Sielunpeili -lehti tarjoaa konkreettisia työkaluja sisäisen kasvusi tueksi. Lehti avaa polun sisäiseen maailmaasi ja Sielunpeilistä löydät tietoa kasvaaksesi ihmisenä kohti tasapainoa ja sisäistä rauhaa. Lehden punaisena lankana on ajatus, että maailma ja ihmiset peilaavat meille sieluamme. Sielunpeilin aihealueina ovat yksilön sisäinen kasvu, ajatuksenvoima, myönteinen ajattelu, tunteiden kohtaaminen, antautuminen rakkaudelle sekä itsensä hyväksyminen.

Kun sielu herää muistamaan

– Elämä on ennalta suunniteltu, sen aikajanalle on laitettu nuppineula, jossa sielu herää, sanoo Sanna Loukasmäki.

Sanna Loukasmäki tarjoaa ihmisille henkistä ohjausta, valmennusta ja erilaisia energiahoitoja Love from Anahata -yrityksensä kautta. Hän auttaa ihmisiä kulkemaan muutosten lävitse apunaan erilaiset henkitason auttajat.

– Täytän elämäntehtävääni indigolapsena ja tuon maailmaan uutta valoa, rakkautta ja tietoisuutta. (Love from) Anahata on sanskritin kieltä ja merkitsee sydänchakraa (rakkaus, sydämen totuus), hän sanoo.

Loukasmäki kertoo myös etunimensä, Sannan, merkitsevän ruotsin kielellä totuutta, mikä ilmentää hänen tehtäväänsä tänä päivänä.

Sanna Loukasmäellä itsellään on vahva kokemus siitä, mitä tapahtuu kun vanha elämä kuolee ja sielu herää. Hän kertoo, ettei ole kokenut ihan tavanomaista henkiseen tietoisuuteen heräämistä.

– Usein heräämistä etsitään erilaisista lähteistä, kirjoista ja niistä vaikuttajista, jotka tuovat sielun elämästä tietoa. Itselleni ei käynyt näin, vaan sielun heräämisen kokemus tuli täysin etsimättä.

Vaatetusalalla

Loukasmäki on alun perin vaatesuunnittelija ja muotoilija. Luova ala inspiroi häntä jo nuorena.

– Opiskelin vaatetusalaa yhteensä kahdeksan vuotta. Sen jälkeen olin vuosia työelämässä. Lopulta tulin siihen pisteeseen, että olin saavuttanut kaikki työelämää koskevat unelmat. Mietin, tässäkö tämä kaikki on ja tätäkö teen eläkeikään asti.

Loukasmäki kaipasi työhönsä enemmän vapautta. Hän jättäytyi palkkatyöstä pois ja ryhtyi tekemään vaatesuunnittelua freelancesuunnittelijana.

Lue lisää Sielunpeilin numerosta 7/2018!

Aina on taiteen aika

Ulla Kauhanen työhuoneellaan tekemässä tilaustyötä. Asiakas on 55-vuotias nainen, joka halusi teettää itselleen ison maalauksen syntymäpäivälahjaksi. Kuva: Karoliina Kauhanen

Kuvataitelija Ulla Kauhanen on lisäksi kuvittaja ja runoilija. Hän on pitänyt lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä ympäri Suomea ja Floridassa, Yhdysvalloissa.

Sielunpeilin lukijoista monet muistanevat Ullan ja hänen enkelipalstansa muutaman vuoden takaa.

Taide on kaikki

Taiteen tekeminen tuntuu Ulla Kauhasesta helpolta ja luontevalta tavalta ilmaista itseään. Uudet tekniikat ovat työn suola ja vievät mennessään. Leipääntymisen varaa ei ole.

– Vaikka tunnen saavuttaneeni oman ilmaisuni, ei tässä työssä ikinä ole valmis, vaan aina oppii uutta. Ulkopuolisesta saattaa tuntua hullulta, että joku voi tosissaan innostua tämmöisestä asiasta, mutta niin se vain on. Maalatessa mielessä ei pyöri mitään. Minä vain maalaan.

