lue lisää Ekoelon numerosta 1/2018!

Pienin askelin kohti omavaraisuutta

Viisihenkinen Mustasaaressa asuva Österåkerin perhe aloitti omavaraisuuskokeilun vuonna 2010. Kuva: Maria Österåker
Porkkanoiden kasvattaminen tuo hyvinvointia

Alun perin kokeiluna alkanut omavaraisuuden lisääminen sai Österåkerin perheen muuttamaan tapojaan pysyvämmin. Nyt perhe kasvattaa suuren osan ruoastaan itse, lämmittää puilla ja kasvattaa kanoja. Lisäksi he haluavat toimia inspiraationa muille, jotta ympäristö ja ihmiset voisivat paremmin.
Kun Maria Österåkerin viisihenkinen perhe muutti maalle, ei heillä vielä ollut ajatusta ryhtyä omavaraisemmiksi. Sekä Maria että hänen miehensä olivat kasvaneet maaseudulla ja halusivat takaisin sinne, kun saivat opintonsa Vaasassa päätökseen. Sopivan vanhan talon he löysivät Mustasaaresta. Maria työskenteli taloustieteen tohtorina ja miehellä oli rakennusalan yritys.
Kun unelma omavaraisuudesta ja vapaammasta elämästä syntyi, päätti perhe kokeilla sitä ensin kuukauden ajan. Elettiin vuotta 2010.
Perheen päiväbudjetiksi asetettiin viisi euroa, jolla voitaisiin ostaa esimerkiksi maitoa ja kaurahiutaleita. Muutoin pyrittiin syömään vain itse kasvatettuja vihanneksia ja sitä, mitä omasta puutarhasta löytyi.
Sekä metsästä poimittuja marjoja ja sieniä. Samalla perhe päätti ottaa viisi kanaa. Kokeilu tuntui mukavalta ja seuraavina kahtena vuonna he toistivat samalla tavalla kuukauden jakson, kunnes totesivat, että voisivat elää niin ympäri vuoden.
– Olemme aina olleet nuukia ja yritämme säästää rahaa, jos se on mahdollista. Joudumme toki edelleen ostamaan paljon kaikenlaista, mutta ruoasta kasvatamme suuren osan ja myös pesuaineita ja shampoita teemme itse ja korjaamme ja rakennamme itse mahdollisuuksien mukaan. Olemme kuitenkin liian laiskoja, jotta tulisimme ikinä olemaan 100-prosenttisesti omavaraisia, Maria Österåker kertoo.
Hän ymmärtää, että täydessä omavaraisuudessa on kyse isoista asioista – ruoasta, polttopuista vedestä ja rakentamisesta. Täyden omavaraisuuden sijaan he tavoittelevat ennemminkin mukavaa elämää ja terveyttä.
– Koska tuotamme osan ruoasta itse, pystymme säästämään siinä ja kun ostamme jotain, ostamme laadukasta, lähellä tuotettua ja luomua. Loppujen lopuksi emme välttämättä säästä kovinkaan paljon, mutta saamme korkealaatuista ruokaa. Tuntuu hyvältä pystyä huolehtimaan siten perheen terveydestä ja valitsemaan, mitä itseemme laitamme, Österåker toteaa.

Lue lisää Ekoelon numerosta 6/2017!

Älä turhaan vältä viljaa!

Leena Putkonen on perehtynyt FODMAP-ruokavalioon, jolla voidaan hoitaa ärtyvän suolen oireyhtymää. Kuva Henna Aaltonen

Ruokatrendit tulevat ja menevät

Vilja on satoja vuosia ollut suomalaisen ruokavalion kulmakiviä. Nyt monet karttavat sitä halutessaan gluteenitonta ruokaa ja vähemmän hiilihydraatteja. Eikö kotimainen vilja ole ekologisempaa kuin tuontiruoka? Löytyykö viljan yleiselle vähentämiselle perusteita ravitsemustieteestä.

