Lämminhenkinen ja odotettu Kissafani välittää asiatiedon lisäksi kissoihin liittyvää tunnepuolta. Upeat värikuvat sekä perusteelliset rotukissaesittelyt ovat saaneet hyvää palautetta lehden asiantuntevilta lukijoilta. Heidän joukossaan on niin kissaharrastuksen vasta aloittaneita kuin pidemmälle edenneitä näyttelykonkareita ja kasvattajia.

Harvinainen egyptinmau

Kansainvälinen Kissaliitto hyväksyi egyptinmaun roduksi vuonna 1992. Ensimmäinen egyptinmau tuotiin Suomeen USA:sta 1993.

Lähi-Idän alkuperäisrotu tekee tuloaan Suomessa

Suomen Egyptinmaut ry:n puheenjohtaja Marika Landen kertoo, että egyptinmau on Suomessa vielä pieni rotu. Yhdistyksen tehtävänä on tehdä sitä tunnetuksi, välittää pentuja ja pitää kasvattajien työtä esillä.
Mahdollisimman moni egyptinmaukasvattaja yritetään saada mukaan Uudenmaan Rotukissayhdistyksen näyttelyyn Riihimäelle 2.10., jossa rotua pääsee tapaamaan ja näkemään käytännössä.
Lähi-Idässä on kautta aikojen ollut egyptinmaun näköisiä kissoja. Kansainvälinen Kissaliitto hyväksyi egyptinmaun roduksi vuonna 1992. Ensimmäinen egyptinmau tuotiin Suomeen USA:sta 1993.
Nykyisin Suomessa on muutama egyptinmau.

Lihaksikas kissa
Egyptinmau on keskikokoinen, lihaksikas kissa, joka on hieman korkeuttaan pidempi. Takajalat ovat etujalkoja hieman pidemmät ja näyttääkin kuin mau kävelisi varpaillaan. Tassut ovat sirot. Häntä on keskipitkä ja kapenee kärkeä kohti.
Kiilamaisen pään linjat ovat pehmeästi pyöristyneet, joten suoria linjoja ei ole. Profiilissa on kevyt painauma ja kuono levenee hieman tyveä kohti yhtyen kauniisti poskiin. Vain aikuisilla kolleilla sallitaan voimakkaat posket.
Keskikokoiset tai isot korvat ovat tyvestä avoimet ja jatkavat pään linjoja pystyasennossa. Korvien kärjissä voi olla pienet tupsut. Keskikokoiset silmät ovat mantelinmuotoiset ja väriltään karviaismarjan vihreät. Nuorilla kissoilla sallitaan keltainen silmien väri 1,5 vuoden ikään saakka. Maun tulisi näyttää uteliaalta ja aktiiviselta kissalta ja sen ilme on usein huolestunut.

Kolme eri väriä
Egyptinmaulla on kolme hyväksyttyä väriä: hopeatäplikäs (MAU ns 24), ruskeatäplikäs (MAU n 24) sekä mustasavu (MAU ns).
Ruskeatäplikkäästä käytetään usein myös nimitystä pronssitäplikäs. Sen väri on lämpimän ruskea ja kuviot ovat mustat tai aivan tummanruskeat. Mustasavulla pitää olla näkyvissä täplikäs haamukuviointi, mikä erottaa sen muiden rotujen savumuunnoksista, joilla haamukuviot eivät ole toivottavia.
Maun täplät saavat olla vaihtelevan muotoisia ja erilaiset kummassakin kyljessä, mutta niiden pitää erottua selvästi pohjaväristä.

Monenlaiset temput

Kissan opettaminen innostaa kissan ja omistajan yhteisiin hetkiin, joista on loputtomasti iloa ja hyötyä molemmille.

Hyödyllisiä taitoja ja hauskaa huvittelua

Valtaosa kissoista oppii tekemään erilaisia temppuja, jos oppiminen on mielekästä ja kivaa. Monet kissat oppivat ulkoilemaan valjaissa ja matkustamaan kuljetuskopassa. Toiset kissat oppivat jopa vilkuttamaan, pujottelemaan, kierähtämään ja matkustamaan olkapäällä.
– Kaikki kissat oppivat itselleen sopivia temppuja, mutta ne voivat olla erilaisia. Jollekin yksilölle voi opettaa tiettyjä asioita, mutta samat asiat eivät onnistu yhtä helposti kaikilta kissoilta. Omassa kodissani on hyvin erilaisia kissoja, joille olen opettanut erilaisia temppuja, sanoo Elina Väyrynen.
Turkulainen Elina Väyrynen, 34, on luokanopettaja, kolmen kissan omistaja ja kokenut kissojen kouluttaja. Hän on kirjoittanut vastikään ilmestyneen Suuri kissatemppukirja -kirjan.
Kirjan valokuvaajalla Jan Nyströmillä on pitkäaikainen kokemus kissojen ja muiden lemmikkieläinten kuvaamisesta. Tekijöiltä on aiemmin julkaistu teos Kissan aktivointi.