– Tämä on elämäntapa. Tämä on minun juttuni. Muuta en haluaisikaan tehdä. Akseli Gallen-Kallela on ilmaissut saman lyhyesti ja ytimekkäästi: Taide on elämä, uskonto, kaikki.

Oma vasen käsi ensimmäinen malli

Ulla Kauhanen oli 8-vuotias, kun hän toisella luokalla havahtui siihen, että hän oli taiteellisesti lahjakas. Opettaja oli käskenyt oppilaita piirtämään oman kätensä. Ullaa lukuun ottamatta kaikki muut lätkäisivät vasemman kätensä paperille ja piirsivät oikealla kädellä sen ääriviivat.

– Minä pistin vasemman käteni rennosti pulpetille ja aloin hahmotella sitä oikealla kädellä. Ei kukaan ollut minulle sellaista neuvonut. Minusta oli luontevaa ottaa omasta kädestä mallia ja piirtää se.

Ullalle jäi mieleen, että hänen työnsä oli tosi hieno verrattuna muiden töihin. Opettaja katsoi ihmeissään, että mitä hän oli tehnyt, mutta ei sanonut mitään ja tilanne meni ohi.

Lue lisää Sielunpeilin numerosta 6/2018!

Levollisesti Lontoossa

Muusikko Toni Haimi on asunut kanavaveneessä seitsemän vuotta. Hän kertoo, että metropolissakin on mahdollisuus kokea syvää yhteyttä luontoon: veneessä eletään vaatimattomasti ja luonnon ehdoilla.
Moderni metropoli tarjoaa matkailijalle myös mielenrauhaa

Kanavaveneen moottori sykähtää pehmeästi käyntiin. Astiat helähtävät tiskialtaassa ja nokikana pyrähtää lentoon, ihmiset laiturilla pysähtyvät vilkuttelemaan ja joku kiiruhtaa kysymään: ”you people really live in there?”

Kyllä, kyllä kanavaveneessä voi asua ja kanaaleja pitkin hiljaa seilatessa voi saavuttaa aivan erilaisen mielenrauhan kuin Oxford Streetin tai Buckingham Palacen turistirysissä.

Suomalaissyntyinen muusikko Toni Haimi on asunut Lontoossa 23 vuotta. Hän hankki perinteisen, pitkän ja kapean kanavaveneen, ”narrow boatin”, seitsemän vuotta sitten ja on asunut siinä sittemmin lähes ympärivuotisesti.

– Suurkaupungissa Suomi-poika kaipaa jatkuvasti luontoon. Vaikka Lontoossa on paljon puistoja, kanavaveneestä voi kohdata aivan erilaisen, ikään kuin salatun kaupungin, hän toteaa.

Toisenlainen Lontoo vesistöjen varrella

Kitara helisee ja linnut livertävät, kun Haimin Majasa-vene lipuu aurinkoisessa iltapäivässä ali Little Venicen siltojen. Rannoilla voi nähdä paitsi luontoa, myös taidetta, joka helposti jää kaduntallaajan näkymättömiin. 1700–1800-luvuilla rakennettua kanavaverkostoa on Britanniassa yhteensä 3 500 kilometriä, ja Lontoossakin kanavia riittää kymmeniä kilometrejä.

– Kanavien varrella kulkee lähes aina kapeita kävelypolkuja, sillä ennen moottoreita veneitä vetivät hevoset. Alkujaan kanavat oli tarkoitettu teollisuuden tarpeiden kuljetukseen. Alusta saakka veneissä on asunut kokonaisia perheitä, ja yhä kanavaveneiden käyttäjät muodostavat tietynlaisen yhteisön, jossa meininki on rento ja välitön, Haimi kertoo.

Lue lisää Sielunpeilin numerosta 5/2018!

Elämän kudelmissa, transformaation varjossa

– Maalaaminen on aina pieni mysteeri. Prosessissa en juuri pohdi mitään, vaan annan luovuuden vain virrata, Katariina Souri sano.
Taiteilija Katariina Souri ilmentää piilotajunnan kuvia

Tapaan taiteilija ja kirjailija Katariina Sourin hänen liiketilassaan Helsingin Liisankadulla. Tilassa on Sourin maalaustaidetta sekä hänen puolisonsa, Eliya Zweygbergin tekemiä metalliverkkoveistoksia.

