Meidän koira on erinomainen asia- ja viihdelehti koko perheelle. Sisällön aiheryhmittely on monipuolinen. Ihmisen läheisimmästä ystävästä koirasta esittelemme jokaisessa numerossa rotuja, kasvatusta ja hoitoa. Lehden teemoja ovat: Koiran ja ihmisen kumppanuus - Hyvä pentu on iloinen pentu - Kotikoiran hoitaminen - Koiran sairauksia - Koiran vanheneminen - Koulutus arkitottelevaisuuteen - Koira ihmisen apuna - Harrastaminen koiran kanssa - Koiranäyttelyt.

Bernhardinkoiran elämä muuttui – Ärrimurri sai uuden kodin

Ärrimurri on selvästi hyvän ruoan perään, mutta oppii järkeväänkin ruokaan. Nappuloilla pelleily on loppunut, ja joka kerta koirat tsekkaavat, onko kaverille jäänyt ruokaa. Ei ole jäänyt. Ruoasta ne eivät riitele.

Vanha koira ei opi uusia temppuja. Tämä sananlasku joutaa romukoppaan, sillä kun 6-vuotias koira muuttaa uuteen kotiin ja sopeutuu helposti, kannustaa se tarjoamaan kodin vanhemmallekin koiralle.

Jyväskylän lähellä, noin parinkymmenen kilometrin päässä keskustassa metsän siimeksessä hiekkatien päädyssä pilkottaa iso keltainen kaunis talo. Sen takana näkyy järvi ja lisää metsää. Valkoinen villisti haukkuva koira säntää vastaan autoa. Auton edessä se tekee äkkikäännöksen ja ryntää takaisin talolle. Kun vierailija saa auton parkkeerattua pihalle, sisältä löntystelee toinen  nelijalkainen, leppoisan oloinen. Se tervehtii tulijaa matalalla bassomaisella WUH-puhahduksella. Auton tarkistettuaan ja vieraan nuuskittuaan vilkas 3-vuotias valkoinenpaimenkoira  Luna ja 6-vuotias rauhallinen bernhardinkoira Ärrimurri menevät talon emännän Niinan luokse.
Ärrimurri tuli perheeseen kuukausi sitten päivän varoitusajalla. Sitä ei uskoisi, kun katsoo miten hyvin se uuteen ympäristöönsä on sopeutunut. Sen kanssa ollut lähes ysikymppinen vanha isäntä joutui vanhusten hoitolaitokseen, ja sen varsinainen omistaja, kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ei ehtinyt sitä hoitaa töidensä takia. Työpaikka sijaitsee Helsingissä, ja viikot täytyy asua siellä. Niinpä Ärrimurrille piti etsiä uusi koti.
Onneksi talon emäntä Niina otti koiran hoiviinsa. Vaikka päätös olikin nopea, ei se aivan itsestään selvä ollut, sillä Lunan kanssa on ollut välillä aika haastaviakin hetkiä.
Niina on ollut kovilla, koska Luna keksi kaikenlaista kolttosia heti, kun perheenjäsenet menivät kouluun ja töihinsä.
– Kun kuulin Ärrimurrista, ajattelin että sille täytyy saada uusi koti, mutta kun Lunan kanssa oli ollut aika raskasta, ajattelin etten ehkä toista näin haasteellista haluaisi. Mietin myös, tulevatko ne toimeen keskenään, Niina kertoo.

Lue lisää Meidän koira -lehden numerosta 5/2017.

Satu Tuomiston rhodesiankoira Leo on kokenut TV-tähti

ShowHau ohjelman tähdet Satu Tuomisto & rhodesiankoira Leo ovat tottuneita ohjelmantekijöitä.

Leo ottaa ShowHAU ohjelman teon rennosti.

Rhodesiankoira Leo ja Satu Tuomisto ovat erottamattomat. Leo nähdään emäntänsä kanssa ShowHAU-ohjelmassa televisiossa. Satu kertoo Leon olevan tottunut ohjelmantekijä ”Se pääsääntöisesti makoilee shown ajan, ja herkut motivoivat sitä sielläkin.”

Missinä, mallina ja juontajana tunnetuksi tullut Satu Tuomisto on vannoutunut koiraihminen. Hän kertoo, ettei yksinkertaisesti voisi elää ilman koiraa. Tällä hetkellä koirankokoisen paikan täyttää rhodesiankoira Leo, joka on monille TV-katsojille tuttu jo vuosien ajalta.
– Lapsuudenkodissani meillä oli aina koiria, joten olen kasvanut koirien kanssa. Vanhempani olivat metsästäjiä, joten suomenajokoiria oli usein monta kerrallaan. Koirat olivat paitsi metsästyskumppaneita myös perheenjäseniä ja elivät sisätiloissa perheen kanssa. Satu oli ennen Leon hankkimista miettinyt rotuvalintaa ja empinyt pinserin ja rhodesiankoiran välillä. Hän luki roduista ja kyseli koiranomistajien mielipiteitä. Vaaka kääntyi lopulta rhodesiankoiraan.
– Leo tuli minulle luovutusiässä. Mennessäni katsomaan sitä Tarujen kenneliin valinta oli aika selvä. Nyt Leo on jo 48-kiloinen kaveri ja se on aina ollut ihana elämänkumppani.