Koulutus aina kissan mukaan
Kissat ovat aina yksilöitä. Jotkut niistä ovat hieman itsepäisiä, toiset rauhallisia ja toiset taas erittäin vilkkaita. Kissojen oppimiskyvyt ja -tavat vaihtelevat, mutta Elina Väyrynen uskoo, että kaikille kissoille voi opettaa jotain.
– Minun eteeni ei ole tullut yhtään kissaa, joka ei jotakin oppisi. Kaikki lähtee siitä, että omistaja-kouluttaja tuntee kissansa sekä sen mieltymykset ja tavat. Niitä hyväksikäyttäen pystyy suunnittelemaan mitä kissalle kannattaa opettaa ja millaisella tahdilla koulutusta kannatta tehdä.
Rodullakin saattaa olla merkitystä.
– Roduissa on joitakin oletettuja ominaisuuksia. Toiset ovat esimerkiksi aktiivisempia kuin toiset. Aktiiviset rodut vaativat jo lähtökohtaisesti enemmän virikkeitä ja se on hyvä ottaa huomioon jo hankintavaiheessa. Jos ottaa aktiivisen kissan eikä sen kanssa tee mitään, se tylsistyy ja saattaa kehittää jopa jonkinlaisia pakko-oireita.
Myös rotujen sisällä on paljon yksilöllisiä eroja.

Ruokapalkka ja naksutin
Elina Väyrynen käyttää ruokaa pääasiallisena palkitsemiskeinona.
– Pääasiassa käytän naksutinkoulutusta, joka perustuu positiiviseen vahvistamiseen. Naksaus kertoo kissalle koska hän on onnistunut jossain ja naksautuksen jälkeen seuraa ruokapalkkio.
Naksutin toimii muutenkin hyvänä merkkinä oikeasta toiminnasta.
– Jos huomaan, että kissa tekee milloin tahansa jotakin mielestäni hienoa ja se olisi kiva pystyä toistamaan, naksutin ilmaisee, että jotakin hyvää on tapahtunut. Kun toistoja tulee riittävästi, kissa alkaa vähitellen oppia tekemisen.
Uusissa ja haastavissa tilanteissa Väyrynen käyttää vaiheittaista opettamista, jolloin pilkotaan opiskeltava asia mahdollisimman pieniin osiin. Pienistä osista koostuu vaativaltakin vaikuttavia temppusarjoja.
– Lisäksi olen käyttänyt myös vaihtoehtoisia opetusmenetelmiä, esimerkiksi vartalon ohjausta. Ohjaajan vartalon suunnalla ja liikkeellä saadaan ohjattua myös kissan liikettä.
Mallioppiminenkin on käypä tapa opettaa kissaa.
– Kissat seuraavat toisten kissojen toimintaa ja oppivat sitä kautta ikään kuin vahingossa, selvittää Väyrynen.

Rock-tähti Michael Monroe kissojen ikuinen ystävä

– Kissat ovat parhaita mahdollisia ihmisen seuralaisia. Ne antavat pyyteetöntä rakkautta eivätkä tuomitse koskaan ketään, sanoo Michael Monroe.