Olen aina syönyt paljon viljaa. Lapsena ja nuorena tavallisia välipaloja olivat näkkileipä ja talkkuna sekä kaurahiutaleet maidon kanssa.
Nykyisin syön lähileipomon aitoon juureen leivottua ruisleipää, jonka ruis on lähitilalla luonnon ehdoilla viljeltyä. Viljaa syön päivittäin myös osana myslejä. Kesäisin syön tuoreita rukiinjyviä omasta muutaman neliön ruismaasta.
Viljan syöminen on aina tuntunut hyvältä. Siksi on alkanut hämmentää, kun kaikkialla törmää neuvoihin, että sitä pitäisi välttää. Ja erityisesti pitäisi välttää gluteenia ja syödä kotimaisista perusviljoista vain puhdaskauraa.

Lue juttu kokonaan Ekoelon numerosta 5/2017

Olgan farmilla kunnioitetaan eläimiä

Olga Temonen valmistautuu miehensä Tuukan kanssa syksyllä aloitettaviin Valmentaja-elokuvan kuvauksiin.

Kasvisruokavalio on meidän perheen ekoteko

Olga ja Tuukka Temonen asuvat maalla, koska ovat siellä onnellisimmillaan. Vanhan rusthollin pihapiirissä viihtyvät niin lapset kuin perheen suuri eläinkaartikin. Kesällä Temosten maalaiselämään pääsee kurkistamaan vierailemalla Olgan farmin kotieläinpihalla.

Kevätaurinko paistaa lämpimästi yli 100-vuotiaan hirsitalon rappusille. Koiravanhukset Loco ja Papu makaavat auringossa välinpitämättömän tuntuisina pitkin pituuttaan, vaikka todellisuudessa ne seuraavat valeunen läpi kaikkea, mitä vanhassa pihapiirissä tapahtuu. Dalmatialaisrouva Dedo sen sijaan ei malta nukkua, vaan etsii seuraa milloin talon emännästä, milloin vieraasta. Jos kohtaus olisi elokuvasta, suuntaisi ohjaaja kameran seuraavaksi aitauksessa aikaansa viettäviin ratsuihin ja suomenhevosiin, Niiden rooli tässä perheessä on suuri, mutta palataan siihen hieman myöhemmin. -Alkuaikoina meillä kävi täällä paljon ystäviä, mutta tapoimme hiedän innostuksensa todennäköisesti liialla työllä, naruaa portailla aamukahviaa siemaileva Olga Temonen. Kun pihapiirin jokainen tallin ja navetan ovi on avattu ja kurkistettu sisälle, ymmärtää, että vanhan maalaistalon pihapiirissä riittää töitä. Rauhallisesta maalaisidyllistä ei usein ehdi nauttia. -Mutta tämä on juuri sitä elämää, jota haluamme elää. Jos olemme yhdenkin yönseudun pois täältä töidemme takia, kaippaame jo takaisin, Olga kertoo.

Tallin asukkaat

Kun Olga ja Tuukka Temonen tapasivat toisensa, selvisi, ettei Tuukka kummemmin välitä lapsista eikä eläimistä. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä. ”Näitä tyyppejä” on kertynyt pihapiiriin hiljalleen aikamoinen määrä. Joukon ainoa lehmä on reilun metrin korkuinen Rosita, rodultaan Irish Dexter. Temoset odottivat sen olevan kantavana ja koko perhe jännitti vasikan syntymää viikotolkulla. Toisin kävi, sillä osoittautui, ettei Rositasta tule emää tänä keväänä. Tällä hetkellä perheen ainoa lypsylehmä onkin ummessa ja se olisi tarjoitus saada kantavaksi tulevana kesänä. Rositan kavereina tallissa asustavat pässipojat Maisteri ja Pikku-Musta. Aasiruuna Kingo on asustellut Marttilassa vuodesta 2008. Se hengailee aitauksessa 12-vuotiaan shetlanninponin Petten kanssa. Maatiaiskanojen sekä lattiakanalan ammattilaiskanojen järjestyksestä pitää huolen kome kukko Axel Smith. Dedon, Locon ja Papun kavereina häärivät narttukissat Kita ja Muru. Muru on villikissa, joka on kesyyntynyt Marttilassa niin, ettei uskoisi sen olleen koskaan villikissa. Lampaiden, vuohien ja alpakoiden lisäksi Olgan farmilta löytyy vielä joukko komeita ratsuja.

