Ennaltaehkäisy on parasta ja tehokkainta terveydenhoitoa. Luontaisterveys kertoo, miten jokainen voi omilla valinnoillaan tukea terveyttään ja ennaltaehkäistä sairauksien puhkeamista. Luonto on paras lääkäri, erityisen painoarvon lehdessä saa luonnonmukainen ravinto, liikunta sekä turvalliseksi havaitut luontaisterapiat. Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Luontaisterveys antaa työkaluja myös psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin rakentamiseen ja lujittamiseen.
Tuusulalaisen pariskunnan, Anitta ja Reijo Ketolan, kotitalon puutarhassa kukkii vielä alkusyksyllä kukkasia, kuten ruusuja ja köynnöskasveja. Pensasmustikat on piilotettu linnuilta verkolla. Puutarha ja sen hoitaminen ovat lähellä Anitta Ketolan sydäntä. Ympäristön kauneus saa mielenkin rauhoittumaan.
Katoksen alla seisoo vanha jaguaari, joka on pariskunnan ”sunnuntaiauto”.
Talo sisältä on viihtyisä ja kodikas. Mustavalkoinen kissa, Vikke, lepäilee verannalla lämmöstä nauttien. Yläkerrassa on karaokelaitteita, kosketinsoitin ja kitaroita. Siellä on hyvä musisoida ja harjoitella laulua.
– Minulla on nyt mahdollisuus nauttia kaikesta tästä, sanoo Anitta Ketola, sielukas ja lämmin talon emäntä, joka silmin nähden nauttii elämästään. On vaikea uskoa, että hän täyttää tammikuussa 70 vuotta.
Anitta Ketola on ollut eläkkeellä vuodesta 2013 alkaen. Hän kokee olevansa elämänsä vireessä. Suuri syy virkeyteen on ravitsemus ja ravintolisät. Hän kertoo antioksidanttien tehneen suuren eron entiseen hänen hyvinvointinsa tasossa.
– Ollessani vielä työelämässä olin nukahtaa työpöytäni ääreen, eikä ruokakaan oikein maistunut. Väsymyksen kourissa ajattelin, että tämä johtuu ikääntymisestä.
– Olin ollut lähes koko aikuisikäni ajan aneeminen ja syönyt säännöllisesti rautalisää, mikä ei tuottanut tulosta. En ollut sovelias edes verenluovutukseen, hän muistelee.
Aviomies Reijo Ketola oli ollut Helsingin Antioksidanttiklinikalla toimivan lääkäri Pertti Lähteenmäen asiakas. Hän suositteli vaimolleen käyntiä klinikalla.
Lue lisää Luontaisterveyden numerosta 8/2019!
Juontaja, ravivalmentaja Sari Tammista ei voi pelkästään kuvailla sanalla sisupussi, sillä hän on viimeiseen hermojuureen saakka sisukas. Tiukka katsekontakti kertoo sen, että mimmi seisoo sanojensa takana.
Kaikkea tekemistä värittää myös värikäs kerronta ja itseironia. Naisen vahvuudesta kertoo, että hän panee itsensä likoon.
Sari Tamminen on aina ollut eläinrakas. Koko hänen perheensä oli. Kun Sari lopulta 7-vuotiaana oli ratsastanut koko sohvakaluston selkänojat rikki, hänen isänsä vei hänet tallille. Niin hänestä kasvoi ensiksi heppatyttö, nyttemmin ravihevosten kasvattaja.
– 12-vuotiaana pyöräilin 16 kilometriä tallille joka päivä. Asuimme silloin Kärsämäellä. Kouluni oli Putous-ohjelmasta kuuluisa Pallivahan koulu, Sari kertaa hevoskasvattajan taustojaan.
Ensimmäisen oman hevosen hän hankki parikymppisenä. Omia ja valmennettavia hevosia on vuosien varrella ollut useita. Nyt se on elämäntapa ja bisnes.
– Esimerkiksi Andree on tuonut meille omistajille jo 40 000 euroa. Se on juossut maililla 12,5-tuloksen.
Tällä hetkellä Sarin tallissa on kuusi ravuria ja yksi poni.
– Ravureista osa on kimppahevosia, Sari tarkentaa.
Sari Tammisesta tuli koko Suomen Sari, kun hän juonsi supersuosittuja kesäntanssiohjelmia Sataman valot ja Kesäillan valssi vuosina 1992–2011. Ylen tanssi- ja musiikkiohjelmissa hän esiintyi liki 20 vuotta.
Ohjelmia on kertynyt yhteensä liki 2000.