Rokkari Michael Monroe tunnetaan eläinrakkaana artistina, erityisesti kissat ovat olleet aina lähellä hänen sydäntään. Monroe on antanut kasvot monille eläinsuojelukampanjoille ja hän itsekin on vaimonsa kanssa onnellinen kahden kissan omistaja.
– Kissat ovat parhaita mahdollisia ihmisen seuralaisia. Ne antavat pyyteetöntä rakkautta eivätkä tuomitse koskaan ketään. Kissat eivät manipuloi eivätkä kieroile. Olen toisinaan sanonutkin, että mitä enemmän tapaan ihmisiä, sitä enemmän rakastan kissojani, toteaa Michael Monroe.
Michael pitää myös kissan itsenäisestä luonteesta; kissa tekee mitä haluaa, silloin kuin haluaa. Kissalla on siis oma tahto eikä se tee pakolla mitään.
– Kissoja on helppo hoitaa, sisäkissoja ei tarvitse edes ulkoiluttaa. Ne tarvitsevat vain yksinkertaisia asioita: vettä, ruokaa ja rakkautta. Vastalahjaksi ihminen saa niiltä paljon.
Kissoja pitää myös ymmärtää oikein.
– Kissat eivät esimerkiksi ymmärrä rankaisemista, se on ihmisen keksimä juttu. Jos kissa vaikkapa pissaa jonkun kenkään, ei siitä pidä suuttua tai rankaista. Muutenkaan eläimiä ei saa satuttaa eikä loukata missään tapauksessa.

Kissoja kaiken ikää
Michael on elänyt kissojen parissa oikeastaan koko elämänsä. Michaelin lähestyessä murrosikää hänen äidillään oli kaksi naaraskissaa, jotka saivat pentuja.
– Taloudessamme oli kymmenkunta kissaa yhtä aikaa. Vaikka pentuja annettiin pois, taloon jäi vielä kolme pentua kahden aikuisen kissan lisäksi, muistelee Michael. Toinen äidin maatiaiskissoista eli jopa 22 vuotta.
Michael asui kymmenkunta vuotta New Yorkissa, aina 90-luvun puoleen väliin asti. Rokkarin seurana eli Susi-kissa, jota oli aiemmin kohdeltu kaltoin.
– Susi oli pitkäkarvainen, ragdollin tyyppinen kissa, jota Yhdysvalloissa kutsuttiin himalajalaiseksi. Susi oli minulle kovin rakas lemmikki.
Susi oli myös julkkis; kissa esiintyi parin levyn kannessa ja oli mukana keikoillakin. Se matkusti lentokoneissa ja asusteli hotelleissa isäntänsä kanssa. Lopulta se muutti Michaelin kanssa Suomeen. Susi kuoli 16-vuotiaana.

Talvi on ankara myös kissoille

Kissa pärjää huonosti Suomen luonnossa

Kissa ei kuulu Suomen luontoon. Asia on hyvin yksinkertainen: kissa on vieraslaji, joka ei pärjää Suomen talven karuissa olosuhteissa. Sitä paitsi kissa tekee vapaana liikkuessaan arvaamatonta tuhoa. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUNC kertoo, että kissat ovat ajaneet maailmanlaajuisesti jopa 33 lintu-, matelija- ja nisäkäslajia sukupuuttoon.
Villiintyneet kissat ovat Suomessakin ongelma. Tarkkoja lukuja luonnon armoilla elävien kissojen määristä ei ole olemassa, mutta hylättyjä kissoja arvellaan liikkuvan Suomen metsissä yllättävän runsaasti.
– On arvioitu, että kissoja on luonnossa suunnilleen saman verran kuin niitä palautuu löytöeläintaloihin. Vuosittain kissoja löytyy noin 10 000 – ei ole ainakaan yläkanttiin arvioitu, että saman verran niitä liikkuu vapaina, toteaa vastaava viestintäpäällikkö Annukka Seppävuori SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitosta.

Helppo saalis
Luonnossa liikkuvat kissat ovat joko hylättyjä, karanneita tai lähtöisin villiintyneistä kissapopulaatioista.
Viilenevissä syysöissä vapaina liikkuvat kissat kohtaavat monia vaaroja, joista kylmyys ei ole pienin.
– Selviytyminen on yksilöllistä. Pitkäkarvainen kissa voi pärjätä paremmin kuin lyhytkarvainen, mutta korvat ja polkuanturat ovat kaikilla kissoilla herkät paleltumisille, Seppävuori kertoo.
Kylmyyden lisäksi villikissoja uhkaa ravinnonpuute.
– Lemmikkikissan saalistustaidot ovat yleensä heikot: ei se tiedä, miten luonnossa etsitään ruokaa. Jopa niin sanottuja navettakissoja yleensä ruokitaan, eivät ne elä pelkillä hiirillä.
Lisäksi kissoja uhkaavat muut vaarat. Avuton lemmikkikissa on helppo saalis esimerkiksi ilvekselle. Kaupunkiolosuhteissa villiintynyttä kissaa uhkaa muun muassa liikenne.
– Villiintyneitä kissoja on sekä maalla että kaupungissa, mutta huomattavasti enemmän niitä on kaupunkien ulkopuolella. Ainakin pääkaupunkiseudulla vapaana liikkuviin kissoihin kiinnitetään hyvin huomiota. Täällä ymmärretään aika hyvin, ettei kissan kuulu liikkua kaupungissa vapaana, Seppävuori pohtii.