Herkut kasvimaalta

Temosen perheessä ei syödä lihaa. Lakto-ovovegetaarinen ruokavalio on tullut perheeseen Tuukan myötä, joka on ollut kasvissyöjä jo vuodesta 1986. -Kun tapasimme Tuukan kanssa kuvauksissa, kysyin häneltä, että onko hän kasvissyöjä. Tuukka vastasi olevansa muutenkin aatteellinen, ja että hänen puolestaan ihmiset voivat syödä lihaa, mikäli pystyvät sen itse teurastamaan. No, itsehän olen vanha lihansyöjä ja lapsuudenkodissani oli vanha harrastelammastila, jossa olin usein mukana teurastamassa lampaita ja vatkaamassa verta, Olga nauraa. Olga kiinnostui kuitenkin kokeilemaan kasvisruokavaliota ja jäi koukkuun ajatukseen, että pystyy olemaan ilman lihaa. -Ja pystyn tekemään yhtä hyvää ruokaa kasviksista. Sekä Tuukka että Olga viihtyvät molemmat keittiössä. Kesällä maistuva lisä tulee omalta kasvimaalta. -Olen laiska puutarhuri. Vuosien aikana olen oppinut, mitkä lajit sopivat minulle parhaiten. Yksi niistä on ehdottomasti kesäkurpitsa, jolle riittää joka toinen päivä pari ämpärillistä vettä. Sipulin, perunan ja pensaspapujen sekä tomaattien lisäksi Olga haluaa omalta kasvimaalta myös yrttejä, kuten lehtipersiljaa ja basilikaa, kunnon rapeaa keräsalaattia sekä pinaattia. – Niillä pärjää jo tosi pitkälle. Parasta on, että kasvimaalta voi käydä hakemassa aina jotain ruuanlaittoon.

Nokkonen on superruokaa

Nokkosen versoja ja nuoria lehtiä voi kerätä ensimmäisistä versoista lähtien ja kukintaan asti.

Nokkonen on pioneerikasvi. Se leviää helposti paikoille, joissa esimerkiksi ojankaivuun jälkeen ei ole ennestään tiheää kasvillisuutta. Se on monivuotinen ruohokasvi, joka viihtyy parhaiten asutuilla alueilla. Se kasvaa yleisenä koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.
Keväällä nokkonen on ensimmäisiä villivihanneksia, joita työntyy maasta auringon lämmittämillä paikoilla. Sen versoja ja nuoria lehtiä voi kerätä ensimmäisistä versoista lähtien, kukintaan asti.
Eniten hyvää satoa saa, kun leikkaa nuoret versot 5–15 cm:n mittaisina. Isommista varsista kannattaa kerätä vain lehdet ja vain kukintaan asti. Kerää puhtaita, terveitä ja vahingoittumattomia versoja ja lehtiä. Suojaa kädet poltinkarvoilta ja varoita tottumattomia lapsia maistamasta.
Nokkosia saa kerätä jokamiehenoikeuksien mukaisesti. Tervettä järkeä on syytä käyttää esimerkiksi siinä, ettei kerää liian läheltä vilkasliikenteistä tietä. Omalla maalla kasvustoa voi kesän aikana niittää versojen kasvattamiseksi. Muiden maalla ohje on, että saksilla saa katkoa, mutta niittämiseen tarvitaan lupa.
Nokkosta ei suositella kerättäväksi myöskään typen rehevöittämiltä alueilta, kuten kompostin, koirien pissareitin tai kemiallisesti lannoitetun pellon läheltä. Näillä paikoilla nokkoseen saattaa kertyä liikaa ihmiselle haitallista nitraattia.