Hyvätapainen Leo

Koulutettavuutensa puolesta rhodesiankoira ei ole välttämättä helpoin valinta. Tuomiston mukaan rhodesiankoira ei pyri miellyttämään ihmisiä siinä määrin kuin monet muut rodut.
– Kun rhodesiankoiraa alkaa kouluttaa, pitää olla tarjolla hyvät herkut, jotta saa sen motivoitua. Aina kun Leolta pyytää jotain, se miettii huolellisesti ensin mitä hyötyä tottelemisesta on sille itselleen. Tämä luonteenpiirre asettaa haasteita kouluttamiseenkin. Leo on toki oppinut perustavoille. Satu kävi sen kanssa pentuna koirakoulussa, metsä- ja kaupunkilenkeillä on opeteltu hyvätapaiseksi. Kävelylenkit ovatkin sopiva tilanne kouluttaa koiraa, sillä yleensä lenkillä kohdataan muita koiria ja ihmisiä.
– Kävelen Leon kanssa kaupungin keskustassakin niin, että se kulkee vierellä ilman ongelmia. Se osaa perusasiat eli tulla luokse, istua, mennä maahan, haukkua tarvittaessa, kulkea vierellä ja seurata. Mitään erityisiä asioita en ole sille opettanut.

Myös tihutöitä

Tuomisto kutsuu uskollista ystäväänsä enkeliksi, sillä se on kiltti kaikille. Ihan samaa siitä ei voinut sanoa alle 2-vuotiaana, mitä tuli kodin ”remontointiin”.
– Se söi kaksi parisänkyä ja jyysti jopa kiviseinää. Lukuisat kenkäparit räjähtivät sen käsittelyssä ja ruokien varastelukin oli tavallista. Jossain vaiheessa jouduin laittamaan lukot kaappien oviin, sillä se sai ylimmistäkin kaapeista jollain ihmeen tavalla vaikkapa jauhopussin. Kotiin tullessani pussi oli levittäytynyt pitkin lattioita. Tuhotyöt loppuivat kahteen ikävuoteen mennessä. Tosin vieläkin se osaa tarvittaessa protestoida.
– Jos Leo joutuu olemaan liian pitkän päivän kotona, se saattaa osoittaa mieltään. Se ottaa jonkun paidan tai takin, jossa on napit, ja irrottaa ne siististi. Se ei kuitenkaan tuhoa takkia. Tullessani kotiin Leo makaa petissään tietty ilme naamallaan. Jos se voisi näyttää keskisormea, sen se varmasti tekisi, Satu nauraa. Koira ikään kuin sanoo: siitä sait, kun jätit minut! Koiralle ei voi kuitenkaan jälkeenpäin hermostua.
– Se kyllä tietää tasan tarkkaan mitä on tehnyt. Näytän sille nappeja ja takkia, se vain painaa päänsä alas ja heiluttaa häntää.

Lue lisää Meidän Koira lehden numerosta 4/2017

Sinistä tuli studiokoira

Herätyskello soi tälle kaksikolle neljältä aamuisin – ja sitten töihin!

Pekka Poudan borderterrieri mukana aamulähetyksissä

Meteorologi Pekka Poudan Sini-koira lienee juuri nyt maamme tunnetuin koira.
Sini on mukana MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelman suorissa lähetyksissä, joiden kautta se on tullut tutuksi suomalaisille tv:n katsojille. Lähetyksissä 3,5-vuotias borderterrieri on päässyt Putous-tähtien, Elli Haloon, Mikael Gabrielin ja monien muiden julkkisten rapsuteltavaksi.
– Katsojilta Sini on saanut hyvää palautetta. Sini sai jopa ystävänpäiväkorttejakin, Pouta sanoo.
Suorien lähetysten aikana Sinillä on selässä kamera, joka kuvaa jatkuvasti.
– Se on vähän kuin takin pukisi päälle. Koira pitää palkita aina siitä. Sini on sellainen palkkionmetsästäjä, se tekee mitä vaan, jos palkinto on luvassa, Pouta nauraa.
Sinin kamera lähettää livekuvaa Huomenta Suomen Facebook-sivulle. Pouta puolestaan lataa kuvia Instagramiin, jossa voi seurata mitä lähetyksissä on tapahtunut.
– Yritän mahdollisimman nopeasti ladata kuvia Instagramiin, mutta joskus on niin kiirettä, että päivityksissä voi tulla taukoja.
– Videoita yritän välillä hieman leikatakin. Se tekee videoista paljon katsottavampia.

