Hevosmaailma on hevosen omistajille, kasvattajille ja harrastajille suunnattu erikoislehti. Lehti tarjoaa runsaasti monipuolista ja ajankohtaista luettavaa hevosmaailmassa eläville. Harrastelehtenä Hevosmaailma kiinnostaa niin raviharrastajia, ratsastajia kuin hevostaloudessa eläviä. Hevosesta huolehtiminen ruokinnasta terveydenhoitoon on yksi lehden jatkuvista osa-alueista, unohtamatta varusteiden hankintaa ja turvallisuutta.
Suomenhevonen on kansainvälisen FAO:n luokituksen mukaan uhanalainen rotu, sillä vuotuinen varsovien tammojen määrä on laskenut alle tuhanteen. Suomi on kuitenkin sitoutunut sopimukseen, joka pyrkii säilyttämään alkuperäiset rodut, ja taustalla on myös kansallinen geenivaraohjelma. Tämän työn tueksi on perustettu suomenhevosten geenipankki. Aiemmin vastaavat geenipankit on perustettu jo suomenlampaalle ja suomenkarjan lehmille.
– Tavoitteena on geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen. Kun rotu lisääntyy, aina vain rajallinen määrä geenejä siirtyy eteenpäin, joten pyrimme säilyttämään myös muita, vanhempia geenejä, jotta niitä on mahdollista käyttää tulevaisuudessakin, professori Juha Kantanen Luonnonvarakeskuksen eläingeenivaraohjelmasta kertoo.
Geenipankki toimii käytännössä niin, että tarkoin valituilta oriilta kerätään spermaa pakastettavaksi. Toistaiseksi suomenhevosten geenipankki toimiikin ainoastaan sperman pakastamisen osalta. Naudoilla pakastetaan myös alkioita, mutta sen vaatima superovulaatio ei toimi tehokkaasti hevosilla.
– Haluamme säilyttää kaikki suomenhevosen linjat. Niin ravurit, ratsut, pienhevoset kuin työhevosetkin. Työ on nyt aloitettu työhevosista, jotka ovat erityisen uhattuja, Kantanen kuvaa.
Pakastaminen on aloitettu tänä vuonna ja toistaiseksi kaksi oria on käynyt Mäntsälässä Helsingin yliopiston Saaren klinikalla tapaamassa keinotammaa. Tulevaisuudessa keruuta on suunniteltu toteutettavan myös Luonnonvarakeskuksen Ypäjän toimipaikassa.
Lue lisää Hevosmaailma -lehden numerosta 3/2018!
Monipuolinen hevosammattilainen Pekka Larsen on juuri ennen haastattelua hakenut hevoset tarhasta. Salossa on räpännyt paksua, märkää räntää, ja mies menee viemään loimet kuivumaan ja hakemaan itselleenkin kuivan takin. Haastatteluun jää aikaa tunnin verran ennen seuraavan oppilaan tuloa.
– Tällä hetkellä meillä ei ole lainkaan palkattuja työntekijöitä. Pialla on oma päivätyönsä, jonka ohella hän valmentaa ja auttaa talleilla minkä ehtii. Lisäksi meillä on apuna aikuisopiskelija, joka suorittaa tallillamme opintojaan työharjoittelulla, Pekka Larsen kertoo.
Ratsastuskeskus Teho aloitti toimintansa marraskuussa 2016. Toiminta on vähäisestä henkilöstömäärästä huolimatta monipuolista.
– Meillä on tällä hetkellä kymmenen opetushevosta. Tarjolla on kaikenlaisia ratsastustunteja alkeistunneista lähtien. Kesäisin järjestämme ratsastusleirejä. Junioreista senioreille on tarjolla este-, alkeis- ja yleisleirejä.
Ratsastustunteja on maanantaista perjantaihin. Viikonloput on varattu este- ja kouluratsastusvalmennuksiin, joihin voivat osallistua myös viikolla ratsastavat vakiotuntilaiset.
Asiakkaita on toistaiseksi kymmeniä, ei satoja.
– Siinä meillä on vielä paljon parantamisen varaa, Pekka Larsen toteaa.
Lue lisää Hevosmaailman numerosta 2/2018!
Ratsastajista vain viitisen prosenttia on miehiä. Eero Soinio ja Markku Lehtola löysivät ratsastuksen lastensa kautta.