Kalsiumia kasvisruokailuun
Nokkosessa on erityisen runsaasti kalsiumia, joten se on hyvä kalsiumin lähde esimerkiksi kasvisruokailussa. Siinä on myös merkittäviä määriä magnesiumia, kaliumia, fosforia, rautaa, C-vitamiinia, folaattia sekä A- ja E- vitamiineja. Lisäksi se sisältää runsaasti proteiinia ja ravintokuitua. Hyvä puoli on myös pieni natriumpitoisuus.
Perinteisesti ja kansanlääkinnässä nokkosta on käytetty rohtona. Tähän käyttöön sopii esimerkiksi nokkostee. Myös luonnonkosmetiikkaan nokkosta käytetään.
Nokkosta, kuten muita yrttejä, kannattaa kerätä kuivalla säällä, sillä yrttien sisältämä kosteus edistää kasvien pilaantumista. Toki välittömään käyttöön niitä voi kerätä sateellakin.
Nokkosia voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla. Ennen pakastamista nokkoset kiehautetaan vähässä vedessä ja valutetaan siivilässä. Jäähtyneet nokkoset voi hienontaa vaikka veitsellä tai koneella.
Kuivaaminen onnistuu sellaisenaan, mutta lehdet voi tarvittaessa huuhdella. Kotitarpeisiin kuivaamisessa riittää lämmitetty kylpyhuoneen lattia, uuni tai kaupan keittiökuivuri. Nokkoset kuivataan alle 35 asteen lämmössä, kuten kaikki muutkin yrtit. Tärkeää on, että kosteus pääsee haihtumaan, joten ilmanvaihdosta tulee huolehtia.
Jotkut kiehauttavat nitraatin vähentämiseksi myös kuivattavat nokkoset, ja valuttamisen jälkeen vääntävät puhtaan pyyhkeen sisällä kuiviksi.
Nokkosen keitinveden voi käyttää vaikka lannoitteena ja biologisena torjunta-aineena.

Viljely helppoa
Nokkosen hankkimiseen on monia vaihtoehtoja. Eri paikoista keräämisen sijasta voi perustaa pienen viljelmän. Kuivattua kotimaista nokkosta voi myös ostaa.
Lempäälässä toimiva HYVÄMIELI -luonnontuotteet on yksi suomalaisista pienyrityksistä, joka myy kuivattua ja itse viljeltyä nokkosta.
– Meillä kasvaa nokkosta viljeltynä puolisen aaria. Olen kylvänyt suoraan maahan ostosiemeniä sekä tehnyt myös taimikasvatusta, kertoo yrittäjä Tuija Saarinen.
Pienen alan omalle maalle voi tehdä myös tuomalla paikkaan nokkosen juurakoita. Monella tontilla niitä löytyy paikoista, joissa nokkosten ei haluta viihtyvän, kuten marjapensaiden alta.
Onko nokkosen viljelyssä haasteita? Täytyykö tehdä muuta kuin korjata satoa?
– Nokkosta haittaavien rikkaruohojen torjuntaa tehdään käsipelillä ja haraamalla. Meillä ei tosin ole mitään ongelmarikkoja, kuten ohdakkeita, Saarinen vastaa.
Millainen maaperä on hyvä?
– Meidän nokkosilla on hiekkapitoinen maa, jossa on jonkin verran savea. Meillä ei kuivatessa nokkosta ryöpätä enkä pidä sitä tarpeellisena ainakaan silloin, kun kasvupaikka on sellainen kuin meillä.
Kuivina jaksoina nokkosviljelmää on hyvä kastella. Viime kesänä sellaista tarvetta ei ollut.
Hyvä mieli -luonnontuotteiden nokkosvalmisteille ei ole haettu luomusertifikaattia.
– Mutta täysin luonnon ehdoilla nämä on kasvatettu, Saarinen kertoo.
Nokkosten kuivaamisessa Saarinen suosittelee lämpötilaksi 25–30 astetta.
– Ei paksuja kerroksia. Tasaisesti ja ilmavasti. Ei paksuja varsia mukaan. Meillä on sähkökäyttöinen ja tehokkaampi kuivuri, jossa kuivumisaika on kolmisen tuntia. Mutta kotikuivaus onnistuu kyllä täysin ilman kuivuriakin.