Hoitoon ratkaisu
Sinin hoito järjestyi aikaisemmin kivuttomasti, kun Pouta työskenteli iltavuoroissa ja hänen puolisonsa Mari Sarolahti teki Ylellä aamulähetyksiä.
– Teimme pitkään vuorotöitä. Se oli aivan loistava tilanne koiran kannalta, kun toinen pystyi katsomaan koiran perään aamulla ja toinen illalla.
Huomenta Suomi uudistui hiljattain ja myös pienen tauon jälkeen meteorologi palasi lähetykseen. Pouta on tehnyt aamulähetyksiä vuosikaudet ja oli välittömästi valmis ottamaan aamulähetyksen meteorologin pestin vastaan.
Ongelmaksi muodostui koira. Siniä ei voinut jättää aamuisin yksin kotiin.
– Sanoin heti, että haluan tehdä Huomenta Suomea viitenä aamuna viikossa, jos löydetään jokin ratkaisu koiran hoitoon, Pekka kertoo.
Ongelma ratkaistiin sillä, että Sinistä tehtiin studiokoira, se otettiin mukaan suoriin lähetyksiin. Idea lähti siitä, kun ohjelman tekijät olivat nähneet ulkomaisia lähetyksiä, joissa on koiria mukana.
– Siniä piti alkuun hieman opettaa, että mitä lähetyksen aikana saa tehdä ja mitä ei. Rajojen opettaminen on ollut tärkeintä. Sini oppi nopeasti reviirit, koska hänellä on kotonakin reviirit.
Huomenta Suomea kuvataan Helsingin keskustan Akateemisessa kirjakaupassa. Sinille tehtiin rajat, että varsinaisen kirjakaupan puolelle se ei saa mennä. Toinen näkymätön seinä kulkee samassa rakennuksessa olevan Starbucks-kahvilan kohdalla.

Turusta Helsinkiin
Poudan puolisolla oli ollut ennen borderterrieri. Hän halusi ehdottomasti saman rotuisen koiran, kun pariskunta mietti uuden koiran hankintaa muutama vuosi sitten.
– Minä mietin myös sekarotuista koiraa. Sekarotuiset ovat yleensä aika tervettä porukkaa. Mutta niitä ei oikein tahdo löytyä mistään, koska niillä ei ole markkinoita. Aika vähän ilmoitellaan sekarotuisista koirista. Rescue-koirat ovat lähes ainoa vaihtoehto, mutta niissä on omat ongelmansa, eikä niitä oikein voi lapsiperheeseen ottaa.
Pouta ja Sarolahti ryhtyivät etsimään borderterrieriä.
– Niitäkään ei hirveästi ollut tarjolla. Kolme pentuetta oli silloin tiedossa. Niistä yksi oli varattu kokonaan ja toinen sijaitsi Lapissa. Kolmas pentue oli Turun Paattisilla ja sieltä me Sinin löysimme.
Sini on Poudan mukaan rodultaan hyvin lähellä sekarotuista.
– Borderterrierit ovat sellaisia peruskoiria. Olimme hiljattain Kaapelitehtaalla taidenäyttelyssä koiran kanssa ja siellä kaksi ihmistä tuli kysymään, onko Sini sekarotuinen.

Hanna Pakarisella ja Siirillä sama syntymäpäivä

– Hankimme Siirille Angry Birds -possun heti ekana kesänä ja sen kanssa se leikkii edelleen. Millään muulla lelulla se ei suostu leikkimään.

Laulaja Hanna Pakarinen kävelee Siiri-koiransa kanssa Helsingin Lauttasaaren rannassa.
Julma tammikuinen lounaistuuli puhaltaa voimakkaasti mereltä Kasinonrantaan. Emäntä ja koira ovat samaa mieltä: ei ole kummankaan suosikki-ilma. Nenät ja silmät vuotavat.
Mutta näillä seuduilla Pakarinen tapaa ulkoiluttaa 5-vuotiasta mopsiaan. Pakarinen muutti miehensä  ja Siirin kanssa Töölön kivikaupungista vihreään Lauttasaareen noin vuosi sitten ja kehuu alueen ulkoilumahdollisuuksia.
Lauttasaaressa on paljon puistoja ja merenrantaa, joissa Siirillä riittää tekemistä ja kavereita.
– Tämä on ihan jumalainen paikka asua koiran kanssa. Täällä on paljon luonnonrantoja ja uimapaikkoja. Pakkasilla me ei paljoa ulkoilla, Siirillä tassut jäätyy nopeasti. Mutta täydellisillä keleillä tehdään pitkiäkin lenkkejä, Pakarinen kertoo.