Suuret maalaukset puhuvat omaa kieltään ja tuskin jättävät katsojansa neutraaliksi. Jotkut saattavat kokea tietyt teokset jopa pelottaviksi, toiset taas koetaan huikean kauniiksi ja puhutteleviksi. Itse näen valtavan rikkaan värimaailman ja kerroksellisen ilmaisun, joka vie hetkeksi toiseen ulottuvuuteen.

– Olen purkanut maalauksiini koko elämäni skaalan, koska se on osa ihmisenä olemista ja osa minua. En ole enää pyrkinyt suitsimaan itseäni mihinkään muottiin, vaikka yritinkin joskus määritellä tyyliäni, taiteilija kiteyttää.

Yhteyttä luonnossa

Katariina Souria inspiroivat ihmisenä, kirjailijana ja kuvataiteilijana henkiset ulottuvuudet: jungilainen filosofia, piilotajunnan syvyydet, luonto, unet ja astrologia sekä symbolit ja elämän synkronistisuus.

Samanistinen viisaus on puhutellut häntä jo jonkin aikaa. Siemeniä siitä on näkyvissä hänen uusimmassa SARANA – tunnustuksia taitekohdassa -kirjassaankin.

– En koe mitenkään hurahtaneeni samanismiin. Omassa elämässäni samanistinen puoli näkyy lähinnä luontosuhteen syvenemisenä. Minua kiinnostavat myös suomalaisugrilainen traditio ja Kalevalan maailma.

Suomalaisuus on aina ammentanut voimansa luonnosta, niin tekee Sourikin.

– Hakeudun joka aamu metsään. Siellä haen yhteyttä näkymättömiin kerroksiin, joista haetaan vastuksia ja tietoa.

Monet hyvät ideat syntyvät metsässä.

– Pysähdyn usein kukkulan päälle, olen hiljaa ja kuuntelen. Seurailen eläimiä ja katson niiden liikehdintää. Luonnossa koen parhaiten yhteyteni kollektiiviseen tietoisuuteen ja itseeni.

Lue lisää Sielunpeilin numerosta 4/2018!

Peilistä katsoo haltija

Tuija Leinonen hyödyntää haltijatöissään kekseliäästi erilaisia kierrätysmateriaaleja. Ilmeikkäät haltijat kertovat kaikki omaa tarinaansa.

Neljän taiteilijan yhteinen helmi

”Peloton tyttö ei pomoa pelkää, stressille antaa hän hellästi selkään. Lääkärin tuoliin nauraen loikkaa, kokeet ja testit tanssien voittaa.”

Runon vieressä on kuva, jossa oranssiin mekkoon puetun haltijan saparot sojottavat vallattomasti kohti taivaita ja suu on kujeilevasti mutrussa. Ihan varmasti haltija näyttää kohta kieltä ja kajauttaa pienen aarian sateen kunniaksi, tai eriparikenkien tai ihan vain huvikseen. Nukketaiteilija Tuija Leinosen, kirjailija Marjut Hjeltin, graafikko Taru Varren ja valokuvaaja Pekka Rousin koostamassa Peilistä katsoo haltija -teoksessa on kautta linjan leikkisä, kuriton ja elämänmakuinen meininki. Tuija Leinonen kertoo, että teos syntyi nelikon vapaana yhteistyönä, jokainen taiteilija toisten ammattitaitoon ja näkemykseen luottaen.

Ihastuin Marjut Hjeltin Keijukaiset-kirjaan jo 1990-luvulla ja olen siitä asti haaveillut tekeväni hänen kanssaan yhteistyötä. Marjutin keijukaisissa ja minun haltijoissani on jotain samaa, ne ammentavat samasta ihmeiden lähteestä. Pari vuotta sitten aika oli aiheelle kypsä ja keksimme koota haltijoiden innoittaman runokirjan, Leinonen kertaa.