Palkokasveja pöytään!

Härkäpapu oli Suomessa ennen perunan ja vihreän herneen tuloa suosittu viljelykasvi ihmisravinnoksi etenkin Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Karjalassa. Kuvassa maatiaislajike Aunus. Kuva Martti Heikkilä.

Härkäpavulla on Suomessa pitkät perinteet

Kun syö monipuolisesti palkokasveja, viljoja, marjoja ja hedelmiä, ruoansulatuskanavan mikrobit saavat ravinnoksi erilaisia kuituja ja toimivat koko elimistön parhaaksi. Ja mitä useammasta paikasta kuitupitoinen ravinto on peräisin, sen parempi mikrobistolle.
Keväällä kauppoihin tullut Nyhtökaura on saanut paljon huomiota. Nyhtökauran raaka-aineista kaura ja härkäpapu ovat Suomesta ja Ruotsista, mutta herneproteiini tuodaan Keski-Euroopasta, koska kotimaista raaka-ainetta ei toistaiseksi ole saaavilla.
Toinen tämän vuoden uutuus Härkis tuli kauppoihin syyskuussa. Härkis valmistetaan kotimaisesta härkäpavusta.
Aikanaan kasviproteiinia tarjosi maaseudulla oma hernemaa.
– Vielä 1950-luvulla oli tavallista, että maatiloilla aina osa pelloista oli herneellä. Se oli viljelykierrossa olennainen osa typpilannoitusta. Sen jälkeen kehityksen suunnaksi tulivat keinolannoitteet ja erikoistuminen sekä viljelykierron olennainen väheneminen, toteaa genomisen ravitsemuksen professori Raija Tahvonen Luonnonvarakeskuksesta.

Palkokasveja myös eläimille
Maatilojen hernepelloista ovat saaneet valkuaista ihmisten lisäksi myös kotieläimet. Tällä hetkellä eläinrehussa käytetään kuitenkin paljon ulkomaista soijaa. Kotimainen vaihtoehto on esimerkiksi härkäpapu-vilja-yhdistelmä.
Sekasyöjä voi siten suosia kotimaisia palkokasveja kahdella tavalla: syömällä hernettä ja papua kasviravintona sekä syömällä sellaisia eläintuotteita, joissa eläimet ovat saaneet osan valkuaisesta kotimaisista palkokasveista.
Raija Tahvonen neuvoo sekasyöjää ottamaan selvää, millä rehulla eläin on ruokittu. Esimerkiksi suomalaisesta työstä kertova avainlippu ei vielä takaa rehun kotimaisuutta.
– Syö vähemmän lihaa, mutta parempilaatuista.

Luomutuotteissa on valinnanvaraa

Luomutuotteet ovat paitsi maukas, myös eettisen valinta. Rapunzelille, jolla on jo 400 erilaista luomutuotetta, on tärkeätä tehdä työtä laadun, sosiaalisen vastuun ja ympäristön puolesta. Kaikki yrityksessä tarvittavat raaka-aineet hankitaan sopimusviljelmiltä.