Harkinnan tulos
Pakarinen hankki miehensä kanssa Siirin runsas neljä vuotta sitten.
He olivat pitkään harkinneet koiran hankkimista. Molempien lapsuudenkodeissa oli ollut mopseja, joten he halusivat nimenomaan mopsin.
Pariskunta selasi mopsikerhojen sivuja ja etsi sopivaa yksilöä. Lopulta sellainen löytyi Helsingin Paloheinästä – koira on siis paljasjalkainen stadilainen.
– Löysimme tytön, joka oli syntynyt 17. huhtikuuta. Sillä on siis sama syntymäpäivä kuin minulla! Se herätti heti huomiomme.
Pakarinen lähti miehensä kanssa koiraa katsomaan. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.
– Se oli isosta pentueesta. Kun menimme katsomaan sitä, niin kaikki muut koirat tulivat moikkaamaan, mutta tämä ravisteli jotain puskaa siellä taustalla, Pakarinen naureskelee.
Siiri sopeutui erinomaisesti uuteen kotiin.
– Hieman jännitimme, miten se sopeutuu ja laitoimme kotia valmiiksi uudelle koiralle. Mutta Siiri oli jo tunnin päästä nukkumassa rintani päällä. Yöllä puoli kahdentoista aikaan se sai hepulin. Ajattelimme, että tällainenko siitä tulee. Riehuu vaan yöt, eikä anna meidän nukkua, Pakarinen muistelee Siirin ensimmäistä päivää heillä.

Mopsien kanssa
Hanna Pakarinen on syntynyt Lappeenrannassa ja asui siellä kunnes Idols-laulukilpailun voiton myötä muutti Helsinkiin.
Pakariset asuivat omakotitalossa ja heidän perheessään oli aina eläimiä.
– Siskollani oli kultakaloja ja 1980-luvulla meillä oli myös undulaatteja.
Pakarisen ollessa aivan pieni perheessä oli sekarotuinen koira.
– Se oli nimeltään Tatu, mutta en hirveästi siitä muista. Olin silloin vielä niin nuori.
Sitten alkoi mopsien aika. Kun Pakarinen opiskeli ala-asteella, perheeseen hankittiin vaalea mopsi. Pari vuotta myöhemmin se sai kaveriksi tummemman mopsin. Nimeltään ne olivat Salli ja Tellu.
– Ne olivat meillä pitkään. Olin varmaan 17-vuotias, kun Salli kuoli. Emme puhuneet koirista, vaan mopseista.
Sallin ja Tellun kautta Pakarinen huomasi miten erilaisia persoonia mopsien joukosta löytyy.
– Ne olivat täysin erilaisia keskenään. Tellu oli hyvin ärhäkkä, vaikka mopsit eivät yleensä ole sellaisia. Salli puolestaan oli hiljainen ja lutunen ja ikään kuin pyyteli anteeksi olemassaoloaan.
Pakarisen miehen kodissa oli myös mopsi. Kun koiran hankinta tuli pariskunnalle ajankohtaiseksi, niin heillä ei käynyt edes mielessä jonkun muun rotuisen koiran hankkiminen.
– Eläminen mopsien kanssa on ollut meille molemmille luonnollista ja helppoa. Koska mopsit ovat meille tuttuja, niin ei ole tarvinnut tutustua kokonaan uuteen rotuun.

Koiran kanssa laduille

Rovaniemellä asuva Niina Konttaniemi on harrastanut koirahiihtoa parikymmentä vuotta.
– Isäni vei minut lajin pariin. Hän harrasti virkakoirilla kilpailemista 1970- ja 1980-luvuilla. Aloitin lajin harrastamisen isän koiralla, jonka kanssa opettelin pysymään pystyssä suksilla. Ensimmäisen oman koiran, karkeakarvaisen saksanseisojauroksen, sain vuonna 1995 ja ensimmäisiin valjakkohiihtokilpailuihin osallistuin 1997 alokasluokassa, Konttaniemi kertaa.
Nykyään Konttaniemi hiihtelee kahden lyhytkarvaisen saksanseisojan kanssa. Urokset ovat iältään 3,5- ja 2,5-vuotiaita.
– Lajin harrastamisessa viehättää vauhti. Eikä tarvitse olla yksin, kun koira on aina mukana, Konttaniemi perustelee.
Uudenmaan Vetokoiraurheilijat ry:n puheenjohtaja Ari Rastas on harrastanut koirahiihtoa vuodesta 2010 lähtien. Mäntsälässä asuva Rastas aloitti harrastuksen bordercollien kanssa.
– Sen kanssa ulkoiltiin ja lenkkeiltiin paljon. Eräänä päivänä tuli mieleen, että pitäisikö kokeilla hiihtoa. Hyvinhän se lähti käyntiin. Se oli kivaa kuntoilua. Mutta pian nälkä alkoi kasvaa. Perheeseen tuli saksanseisojauros, jonka kanssa olemme nyt käyneet kilpailuissa. Nyt harrastus tähtää kilpailuissa menestymiseen, Rastas kertoo.