Arviolta jo noin 170 000 suomalaista harrastaa ratsastusta. Ala on kuitenkin perin naisvaltainen, sillä miehiä on kaikista ratsastajista vain noin viisi prosenttia.
Viiden prosentin eli 8500 miesratsastajan joukkoon kuuluvat myös lohjalaiset Eero Soinio, 60, ja Markku Lehtola, 47.
Molemmat käyvät ratsastamassa Lohjan Hyönölässä sijaitsevalla Leppämäki Farmin tallilla. Paikalla on satunnaisesti myös pari muuta miesratsastajaa – loput ovat tyttöjä ja naisia.
– Alun alkaen ratsastushan oli pelkästään miesten laji. Siinä on kuitenkin vuosien mittaan valtavasti edistetty naisten tasa-arvoa, naisten ei tarvinnut esimerkiksi enää istua satulassa sivuttain. Nyt miehiä on kaikista ratsastajista vain muutama prosentti, joten asia on kääntynyt täysin päälaelleen. Nyt tähän tarvittaisiin tasa-arvoa miesten puolesta! Eero Soinio heittää.
Hän kannustaakin miehiä ratsaille.
– Tässä jos missä saa kyllä elämäänsä jännitystä jos sitä kaipaa! Jos hankkii moottoripyörän, saa sen kääntymään mihin haluaa. Kun hevosen selässä yrittää samaa se ei välttämättä onnistu; hevonen voi olla täysin eri mieltä asiasta.
Lue lisää Hevosmaailman numerosta 1/2018!
Suomen menestynein ravihevonen, 16-vuotias lämminveritamma Passionate Kemp, palasi Suomeen lokakuussa 2017. Kilpailu-uransa päätyttyä, se jäi asumaan Menhammarin siittolaan Ruotsiin. Siellä se ehti asua lähes yhdeksän vuotta ennen paluutaan takaisin omistajilleen Talli Hietsulle, Sarianna ja Esa Hietakankaalle Seinäjoelle.
Päätöstä hevosen siirtämisestä ei tehty kevyin perustein. Tamman päätettiin ottaa kotiin pitkän tähtäimen suunnitelmien vuoksi, ajatellen mikä olisi hevosellekin helpointa.
– Paluu herätti minussa paljon tunteita, monenlaisia, ristiriitaisiakin. Tuntui kuin olisimme riistäneet Passionaten kodistaan, Sarianna Hietakangas kuvaa.
Kotiinpaluu sujui kuitenkin hyvin ja Passionate otti muutoksen vastaan rauhallisesti, joskin hieman hämmentyneesti. Se totuttelee uusiin hevoskaverihinsa omassa aitauksessaan.
– Passionate asui meillä viimeksi vuosina 2003–2004 noin kahdeksan kuukauden ajan sen jälkeen, kun olimme ostaneet sen kaksivuotiaana kasvattajaltaan Ravitalli Kempiltä. Helmikuussa 2004 siirsimme sen Markku Niemisen valmennettavaksi Viialaan. Halusimme sille parhaan mahdollisen tarjolla olevan ravivalmentajan, Hietakangas kertoo.
Niemisen valmennuksessa Passionate oli syksyyn 2007 asti, minkä jälkeen se siirtyi Ruotsiin Stig H. Johanssonin valmennukseen. Hyvien valmentajien vuosien varrella tekemä työ tuotti tulosta. Vuosina 2004–2008 ravaamissaan lähdöissä Passionate tienasi enemmän kuin yksikään muu suomalainen ravihevonen tähän mennessä. Kokonaisvoittosumma kohosi lähes 1,7 miljoonaan euroon.
Viimeisen lähtönsä Passionate juoksi joulukuussa 2008 Solvallassa. Se päätti uransa voittoon. Vanha hankosidevamma uusiutui, ja helmikuussa 2009 Passionate siirtyi siitoskäyttöön. Siittola löytyi Ruotsista.
– Meillä on ollut aiemminkin siitostammoja Ruotsissa, ja koska meillä oli kilpahevosia kotona, koin niiden ja siitostammojen samanaikaisen pitämisen hankalaksi. Tammat ovat varsottuaan yleensä suojelevaisia ja puolustavia, joten se ei ole hyvä yhdistelmä kilpahevosten kanssa, Hietakangas toteaa.
Lue lisää Hevosmaailman numerosta 6/2017!