Herkkuja luonnonmukaisesti ja vastuullisesti

Luomutuotteiden kirjo on tänä päivänä häkellyttävän laaja. Luomuraaka-aineet ovat monille jo tuttuja, mutta valmiiden luomuelintarvikkeiden monipuolisuus yllättää yhä monet.
Luonnonmukaisuus ei ole enää aikoihin tarkoittanut yksinomaan luonnonmukaisesti viljeltyjä vihanneksia, tai raaka-aineita.
– Nykyisin on tarjolla valtava valikoima erilaisia, valmiita luomuelintarvikkeita suklaasta herkutteluraksuihin ja viininlehtikääryleisiin, lihattomiin makkaroihin ja pienten lasten valmisruokiin saakka. Laadusta tai valikoimasta ei siten tarvitse tinkiä siirtyessään luomutuotteisiin, Marika Auersalmi, Itubiodyniltä kertoo.
Biodynaamiset ja luomulaatuiset tuore- ja kuivaelintarvikkeet ovat käteviä käyttää ruoanlaitossa ja ne tarjoavat puhtaamman vaihtoehdon herkutteluun.
– Luomuelintarvikkeet mielletään usein edelleen terveystuotteiksi, vaikka tuotteiden joukosta löytyy koko joukko myös aitoja herkkuja, kuten hodarien tai hampurilaisten täytteenä kielen mennessään vievää paahdettua sipulia, kookosöljyssä paistettuja perunalastuja tai maapähkinäraksuja tai vaikkapa tomaattisalsaa, Auersalmi selittää.

Tunne ruokasi viljelijän tarina
Luomuelintarvikkeita valitsemalla voi varmistua siitä, ettei itse tule nauttineeksi haitallisia kemikaaleja. Luomutiloilla ei käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita, lannoitteita tai kemiallista tuholaistentorjuntaa. Oman hyvinvoinnin ohella erityisen tärkeää on se, että luomuelintarvikkeissa raaka-aineiden viljely on vastuullista paitsi maaperän, myös viljelijöiden kannalta.
– Edellytämme Itubiodynillä, että kaikkien elintarvikkeidemme valmistajien tulee olla sitoutuneita sopimustuotantoon, joka takaa sadolle kiinteän hinnan ja varman ostajan. Esimerkiksi Rapunzelin perustaman, ulkopuolisen valvontajärjestön sertifioiman sosiaalisen vastuullisuuden projektin myötä tuottajat saavat koulutusta, ohjausta, pitkäaikaiset taatut ostot sekä tuotteista reilun, maailman markkinoita korkeamman hinnan. Tuottaja sitoutuu luomutuotannon kriteerien lisäksi kehittämään työntekijöiden työskentelyolosuhteita eikä lapsityövoimaa käytetä, Auersalmi kertoo.
Luomuelintarvikkeissa viljelijä, aito ihminen tarinoineen on löydettävissä muutaman käden ojennuksen päästä.
– Esimerkiksi taatelisiirapin taatelit tulevat tunisialaiselta perheeltä, joka on viljellyt tiettyä taatelilajiketta jo sukupolvien ajan. Jokaisen taatelin on lajitellut ja valinnut ihminen, joka saa työstään reilun korvauksen.

Roska päivässä pitää ympäristön siistinä

Roska päivässä -liikkeen perustaja Tuula-Maria Ahonen kannustaa jokaista pitämään huolta asuinympäristöstään ja näyttämään esimerkkiä muillekin keräämällä ainakin yhden roskan päivässä.