– En voinut nuorena kuvitellakaan, että esiintyisin joskus radiossa tai televisiossa. Intressini suuntautui aivan muualle. Koko urani julkisuudessa on iso vahinko, Sari sanoo.
– Menin likkakaverini kanssa radion juontajakurssille. Sanoin, että ei minusta ikimaailmassa juontajaa tule. No, sieltä sitten pääsin Auran aalloille.
Lue lisää Luontaisterveyden numerosta 7/2019!
Suomen tanssiorkestereiden eliittiin kuuluva Souvarit on Lasse Hoikan, 64, johdolla tanssittanut kansaamme yli 40 vuotta. Takana on miljoona myytyä äänitettä, lähes kymmenentuhatta keikkaa ja miljoonia keikkakilometriä. Tahti ei näytä hiipumisen merkkejä, sillä vuoden 2020 keikkakalenteri on jo lähes täyteen buukattu.
– Olemme rajoittaneet keikkamäärän 120 esiintymiseen vuodessa, se on ehdoton maksimi. Vuonna 1986 teimme 252 keikkaa ja heinäkuussa 32 keikkaa, vaikka päiviä on vain 31 siinä kuussa, mutta silloin oli
Miehikkälän Pelimannipäivillä päivällä toritanssit ja illalla lavakeikka, Lasse kertoo ja sanoo, että toistaiseksi orkesteri ei ole hyllyttänyt juhannusesiintymisiään, vaan rientää riemulla viihdyttämään keskikesän juhlaa viettäviä tanssin ystäviä.
– Tänä vuonna meillä on vielä elokuussa neljä keikkaa, ja sen jälkeen jäämme hyvin ansaitulle kesälomalle ja lähdemme Rautukoplan kanssa kalareissulle Norjaan.
Lasse Hoikka syntyi kymmenlapsiseen Matti ja Aini Hoikan perheeseen Tervolan Koivun kylään. Matti-isä oli maanviljelijä ja kyläseppä sekä taitava pelimanni. Aini-äiti oli lahjakas laulaja, joten musiikilliset lahjat periytyivät myös Lasseen, jota kiinnosti rumpujen soittaminen. Hän pääsikin kymmenvuotiaana kokeilemaan paikallisella työväentalolla rumpuja – omat rumpunsa hän hankki kemiläisestä musiikkiliikkeestä vuosikymmen myöhemmin. Nuoruudessa Hoikka soitti eri rock-kokoonpanoissa, muun muassa sukulaispoikiensa Santiago-yhtyeessä sekä omassa Kuulalaakeri-yhtyeessään.
– Varsinainen muusikon urani alkoi vasta Pauli Pirttijärvi, Juhani Juusola ja Huumor-Humppa -yhtyeessä Tyrnävän maamiesseuran naistentansseissa, Lasse kertoo.
Soittamisen ohella Lasse teki arkipäivät töitä rakennusmiehenä, koska yhtyeellä oli keikkoja vain viikonloppuisin. Vuonna 1978 Hoikan täytyi valita ulkomailla reissaavan rakennustyöläisen ja muusikon ammatin välillä. Hän oli perustanut perheen ja tulossa oli lapsi. Kun hän sai isänsä hitsaaman peräkärryn keikkamatkoilleen, hän valitsi muusikon elämän ja perusti Souvarit-yhtyeen.
– Me emme ole leipääntyneet työhömme. Paras palkinto on edelleen tanssiva ja viihtyvä yleisö, se sytyttää meidät ilta illan jälkeen. Sieltä lavalta kyllä näkee hyvin, milloin tanssiparilla naksahtaa ja rakkaus syttyy. Meidän musiikkimme tahdissa on syntynyt useita pareja, ja onhan me käyty sen vuoksi esiintymässä monien häissäkin.
Lue lisää Luontaisterveyden numerosta 6/2019!
Oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano, 47, asuu perheensä kanssa maalaismiljöössä Siuntiossa noin puolen tunnin matkan päässä Helsingistä. Kaunis, linnamainen talo löytyy mutkittelevan peltojen reunustaman reitin varrelta, päättyvän tien päästä. Kolmikerroksisen kivilinnan ympärillä on sekametsää. Maalla asumista Johanna nimittää hyvänolonsa salaisuudeksi, ja sanoo, että hiljaisen ympäristön valinta on ollut tietoista.
– Tänne kotiimme liittyy kolme minulle tärkeää asiaa: rauha, luonnon äänet ja meikittömyys. Täällä elän ikään kuin omassa kuplassani. Musiikki ei juuri soi muuta kuin lauluharjoitusteni aikana. Radiota kuuntelen harvoin. Miehelläni Antti-Pekalla ja 10-vuotiaalla pojallamme Aleksanterilla on alakerrassa miesluola, jossa he voivat katsoa elokuvia, kuunnella musiikkia tai pelata tietokonepelejä mielin määrin.