Taloustilanne heijastuu vahvasti Suomen hevoskasvatukseen. Vuoden 2010 jälkeen talouden notkahtaminen näkyi selvästi myös kasvattajien ja syntyneiden varsojen määrissä.
Lyhyessä ajassa laskua tapahtui lämminverisillä 40 prosenttia ja suomenhevosilla 30 prosenttia. Vastaavia muutoksia tapahtui myös aiemman talouslaman yhteydessä. Taloustilanteen kohotessa tilanne kuitenkin parantui.
– Taloustilanne heijastuu hevoskasvatukseen viiveellä. Viime vuonna oli kuitenkin nähtävissä taas nostetta, ja tänä vuonna tilanne on piristynyt entisestään, erityisesti ravipuolella. Astutuslukuihin odotetaan kaikin puolin pientä nousua. Syksyn varsahuutokauppa oli myös hyvä osoitus kasvatustoiminnan nosteesta, kertoo Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää.
Tällä hetkellä varsoja syntyy sekä lämminverisille että suomenhevosille molemmille noin 1 000 vuodessa, suomenhevosille hieman enemmän kuin lämpöisille. Valtaosalla kasvattaminen on pienimuotoista, yhden tai kahden siitostamman kanssa.
– Kartoituksen mukaan noin 90 prosenttia on näitä pienimuotoisia kasvattajia. Vain kourallisella on yli 10 siitostammaa, Mäenpää sanoo.
Kasvattajien määrässä pudotus
Kasvattajien määrässä on tapahtunut merkittävä pudotus 2000-luvun aikana. Vielä vuonna 2005 lämminveristen kasvattajia oli 1 984 ja suomenhevosten kasvattajia 1 816.
Vuoden 2015 vastaavat luvut näyttivät lämpöisille 1 059 kasvattajaa ja suomenhevosille 1 214 kasvattajaa. Suomenhevosten tilanne näyttääkin tällä hetkellä hieman valoisammalta, mikä johtunee osittain tänä vuonna
vietettävästä suomenhevosten juhlavuodesta.
– Vaikka myös ravipuolella suomenhevosten tilanne on piristynyt, on rodun sisällä kuitenkin ravureiden suhteellinen osuus vähentynyt. Se on nyt noin 70 prosenttia. Suomenhevosia halutaan yhä enemmän myös ratsuiksi, Mäenpää kuvaa.
Myös ponien kasvatus on vähentynyt, mihin heijastuu osaltaan aiempi ylituotto. Poneja syntyi enemmän kuin niille oli käyttöä ja nyt tilanne on tasaantumaan päin.
Lue lisää Hevosmaailma-lehden numerosta 5/2017.
Aki Kaurismäki linjasi taannoin kokeilun halun rajoja sanomalla, että miehen täytyy kerran eläissään kokeilla kaikkea muuta paitsi kansantanhuja. Otin neuvosta vaarin ja pamautin kylmiltään ravitapahtumaan, koska sen tunnelman aistiminen puuttui muuten melko kattavasta kokemusmaailmastani. Paikaksi valitsin Vermon. Uskoin iskeväni samalla kaksi hevoskärpästä yhdellä iskulla; tutustumisen raviväen hevosenhajuiseen maailmaan ja kurkistamisen himopelureiden vääjättömästi kadotukseen vievään tiehen. Molemmat ennakkokäsitykseni osoittautuivat vääriksi. Huippuravuri haisee shampoolle, eikä totoluukullakaan kilistellä vanhaan malliin.
Derby-liigan ensimmäinen lähtö starttaa 18.05. Vielä viidenkään aikaan ei vuokrakatoksilla ole tungosta. Muutama vetoauto tai hevosbussi on saapunut. Niiden kuljettajat kertovat tehneensä matkaa aamusta saakka, toinen Kokkolasta, toinen Torniosta. Suuri Chevy murahtelee kakkoskatoksen eteen. Pick-Upista loikkaa ulos kaksi tyttöä. Varikkoalueen lankaportin tuntumassa istuksiva vartiontiliikkeen mies vilkaisee vain ohi mennen kun purjehdin hänen ohitseen sisään. Hyvä, näytän siis ammattilaiselta.