Latuja löytyy vaihtelevasti
Eri puolella Suomea on hyvin erilaiset mahdollisuudet harrastaa koirahiihtoa. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että tavallisille hiihtoladuille ei saa koiran kanssa mennä, jos ei niissä ole koirille merkattua vuoroa erikseen.
– Meillä on täällä Rovaniemellä mahdollisuus harrastaa valjakkohiihtoa seuran vuoroilla yleisillä kunnan ylläpitämillä laduilla seitsemänä päivänä viikossa. Lisäksi lenkkeilemme maastossa ja metsäautoteillä. Myös Sallassa käyn hiihtämässä, sillä siellä on lähes parikymmentä kilometriä hyvää koiralatua, Konttaniemi kertoo.
Eteläisessä Suomessa tilanne on paljon heikompi. Lunta ja latuja ei ole yhtä runsaasti kuin pohjoisessa.
– Vuokatissa on hiihtohalli, jossa on järjestetty koirahiihtoleirejä ja siellä on myös koirahiihtovuoroja. Helsingissä Kivikon hiihtoputken pohja on niin huono, ettei siellä oikein voi harrastaa, Rastas tietää.
Uudellamaalla on kuitenkin talvisin latuja, jotka on tarkoitettu varta vasten koirahiihdolle. Vantaan Hakunilan koirahiihtolatu on 1,5 kilometriä pitkä ja Hyvinkäällä on 2,5-kilometrinen latu.
– Tuusulanjärven jäällä on talvella monen kilometrin pituinen latu, jossa voi koiran kanssa hiihdellä. Meillä on tavoitteena saada myös Hyvinkään Sveitsin laduille koiravuorot, Rastas sanoo.
Etelän laduilla on Rastaksen mukaan hankalaa treenata kilpailuihin.
– Täällä etelässä on niin tasaista. Pitäisi olla enemmän mäkeä ja mutkaa.

Koirien hyväksi monin tavoin

Tea ja Kana kiertävät yhdessä tapahtumia ja messuja. Tässä vauhtikaksikko on Lapsi ja Lemmikki -messuilla.

Kana ja Tea kantavat huolta katukoirista

Kun laulaja ja juontaja Marianna Alanen eli Kana päätti koirattomien opiskeluvuosien jälkeen hankkia kotiinsa jälleen karvaisen perheenjäsenen, oli selvää, että hän haluaisi tarjota kodin aikuiselle, hylätylle koiralle.
– Etsin netistä tietoa kotimaisista adoptoitavista löytökoirista, mutta vastaani tuli ainoastaan isoja ja vaikeita koiria, jotka eivät olisi millään sopineet kerrostalokotiini. Halusin tarjota kodin pienelle koiralle, Kana kertoo.
Tutkimustyönsä tiimellyksessä Kana törmäsi vuonna 2009 Espanjan katukoirat -yhdistykseen, jonka kautta pikkuruinen Princess adoptoitiinkin Suomeen noin vuoden ikäisenä.
– Kun Princess saapui, se oli aivan pyörällä päästään, haukkui vimmatusti ja alkuun myös pelkäsi miehiä. Princess oli kui-
tenkin selvästi asunut jonkun kodissa, sillä se tiesi, mikä on ovi ja sohva ja se oli oppinut sisäsiistiksi. Alun hämmennysten jälkeen siitä sukeutui maailman suloisin pikkukoira.

Kohtalo järkytti
Kana ei voinut ymmärtää, kuinka Princessin kaltainen ihastuttava pikkukoira oli päätynyt koiratarhalle.
Muutaman kuukauden kuluttua siitä kun Princes oli saapunut, hän päätti lähteä itse Espanjaan katsomaan, mitä siellä oikein tapahtui.
– En voinut uskoa silmiäni, enkä aina itkultani pystynyt edes katsomaan, kuinka koiria Espanjassa kohdellaan. Suomessa koirat lähestulkoon aina ovat rakastettuja perheenjäseniä, mutta Espanjassa ne ovat tavaroita. Kun pentu ei ole enää söpö ja pieni, eikä sitä olla ymmärretty kouluttaa millään tavalla, se heitetään kadulle. Joulusesongin jälkeen koiratarhat ovatkin pullollaan hylättyjä pentuja ja nuoria koiria. Myös vanhat koirat toimitetaan surutta koiratarhaan. Pahimpia ovat niin sanotut tappotarhat eli kunnalliset löytökoirien keskitysleirit, joissa koiria ei monesti ruokita tai hoideta juuri ollenkaan, vaan ne odottavat hylättyinä julmaa loppuaan.

Eläinpelastajien arkea

Eläinpelastustehtäviä on vuosien varrella ollut moneen lähtöön. Koira on pelastettu jopa kerrostalon katolta.