Pieniä ilon pirskahduksia

Projektiin napattiin pian mukaan pari muutakin taiteilijaa. Valokuuvaaja Pekka Rousi sai tehtäväkseen ottaa Tuijan valitsemista haltijoista kuvia. Lopulta kuvat ja runot välitettiin Taru Varrelle, joka sai suunnitella kirjalle ulkoasun. Teos on meidän neljän yhteinen taideteos, pieni ilon helmi, jonka tarkoitus on tuoda kauneutta tähän ajan virtaan. Projekti toteutettiin kepeästi, kuten haltijoiden kanssa kuuluukin toimia. Ei pidä ottaa raskaita askelia tai naulata teesejä kirkonoviin, vaan antaa ravitsevien lähteiden pirskahdella siellä, missä niitä kaivataan! Leinonen hymyilee.

Peilistä katsoo haltija -teosta voi ostaa Pienestä Haltijakaupasta Helsingistä.

Lue lisää Tuija Leinosesta ja haltijavoimista Sielunpeili-lehden numerosta 3/18. 

 

 

Laihdu mielelläsi

Netissä laihduttajan tai elämäntaparemontin tekijän tukena on Susanna Toropaisen lisäksi samassa tilanteessa olevien kurssilaisten keskusteluryhmä.
Tunteet ja uskomukset estävät monen elämäntaparemontin

Susanna Toropainen on työskennellyt hyvinvointialalla yli 20 vuotta. Liikunnanohjaajana ja personal trainerina hän on laatinut lukuisia jumppaohjelmia ja vahtinut valppaana vieressä, että asiakkaat niitä myös noudattavat.

– Minulla oli pitkään sellainen fiilis, että tämä homma ei toimi aivan oikein, kun aikuiset ihmiset huolehtivat itsestään vain silloin kun heitä käsketään ja repsahtavat heti, kun PT ei ole paikalla, Toropainen muistelee.

Kahdeksan vuotta sitten Toropainen valmistui life coachiksi ja sai käyttöönsä valtavan pakin mielen työkaluja. Hän alkoi yhdistää tunteiden ja toimintojen sekä ajatusten ja uskomusten tasolle meneviä metodeja personal trainerin työhönsä ja huomasi pian uudenlaisia muutoksia asiakkaissaan.

– Elämäntapamuutoksista tuli pysyviä ja väistämättömiä. Ihmiset eivät enää olleet riippuvaisia minusta, vaan alkoivat itse kulkea tietään kohti unelmiaan.

Mielen työkaluilla pysyviin muutoksiin

Toropainen halusi syventää ymmärrystä mielen ja kehon yhteistyöstä ja kehitti 2010-luvun alussa yhdessä Anne Karilahden kanssa Olonkeveys -valmentajakoulutuksen, joka keskittyi muokkaamaan ihmisten suhdetta omaan kehoon. Syömiseen tai liikuntaan ei otettu lainkaan kantaa, vaan pureuduttiin kehoa koskeviin uskomuksiin ja niihin syihin, jotka syvällä mielen tasolla ohjaavat ruokailu- ja liikuntatottumuksia.

Viime syksynä Toropainen ja Karilahti keksivät tuoda Olonkeveys-valmennusohjelman pohjalta kehitetyn Laihdu mielelläsi -valmennuksen koko kansan saataville nettiin. Ohjelman pääteemat ovat samoja kuin edeltäjälläänkin, mutta verkkokurssin sisältöä on kevennetty. Sen harjoitukset on suunniteltu paremmin ihmisten kiireiseen arkeen sopiviksi.

– Kurssilla tavoitellaan kestävää elämäntapamuutosta ja uutta suhtautumista itseen. Ei tarvitse olla ylipainoinen, vaan suhde omaan kehoon voi olla vääristynyt kenellä tahansa, Toropainen toteaa.

Lue lisää Sielunpeilin numerosta 2/2018!

Lightfulness on valossa elämistä

– Valo saa loistaa meissä ja meistä. Se nostaa energeettisesti koko maapallon värähtelyä, Leena Maria Markkanen toteaa. Kuva: Marjo-Kaisu Niinikoski
Leena Maria Markkanen saattelee ihmisiä tietoisuuspolulle

Leena Maria Markkanen kuvailee tietoisuuspolkua mutkikkaaksi vuoristotieksi, johon kuuluu niin huippuja kuin syvänteitäkin. Valon polulla pysyminen vaatii tietoista harjoittelua, sydän-tietoisuuden avaamista ja siihen luottamista.