Siedätys voi auttaa kissa-allergiassa

Allergiat periytyvät vahvasti. Jos molemmilla vanhemmalla on allergiaa, lapsen allergiariski on noin 90 prosenttia.

Allergisuus ei ole este lemmikille

Lasten astmojen taustalla on ihmisen etääntyminen ”kakkabakteereista” eli maaperän mikrobeista. Puhtaus on terveyden yksi kulmakivi, mutta lapsen tulisi saada tutustua myös pöpöihin.
Eläimille allergisille lapsille hämeenlinnalainen lastenlääkäri Pertti Pitkänen suosittelee lemmikin ottamista.
– En ole ainoa, joka suosittelee tätä allergikoille, mutta ei meitä nyt suurin joukoin ole. Osa lääkärikunnasta ei ainakaan täysin mielipiteisiini yhdy, naurahtaa Pitkänen.
Pitkäsen mukaan ihmisen immuniteettijärjestelmä kaipaa toimintaa.
– Jollei järjestelmä pääse kehittymään mikrobien torjunnassa, se alkaa ikään kuin harrastelemaan, mikä tarkoittaa käytännössä, että järjestelmä alkaa puuhata allergioita.
Kissa-allergikoille Pitkänen suosittelee kissan hankkimista. Jotkut aikuiset saattavat siedättyä ajan kanssa itsekseen kissalle, mutta kovin tavallista se ei ole.
– Joskus vanhempien naamat ovat tainneet venähtää, kun yhdyn lapsen toiveeseen lemmikistä, vaikka lapsella onkin allergia. Siedätysaika on henkilökohtainen, mutta yleensä lapsen allergia ainakin omaan lemmikkiin lakkaa muutamassa viikossa. Osalla siedätyshoito auttaa omaan kissaan, osa sietää kaikkia kissoja. Joskus joku voi siedättyä tietyille roduille.

Vauhdikkaat täplätytöt hurmaavat

Anni Mäntynen sai lapsena allergiaoireita kissoista. Onneksi allergia oli hävinnyt, ja nyt Anni on onnellinen kissanomistaja. Neiti Ylppö keikkuu sylissä.

Stella kiertää näyttelyitä, Neiti Ylppö hoitaa pr-tehtäviä

Helsinkiläisellä Anni Mäntysellä ei ollut lapsena lemmikkejä, sillä hän sai pahoja allergiaoireita tätinsä kissoista. Ajatus oma kissasta tuntui mahdottomalta.

Annin avomiehellä Lassilla sen sijaan oli lapsuudessaan kokemusta maatiaiskissoista. Mies oli 2000-luvun puolivälissä lukenut lehtijutun eksoottisista bengalinkissoista ja päättänyt jonain päivänä hankkia täplikkään pennun.

– Kun sitten muutimme Lassin kanssa saman katon alle, heräsi keskustelu siitä, voisimmeko hankkia oman kissan. Luulin olevani edelleen allerginen, vaikka en ollutkaan ollut vuosikausiin kissojen kanssa missään tekemisissä. Kävi kuitenkin ilmi, etten enää ollutkaan allerginen, ilmeisesti kyseessä oli ollut vain lapsuuden yliherkkyys, Anni kertoo.

Anni ja Lassi tutkivat Suomen bengalinkissat ry:n nettisivuja, josta löytyikin ilmoitus Ylppön pentueesta.

– Menimme mukamas ainoastaan katsomaan pentuja sillä seurauksella, että tulimme varanneeksi Ylppön, viralliselta nimeltään Bombay-Dreans Soman, joka muuttikin meille elokuussa 2010, Anni naurahtaa.

Bengali kertaa kymmenen

Neiti Ylppö osoittautui todelliseksi bengaliksi. Vilkas ja fiksu kissa oli mukana siellä, missä tapahtui. Jos aika kävi pitkäksi, kissa keksi itse mielenkiintoista puuhaa.