Tosiasiassa Vartioässien kaveri luo lakittomaan päähäni säälivän katseen, koska tietää jotain mitä minä en: Vermossa tuulee aina. Sen siperialainen pakkasviima pyyhkii nytkin pitkin jäistä kenttää ja nostattaa radan hiekoituksesta pölyisiä pyörteitä. Puolen tunnin kävelyn jälkeen en enää naureskele ykköskatoksen viimeiseen pilttuuseen rakennettua infrapunalämmitintä ja solariumia. Kalistelen amatöörimäisesti taskusta vitosen kolikon, mutta laite ei suostu käynnistymään. No, se onkin tarkoitettu hevosille.
Tungen käteni taskuihin ja itseni kakkoskatoksen eteen, jonne Chevroletilla tulleet tytöt ovat alkaneet purkaa peräkärrynsä sisustaa. Ensimmäiseksi Annamari Sipilä ja Mari Kolkkanen taluttavat kärrystään järkyttävän kokoisen eläimen, jota säpsähdän ennen kuin tajuan, että illan tähdet alkavat saapua.
Juma, onko hevonen todella noin iso? Ymmärrän olla ajattelematta tätä ääneen, koska tiedän ensivaikutelman ratkaisevan. Big Grey, sahalahtelainen lämminveriravuri saattaisi loukkaantua ja Annamari pitää minua lopun elämäänsä täydellisenä ääliönä. Peesaan tyttöjä sisäänkirjoitukseen. Mari vie BG:n kilpailukirjan Marju Kirilie ja saa vastineeksi voilakin ja päänumeron. Annamari vie minut tallikahvila Derbyyn. Big Grey starttaa ykköslähdössä numerolla 4. Vihjeohjelma kertoo sen olevan laukatta tosipaha.
Sipilä ja Kolkkanen näyttävät tuntevan kaikki. Arvelen kysymyksineni kuulostavan lähinnä pesästä pudonneelta kottaraisenpojalta enkä voi muuta kuin tunnustaa olevani toiskertalainen ravikuvioissa. Sipilä ja Kolkkanen arvelevat minun piankin saavuttavan sen tietämyksen tason, joka minulla oli 10-vuotiaana Suonenjoen raviradan kulmilla kun viimeksi liikuin näissä kuvioissa. Tytöt kiirehtivät laittamaan Big Greytä kilpailukuntoon. Ori on saatava lämmittelykierroksille ennen puolentunnin päästä tapahtuvaa starttia. Itse poistun varikkoalueen ja radan välimaastoon tarkkailemaan ravirahoille pyrkiviä ravureita ohjastajineen. Ohjastajia en tapaa. Kuulen, että useimmat hakevat hevosensa vasta aivan viimetinkaan varikon reunalta. Sen sijaan saan pikakurssin ravimaailman aluepoliittisista kiistakysymyksistä.
Teksti: Pekka Pääkkönen. Artikkeli julkaistu kokonaisuudessaan ensimmäisessä Hevosmaailma -lehdessä vuonna 1997. Lue lisää Hevosmaailma -lehden 20-vuotisjuhlanumerosta 3/17.
Norjanvuonohevonen on yksi Norjan kansallisroduista. Se on yksi maailman vanhimpia ja puhdasrotuisimpia hevosia.
Luonnonolosuhteet ovat osaltaan estäneet norjanvuonohevosen risteytymisen muiden hevosrotujen kanssa. Vain sitkeät ja vahvat vuonohevoset pärjäsivät ja selvisivät vaativissa olosuhteissa Norjan vuono- ja tunturialueilla.
Vuonohevosia käytettiin monipuolisesti ratsuina ja vaunujen edessä sekä kantojuhtina ja maataloustöissä. Nykyään vuonohevosia käytetään pääasiassa ratsuina ja valjakkohevosina, mutta esimerkiksi kiinnostus hevosmetsätyöajoon on viime aikoina lisääntynyt vuonohevosharrastajien joukossa.
Vuonohevonen on lihaksikas ja pirteä hevonen, jolla on selvä sukupuolileima. Se on rohkea ja kärsivällinen. Liikkeet ovat energiset, tahdikkaat, matkaavoittavat ja joustavat siten, että se liikkuu hyvin sekä tiellä, maastossa että ratsastus- ja ajoalueilla.
Vuonohevosten ”tavaramerkki”, pystyharja, on leikattu lyhyeksi viikinkiajoilta lähtien.
Alkukantaiset värit
Vuonohevosella on jäljellä alkukantainen villiväritys, hallakko. Rodun virallisia värejä on viisi: ruunihallakko (yleisin), harmaahallakko, punahallakko, valkohallakko ja keltahallakko (harvinaisin). Ominaista rodulle ovat paitsi edellä mainitut hallakko-värit, myös alkukantaiset merkit, kuten harjasta selän kautta häntään ulottuva tumma siima (juova) sekä seepraraidat jaloissa.