Aika usein tietoisuuspolku alkaa oivalluksesta, että on oltava jotain muutakin kuin tämä fyysinen todellisuus. Että on oltava joku toinenkin tie, jota pitkin kulkea. Ja kun sen sanoo ääneen, tietoisuuspolun portit aukeavat ja tarjoutuu mahdollisuus kulkea sydämen viitoittamaa tietä kohti valoa, kauas pelkojen yläpuolelle. Näin tietoisuuspolkua kuvailee henkisen hyvinvoinnin ohjaaja, sosiaalipsykologi Leena Maria Markkanen.

Markkanen on hyvinvointi- ja henkilöstövalmennuksen uranuurtaja ja nykyisin Lightfulness Coaching –henkisen hyvinvoinnin ohjaajakoulutuksen kehittäjä ja kouluttaja. Hän on työskennellyt parikymmentä vuotta työhyvinvointikouluttajana ja -valmentajana. Jo pitkään hänen koulutuksissaan on painotettu fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin rinnalla myös henkistä jaksamista.

– Olen toiminut myös reikiopettajana ja opiskellut muun muassa Ihmeiden oppikurssia. Vuonna 2012 elämä pysäytti minut. Sairastuin rintasyöpään ja jouduin vakavasti pohtimaan, mistä elämässä on kyse. Silloin otin ohjenuorakseni, etten tee yhtään päätöstä, joka pohjautuisi pelkoon, vaan kulkisin luottaen sisimpäni ohjaukseen, joka toi minulle rauhan ja varmuuden siitä, että olen oikealla tiellä.

Pysyvä yhteys todelliseen itseen

Paranemisprosessin aikana Markkanen kohtasi lukuisia pelkoon liittyviä teemoja ja etsi omaa tapaansa nousta pelkojen yläpuolelle. Vastaus löytyi lopulta mustikkametsästä.

– Minulla oli metsässä hyvin rauhallinen olla ja tajusin, että kun mikään ei pelota, on kyse erilaisesta tietoisuuden tilasta. Vanha maailma koostuu peloista ja suorittamisesta, jotka aiheuttavat mieleen stressiä, johon keho reagoi sairastumalla. Luottamuksen tila taas on riippumaton fyysisyyden ja egon kahleista. Se on yhteyttä siihen korkeampaan tietoisuuteen, josta kaikki elämä on lähtöisin.

Tuo tyyni tila oli muun muassa meditaation kautta Markkasellekin toki tuttu, mutta hän alkoi pohtia, voisiko se olla koko olemisen perustila sen sijaan, että se olisi vain paikka, jossa piipahdetaan kaiken kiireen ja hälyn keskeltä.

– Me kaikki olemme korkeampaa tietoisuutta, joka ilmenee kehomme kautta. Voimme löytää pysyvän yhteyden todelliseen itseemme, sydäntietoisuuteemme ja pysyä siellä jatkuvasti: tuoda teoillamme ja ajatuksillamme valoa ja rakkautta koko ajan arkeemme ja ihmissuhteisiimme.

Lue lisää Sielunpeilin numerosta 1/2018!

Mies parhaassa iskussa

Esko Roine on kokenut ammatissaan lähes kaiken. Silti hän tuntee yhä palavaa innostusta näyttelijän työtään kohtaan. Kuva: Kari Kumpulampi
Teatterin tekeminen ei ole Esko Roineelle elämää suurempi asia

