Hevosmaailma on hevosen omistajille, kasvattajille ja harrastajille suunnattu erikoislehti. Lehti tarjoaa runsaasti monipuolista ja ajankohtaista luettavaa hevosmaailmassa eläville. Harrastelehtenä Hevosmaailma kiinnostaa niin raviharrastajia, ratsastajia kuin hevostaloudessa eläviä. Hevosesta huolehtiminen ruokinnasta terveydenhoitoon on yksi lehden jatkuvista osa-alueista, unohtamatta varusteiden hankintaa ja turvallisuutta.

Ratsastuksen peruspilari on oikea istunta

– Satula on ratsun tärkein varuste ja ratsastajalle toiseksi tärkein kypärän jälkeen, Karin Rosenlew sanoo. Karin osallistui hevosellaan Vega Working Equitation kilpailuihin Herajoen ratsastuskeskuksessa kesällä 2016.

Ratsastajan anatomialle sopiva satula on mukava ja turvallinen

Ratsastuskoulussa toisen hevosen kanssa tunti saattaa sujua, ratsastus tuntuu helpolta ja hevonenkin toimii rennosti. Seuraavan kerran jonkun toisen hevosen kanssa ratsastus voi taas olla yhtä tuskaa, vaikka hevosten koulutustasot ovat samat.
Hyvässä ratsastuskoulussa jokaiselle tuntihevoselle on hankittu niille yksilöllisesti sopivat satulat. Koska jokainen ratsastaja on anatomialtaan erilainen, on mahdoton vaatimus, että satulat sopisivat kaikille ratsastajille.
Vaikka ratsastuksenopettaja pyrkii jakamaan hevoset ratsastajan koon mukaan, voi satula olla aivan väärän mallinen kyseiselle ratsastajalle. Pahimmassa tapauksessa niin väärä, että hyvä ratsastus on mahdotonta.

Tavoitteena hyvä perusistunta
Satuloiden asiantuntija ja satulansovituksen ammattilainen Karin Rosenlew Vixen Oy:stä puhuu perusistunnasta.
– Harrastajaratsastaja harjoittelee hyvää ja oikeaa perusistuntaa koko elämänsä. Hyvän istunnan aikaansaamiseksi ratsastajan täytyy kehittää oikeat ratsastuslihakset, eli ratsastuksessa tarvittavat lihasvoimat. On tärkeää löytää sekä hevoselle että ratsastajalle sopiva satula.
– Jos syy hyvän perusistunnan löytymättömyyteen ei ole hevosen koulutustasossa tai ratsastajan osaamattomuudessa, niin syy on silloin ratsastajalle väärän mallisessa satulassa, Karin Rosenlew kertoo.
– Ihmiset ovat erilaisia anatomialtaan. Usein satula, joka sopii toiselle ratsastajalle, ei sovi toiselle anatomian, koon tai pituuden vuoksi.
– Perusistunta on pystysuora istunta, ei luotiviivan edessä eikä takana. Yksinkertaisesti ratsastajan kuuluisi istua mahdollisimman rennosti ja hyvin, jotta hän voi vaikuttaa hevoseen oikein. Ratsastaja ei saisi missään askellajissa keikkua tai seilata satulassa, jota tapahtuu, jos satula on liian iso kyseiselle ratsastajalle. Liian pienessä tai kuppimaisessa satulassa ratsastaja ei pysty joustamaan ja ristiselkä kipeytyy.

Monen asian summa
– Jalustinkoukkujen sijainti vaikuttaa siihen, mihin jalka laskeutuu. Estesatulassa koukut ovat edempänä kuin koulusatulassa. Jalustinremmien kuuluu osoittaa pystysuoraan maata kohden ratsastaessa.
Satuloiden istuinosat ovat myös leveydeltään eri kokoisia, riippumatta hevosen leveydestä, sanoo Karin Rosenlew.
– Luonnollisesti istuimen pitäisi olla oikean kokoinen ratsastajalle myös reiden pituuden suhteen. Pitkä reisi vaatii pidemmän istuimen, jotta ratsastajan jalka asettuu oikein, Rosenlew toteaa ja pitää nyrkkisääntönä noin viidestä kymmeneen senttimetriin vapaata tilaa sekä etu että takakaareen, kun ratsastaja istuu oikeassa perusistunnassa.
– Kevyen istunnan kuuluisi olla mahdollisimman tasapainoinen. Jos estesatulan istuin on liian pieni ja siivet ovat liian lyhyet, niin ratsastajan polvet tulevat siipien polvitukien yli. Myös ratsastajan takapuoli osuu satulan takakaareen liikkeessä. Ratsastajan istunta on siis kaikkea muuta kuin oikea, eikä hän voi onnistua ratsastuksessa sillä satulalla.
– Tiedetään, että useimmilla pohjoismaisilla ratsastajilla on kapeat lantiot, jolloin istuimen etuosan muotoilulla (twist) on merkitystä. Kapea twist on siis parempi. Samaten etukaaren koko ja muoto vaikuttavat myös ratsastajan mukavuuteen.