– Kun tiskasin, Ylppö oli pian altaassa lillumassa. Se halusi mukaan saunaan ja vessaankin. Aikansa pitimiksi Ylppö myös keksi repiä kaikki vessapaperit riekaleiksi. Kannellinen laatikkokaan ei pidätellyt nokkelaa neitiä, vaan vessapaperirullat piti sulkea lukolliseen astiaan.

Huimalla loikallaan Ylppö on hetkessä kiikkumassa oven päällä. Jos seurankipeä kissa ei saa haluamaansa huomiota, kelpaavat sälekaihtimet liaaniksi. Hyvä tapa kiinnittää omistajan huomio on tiputella tavaroita lattialle.

– Kerran ihmettelin, miten katon paperivalaisimessa oli reikä. Seuraavana päivänä koko lamppu oli rikki lattialla, ja jäljet johtivat sylttytehtaalle. Ylppöllä oli toinen puoli valaisimesta kaulassaan, Anni nauraa.

Istuu pyynnöstä

Vaikka Ylppön vauhdissa kyytiä ovat saaneet tietokoneen näyttö ja hoitopaikan lavuaarikin, on tarinalla myös toinen puoli.

– Missään nimessä en halua maalata bengaleista kuvaa riiviöinä. Ylppö nyt vaan sattuu olemaan huippuvilkas. Samaan aikaan Ylppö on todella älykäs. Se osaa noutaa hiirtä, ulkoilla valjaissa kuten koira, hypätä olkapäälle kehotuksesta ja jopa istua käskystä. Alkuun Ylppö istui katkarapujen voimalla, mutta nyt ihan pyynnöstä, Anni sanoo ja todistaa hämmästyttävän väitteensä todeksi.

– Kissat tuovat sisältöä elämään

Kahdeksanvuotias Demi (IC Nieninque Demi-Dieu) on Lumikuun kasvattamon vanhin kissa ja muiden talon ragdollien äiti ja isoäiti.

Kasvattaja-kuvataiteilija Päivi Meriläisen ragdollit ilahduttavat ja inspiroivat

Pörröinen Bon-Bon haukottelee keittiön tuolilla. Se seuraa tarkasti katseellaan, kun Päivi Meriläinen, 55, menee keittiöön hakemaan kahvia. Kun Päivi piipahtaa käymään alakerrassa, Bon-Bon hyppää tuolilta ja sipsuttaa portaiden juureen tarkistamaan, ettei emäntä aio karata mihinkään kauemmas.

Kun Meriläinen suuntaa pihan poikki postilaatikolle, Bon-Bon suorastaan hätääntyy ja kiipeää pihavaraston katolle maukumaan. 

– Nämä ovat todella seurallisia kissoja eivätkä viihdy ollenkaan yksin, kuvataiteilija Meriläinen kertoo ragdoll-kissoistaan. 

Bon-Bonin lisäksi Meriläisen kotona vahtii kaksi muutakin ragdollia: Bon-Bonin emä Astarte ja isoemä Demi. Myös Bon-Bonin siskopuoli Eloveena viettää usein aikaa Meriläisen kotona, vaikka virallisesti pentu asuukin perheen tyttären, Tuisku Takalan luona.

Voittaa vaikka väärässä värissä

Meriläisen Ragdollit ovat äidin ja Tuisku-tyttären yhteinen, pitkäaikainen harrastus. Vuonna 2006 perhettä vaivasi kova kissakuume, jota lievittämään päätettiin hankkia ragdoll. Rauhallinen ja seurallinen, sininen Demi muutti pian jyväskyläläiskotiin ja hurmasi koko perheen. 

Äiti ja tytär halusivat rotukissan, jota voisi kuljettaa näyttelyissä ja ehkä käyttää kasvatustarkoituksiinkin. Kissaharrastus imaisi nopeasti mukaansa, ja pian kaksikko suorittikin kasvattajakurssin ja haki kasvattajanimen Lumikuu. Tieto ja taito karttuivat vähitellen, mutta kissaharrastuksen alkutaival ei sujunut kommelluksitta:

– Ensimmäisessä näyttelyssä olimme aivan ulalla. Kokeneemmat neuvoivat, mitä pitää tehdä, ja suureksi yllätykseksi Demi voitti ensimmäisenä päivänä kaikki muut kissat! Seuraavana päivänä saatiin vain ”arvosteltu”-tunnustus.

– Ihmeteltiin Tuiskun kanssa tilannetta kunnes selvisi, että Demin kasvattaja oli merkinnyt kissan papereihin väärän värin! Tapauksesta jäi lentäväksi lauseeksi, että Demi on niin hyvä kissa, että se voittaa muut vaikka väärässä värissä, Meriläinen naureskelee.