Unohtumattomien roolien Esko Roine on tavoilleen uskollinen: mukana monessa. Hän on vakuuttunut, että teatteri puhuttaa myös nykypäivän ihmistä, kunhan teksti kantaa ja näytelmä antaa ainakin hieman toivoa tässä rikkonaisessa ajassa.
Esko Roine pitää poikkeuksellisen vaativana työnään Satu Rasilan käsikirjoittamaa ja Anna-Elina Lyytikäisen ohjaamaa draamaa Katoava maa. Tampereen Teatterissa koko kuluvan vuoden pyörinyt näytelmä on tarina ikääntyvästä avioparista, Aarnesta ja Helenasta, joiden arkeen ilmaantuu kutsumaton ja pelottava vieras, Alzheimer.
Roineen vastanäyttelijänä, Helenan roolissa, tässä erinomaisen kritiikin saaneessa avioliittodraamassa on oma vaimo ja sielunkumppani Ritva Jalonen. Näytelmän vaimo sairastuu Alzheimeriin, tauti pahenee, mutta yli nelikymmenvuotinen rakkaus kestää koettelemukset. Kohtalo on kuitenkin julma, eikä Helena lopulta enää tunne aviomiestään.
Katoava maa-esityksen harjoitusvaihe oli Roineelle henkisesti yksi kaikkein raskaimmista hänen yli puoli vuosisataa kestäneellä urallaan.
– Paneuduin Alzheimeriin perusteellisesti. Tauti voi iskeä kehen tahansa. Tietoisuus tästä ahdisti ja väliin rankastikin. Onneksi suvussamme ei ole Alzheimeria. Äidilläkin pää toimi hyvin koko elämän ajan, Roine kertoo.
Hän on käynyt puhumassa Katoava maa-näytelmästä Alzheimer-päivilläkin. Suomessa on noin 200 000 muistisairautta potevaa ihmistä. Joka päivä nelisenkymmentä henkilöä saa muistisairausdiagnoosin. Alzheimer-potilaita on lähes jokaisen suomalaisen lähipiirissä.
– Miten paljon kärsimystä Alzheimer aiheuttaakaan! Vertaistukea tarvitaan. Elämä on kovaa ja arvaamatonta, ja teatterilla mahdollisuus auttaa ihmisiä omalla tavallaan, Roine tähdentää.

Lue lisää Sielunpeilin numerosta 8/2017!

Maagisessa virrassa

Kaija Juurikkala kokee taiteen kautta pääsevänsä lähelle elämän mysteeriä ja ihmisiä.

– Maalauksen synty on joka kerta pieni luomisen ihme

Sielun muotokuvia maalaava Kaija Juurikkala kertoo olevansa sallitulla, yhteisellä eksymisen ja löytämisen retkellä. Läsnä on iloa, yllätyselementtejä ja elämän mysteerejä.
Elokuvaohjaajana tun-nettu Kaija Juurikkala on maalannut sielun muotokuvia jo vuosia. Niiden puitteissa häntä on nähty usein televisiossakin. Maalatessaan Juurikkala keskittyy mallinsa energiaan, värähtelyyn ja näkymättömään olemukseen. Maalauksissa kaikki tämä muuntuu väreiksi ja viivoiksi.
– En ajattele mitään, sivellin on taikasauvani. Monesti tieto kiteytyy ensin minun kehooni, sitten siirtyy käteni ja siveltimen kosketuksen kautta tauluun.
– Maalauksen synty on joka kerta pieni luomisen ihme. Rakastan tätä työtä. Tunnen olevani enemmän elämäntehtäväni ytimessä kuin missään muualla, luonnehtii Juurikkala työtään.
Kaija Juurikkala kokee taiteen kautta pääsevänsä lähelle elämän mysteeriä ja ihmisiä. Teokset resonoivat ihmisen sielun kanssa. Hän pitää nykyisin yleisötilaisuuksia, jotka ovat tavallisesti avoimia kaikille, mutta myös yksityistilaisuuksiin häntä tilataan. Kysyntää on enemmän kuin mihin hän pystyy vastaamaan.
– Tilaisuudessa on yleensä aikaa kolmisen tuntia. Sinä aikana syntyy noin kaksitoista kuvaa eli keskimäärin neljä kuvaa tunnissa, hän kertoo.

Lue lisää Sielunpeilin numerosta 7/2017.

”Elämä heittää tilanteita eteeni”

– Parasta hoitoa kiireen keskellä on yksinäisyys, itsensä kanssa oleminen sekä luonnossa kulkeminen ja koiran kanssa lenkkeily. Hyvät ystävät ovat myös tärkeässä asemassa.