Islanninhevonen hurmaa matkailijan

Tuoreruokaa islanninhevosilla on riittävästi, vaikka Islannin maaperä on ajoittain hyvinkin karua.

Ystävällinen, sopuisa ja varmajalkainen yhteistyökumppani

Kovin kauaksi ei tarvitse lentokentältä ajaa, kun tajuaa Islannin olevan hevosten asuttamaa seutua. 330 000 asukkaan maassa jokaista neljää asukasta kohden on lähes yksi hevonen. Monenväriset ja kirjavat, pienet, mutta vahvat nelijalkaiset laiduntavat kauniissa maisemissa ja suovat ystävällisen katseen turistille. Jos malttaa pysähtyä tekemään lähempää tuttavuutta, niin hevonen tulee tervehtimään – ehkäpä ruoan toivossa.
Tuoreruokaa niillä ainakin on riittävästi, sillä vaikka Islannin maaperä on ajoittain hyvinkin karua ja muistuttaa jopa kuun pintaa, on hevosille tarpeeksi vihreitä nummia. Hevosen pito onkin hyvin edullista tässä suhteessa, joten moni hevosista saa elellä oloneuvoksena.

Kannattaa ratsastaa
Moni hevosista on kuitenkin valjastettu ratsastuskäyttöön ja Islannissa kannattaakin lähteä ratsastamaan. Palveluntarjoajia on runsaasti ja aikaisempaa ratsastustaustaa ei tarvitse olla, etenkään jos menee tunnin kahden retkille, missä oppaat neuvovat alusta alkaen ratsastuksen periaatteet. Myös pidempiä ratsastusretkiä tehdään.
Yksi matkojen järjestäjä on useita Islannin matkaoppaitakin kirjoittanut Satu Rämö, 37, joka on asunut Islannissa seitsemän vuotta.
– Olen järjestänyt matkoja nyt viisi vuotta. Alusta asti lähtökohtani on ollut se, että järjestän sellaisia matkoja, joille itse haluaisin lähteä. Siksi teemme matkat pienissä ryhmissä, vähän kauempana Reykjavikin ja Etelä-Islannin turistipaikoista. Ne ovat aitoja maaseutukokemuksia. Minulle itselleni luksus löytyy luonnosta ja aidoista kohtaamisista, ei hienoista hotelleista, hän sanoo.

Varmajalkainen, kiltti ratsu
Rämö on sitä mieltä, että kaikki oppivat ratsastamaan ja väittää, ettei itse ole kovin hyvä ratsastaja. Islanninhevosella on kuitenkin hyvä ratsastaa, sillä se on varmajalkainen, kiltti ja luotettava. Se on erinomainen maastoratsu vaikeakulkuisessakin maastossa.
– Olen ratsastanut pienenä shetlanninponeilla, sillä meillä oli kotona niitä muutama. Kun kasvoin isommaksi, siirryin islanninhevosiin. Issikoista kiinnostuin kuitenkin kunnolla vasta täällä Islannissa, jossa ratsastusmaastot ovat kerrassaan upeat.
– Matkoillani on aina ammattilaiset ratsastusoppaina, ja minä toimin ryhmänjohtajana ja ohjelmansuunnittelijana, en siis ratsastusoppaana. Sen tekevät ne, jotka sen paremmin osaavat, Rämö naurahtaa.
– Mieheni ei ratsasta, vaan hän mieluummin jääkiipeilee. Oikeastaan hän ei ymmärrä vapaa-ajan ratsastuksen ideaa, koska hänelle islanninhevonen on työkaveri.
– Nuorena hän teki maatilalla töitä hevosten kanssa.

Ohjasajo on hyödyllistä hevoselle ja ohjastajalle

Ohjasajoa varten on suunniteltu ohjasajovyö, mutta alkuun pääsee myös käyttämällä juoksutusvyötä tai ajosiloja, Tarja Ikävalko kertoo ja mainitsee käyttäneensä joskus myös satulaa, jolloin ohjat kulkevat jalustimien läpi.