Alkuperäiset rodulle ominaiset värit ja merkit tulee säilyttää. Kaikki hyväksytyt vuonohevosen värit ja niiden eri sävyt tulee huomioida. Niitä värejä ja merkkejä, jotka eivät ole rodulle ominaisia, ei tule hyväksyä. Pieni tähti voidaan hyväksyä tammalla. Sen halkaisija ei saa olla viittä senttiä suurempi. Valkoiset merkit eivät ole sallittuja oriilla.
Vaativat kantakirjaustestit
Nykyjalostuksen tavoitteena on säilyttää vuonohevonen puhdasrotuisena ja monipuolisena yleishevosena sekä kehittää rodun muita hyviä ominaisuuksia, kuten sen luontaista hyväntuulisuutta, yhteistyökykyä ja fyysistä kestävyyttä. Erityisen tärkeää on säilyttää vuonohevosen rotuleima ja -tyyppi.
Norjassa, kuten Suomessakin, jalostukseen tarjottavilla vuonohevosilla tulee olla tiedossa viisi rekisteröityä sukupolvea sekä jalostukseen hyväksytyt isät viidessä polvessa. Suomessa on noin 470 virallisesti rekisteröityä vuonohevosta. Vuosittain syntyy keskimäärin 10-20 varsaa.
Hevoskouluttajana tunnettu Vladimir Georgiev syntyi Bulgariassa vuonna 1960. Hän oli nuorena aktiivinen kilpaurheilija. Hän kilpaili telinevoimistelussa ja uimahypyssä. Myös karate oli hallussa, samoin taistelulaji martial arts. Hevoset tulivat lähtemättömästi nuoren Vladimirin elämään, kun hän oli 21-vuotias.
Vladimirin urheilulliset taidot ovat syy siihen, miksi hän lähti hevosalalle ja ratsastus oli helppoa.
– Parikymppisenä työskentelin laukkahevostallilla, jossa kisasin jockey- sekä risuesteratsastajana ja tienasin niillä elantoni, Vladimir kertoo.
– Asuin laukkahevostilalla kuusi vuotta. Sinä aikana opin hevosista paljon. Tilalla oli kilpahevosten lisäksi hevosjalostusta. Hoidin ja käsittelin tammoja, oreja ja varsoja, ylipäätään erilaisia hevosia laidasta laitaan. Koulutin nuoria hevosia ja kilpailin niillä. Opin hevosista myös seuraamalla niiden käyttäytymistä laumoissa. Jonkin aikaa esiinnyin myös bulgarialaisen sirkuksen taitoratsastajana.
Stuntratsastajaksi elokuviin
– Ikivanha kulttuuri, kuten intiaanien ja ritarien aika, on aina kiehtonut minua ja vanhat elokuvat ovat olleet minulle intohimo. Hevoset ovat tuhansien vuosien ajan kuuluneet maani kulttuuriin. Olemme eläneet niiden kanssa symbioosissa ja ne ovat meidän ystäviämme. Hevosillahan tehtiin työt ja käytiin sodat, Vladimir Georgiev selvittää.
– Elokuvissa, joita katselin, oli aina mukana hevosia ja haaveilin usein, että saisin ratsastaa ja esiintyä vanhoissa sotaelokuvissa.
Haaveista tuli totta, kun kykyjenetsijä löysi Vladimirista rohkean ja taitavan stuntnäyttelijän. Sijaisnäyttelijä korvaa oikean näyttelijän erityistaitoja vaativassa kohtauksessa tai vaarallisissa kohtauksissa.
– Pääsin taitavien venäläisten ja bulgarialaisten stunttien oppiin. Treenasin paljon ja sain näytellä monenlaisia erityistaitoja vaativia rooleja, kuten auto-onnettomuudessa, jossa pyörin liikkuvan auton yli, katolta hyppäämistä ja kaikkenlaista muuta, mitä stuntnäyttelijä voi tehdä.
Lahjakas nuori stuntti ei pelännyt suorittaa vaarallisimpiakaan kohtauksia ja kun kokemusta karttui, alkoi Vladimir opettaa stuntratsastajia, tehdä temppuja sekä kouluttaa stunthevosia.