Itse nautin vapaa-aikanani kodin hiljaisuudesta, toki minäkin kuuntelen välillä poikamme kanssa hänen tykkäämäänsä musiikkia.
Johanna Rusanen-Kartano kasvoi kolmilapsisessa perheessä Kuopiossa. Hänen isänsä Pertti Rusanen toimi kanttorina Kuopion seurakunnassa.
– Olin kaksi ja puolivuotias, kun Savon Sanomiin tehtiin juttu nuoresta, vastavalmistuneesta isästäni, joka oli juuri tullut Kuopioon kanttoriksi. Istun kuvassa isäni sylissä ja kuvatekstissä kerrotaan, että minä osaan laulaa lastenlaulun Aa, aa, Heikki nuotilleen, Johanna kertoo laulutaipaleensa alusta. Tämän tarinan hän on kuullut ja lukenut leikekirjasta. Ensimmäinen oma muisto esiintymisestä liittyy Kuopion musiikkiopiston pääsykokeisiin, jossa hän esitti laulun Minun kultani kaunis on.
– Annoin siellä kaikkeni ja yliesiinnyin jokaisen ”hei luulia illallaan” niin, että opettajia nauratti.
Lue lisää Luontaisterveyden numerosta 4/2019!
Suomen luonnossa kasvaa noin sata erinomaisen maukasta ja ravinnepitoista villiyrttiä eli luonnonvaraista kasvia, jotka kelpaavat ihmisravinnoksi. Villiyrttejä voidaan käyttää esimerkiksi ruokien ja leivonnaisten maustamiseen, juomien valmistamiseen, annosten koristeluun sekä pääraaka-aineina esimerkiksi salaatteihin, leipiin, keittoihin ja muhennoksiin.
Lisäksi villiyrttejä käytetään ravintolisissä, lääkkeissä, lemmikkieläintuotteissa, hyvinvointituotteissa ja kosmetiikassa.
– Niin sanottuja kauppayrttejä eli kaupalliseen myyntiin yleisesti kerättäviä yrttejä on Suomessa kolmisenkymmentä. Kauppayrttilistaa ei tosin nykyään enää ylläpidetä, mutta listalle aikoinaan päätyneet kasvit ovat sellaisia, jotka on melko helppo oppia tunnistamaan ja joita voidaan käyttää monipuolisesti hyödyksi, toteaa villiyrttineuvoja, biologi Lily Laine.
Villiyrttiharrastus kannattaa aloittaa sellaisilla kasveilla, joita on hankala sekoittaa muihin luonnonkasveihin.
– Poimulehti, puna-apila ja nokkonen ovat aloittelijalle turvallisia kasveja. Kun oppii keräämään ja käyttämään niitä, voi vähitellen laajentaa osaamista. Ei ole syytä yrittääkään opetella kaikkia villikasveja kerralla, vaan kasvukauden aikana voi pyrkiä ottamaan haltuun 2–3 uutta kasvia.
Villiyrttien maailmaan pääsee kätevimmin tutustumaan osallistumalla ohjatulle villiyrttiretkelle, jolla koulutettu villiyrttineuvoja esittelee villivihannesten tuntomerkkejä, kasvupaikkoja ja mahdollisia näköislajeja. Retken tavoitteeksi voi ottaa vaikka vain yhden kasvin tunnistamisen.
– Monesti retkellä silmät avautuvat ja alkaa havainnoida ympäröivää luontoa aivan uudella tavalla. Oppimisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että ei yritä omaksua liikaa tietoa kerralla, Laine toppuuttelee.
Lue lisää Luontaisterveyden numerosta 3/2019!
Suomessa skolioosia hoidetaan pääosin tukikorsetti- ja leikkaushoidon avulla. Skolioosispesifien harjoitteiden positiivisista vaikutuksista on jo tutkimusnäyttöä, mutta Suomessa niiden käyttö on fysioterapeutti Merja Soanjärven mukaan edelleen vähäistä.
Nuoruusiän skolioosi aiheuttaa edetessään vartalon lievää tai vakavaa epäsymmetriaa ja rajoittaa pahimmillaan esimerkiksi rintakehän ja rintakehän alueen sisäelinten toimintaa. Yksi yleisimmistä skolioosin muodoista, ns. idiopaattinen skolioosi, kehittyy yleensä lapsuus- ja teini-iän kasvupyrähdyksen aikana. Suomessa hoitona käytetään tyypillisesti tukikorsettihoitoa. Vaikean skolioosin hoito voi edellyttää leikkausta.