Ajohevoset opetetaan ohjasajoon ennen kärryjen vetämistä ja ohjasajoa käytetään myös nuorten ratsuhevosten esikoulutuksena ennen ratsastajan satulaan nousua.
Ohjasajo on siuntiolaiselle Tarja Ikävalkolle mieluinen tapa kouluttaa nuoria hevosia ajoon ja valmistella niitä muuhunkin elämään sekä treenata jo vanhempiakin ratsuhevosia.
– Ennen kuin hevosta aletaan opettaa ohjasajolle, pitää se olla opetettu toimimaan hyvin talutettaessa. Se tuntee silavaljaat sekä hyväksyy ohjat kyljissään, Tarja kertoo ja jatkaa, että hevonen pitää opettaa ensin ymmärtämään ohjasajon alkeet, ennen kuin sen kanssa voi alkaa työskennellä ajaen pitkillä ohjilla.

Avustaja aluksi mukana
– Ensiaskeleet ohjasajoon on paras tehdä niin, että avustaja taluttaa hevosta ja ohjastaja antaa hevoselle käskyt. Avustajan tehtävä on pitää hevonen suorana, auttaa sitä liikkumaan eteenpäin ja pysäyttää hevonen, kunnes se ymmärtää tehdä samat asiat takana ohjastavan käskystä.
– Yleensä hevonen oppii ymmärtämään ääniavut nopeasti ja riittää, että avustaja on mukana jonkin aikaa varmistaakseen, ettei hevonen käänny ja kuuntelee takana ohjaavan käskyjä.
– Aluksi hevonen saattaa mutkitella, mutta hyvä tahti ja kevyt ohjastuntuma auttavat sitä pikkuhiljaa kävelemään suoraan. Ajopiiska on hyvä apu. Sen  kevyellä kosketuksella kylkeen voi korjata hevosen suoruutta. Joskus vain riittää, että piiska on sivulla estämässä hevosta kääntymästä.
Tarja Ikävalko opettaa hevoselle käskyt äänellä ja tarvittaessa ajopiiskan kosketuksella.
– Hevonen oppii nopeasti lähtemään eteenpäin ja pysähtymään. Pikkuhiljaa opetan sen toimimaan myös sanoilla; oikea, vasen ja takaisin. Aluksi tietysti autan kääntymään ohjalla sekä pitämällä ajopiiskaa vastakkaisella kyljellä.
– Jos hevonen ei kuuntele ääntä, voi ajopiiskalla koskettaa hännän juureen. Kun eteenpäin tarkoittavan maiskauksen yhdistää piiskan kosketukseen, niin hevonen oppii pian lähtemään vain äänestä eteenpäin, Tarja kertoo.

Hevonen karttaa myrkyllisiä laidunkasveja

On ihmisen tehtävä huolehtia, että laitumella kasvaa runsaasti raviteikkaita laidunkasveja eikä siellä ole haitallisia tai myrkyllisiä kasveja.

Vaarallisimpia laidunkasveja ovat suokorte, peltokorte ja myrkkykeiso

Laidunruoho kuuluu hevosten jokakesäiseen perusravintoon. Hevonen on valikoiva laiduntaja, joka käyttää sopivan ravinnon etsimiseen ja valitsemiseen aistejaan ja omia kokemuksiaan. Myrkyllisiä kasveja hevonen ei syö ja haitallisiakin se pyrkii parhaansa mukaan välttämään. Tämän vuoksi kasvien aiheuttamia hevosten myrkytystapaukset ovat harvinaisia – mutta niitä kuitenkin tiedetään.
Hevosten ruokkimiseen keskittynyt erikoistutkija Markku Saastamoinen Luonnonvarakeskus Lukesta toteaa, että laitumen kunnosta huolehtiminen on aina ihmisen vastuulla. On valittava sellainen laidun, jolla on runsaasti hyviä, terveellisiä ja maukkaita laidunkasveja:
– Jos laidun on huono ja huonosti hoidettu ja syötävien kasvien määrä on niukka, yrittää hevonen lopulta torjua nälkäänsä haitallisillakin kasveilla.