Äidin ja tyttären kissaharrastus

Meriläinen kertoo, että kissaharrastus sitoi äidin ja tyttären vuosiksi tiiviisti yhteen. Tuiskun murrosikä meni ohi kuin huomaamatta kissanäyttelymatkoilla. Välillä Tuisku suuntasi näyttelyreissuille yksin tai kaverin kanssa:

– Sain Tallinnan näyttelystä 15-vuotiaalta tytöltä hempeitä tekstiviestejä, joissa kerrottiin, kuinka suloisia paikalliset kissat ja pojat olivat, Meriläinen muistelee.

Rakkaus on lumivalkoinen

Tapansa mukaan Pilvi tunnusteli ilmaa ensin nostamalla pienen vaaleanpunaisen nenunsa pystyyn ja nuuhkimalla ympäristöään. Oma nenä kun on aina ollut sille paras lämpömittari, joka kertoo, onko ulkona kissan keli vai ei.

Elämä ei ole muuta kuin ohikiitäviä hetkiä. Mikään ei ole pysyvää. Mitä enemmän kuvittelemme, että asiat pysyvät ennallaan, sitä todennäköisemmin elämä osoittaa toisin.

Oli ensimmäisen pääsiäispäivän aamu. Aurinko paistoi jo täydeltä terältä ja lämmitti keväistä ilmaa. Avasin kotiterassini oven ja päästin Pilvi-kissani ulos.

Pilvi lähti uteliaana tutkimaan kevättä talven jäljiltä. Se oli viettänyt lähestulkoon koko talven sisällä rivitalokodissamme lähinnä köllötellen. Nyt se tuntui innostuvan ulkoilusta.

Tapansa mukaan Pilvi tunnusteli ilmaa ensin nostamalla pienen vaaleanpunaisen nenunsa pystyyn ja nuuhkimalla ympäristöään. Oma nenä kun on aina ollut sille paras lämpömittari, joka kertoo, onko ulkona kissan keli vai ei.

Pilvi tepasteli tutun terassin halki ruohikolle. Maa tuoksui ja Pilvi haisteli sitä antaumuksella. Sitten se lähti kevään ensimmäiselle tutkimusretkelleen.

Naapurin valkoisen lauta-aidan alitse oli helppo luikahtaa tarkastamaan viime kesänä tutuksi tullutta reviiriä. Tosin talven aikana naapuritontille oli noussut uusi omakotitalo. Rakennustyömaa oli edelleen kesken, joten siellä oli pienelle kissalle paljon tutkittavaa.

Olin ottanut Pilvin pannan talviteloilta ja laittanut sen takaisin kissan kaulaan. Siinä oli valkoinen, pieni laatta, johon oli kaiverrettu Pilvin nimi ja minun puhelinnumeroni. Kaiken varalta. Vaikka Pilvi oli tottunut ulkoilija, koskaan ei voinut tietää, mitä tapahtuu.

Reilun varttitunnin päästä Pilvi juoksi reippaan oloisesti naapurista takaisin kotiin. Se hyppäsi olohuoneen sohvapöydälle, jonka päällä kasvoi pääsiäisruohoa. Sitä oli kissan kiva nutustella, kun luontoäiti ei ollut vielä päässyt vihertämään.

Sitten se tapahtui. Ihan yllättäen Pilvi tuupertui. Ensin sillä meni etujalat alta ja se kyykähti. Sitten se yritti ilmeisen hätääntyneenä hypätä pöydältä lattialle, johon se kierähti kyljelleen makaamaan. Onneksi vastassa oli lattialle aseteltuja tyynyjä, joiden päällä se tykkäsi iltaisin köllötellä, kun minä katselin telkkaria.

Kaikki tapahtui sekunneissa, vaikka minun mielestäni näky oli kuin hidastetusta elokuvasta.

Pilvi makasi velttona lattialla. Nousin hädissäni sohvalta ja tartuin kissaa vatsasta. Nostin sen vaistomaisesti pystyyn pää alaspäin ja takaraajat kohti kattoa.

Hetkessä kissa virkosi. Asetin sen lattialle, ja sen jalat ottivat normaalisti vastaan. Yllätyksekseni ensimmäiseksi Pilvi kiipesi parvisängyn portaita pitkin parvelle ja asettui köllöttämään lempivuoteelleen.