Meiju Suvas valmistautuu 35-vuotisjuhlakonserttiin

Vastauksia tulee, sillä uskon, että oikeilla hetkillä tapahtuu ja tulee eteen oikeita asioita, Meiju Suvas toteaa ja kertoo yhden tuoreen esimerkin.
– Vantaan Sanomien haastattelussa kysyttiin, onko minulla haaveita, joita haluaisin toteuttaa. Vastasin, että olisi niin ihanaa tehdä konsertti Vantaan Viihdeorkesterin kanssa. Muutama päivä jutun ilmestymisen jälkeen Viihdeorkesterin intendentti soitti ja kysyi, milloin tehdään sinulle konsertti. Yleensä en kerro haaveistani ääneen, koska ajattelen, että ne eivät silloin toteudu, mutta kiva, kun tällä kertaa sanoin ja siitä otettiin koppi.
Edellä mainittu yhteydenotto sai pyörät pyörähtämään. Lokakuun viimeisenä päivänä Meiju astuukin sitten Viihdekeskus Martinuksen lavalle yhdessä Vantaan Viihdeorkesterin kanssa. Konsertti on startti Meijun uran 35-vuotisjuhlavuodelle, joka on ensi vuonna.
– Konsertti on normaalia showmaisempi. Sen juontaa Noora Karma, joka taikoo lavalle vieraakseni kollegoitani, Meiju paljastaa.
Meijun suunnitelmia kuunnellessa luvassa on spektaakkeli, jossa voi odottaa melkein mitä tahansa.
– Vain mielikuvitus ja aika ovat rajana, Meiju hymyilee.

Suunnittelemattomia kohtaamisia
Noora Karman osallistuminen Meijun konserttiin on yksi niistä lukuisista elämän eteen kuljettamista asioista.
– Noora pyysi minua häihinsä yllätysesiintyjäksi. Pääsin osallistumaan hänen suureen päiväänsä ja vuorostaan hänkin pääsee mukaan minun tärkeään päivääni.
Meijulle on sattunut kuluneen kesän aikana muitakin ihmeellisiä sattumuksia, joita ei noin vain voi selittää.
– Mietin pitkään, että talomme katto pitäisi uusia tai mieluummin pinnoittaa. Olin hetki sitten kuvauksissa, jossa toimittaja alkoi kertoa, kuinka heidän taloyhtiönsä oli pinnoittanut talon katon. Sain yrittäjän yhteystiedot ja kun hän tuli meille, selvisi, että hän on kotoisin Peurungalta, jossa minulla oli juuri samana iltana vielä keikka, Meiju kertoo hauskoista yhteensattumista.
– Niin moni asia on tullut suunnittelematta, ikään kuin tupsahtaen eteeni.

Arjen kiireet
Mennyt kesä on ollut Meijulla kiireinen. Normaalien keikkojen lisäksi hän kipusi kesällä Sieravuoren kesäteatterin lavalle Hitti Soikoon! -revyyssä.
– Olin jo ajatellut, että jättäisin tämän kesän kesäteatterin väliin, mutta kun sain käsiini käsikirjoituksen, en malttanut jäädä poiskaan.
Meijulla oli näytelmässä kolmoisroolitus, Mc Mamana, Eeva Puumana sekä Jethro Rostedtin serkkuna, Jutta Rostedtinä. Useampana kesänä kesäteattereissa ja musikaaleissa esiintynyt Meiju nautti esityksistä jälleen täysillä.
– On aina mukavaa päästä tekemään tiimityötä kivan tiimin kanssa. Ja on kiva välillä uida toisiin nahkoihin ja olla joku ihan muu.
Syksyn kiireet ovat konsertin suunnittelua bile- ja tanssikeikkojen välissä. Oman aikansa vie myös opiskelu, jonka Meiju aloitti vuosi sitten.
Luovien alojen yrittäjätutkintoa parhaillaan suorittava Meiju lähti hakemaan opiskelun lomasta erilaisia, luovia ihmisiä sekä synergiaa ja on niitä löytänytkin.
– En ollut suunnitellut opiskeluakaan mitenkään erityisesti, mutta pitäähän se ainakin aivot toimintakunnossa. Ja lisäksi vastaan on tullut joitakin hyviä yhteistyömahdollisuuksia.

Lue koko artikkeli SielunPeili lehden numerosta 6/2017