Myrkkykeiso tappaa tunneissa
Kaikkein vaarallisimpia kasveja hevosille ovat suo- ja peltokorte sekä myrkkykeiso. Myrkkykeiso (cicuta virosa) on tappavan myrkyllinen ja vaarallinen siksi, että eläimet eivät karta sitä, vaan voivat syödä koko kasvin juurineen.
Makea juurakko onkin kasvin myrkyllisin osa, joka sisältää runsaasti nopeasti imeytyvää kouristusmyrkkyä eli kikutoksiinia. Tyypillisiä myrkytysoireita ovat levottomuus, lisääntynyt syljeneritys, ähkyily sekä pupillien laajeneminen.
Myrkkykeisoa syöneen hevosen pulssi on hidas ja hengitys on pinnallista. Hevonen voi myös kouristella. Eläin heikkenee hyvin äkillisesti ja kuolee parin tunnin sisällä myrkytysoireiden alkamisesta. Kuolemansyy on hapenpuute eli asfyksia. Kuolemaan johtavaan myrkytykseen tarvitaan vain alle puoli kiloa myrkkykeison lehtiä tai vartta.

Kortteet heikentävät hevosen kuntoa
Peltokorte (Equisetum arvense) ja suokorte (Equisetum palustre) sisältävät kortelajeista eniten oksaalihappoa sekä palustriinialkaloidia. Ne sisältävät myös tiaminaasi-entsyymiä, joka tuhoaa elimistössä B-vitamiinia. Myrkyt eivät häviä kortteista, vaikka ne kuivattaisiinkin.
Kortepitoinen rehu aiheuttaa painon alenemista, lihasten koordinaation häiriötä ja jopa takajalkojen halvaantumista. Myös osittaista sokeutumista voi ilmentyä. Muita oireita ovat ripuli ja kiihtynyt pulssi.
Myrkytysoireet voivat ilmestyä heti tai vasta viikkojen päästä kortepitoisen rehun syömisestä. Kortteiden aiheuttamat myrkytykset ovat erittäin harvinaisia, mutta mikäli hevonen syö kortepitoista rehua pitkään ja runsaasti, oireita voi ilmetä.

Ratsastusjousiammunta vaatii nopeutta ja tarkkuutta

Katariina Ahbrecht kotitallillaan harjoittelemassa ratsastus­jousiammuntaa. – Treeneissä on järkevää pitää kypärä päässä.

Ikivanha kulttuuriperinne on nykypäivän vaativa urheilulaji

Raisiolainen Katariina Albrecht on harrastanut jousiammuntaa noin puolitoista vuotta ja osallistunut jo muutamiin kansainvälisiin ratsastusjousiammuntakilpailuihin.
Katariina muistelee ensimmäistä kertaa, jolloin hän kokeili perinnejousiammuntaa ystävänsä innoittamana.
– Voisi sanoa, että se oli rakkautta ensi nuolesta, hän tiivistää tunnettaan lajiin, johon hän jäi koukkuun ensi kerrasta.
– Sen jälkeen olen laittanut lähes kaikki rahani ja vapaa-aikani jousiammunnan harjoittelemiseen.

Kaksi lajia yhdessä
Ratsastusjousiammunnassa yhdistyy oikeastaan kaksi lajia ja onkin ihanteellista, että osaa jo toisen lajeista entuudestaan.
Katariina Albrecht on harrastanut ratsastusta lapsesta saakka ja toiminut lähes koko aikuisikänsä hevosalan ammattilaisena, mutta jousella ampumisen hän aloitti aivan alusta.
– Harjoittelen jousiammuntaa maasta käsin lähes päivittäin. Suomen sääolosuhteet ovat talvella hiukan haastavat hevosen kanssa harjoitteluun, ja sormetkin tahtovat jäätyä, mutta yritän pitää myös hevosen selästä treenausta yllä talvenkin aikana. Minulla ei ole maneesia, joten välillä pitää hiukan improvisoida liukkaiden kelien vuoksi. Onneksi voi harjoitella vaikka käynnistä ampumista, jotta jonkinlainen tekninen tatsi säilyy läpi kylmän talven.
– Mieluiten tietysti lähtisin välillä lämpimämpiin maihin harjoittelemaan, Katariina haaveilee.
– Oheislajeina harjoittelen jonkin verran myös muita ”equestrian martial arts” lajeja, kuten miekan ja keihään käyttöä maasta ja selästä. Hauska treeni on vaikkapa maalien noukkiminen maasta laukkaavan hevosen selästä.