Bernhardilainen pelastettiin kuudennen kerroksen katolta

Ylipalomies, viime vuonna Vuoden palomieheksi valittu eläinpelastusvastaava Vesa Nurminen Helsingin kaupungin pelastuslaitokselta tunnetaan merkittävänä suomalaisen eläinpelastustyön kehittäjänä ja toteuttajana.
Pitkän uransa aikana Vesa Nurminen on nähnyt monenlaista pelastettavaa, runsaasti myös koiria.
– Kerrostalojen tuuletusikkunoiden ymmärretään jo paremmin olevan vaaraksi kissoille, mutta harva oivaltaa, että koiralle avoimet ikkunat ovat myös vaaran paikkoja.
Nurmisen mukaan putoamisvaara ei koske ainoastaan pieniä koiria, vaan jopa noutajia ja saksanpaimenkoiria on pudonnut tuuletusikkunoista, kun ne ovat pyrkineet omistajan perään.
– Kissan mahdollisuudet selvitä pudotuksesta ovat paremmat, koirille ei käy hypyssä hyvin. On tosin tullut vastaan tapaus, jossa bernhardilainen oli ujuttanut itsensä tuuletusikkunasta ulos, mutta onnekseen päätynyt katukiveyksen sijaan kuusikerroksisen talon katolle. Sieltä karvakuono pelastettiin takaisin sisätiloihin.
Pelastuslaitokseen ollaan yhteydessä silloin, jos nähdään koiran putoavan tai mikäli jo pudonnut eläin löydetään. Yleensä putoamispaikan yläpuolelta löytyy avoin tuletusikkuna.
– Tärkeää olisikin muistaa asentaa kaikkiin tuuletusikkunoihin verkot tai salvat sekä ikkunan ylä- että alaosaan, Nurminen neuvoo.

Koira tierummussa tai avannossa
Omille teilleen karanneet tai vapaana kirmaavat koirat voivat joutua monenlaisiin hankaluuksiin.
– Koiria pelastetaan maastosta, missä ne ovat juuttuneet koloihin tai esimerkiksi tierumpuihin. Talviaikaan jäällä juoksevalla koiralla on riskinä pudota avantoon, joka vuosi koiria pelastetaankin hyisestä vedestä.
Nurmisen mukaan on äärimmäisen tärkeää luottaa tilanne pelastuslaitoksen käsiin, eikä lähteä pelastamaan koiraa avannosta itse.
– Harva avantoon pudonnut koira on rauhallinen, vaan voi hädissään purra jopa läheistä ihmistä. Meillä on pelastustehtävään vaadittavat, oikeat ja turvalliset välineet. Jos koiraa yrittää pelastaa avannosta itse, voi herkästi joutua itsekin veden varaan. Tilanne mutkistuu, jos eläimen ohella pelastettavana on ihminen.

Sirkuskoirat estradilla

Heini Seppä treenaa koiriaan rennolla ja rakastavalla otteella.

Mäntsäläläinen Heini Seppä, 36, on harrastanut koiriensa kanssa monia eri lajeja: tokoa, jälkeä, hakua ja agilitya.
– Harrastin myös valjakkoajoa, joka oli perin hauskaa; kaikki koirat pääsivät osallistumaan yhtä aikaa tekemiseen.
Kun edessä oli vähäluminen talvi, eikä reen kanssa päässyt liikkeelle, Seppä päätti opettaa koiriaan yhtä aikaa.
– Aloin opettamaan niille temppuja sekä yksittäin että pareina. Ryhmänä treenaamisen aloitus ei ollut erityisen vaikeaa, koska olen joskus aiemmin treenannut tokoa siten, että yksi tekee paikallaoloa ja toinen liikkeitä, Heini kertoo.
Sirkustemppuihin siirtyminen oli luontevaa, koska taitoja oli jo opeteltu aiemmissa koiraharrastuksissa.
– Tokossa koirat tekevät ryhmäpaikallaoloja sekä istuen että maaten. Koiratanssi ja koirafrisbee sisältävät sen sijaan erilaisia temppuja. Yhdistin nämä tutut harrastukset ja tuloksena oli ”sirkustemput”. Tein jo alkuun paikallaoloja ryhmänä korokkeilla, koska se oli koirille helpompaa kuin tasamaalla odottelu.
– Aluksi käytössä oli ollut mitä varastosta sattui löytymään – vanhoja puisia perunalootia ja iso vanha saavi, joka oli ollut aikoinaan hevosen juoma-astiana. Nämä korokkeet ovat edelleen käytössä esityksissäkin, mutta olen maalannut ne ja lisännyt niihin liukuesteitä.