Vapaaehtoinen toiminta yhteisen hyvän eteen tuo iloisen mielen

Roska päivässä -liikkeen syntyprosessi sai alkusysäyksensä meren äärellä, kesällä 1996.
– Olimme perheeni kanssa viettämässä kesäpäivää Hietaniemen uimarannalla. Pienet lapseni olisivat tahtoneet kävellä rannalla paljain jaloin, mutta jouduin heitä kuitenkin kieltämään, sillä maassa oli niin paljon rikottua lasia, Roska päivässä -liikkeen perustaja Tuula-Maria Ahonen kertoo.
Tuula-Maria ryhtyi perheensä kanssa keräämään rannalta lasia ja muuta roskaa pois.
– Toiminta yhteiseksi hyväksi tuotti hyvän mielen. Samanaikaisesti näin, kuinka ihmiset makasivat vilteillään roskat ympärillään. Mielessäni heräsi elävä ja voimakas kysymys: Kuinka voisi innostaa ihmiset välittämään omasta lähiympäristöstään?
Tuula-Maria kirjoitti aiheesta iltapäivälehteen mielipidekirjoituksen, jossa hän myös ehdotti talkoita Hietaniemen rannan siivoamiseksi. Kirjoitus julkaistiin, mutta mitään konkreettista se ei vielä tuolloin saanut aikaiseksi.
Roska päivässä -liike koki varsinaisen syntymänsä Pohjois-Haagan kalliolla vuonna 2000. Kaunis kallio asukaspuiston kupeessa oli täynnä roskaa ja lasinsirpaleita.
– Tuolloin 12-vuotias Ilona -tyttäreni huolestui ympäristön siisteydestä. ”Helsingin täytyy näyttää siistiltä, kun mummo tulee kylään.”, Ilona totesi. Pian Ilona, äiti ja perheen nuorempi tytär, Iisa 9-vuotta ryhtyivätkin kolmisin siivomaan kalliota.
– Siinä siivotessa sain viimein alitajunnan kypsyttämän vastauksen kysymykseeni. Jos jokainen ihminen keräisi roskan päivässä, ympäristö pysyisi siistinä, Tuula-Maria kertoo oivaltaneensa.

Ideasta toiminnaksi
Tuula-Maria alkoi kutsua ystäviä, tuttavia ja lähiseudun asukkaita Roska päivässä -liikkeeseen, jotka lähtivätkin innolla mukaan. Kuten edelleen, liikkeeseen pääsi kuka tahansa vapaaehtoinen, jota ympäristön siisteys kiinnosti.
Vaikka Roska- päivässä liikkeen myötä Pohjois-Haagan polut ja puistot siistiytyvät, laaja kallio, josta liike sai alkunsa, pysyi roskaisena.
– Pidin kalliota pitkään toivottomana tapauksena, jota ei kerta kaikkiaan voisi saada roskattomaksi. Kalliolla oli niin paljon roskaa ja lasia, ettei sinne voinut mennä ulkoilemaan koiramme kanssa. Kun perheeseemme muutti ulkoilutuspaikkaa kaipaava kissa, päätin ryhtyä siivoamaan kalliota yksin, vaikka tämä tuntuikin järjettömän mahdottomalta tehtävältä.
– Mieheni Jari tuli auttamaan siivoamisessa ja päivittelimme yhdessä siivouksemme toivottomuutta. Kerran Jari kuitenkin sanoi: ”On tässä toivoa, minä sain tämän yhden pienen paikan puhtaaksi.”, Tuula-Maria muistelee.
Kalliopuiston puhdistamisesta sai alkunsa toistasataa siivoojaa talkoisiin kerännyt Kissa kalliolle -projekti, jonka myötä kallio saatiin kuin saatiinkin siivottua.
Nyt jo kymmenen vuoden ajan niin kissat, koirat kuin päiväkotilapsetkin ovat voineet ulkoilla turvallisesti kallioilla. Projekti on jatkunut ylläpitoluontoisesti tähän päivään saakka.