Rohkeus koetuksella
Pitkän linjan ratsastuksenopettajana Katariina Albrecht tietää, että kontrollin menetyksen tunne hevosen selässä on asia, jota jokainen ratsastaja joskus pelkää.
– Olemme tekemisissä 500 kiloa painavien pakoviettisten eläinten kanssa, joiden kontrollointi on joka tapauksessa enemmänkin illuusio. Ratsastusjousiammunnassa joutuu kohtaamaan omia pelkojaan ja löytämään rohkeutta itsestään. Pitää pystyä luottamaan omaan kehoonsa ja hevoseen. Hullunrohkea ei pidä olla, koska normaali terve itsesuojeluvaisto ja intuitio pitää kuitenkin ratsastajan parhaiten hengissä, Katariina toteaa.
Ratsastusjousiammunnassa hevosen kuuluu laukata nopeasti ja siksi varsinkin kansainvälisissä kilpailuissa Aasiassa suositaan nopeita hevosrotuja.
– Oikeastaan rodulla ei ole kuitenkaan väliä, kunhan hevonen on hyvähermoinen ja laukkaa tasaisesti sekä tarvittaessa hiukan ripeästi. Ohjat heitetään kaulalle ja hevonen laukkaa niin nopeas­ti rataa kuin vaan pääsee tai kuskin taitotaso antaa myöden, ratsastajan ohjatessa sitä jaloilla ja painolla.

Jokainen kesäallergiaa sairastava hevonen tai poni on hoidettava yksilöllisesti

Hevosen asuinpaikalla on paljon merkitystä oireiden voimakkuuteen. Eri paikkakunnilla ja eri laitumilla allergisoivien hyönteisten määrä vaihtelee ja siten myös oireiden voimakkuus vaihtelee.

Liian myöhään aloitettu hoito on usein turhaa hoitoa

Hevosten kesäihottuma on monia hevosia ja poneja kiusaava jokakesäinen vaiva, johon ei ole vielä löydetty parannuskeinoa. Kesäihottumaa esiintyy hevosilla kaikkialla ympäri maailmaa.
Hyönteisyliherkkyydestä johtuvaan sairauteen on olemassa kuitenkin monia eri ennaltaehkäisy- ja hoitokeinoja.
Satu Marttila selvitti Hämeen ammattikorkeakoulusta kesäihottuman yleisyyttä Suomessa ja sen hoitoa lopputyössään Hevosten kesäihottuma ja sen eri hoitomuodot.
– Kesäihottuma on monitahoinen ja monimutkainen sairaus. Siksi jokainen sitä sairastava hevonen tai poni on hoidettava yksilöllisesti. Hyönteisyliherkkyydestä johtuva kesäihottuma aiheuttaa pahoja kutinaoireita ja huonontaa siitä kärsivän hevosen elämänlaatua, Satu Marttila toteaa tutkielmassaan. 
Työn tutkimusosion Satu Marttila toteutti internet-kyselynä, johon vastauksia saapui 280 kappaletta. Tutkimustulosten mukaan yleisimmät Suomessa kesäihottumasta kärsivät rodut ovat suomenhevonen, islanninhevonen ja shetlanninponi.

Mitä kesäihottuma on?
Kesäihottuma on kaikkein yleisin allerginen ihosairaus hevosilla ja poneilla. Oireet ilmenevät kausittain. Kesäihottuma on yleisyydestään huolimatta yhä varsin salaperäinen sairaus. Sitä on tutkittu jo vuosia, mutta sairaudelle ei ole vielä löydetty parannuskeinoa. Kesä­ihottuman oireita voidaan ennaltaehkäistä ja lievittää erilaisilla tuotteilla ja hoitokeinoilla, jotta siitä kärsivä hevonen pystyisi elämään mahdollisimman tavallista hevosenelämää.
Kesäihottuma ilmenee ihon ja karvatupen kutinana. Yleisimmät kutinapaikat ovat harjamarrossa, hännäntyvessä sekä selässä ja mahan alla.
– Kutina aiheuttaa hevosessa hinkkausreaktion, joka taas johtaa rikkoutuneeseen ja tulehtuneeseen ihoon. Se voi johtaa sekundäärisiin oireisiin, kuten karvan ja jouhien lähtöön, ihon tulehtumiseen ja parkkiintuneeseen, paksuuntuneeseen ihoon, Satu Marttila kuvailee.

Käytöstavat kuntoon suunnitellulla harjoittelulla

Varsa oppii miten uusissa paikoissa ja tilanteissa käyttäydytään, joten reissuja kannattaa harjoitella ennen näyttelypäivää.