Messut ja stadionit
Heini Seppä ja hänen koiransa ovat nykyisin jo tuttu näky monissa tapahtumissa. He ovat esiintyneet muun muassa kouluissa, vanhainkodeissa, kauppakeskuksissa, liikkeissä, hevos- ja koiranäyttelyssä ja messuilla, kuten PetExpossa, Showlinkpetsissä, Lemmikkimessuilla sekä Koiramessuilla.
– Lisäksi olemme temppuilleet erilaisissa juhlissa, kuten syntymäpäivillä, pikkujouluissa, häissä ja polttareissa. Erikoisin esiintymispaikka on Helsingin olympiastadion, jossa esiinnyimme Eläköön Koirat –tapahtumassa, Seppä kertoo.

Tunnetut temppuilijat
Seppä on saanut paljon hyvää palautetta, koirista pidetään ja heidän tavastaan esiintyä. Esityksistä heijastuu, että sekä Heinillä että koirilla on hauskaa. Mahdolliset virheet eivät menoa haittaa.
– Esiintymiset ovat koirille helpompia kuin kokeet, koska esityksissä voin ohjata niitä ihan vieressä ja täysin vapaamuotoisesti vaikka namilla ohjaten, voin palkita niitä vapaasti. Haastavaa on saada koirat tekemään paikallaoloa samalla katsellen, kun kaverit pääsevät temppuilemaan.
Esiintymispaikat voivat olla erikoisia ja meluisia, joka saattaa Heinin mukaan vaikuttaa keskittymiseen.
– Koirat ovat kuitenkin jo tottuneet monenlaisiin paikkoihin, ja esiintymisten myötä olen saanut niille varmuutta toimia uusissa paikoissa, mikä tukee taas muita harrastuslajejamme ja madaltaa kynnystä lähteä kokeisiin.
Seppä julkaisee usein videoita ja kuvia koirien Facebook-sivulla. Niistä on kommenttien lisäksi tullut yksityisviestejä myös Paraguaysta ja Saudi-Arabiasta
– On ollut aika jännittävää seurata, missä päin maailmaa meidän temppuilujamme on katseltu, hän sanoo.

Flow ja Indy hallitsevat koiratanssin kuviot

Australianpaimenkoira Indy ja Mari Muhonen pokkasivat HTM:n SM-kultaa.

Kirkkonummella asuva Nadja Böckermanin 4-vuotias bordercollie Flow ei olekaan mikä tahansa koiratanssiharrastaja.
Jyväskylän freestyle-voittaja on Suomen ensimmäinen Pohjoismaiden koiratanssivalio.
– Pohjoismaiden koiratanssivalio-tittelin saa, kun on kolmesta Pohjoismaasta valio. Flow on Suomen lisäksi myös Ruotsin ja Tanskan koiratanssivalio, kertoo Flown omistaja.
Vaikka Nadja ja Flow eivät kilpailekaan kovin tiiviisti, on menestystä kertynyt silti mukavasti.
– Norjan PM-kisoista vuonna 2014 tuli yksilöpronssia sekä joukkueiden PM-mestaruuskulta. PM-joukkuekultaa tuli myös vuoden 2015 kisoista. Suomen vuoden 2014 MM-kisoista saatiin joukkuehopeaa. Yksilöissä Flow oli silloin seitsemäs, mikä oli meille iso saavutus, koska Flow oli vielä tosi nuori, Nadja iloitsee.
Nadja tutustui koiratanssiin jo vuonna 2005 Kirkkonummella.
– Oma koiraseuramme, Kirkkonummen Kennelkerho, järjesti Kirkkonummi-päiville koiratanssiesityksen, jossa olin mukana nyt jo edesmenneen shetlanninlammaskoirani kanssa. Sieltä syttyi kipinä tähän harrastukseen.
Nadja tykkää lajin tarjoamista loputtomista haasteista sekä mahdollisuuksista, joissa on käytännössä rajana ainoastaan mielikuvitus.
– Laji on hyvin vapaa, siihen ei kuulu mitään pakollisia tai ennalta määrättyjä liikkeitä. Kaiken saa – tai joutuu – itse suunnittelemaan, Nadja nauraa.