Tiettyjen liike- ja hengitysharjoitteiden on todettu vähentävän selkärangan kiertymistä lievissä ja kohtuullisissa skolioositapauksissa verrattuna tapauksiin, joissa näitä harjoitteita ei tehty. Esimerkiksi
Saksassa skolioosia on hoidettu tällä menetelmällä jo pitkään. Skolioositerapiaan erikoistuneen fysioterapeutti Merja Soanjärven mukaan hoitomuoto sopisi hyvin etenkin lasten ja nuorten skolioosin hoitoon.
Hengitys- ja liikeharjoitteet on kehitetty linjaamaan selkärankaa ja ylläpitämään sen liikkuvuutta. Ne perustuvat saksalaisen, itsekin skolioosista kärsineen, Katharina Schrothin kehittämiin liikesarjoihin. Näiden harjoitteiden lisäksi tsekkiläisen lääkäri Richard Smisekin kehittämä aktiivinen harjoitusmenetelmä, ns.spiraalistabilaatio, auttaa vahvistamaan selkärankaa tukevia lihaksia.
Lue lisää Luontaisterveyden numerosta 2/2019!
Keho varoitteli Piia Korisevaa, 46, liian kovasta tahdista, mutta hän sulki sen viesteiltä korvansa: eihän hänelle mitään pahaa voisi tapahtua, hänhän oli korvaamaton ja jaksoi kyllä, vaikka vähän kivisti!
– Minulla on ollut teini-iästä lähtien migreeniä, mutta sillä kertaa oireet eivät menneetkään lääkkeillä ohi. Migreeni jatkui monta päivää ja lopulta teatteri-
esityksessä huomattiin, että oikea puoli kehostani toimii hassusti. Avomieheni vei minut terveyskeskukseen, ja sieltä minut passitettiin kiireellisesti Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Olin saanut aivoinfarktin, Koriseva kertaa kesän 2008 tapahtumia.
Sairaalayön aikana Korisevan toimintakyky romahti. Ensin oikea jalka lakkasi toimimasta, sitten käsi. Vähitellen puhe muuttui puuroksi ja kohta näkökykykin petti.
– Se oli pitkä yö pohtia, että tässäkö tämä elämä nyt oli. Lapseni olivat pieniä ja ajattelin, onko nyt minun aikani lähteä. Kuitenkin päällimmäisenä oli tunne siitä, että minulla on ollut hirveän hyvä elämä ja tiesin, että lapsistani pidettäisiin huolta, vaikka minun matkani päättyisikin. Pelko hävisi ja tilalle tuli kiitollisuus.
Mutta vielä ei ollut Piian aika lähteä, vaan elämä vain painoi paussinapin kunnolla pohjaan. Aivoinfarktia seurasi pitkä kuntoutusjakso. Kaikki oli aloitettava alusta. Koriseva ei osannut kunnolla seistä saati kävellä. Oikea jalka ja käsi olivat tunnottamat ja halvaantuneet.
– Minulle ehdittiin jo sanoa, että saattaisin viettää loppuelämäni pyörätuolissa. Sitten eräs ihana hermoratahieroja huomasi, ettei selkäytimessäni ole mitään vikaa, käskyt eivät vain kulje lainkaan aivoista raajoihin. Selvisi, että voisin opetella kaikki unohtamani taidot uudestaan.
Lue lisää Luontaisterveyden numerosta 1/2019!
Miten muutos saadaan aikaan?– Kenenkään sellaisen, jolla ei ole kokemusta raudanpuutteen hoidosta, on vaikea hoitaa oireista raudanpuutetta ilman anemiaa pelkän tutkimustiedon varassa, Widenius sanoo.
– Hoitokokemukseni mukaan isolla osalla perimmäinen syy on jokin muu kuin mielenterveydellinen ja aika usein etenkin varastoraudan puute, Widenius kertoo.
– En tiedä, perustaako SPR ratkaisunsa tutkimuksen vai kustannuksiin, mutta itse olen törmännyt tutkimukseen, jossa raudanpuutteen hoito ei parantanut elämänlaatua. Siinä on kuitenkin seurattu rautahoidon saajia vain kolmen kuukauden ajan, joka on aivan liian lyhyt. Sinäkin aikana tutkimuksessa toki väsymys puolittui. Riittävä hoito varastoraudan vajauksen hoitoon kestää 6–12 kuukautta, Widenius kertoo.
Suomen kansa tuntee tanssinopettaja Helena Ahti-Hallbergin, 50, Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun tiukkana tuomarina, joka ei ole epäillyt antaa kovaa palautetta kilpailijoille.