Nuori hevonen valmistellaan uuteen paikkaan asteittain

Hevostenkouluttaja Minna Tallberg suosittelee, että varsa valmistellaan kulkemaan talutuksessa hyvin ja opetetaan muutenkin käsittelyyn siellä, missä se on varsalle helpointa, eli kotona.
– Harjoitukset tehdään varsan oppimistahdin mukaan ja tehtäviä vaikeutetaan askel askeleelta. Aluksi varsaa kävelytetään vierellä kotipihalla tai tarhassa ja vasta kun se sujuu täysin ongelmitta, mennään vähän kauemmaksi, Tallberg neuvoo.
– Varsoilla ei ole välttämättä vielä huonoja kokemuksia eivätkä ne tee väärin tahallaan, mutta niillä ei ole rutiinia ja se näkyy helposti erityisesti vieraissa paikoissa. Niillä on myös lyhyt keskittymiskyky.
– Jos jokin asia on epämiellyttävää, kuten kuljetus tai alussa taluttaminenkin, niin siihen on hyvä lisätä jotain miellyttävää, jotta varsa oppisi asian ilman ongelmia. Pikkuvarsoille pelkkä rapsutus riittää usein oikein hyvin palkinnoksi, koska suurin osa varsoista nauttii siitä. Nuorilla hevosilla yleensä porkkana tai leipäpala ovat toimivia palkkioita.
– Jos haluaa käyttää ruokapalkintoja, on nuorellekin hevoselle ensin opetettava, että sen pitää käyttäytyä kohteliaasti, vaikka ihmisellä on ruokaa kädessään. Muuten siitä tulee helposti taskuja tai käsiä hamuava – jopa näykkivä, Tallberg huomauttaa.

Laiduntaminen edistää hyvinvointia ja terveyttä

Mikä tahansa aidattu alue ei kelpaa laitumeksi, vaan laitumella tulisi kasvaa ravintoarvoltaan laadukasta rehua. Tarvittaessa hevosille annetaan lisärehua.

Suomessa hevosia laidunnetaan vähän luonnonlaitumilla

Laiduntaminen tarjoaa hevoselle mahdollisuuden elää ja ruokailla luonnollisesti.
– Laitumella hevosella on ravintoa jatkuvasti saatavilla, ruokavalio on ravitsemuksellisesti monipuolinen, ja hevoset voivat itse valita, milloin ja mitä ne syövät. Laiduntaminen tukeekin hevosen terveyttä, erikoistutkija, maatalous- ja metsätieteiden tohtori, agronomi, Markku Saastamoinen toteaa.
Laiduntaminen tarjoaa Saastamoisen mukaan hevoselle mahdollisuuden myös säännölliseen ja monipuoliseen liikuntaan, luontaiseen laumaelämään ja sosiaaliseen kanssakäymiseen lajitovereiden kanssa. Laiduntavilla hevosilla käytöshäiriöitä ilmeneekin muita hevosia vähemmän.
Erityisesti varsoille ja nuorille hevosille laidunkausi on tärkeätä aikaa, sillä ne oppivat laitumella laumakäyttäytymistä.
Laiduntaminen hyödyttää myös ympäristöä. Se parantaa maisemaa sekä lisää luonnon monimuotoisuutta tukien laiduntamisesta riippuvaisia villejä kasveja ja eläimiä. Esimerkiksi monet linnut tarvitsevat laiduntavia eläimiä ja aukeita ruohikkoja löytääkseen tarpeeksi ruokaa.

Laadukasta ravintoa hoidetulta laitumelta
Laiduntaminen vaatii kunnollista rehua ja turvallisen aitauksen. Kun uutta laidunta perustetaan, tulee laitumelle valita kasvurytmiltään hevoslaidunnukseen sopivia ja hevosille maittavia heinäkasveja.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen hevostutkimuksessa Ypäjällä on tehty useita laiduntutkimuksia.
– Syo?ntihavaintojen perusteella hevosille maittavimmiksi kasvilajeiksi ovat osoittautuneet ruokonata-niittynurmikkaseos ja timotei. Huonoimmin hevosille näyttäisi maittavan nurminata. Toki ravinnon maittavuuteen vaikuttaa tarjolla oleva valikoima sekä kasvin kehitysaste. Hevoset syövät toisia kasveja mieluummin nuorena, toisia taas täysikasvuisena, Saastamoinen kertoo.

Lastaamisen tavoitteena olla helppoa ja mukavaa

Hevonen on laumaeläin, jolle yksin olo on aina vaikeaa. Kaverin kanssa harjoitteleminen sujuu aina paremmin.

Traileriin lastaaminen edelleen hevosten kolmen yleisimmän ongelman joukossa

Eläintenkouluttaja Minna Tallbergin mukaan ei ole aivan sama, miten ja millä mielentilalla hevonen kuljetuskoppiin menee.