Koiran kiinnostus
Mikä lajissa on vaikeaa?
– Samat asiat, mitkä tekevät siitä mielenkiintoisen. Tässä lajissa ei voi koskaan olla täysin valmis ja kaiken joutuu itse suunnittelemaan. Eli liikkeet, mitä koiralle lähtee opettamaan, pitää keksiä itse. Haaste on löytää myös sopiva musiikki.
Nadja käyttää ohjelmissaan mielellään elokuvien ja tv-sarjojen musiikkeja, sillä niiden ympärille on helppo rakentaa teema ja niiden musiikit ovat yleensä aina vaihtelevia.
Koiralla ei saa olla päällään kilpailuissa kuin kaulapantaan rinnastettava asuste. Ohjaaja puolestaan saa pukeutua teeman mukaisesti, sillä se on yksi osa esitystä ja kokonaisuutta.
– Flown ensimmäisessä kilpailussa meillä oli tunnusmusiikki Flinstones-sarjasta ja itse olin pukeutunut Retu Kivisen asuun, Nadja kertoo.
Ketään yksittäistä esikuvaa Nadjalla ei ole, mutta hän hakee ideoita muun muassa Youtubesta löytyviltä ulkomaisilta videoilta.
– On kiva katsoa esityksiä, joissa koira ja ohjaaja nauttivat täydellä sydämellä yhteisestä tekemisestään. Alemmissakin luokissa on pareja, joissa näkee usein koiran valtaisan innon.
Harrastus perustuukin Nadjan mukaan pitkälti koiran omaan haluun.
– Se odottaa koko ajan, että saisi tehdä jotain. Flow on valpas ja tarkkailee ja kuuntelee minua. Jos annan sille yhtään koiratanssiin viittaavankaan käskyn, se saattaa pyörähtää tai juosta ympärilläni.
Varsinaiset lajin treenit Nadja ja Flow tekevät yleensä kahdestaan. Joskus koiratanssiharrastajat järjestävät yhteisiä tapaamisia, joissa harjoitellaan yhdessä.
– Aika paljon treenaan kuitenkin ihan kotona. Perusliikkeitä pystyy harjoittelemaan ihan olohuoneessakin.

Kansalliskoiran pelastustalkoot

Suomenpystykorville on ollut kysyntää, vaikka pentujen lukumäärä on romahtanut. Pystykorvajärjestön mukaan moni pentua kaipaava on jäänyt tänäkin vuonna ilman koiraa.

Suomenpystykorvien rekisteröintimäärät romahtaneet puoleen

Kun vielä 1980- ja 1990-luvuilla suomenpystykorvia rekisteröitiin vuosittain 1000-2000, ovat rekisteröintimäärät pudonneet nyt vajaaseen 600 koiraan. Viime vuonna Kennelliitto rekisteröi ainoastaan 598 suomenpystykorvan pentua.
Syitä rodun suosion romahtamiseen on Suomen Pystykorvajärjestön Pekka Salomäen mukaan useita.
– Ennen vanhaan suomenpystykorvia tapasi maaseudulla joka toisessa torpassa. Kaupungistumisen myötä koirien suosio alkoi vähetä, Salomäki sanoo.
Hänen mukaansa edelleen helposti ajatellaan, että suomenpystykorvan paikka olisi maaseudulla.
– Tämä ajatus on kuitenkin vanha urbaanilegenda. On totta, että maatalon pihamaalla, kettingin päässä aikansa viettänyt entisaikojen pystykorva haukkui päivät pitkät ja räkytti kaikki ohikulkijat. Räkyttäviä yksilöitä ei kuitenkaan pitkään aikaan ole suosittu jalostuksessa, jolloin räkyttäminen on piirteenä karsiutunut vähiin. Suomenpystykorva sopiikin erittäin hyvin myös kaupunkiin, jopa kerrostaloon, itsekin neljän pystykorvan kanssa kaupunkialueella rivitalossa asuva Salomäki muistuttaa.

Lintukanta huvennut
Vaikka yhä useampi suomenpystykorva viihtyy kaupungissa, tarvitsee rotu aikaa ja aktiviteetteja. Vaikka ei itse metsästäisi, koira voi päästä metsälle vaikka jonkun tutun matkassa muutaman kerran syksyssä.
– Olen sanonut, ettei omaa koiraansa tunne ennen kuin sen on nähnyt metsässä. Lintumetsällä koiran sielu aukeaa, silmät palavat ja häntä heiluu niin, että meinaa mennä poikki, Salomäki nauraa.
Yksi syy suomenpystykorvan suosion heikkenemiseen löytyy etenkin eteläisempien metsästysmaiden heikentyneistä teeri- ja metsokannoista. Tarve pitää perinteisesti lintumetsästyskoirana tunnettua suomenpystykorvaa on näin ollen pienentynyt.
– Moni metsästyksenharrastaja on siirtynyt hirvenmetsästykseen ja sitä myötä hirvirotuihin. Vaikka metsäkanalinnut ovatkin suomenpystykorvan pääasiallinen kohde, on hyvä muistaa, että koira soveltuu erinomaisesti myös vesilintujen metsästykseen, riistanhoitokoiraksi supin metsästykseen ja rohkeimmat suomenpystykorvat metsästävät jopa hirviä.
– Silloin, jos ei näy lintuja, heikkenee pentujenkin kysyntä. Kun lintukanta on hyvä, koirien kysyntä palaa melko pitkällä viiveellä. Suomenpystykorvien tilannetta voitaisiin helpottaa, mikäli linnunmetsästysaikoja ei pompoteltaisi. Suomenpystykorvaa onkin haettu UNESCO:n maailmanperintölistalle tavoitteena kansallisrodulle ja linnustusajoille lainsäädännöllistä turvaa, Salomäki sanoo.