Istahdin hetkeksi takaisin sohvalle. Ihmettelin äimistyneenä, mitä oikein oli sattunut. Kiipesin parven portaille kurkistamaan, oliko kissa vielä kunnossa. Pilvi näytti ihan normaalilta ja kehräsi minulle ystävällisesti.

Vaikka elämä oli näennäisesti palautunut uomiinsa, mieleeni nousi ajatus siitä, että jotakin ikävää oli meneillään. Koska oli pääsiäispyhien aika, etsin netistä päivystävän eläinlääkärin numeron ja soitin siihen.

Eläinlääkäri kuunteli kyllä minua, mutta ei pystynyt tarjoamaan mitään apua kissalleni. Hän sanoi, että kissan pyörtyminen ei itsessään ole vaarallista, mutta syy sen takana vaatii tutkimuksia. Hän sanoi myös, että niitä ei voida tehdä päivystyksessä, joten minun oli odotettava ensimmäisen arkiaamun koittoa ja soitettava sitten omalle eläinlääkärille.

Siitä alkoi kahden päivän piina. Sen aikana ymmärsin, että elämä rakkaan kissavanhukseni kanssa ei tule enää koskaan olemaan samanlaista kuin aiemmin. Jotakin oli mennyt ”rikki”.

Mielessäni risteili mitä pelottavimpia ajatuksia siitä, että kissani oli hengenvaarassa ja että sairauskohtaus saattaisi uusia millä hetkellä tahansa. Intuitioni sanoi, että jotakin oli vialla, mutta mitä, siitä en tulisi saamaan varmuutta vielä moneen päivään.

Yritin rauhoitella itseäni, koska ajattelin, että ahdistukseni tarttuisi myös kissaan. Kaikkein hirveintä oli avuttomuuden tunne: en kerta kaikkiaan voinut muuta kuin olla ja odottaa, että arki koittaa, ja minä pääsen soittamaan eläinlääkäriasemalle.

Tuli tiistai ja ensimmäinen pääsiäisen jälkeinen arkiaamu. Soitin Pilvin eläinlääkäriasemalle vain saadakseni tietää, että heidän ensimmäinen tutkimusaikansa oli vasta torstaina.

En olisi millään jaksanut odottaa enää epätietoisuudessa, joten soitin toiselle eläinlääkäriasemalle.

Kohtaloko lienee puuttunut asiaan, sillä sieltä löytyi peruutusaika tunnin päähän. Nostin kissan kantokoppaan ja starttasin auton. Eläinlääkäri tutki kissan ja kertoi sen, jonka olin jo jollakin tasolla tiennyt: Pilvin sydämestä kuului sivuääniä. Minun päässäni soi pelon ja hätäännyksen ääniä.

Saimme kissalle lähetteen sydäntutkimuksiin. Olin pitkien pääsiäispyhien aikana vieraillut ”tohtori Googlen” luona useampaan kertaan ja lukenut netistä suomeksi ja englanniksi kaiken mahdollisen, mikä liittyy kissan pyörtymiseen.

Olin saanut selville, että kissan pyörtyilyn taustalla on useimmiten jonkin sortin sydänsairaus. Vaistoni sanoi, että niin oli myös minun kissallani.

Perjantaiaamupäivällä Pilvin sydän ultrattiin toisella eläinlääkäriasemalla. Toimenpide itsessään oli kivuton, mutta koska Pilvi oli vähintäänkin haluton yhteistyöhön sydänlääkäreiden kanssa, se sai lievästi rauhoittavan piikin.

Kissa laitettiin tutkimuspöydälle makaamaan kyljelleen. Silittelin sen päätä ja katsoin ultran monitorista, miten minulle maailmankaikkeuden rakkain, pieni sydän sykki elämää.

Olin samanaikaisesti ahdistunut ja helpottunut, sillä tiesin, että nyt ainakin selviäisi, onko pienokaiseni sydämessä oikeasti jotakin vialla.

Jonkin ajan kuluttua se sitten tuli. Diagnoosi. Pilvillä todettiin lievä sydänlihaksen toispuolinen paksuuntuminen. Eli kissojen yleisin sydänsairaus nimeltään hypertrofinen kardiomyopatia, HCM, joka paksuunnuttaa sydänlihasta.