– Joskus kuulee sanottavan, että ihan sama miten se sinne menee, kunhan menee. Näin se ei hevosen kannalta ole. Jos haluaa, että hevonen matkustaa hyvin ja lastaaminen sekä kuljettaminen on mahdollisimman turvallista, hevoselle kannattaa opettaa lastaus niin, että se on rento ja luottavainen.

– Kun kuljettaminen stressaa hevosta mahdollisimman vähän, se pystyy suorittamaan parhaansa perillä valmennuksessa tai kilpailussa.

Hevonen ei mene luolaan

Tallberg tietää, että lastausongelmat ovat todella yleisiä, ja yksi syy siihen on, että lastausta harjoitellaan liian vähän.

– Toinen syy on, että lastaukseen ja kuljetukseen liittyy niin monta asiaa, joita hevoset luonnostaan välttelevät. Aika moni hevonen on myös oppinut välttelemään traileriin menoa, kun sitä on jouduttu kuljettamaan kipeänä hevosklinikalle. Hevosen päässä traileri sekä kipu liittyvät toisiinsa ja silloin on pakko opettaa huolellisesti lastaus uudelleen.

– Hevonen välttelee luonnostaan kapeita, ahtaita ja matalia paikkoja, mitä trailerit hevosen kannalta ovat. Kaikki hevoset pelkäävät synnynnäisesti myös jumiin joutumista ja yksin jäämistä. Traileri on usein pimeämpi kuin ulkomaailma ja hevosen silmät tottuvat hyvin hitaasti valon vähenemiseen. Voi hyvinkin olla, ettei hevonen näe mitään vähään aikaan traileriin menon jälkeen, Tallberg toteaa.

– Kaikki nämä asiat vaikeuttavat kuljettamista, mutta huolellisella koulutuksella useimmista hevosista saa varmoja matkustajia, jotka menevät traileriin heti kun silta lasketaan.

Hevosen mielikuvat muuttuvat

Tallbergin mukaan lastausta kannattaa harjoitella, vaikka hevosen kuljettamista ei olisikaan tiedossa.

– Ei ole itsestään selvää, että hevonen menee traileriin helposti, vaikka se olisi tehnyt sen kerran. Hevonen pysyy hyvin harvoin täysin samanlaisena, sillä se on elävä, oppiva eläin, joka muodostaa mielikuvia kuljetuksesta joka kerta.

Esimerkiksi sairas hevonen saattaa kipeänä olla lähes mahdoton lastata, vaikka se olisi aikaisemmin saatu traileriin joten kuten. Vastaavassa tilanteessa hyvin koulutettu hevonen – joka lastaa itse – tarvitsee ehkä vain koputuksen kylkeen, jotta se menee  traileriin tilanteen vaikeudesta huolimatta.

Harjoittelua ilman traileria

Hevonen saattaa aloittaa jännittämisen jo trailerin nähdessään, joten Minna Tallberg neuvoo aloittamaan harjoittelun ihan muualla kuin lastaussillalla.

– Ennen traileriharjoitusta varmistetaan, että hevonen osaa siirtyä askeleen sivulle, eteen ja taakse pyynnöstä. Mitä enemmän hevoselle vaikeita asioita voi harjoitella yksitellen, ennen kuin siirrytään traileriin asti, sen parempi.

Helsingin Puistolan Aurinkomäkeen rakentui uuden ajan hevostalli

Uuden ajan Aurinkotallissa on karsinapaikkoja 17 yksityisratsulle. Tallin arkkitehtina toimi Rosemarie Schnitzler.

Hevoset pääsevät omille terasseilleen

Puistolan Aurinkomäellä on asustanut hevosia vuosikymmeniä. Naapurustossa asunut Nymanin perhe piti vanhalla tallillaan työhevosia ja ravihevosia. 

– Omalla tyttärelläni oli kaksi hevosta vanhalla talilla, jota pidimme yhdessä Janne Nymanin kanssa, Aurinkotallin isäntä, toimitusjohtajaOlavi Määttä kertoo.

Kolmisen vuotta sitten alueelle vahvistettiin uusi kaava, jonka yhteydessä paikka määriteltiin hevostilaksi.

– Aloimme tuolloin pohtia uuden ratsastuskeskuksen rakentamista. Kaupunki ideoi aluksi paikalle kotieläintilaa, jossa olisi poneja ja muita kotieläimiä, mutta viereisen Fallkullan kotieläinpuiston vuoksi ajatus ei ollut kannattava. Tein ehdotuksen ratsutilasta, jossa vanhan, satavuotiaan tallin tilalle olisi rakennettu uusi talli ja peltoaukealle olisi noussut maneesi, Määttä kertoo.