– Miehet käsittelivät kilpailijoita silkkihansikkain ja minä sitten vähän näpäytin jalkatekniikasta tai hartialinjasta jotain kriittistä, Helena nauraa hyväsydämisesti tuomarikollegoilleen Jorma Uotiselle ja Jukka Haapalaiselle yhtään väheksymättä kummankaan ammattitaitoa.
– Jos esitys ei mennyt nappiin, kyllä minä sanoin sen suoraan, sillä minua on pyydetty sinne tuomariksi, ei kaunistelemaan asioita. Ankara palaute kolahti välillä kovaa, koska kaikki opettajat ja heidän oppilaansa olivat harjoitelleet rankasti jokaista esitystään, joiden välillä oli vain viikko. Se on lyhyt aika oppia uusi tanssi ja uusi koreografia, Helena tietää.
Miljoonayleisön edessä on kovaa saada ankaraa kritiikkiä; tämä on vuosien varrella näkynyt ajoittain myös ruudun taakse tunteenpurkauksina, itkuina ja hampaiden kiristelyinä.
– Näin pakostakin tapahtuu, mutta kaikki kilpailijat tietävät, että palaute kohdistuu tanssitekniikkaan ja suoritukseen, se ei ole millään tavalla henkilökohtaista. Kaikki kilpailijat ovat mielettömän rohkeita, sillä he panevat itsensä täysillä likoon ja koko kansan arvosteltavaksi. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, miltä se tuntuu.
Yhdestä asiasta Helena on varma: Parhaimmillaan 1,6 miljoonaa katsojaa kerännyt Tanssii Tähtien Kanssa on ihastuttava ohjelma.
Lue lisää Luontaisterveyden numerosta 10/2018!
Vuoden 1991 tangokuningatar Kaija Pohjola, 67, on aina ollut toimelias nainen. Hän kuvaileekin itseään on-off-ihmiseksi ja kun on-nappi on päällä, tulosta syntyy. Hän on myynyt moottoripyöriä ja autoja, kukkia ja huonekaluja, laulanut ja ajanut yöt pitkät omaa keikkabussiaan. Vastoinkäymisten hetkelläkään hän ei ole jäänyt tuleen makaamaa vaan päinvastoin. Aina se ei ole ollut paras ratkaisu. Hän tunnustaakin, ettei puolisonsa kuoleman jälkeen rauhoittunut riittävästi suremaan ja se kostautui.
– Ajattelin selviäväni murheesta suurin piirtein saman kaavan mukaan kuin olin selvinnyt vanhempieni ja veljeni kuolemasta. Ei se niin mennyt. Puolison menettäminen aiheutti erilaista tuskaa, varsinkin kun Sepon lähtö oli niin traaginen ja äkillinen, Kaija kertoo.
Matka tanssilavojen valoista kohti elämän pimeämpää hetkeä alkoi, kun Kaija Pohjola elokuussa 2007 menetti äkillisesti aviomiehensä, Seppo Pohjolan, yli 30 vuoden liiton jälkeen.
Kaija ja Seppo olivat menneet elokuisena iltana 2007 nukkumaan. Kaijaa yli viisitoista vuotta vanhempi puoliso oli kärsinyt pitkään sydänvaivoista ja kävi levolle erityisen väsyneenä. Myöhemmin yöllä mies sai infarktin ja kuoli. Ennen ambulanssin saapumista Kaija yritti elvyttää Seppoa henkiin, tuloksetta.
– Toki tiesin, että niin voi käydä, mutta siitä huolimatta puolison menettäminen 30 yhteisen vuoden jälkeen tuntuu tuskaisen pahalta, Kaija kuvaa ja sanoo, että hänelle jäi vahva tunne, että Seppo aavisti lähtönsä.
– Ennen yöpuulle käymistä Seppo otti sormuksen nimettömästään pois ja pani sen pöydälle. Hän ei koskaan aiemmin ollut tehnyt niin. Hän sanoi, että ”Kaija minä annan sinulle uuden mahdollisuuden”. Olin ihmeissäni, että mitä hän höpöttää ja sanoin, että pane se sormus takaisin sormeesi. Ei hän pannut. Ja aamulla häntä ei enää ollut.
– Kuolintodistuksessa lukee, että sydämestä löytyi merkkejä useammista pienistä infarkteista, joten Sepolla on varmasti ollut tuntemuksia niistä. Tämä elokuun yöllinen vei hänet sitten minun ja perheeni luota pois.
Siihen oli totuttava.
Lue lisää Luontaisterveyden numerosta 9/2018!