Eläinlääkäri selitti minulle hienojen kaaviokuvien kera, mistä oli kyse. Helpotuksekseni hän tosin totesi, että vika on vasta lievä. Ahdistuksekseni hän jatkoi, että tuota sydänvikaa ei voida valitettavasti parantaa. Eikä myöskään antaa ennusteita sen etenemisestä.

Lääkitykseksi Pilville annettiin verenohennuslääkettä, jonka tarkoitus on estää veritulpan muodostuminen. Kontrolliin pitäisi tulla puolen vuoden kuluttua.

Pilviltä otettiin vielä verikokeet, koska joskus kissoilla kilpirauhasen liikatoiminta saattaa aiheuttaa sydänlihaksen paksuuntumista.

Neiti pisti kaikilla voimillaan hanttiin ja päästeli sellaisia ärräpääkommentteja neulan kanssa heiluvalle hoitohenkilökunnalle, että minun oli pakko poistua vastaanottohuoneesta odotusaulaan.

Kuuntelin kauhuissani, miten kissani rääkyi hädissään kuin pieni vauva. Ajattelin mielessäni, että jos tuo helvetti ei kohta lopu, myös minun sydämelleni käy huonosti.

Lopulta pääsimme lähtemään kotiin. Auto rullasi moottoritiellä, ja minä toivoin jo salaa, että kyseessä olisi ollut kilpirauhasongelma, sillä sitä olisi voinut hoitaa lääkityksellä jopa niin, että sydänlihas olisi saattanut palautua normaaliksi.

Verikokeen tulokset palauttivat minut kuitenkin maan pinnalle: Pilvin kilpirauhasarvot olivat normaalit. Jäljelle jäi peruuttamaton tosiasia: kissani lämmin ja hellä sydän oli sairastunut.

Valjaisiin totutellaan vähitellen, pennusta pitäen

Vapaana kulkeva kissa on alttiina lukuisille vaaroille liikenteestä petoeläimiin ja tarttuviin tauteihin. Ainoat turvalliset ulkoiluvaihtoehdot kissalle ovat kissa-aitaukset tai valjasulkoilu, josta nauttii kissan ohella myös omistaja.

Vapaana kulkevaa kissaa vaanivat monenlaiset vaarat. Pahin uhka kissalle on ihminen. Kissoja joutuu jatkuvasti liikenteen uhreiksi.

Toisinaan vapaana kulkeva kissa voi myös joutua tahallisen kiusanteon ja julmuuden kohteeksi. Rotukissoja myös varastetaan ja salakuljetetaan rajan yli.

Jos kissa käy lasten hiekkalaatikolla tai kaivelee naapuruston kukkapenkkejä, voi se herättää naapureissa vihamielisyyttä kissaa kohtaan, vaikka vika ei olekaan kissassa, vaan kissan omistajassa, joka päästää lemmikkinsä kulkemaan omillaan.

Leikkaamattomat kollit alttiina tappeluille

Vapaana liikkuvat kissat voivat joutua myös tappeluihin. Etenkin leikkaamattomat kollit ottavat usein yhteen hyvinkin raivoisasti.

Pienetkin karvojen suojissa olevat purema- ja raapimahaavat voivat tulehtua pahasti, ja tulehdus voi levitä kehon muihin osiin. Vapaana liikkuva, leikkaamaton kissa saa myös hyvin todennäköisesti suunnittelematonta jälkikasvua.

Pedon suuhun tai tautien runtelemaksi

Kissa voi luonnossa liikkuessaan joutua myös pedon hyökkäyksen kohteeksi. Erityisesti maaseudulla, mutta nykyään myös taajamissa kissa saattaa helpostikin joutua ilveksen, ketun, huuhkajan tai kanahaukan ruokalistalle.

Vaikka kissa selviäisi pedon hyökkäyksestä, voi se olla taistelun jäljiltä niin huonossa kunnossa, ettei se enää pysty palamaan kotiin.

Vapaana kulkeva kissa voi eksyä, ja erityisesti talvella paleltua ja nääntyä nälkään. Nykyaikaiset rakennukset eivät tarjoa kissalle suojapaikkoja säätä vastaan, vaan ovat ennemminkin paikkoja, joihin kissa jää helposti loukkuun.

Ulkona liikkuva kissa on myös altis saamaan tauteja villieläimiltä ja toisilta kissoilta. Madot ja muut loiset ovat ulkona liikkuvalle lemmikille iso riesa. Vapaana liikkuessaan nälkäinen kissa saattaa myös maistella rotanmyrkkyä, kohtalokkain seurauksin.