Vanha talli sijaitsi kuitenkin rakennettavaan, uuteen alueeseen nähden kävelytien toisella puolella, eikä kulkeminen tallilta maneesille tuntunut lopulta hyvältä ratkaisulta.

– Saimme poikkeusluvan rakentaa uuden tallin maneeseineen, tarhoineen ja ratsastuskenttineen vanhan hevostilan alapuolella sijaitsevalle maalle. Alkuperäisen tilan saunarakennuksesta kunnostetaan tallitupa. Vanha talli puretaan, ja sen tilalle nousevat jatkossa asunto sekä kerhotilat. Vanha hirsinen päärakennus osoittautui korjauskelvottomaksi, joten se saa jatkossa väistyä uuden päärakennuksen tieltä, Määttä sanoo.

Olavi Määttä ei halua kertoa tallin rakennuskustannuksia.

– Sen voin todeta että kaavoitusalueelle ja nimenomaan Helsinkiin rakennettaessa kustannukset ovat kolmanneksen luokkaa kalliimmat kuin maaseudulla. Lisäksi vuosikustannuksia nostaa korkea maan vuokra.

Jokaisella hevosella oma pieni tarha

Uuden Aurinkotallin rakentaminen käynnistyi vuosi sitten lokakuussa. Talvi oli vähäluminen, ja hanke eteni siksi rivakasti. 

– Halusimme toteuttaa tallin Salon Perttilässä sijaitsevan Talli Linnan tapaan siten, että jokaisesta, 10,5 neliön suuruisesta karsinasta avautuisi ovi omaan, pieneen tarhaan. Tavallisestihan tarhat sijaitsevat melko kaukana itse tallista. 

Aurinkotallissa hevoset voivat liikkua karsinastaan omalle terassilleen ja takaisin. Ne, jotka haluavat, saavat hevoselleen myös ryhmätarhauksen, jonka jälkeen hevoset siirretään omille terasseilleen kello neljä iltapäivällä.

– Terassimalli helpottaa tallin arkea, sillä tallimestarin ei tarvitse siirtää kaikkia hevosia etäälle tarhoihin ennen karsinoiden siivousta. Riittää, kun karsinan takaoven aukaisee ja hevosen päästää omalle takapihalleen. 

Määttä keskusteli tarhojen ihanteellisesta koosta useiden talliyrittäjien kanssa. Monet olivat sitä mieltä, ettei hevosta kannata laittaa pienehköön tarhaan, jossa se voi loukata itsensä juoksupyrähdysten ja äkillisten jarrutusten seurauksena. 

– Koska kaupunkiympäristössä tilaa on joka tapauksessa rajoitetusti, on pieni tarha todennäköisesti turvallisempi kuin keskikokoinen tarha. Jos asiakas haluaa hevoselleen tarhauksen yksinään, se tapahtuu karsinoiden terasseilla. Suurempia, 400-800 neliön ryhmätarhoja, joissa hevosia tarhataan 2-3 hevosen/ponin ryhmissä, on viisi.

Tarhajuoksentelun sijaan Aurinkotallin hevosia liikutetaan kentällä tai maneesissa, johon on käynti suoraan tallista, tai alueen metsäteillä. Kesällä Aurinkotallin hevoset viettävät päiviään ryhmässä alueen 2,5 hehtaarin laitumilla, jossa riittää tilaa juoksennella turvallisesti. Tulevana kesänä laidunten ympärille rakennetaan pohjustettu ratsastusrata.

Turvallisuus huippuluokkaa

Aurinkotallin rakentamisessa turvallisuuskysymykset oli mahdollista huomioida parhaalla mahdollisella tavalla.

Tallista löytyy runsaasti erilaisia paloturvallisuuteen, ilmastointiin, valojen ohjaukseen liittyviä ratkaisuja. Hevosten seurantaa varten tallin sisätiloihin tullaan asentamaa kameroita. Ulkoalueille asennettavat kamerat pitävät asiattomat vieraat loitolla.

– Kun kävimme pelastussuunnitelmaa läpi palolaitoksen kanssa, viranomaiset kiittelivät erityisesti hevosten evakuointia nopeuttavaa karsinamalliamme. Myös enimmillään kolme metriä leveät käytävät lisäävät turvallisuutta. Tallin rakentamisessa käytetyt, massiiviset puurakenteet kestävät metallia paremmin kuumuutta, sortumatta. Tallin ulkoseinät ovat tukevaa, lämpöeristettyä valuharkkoa, Määttä sanoo.