– Opissani oli myös kuuluisia näyttelijöitä, muun muassa Jean-Claude Van Damme ja Christopher Lambert. Tein stuntnäyttelijän työtä noin 20 vuotta.
– Elämä oli mallillaan, kunnes itäblokin sisäiset kriisit pakottivat miettimään muuttoa pois kotimaasta.
Suomeen vuonna 2004
– Kun Bulgarian, kuten muidenkin Itä-Euroopan entisten sosialististen maiden demokratisoiminen ja epävakaa poliittinen tilanne alkoi vaikuttaa kansalaisten elämään, aiheutti se muuttoliikkeen, kertoo 56-vuotias Vladimir Georgiev.
– Moni ystäväni oli jo lähtenyt ja niinpä minäkin etsin paikan, jossa voisin elää onnellisena. Päädyin Suomeen vuonna 2004.
Vladimir tapasi Suomessa kihlattunsa Maarit Heinosen, jonka kanssa hän on tehnyt yhdessä työtä hevosalalla.
– Perustimme oman yrityksen ja esiinnyimme taitoratsastajina näytöksissä.
Vladimir ja Maarit ovat asuneet eri puolilla Suomea. Nyt heidän hevostilansa on Vihdin Otalammella. Maarit tekee hevosten lisäksi työtä lasten kanssa.
Ratsastuskoulussa toisen hevosen kanssa tunti saattaa sujua, ratsastus tuntuu helpolta ja hevonenkin toimii rennosti. Seuraavan kerran jonkun toisen hevosen kanssa ratsastus voi taas olla yhtä tuskaa, vaikka hevosten koulutustasot ovat samat.
Hyvässä ratsastuskoulussa jokaiselle tuntihevoselle on hankittu niille yksilöllisesti sopivat satulat. Koska jokainen ratsastaja on anatomialtaan erilainen, on mahdoton vaatimus, että satulat sopisivat kaikille ratsastajille.
Vaikka ratsastuksenopettaja pyrkii jakamaan hevoset ratsastajan koon mukaan, voi satula olla aivan väärän mallinen kyseiselle ratsastajalle. Pahimmassa tapauksessa niin väärä, että hyvä ratsastus on mahdotonta.
Tavoitteena hyvä perusistunta
Satuloiden asiantuntija ja satulansovituksen ammattilainen Karin Rosenlew Vixen Oy:stä puhuu perusistunnasta.
– Harrastajaratsastaja harjoittelee hyvää ja oikeaa perusistuntaa koko elämänsä. Hyvän istunnan aikaansaamiseksi ratsastajan täytyy kehittää oikeat ratsastuslihakset, eli ratsastuksessa tarvittavat lihasvoimat. On tärkeää löytää sekä hevoselle että ratsastajalle sopiva satula.
– Jos syy hyvän perusistunnan löytymättömyyteen ei ole hevosen koulutustasossa tai ratsastajan osaamattomuudessa, niin syy on silloin ratsastajalle väärän mallisessa satulassa, Karin Rosenlew kertoo.
– Ihmiset ovat erilaisia anatomialtaan. Usein satula, joka sopii toiselle ratsastajalle, ei sovi toiselle anatomian, koon tai pituuden vuoksi.
– Perusistunta on pystysuora istunta, ei luotiviivan edessä eikä takana. Yksinkertaisesti ratsastajan kuuluisi istua mahdollisimman rennosti ja hyvin, jotta hän voi vaikuttaa hevoseen oikein. Ratsastaja ei saisi missään askellajissa keikkua tai seilata satulassa, jota tapahtuu, jos satula on liian iso kyseiselle ratsastajalle. Liian pienessä tai kuppimaisessa satulassa ratsastaja ei pysty joustamaan ja ristiselkä kipeytyy.
Monen asian summa
– Jalustinkoukkujen sijainti vaikuttaa siihen, mihin jalka laskeutuu. Estesatulassa koukut ovat edempänä kuin koulusatulassa. Jalustinremmien kuuluu osoittaa pystysuoraan maata kohden ratsastaessa.
Satuloiden istuinosat ovat myös leveydeltään eri kokoisia, riippumatta hevosen leveydestä, sanoo Karin Rosenlew.