Kerää päivässä ainakin yksi roska
Suomessa ja melkein kaikkialla maailmassa roskaaminen on valitettavan yleinen tapa.
Roskaajia olisi helppo paheksua, mutta se ei Tuula-Marian mukaan muuta mitään. Roska päivässä -liikkeen jäsenet ovatkin valinneet paheksumisen ja ongelman toteamisen sijaan toisen tien.
– Huolehdimme omista roskistamme ja näytämme esimerkkiä keräämällä päivittäin ainakin yhden roskan. Haastamme myös vähintään yhden tuttumme mukaan. Roskaliike on sydämen liike, jossa jokainen sitoutuu ennen kaikkea itselleen.
Siisti ympäristö ennaltaehkäisee roskaamista. Huhtikuussa 16-vuotta täyttävä Roskaliike onkin saanut lukuisat roskaajat kyseenalaistamaan ja muuttamaan tapojaan.
– Kerran kerätessämme roskia tyttäreni Iisa sanoi 9-vuotiaan itsevarmuudella: “Tästä liikkeestä pitää tulla maailmanlaajuinen”. Havahduin Iisan ajatukseen ja tästä lähtivätkin liikkeelle kotisivujemme käännökset eri kielille. Nykyisin Roska päivässä -liikkeessä on mukana ihmisiä ympäri maailmaa, kaikilla mantereilla, ja kotisivut on käännetty jo käännetty jo 23 kielelle.
Kukaan ei tarkasti tiedä, kuinka paljon jäseniä jo on mukana liikkeessä Suomessa tai maailmalla.
– Sain taannoin sähköpostin Etelä-Afrikasta, jossa muuan mies kertoi olleensa mukana jo puolen vuoden ajan, ja päätti kertoa asiasta myös minulle, Tuula-Maria sanoo.
Monet tunnetut ja arvostetut ihmiset maassamme ovat ottaneet Roska päivässä -haasteen vastaan.
– Olen aivan tietoisestikin kutsunut arvohenkilöitä mukaan liikkeeseen. Roskien kerääminen on näet usein edelleen aliarvostettua puuhaa. Kuitenkin, jos presidentti ja arkkipiispakin noukkivat roskia luonnosta, kyllä kansalaisetkin voivat rinta rottingilla kerätä roskia lähiympäristöstään.

Siisti ympäristö lisää hyvinvointia
Tuula-Maria kannustaa pohtimaan, kannattaisiko jokaisen kantaa kortensa kekoon roskattoman, siistin lähiympäristön puolesta. Eihän ole lankaan järkevää kuluttaa verorahojamme maahan heitettyjen roskien siivoamiseen.
– Esimerkiksi Helsingissä puistojen puhtaanapitoon käytetään pitkälti toistamiljoonaa euroa vuodessa. Tämä raha voitaisiin roskien keruun sijaan käyttää esimerkiksi työllistämään kotihoitajia huolehtimaan kaupungin pitkäaikaissairaista ja vanhuksista tai psykiatrista hoitoa tarvitsevien auttamiseen.
Roskista, esimerkiksi tupakantumpeista, liukenee luontoon myrkkyjä ja tumpit päätyvät vesistöistä kalojen ja kaloja vatsaan. Moni eläin loukkaa itsensä tai kuolee ihmisen luontoon heittämien roskien takia. Roskainen ympäristö lisää ihmisten turvattomuutta, välinpitämättömyyttä ja aiheuttaa muun muassa ärtyisyyttä.
Siinä, missä roskat aiheuttavat mielipahaa, roskien keräämisellä on Tuula-Marian mukaan päinvastainen vaikutus. Siisti ympäristö lisää turvallisuudentunnetta ja roskien keräämisestä tulee valtavan hyvä mieli.
– Eräskin nainen, joka oli riidellyt miehensä kanssa, yritti saada helpotusta oloonsa rukoilemalla ja musiikkia kuuntelemalla, mutta vasta roskien kerääminen rauhoitti mielen. Itsekin olen huomannut, että ahdistava olo helpottuu, kun tekee hyvää ympäristölleen. Vaikka roskien kerääminen vaikuttaa hyvin pieneltä ja yksinkertaiselta asialta, se pitää sisällään syvempiä ulottuvuuksia. Tekemällä hyvän teon elinympäristölleen, nousee kohtaamansa huonon kohtelun yläpuolelle, Tuula-Maria selittää.