– Luonnollisesti istuimen pitäisi olla oikean kokoinen ratsastajalle myös reiden pituuden suhteen. Pitkä reisi vaatii pidemmän istuimen, jotta ratsastajan jalka asettuu oikein, Rosenlew toteaa ja pitää nyrkkisääntönä noin viidestä kymmeneen senttimetriin vapaata tilaa sekä etu että takakaareen, kun ratsastaja istuu oikeassa perusistunnassa.
– Kevyen istunnan kuuluisi olla mahdollisimman tasapainoinen. Jos estesatulan istuin on liian pieni ja siivet ovat liian lyhyet, niin ratsastajan polvet tulevat siipien polvitukien yli. Myös ratsastajan takapuoli osuu satulan takakaareen liikkeessä. Ratsastajan istunta on siis kaikkea muuta kuin oikea, eikä hän voi onnistua ratsastuksessa sillä satulalla.
– Tiedetään, että useimmilla pohjoismaisilla ratsastajilla on kapeat lantiot, jolloin istuimen etuosan muotoilulla (twist) on merkitystä. Kapea twist on siis parempi. Samaten etukaaren koko ja muoto vaikuttavat myös ratsastajan mukavuuteen.
Kovin kauaksi ei tarvitse lentokentältä ajaa, kun tajuaa Islannin olevan hevosten asuttamaa seutua. 330 000 asukkaan maassa jokaista neljää asukasta kohden on lähes yksi hevonen. Monenväriset ja kirjavat, pienet, mutta vahvat nelijalkaiset laiduntavat kauniissa maisemissa ja suovat ystävällisen katseen turistille. Jos malttaa pysähtyä tekemään lähempää tuttavuutta, niin hevonen tulee tervehtimään – ehkäpä ruoan toivossa.
Tuoreruokaa niillä ainakin on riittävästi, sillä vaikka Islannin maaperä on ajoittain hyvinkin karua ja muistuttaa jopa kuun pintaa, on hevosille tarpeeksi vihreitä nummia. Hevosen pito onkin hyvin edullista tässä suhteessa, joten moni hevosista saa elellä oloneuvoksena.
Kannattaa ratsastaa
Moni hevosista on kuitenkin valjastettu ratsastuskäyttöön ja Islannissa kannattaakin lähteä ratsastamaan. Palveluntarjoajia on runsaasti ja aikaisempaa ratsastustaustaa ei tarvitse olla, etenkään jos menee tunnin kahden retkille, missä oppaat neuvovat alusta alkaen ratsastuksen periaatteet. Myös pidempiä ratsastusretkiä tehdään.
Yksi matkojen järjestäjä on useita Islannin matkaoppaitakin kirjoittanut Satu Rämö, 37, joka on asunut Islannissa seitsemän vuotta.
– Olen järjestänyt matkoja nyt viisi vuotta. Alusta asti lähtökohtani on ollut se, että järjestän sellaisia matkoja, joille itse haluaisin lähteä. Siksi teemme matkat pienissä ryhmissä, vähän kauempana Reykjavikin ja Etelä-Islannin turistipaikoista. Ne ovat aitoja maaseutukokemuksia. Minulle itselleni luksus löytyy luonnosta ja aidoista kohtaamisista, ei hienoista hotelleista, hän sanoo.
Varmajalkainen, kiltti ratsu
Rämö on sitä mieltä, että kaikki oppivat ratsastamaan ja väittää, ettei itse ole kovin hyvä ratsastaja. Islanninhevosella on kuitenkin hyvä ratsastaa, sillä se on varmajalkainen, kiltti ja luotettava. Se on erinomainen maastoratsu vaikeakulkuisessakin maastossa.
– Olen ratsastanut pienenä shetlanninponeilla, sillä meillä oli kotona niitä muutama. Kun kasvoin isommaksi, siirryin islanninhevosiin. Issikoista kiinnostuin kuitenkin kunnolla vasta täällä Islannissa, jossa ratsastusmaastot ovat kerrassaan upeat.
– Matkoillani on aina ammattilaiset ratsastusoppaina, ja minä toimin ryhmänjohtajana ja ohjelmansuunnittelijana, en siis ratsastusoppaana. Sen tekevät ne, jotka sen paremmin osaavat, Rämö naurahtaa.
– Mieheni ei ratsasta, vaan hän mieluummin jääkiipeilee. Oikeastaan hän ei ymmärrä vapaa-ajan ratsastuksen ideaa, koska hänelle islanninhevonen on työkaveri.
– Nuorena hän teki maatilalla töitä hevosten kanssa.
