Sielunpeili -lehti tarjoaa konkreettisia työkaluja sisäisen kasvusi tueksi. Lehti avaa polun sisäiseen maailmaasi ja Sielunpeilistä löydät tietoa kasvaaksesi ihmisenä kohti tasapainoa ja sisäistä rauhaa. Lehden punaisena lankana on ajatus, että maailma ja ihmiset peilaavat meille sieluamme. Sielunpeilin aihealueina ovat yksilön sisäinen kasvu, ajatuksenvoima, myönteinen ajattelu, tunteiden kohtaaminen, antautuminen rakkaudelle sekä itsensä hyväksyminen.
Vuonna 1994 Ari Pulkkinen, 65, alkoi saada ikäviä niveloireita. Hänen polvessaan todettiin limapussin tulehdus. Myös lonkassa tuntui kipua, joka ei helpottanut sen enempää levolla kuin liikunnallakaan.
– Muutama vuosi sitten kuulin Kuhmon seudulla nivelvaivoihin käytetystä perinteisestä koivuntuhkauutteesta. Päätin kokeilla sitä. Muutaman viikon koivuntuhkakuurin jälkeen vaivat hävisivät. Mitään muuta syytä en keksi kuin koivuntuhkan, sillä ruokavalioanikaan en tuolloin muuttanut.
Hyvät tulokset innostivat Pulkkista tutkimaan, mihin koivuntuhkan teho voisi perustua. Ilmeni, että koivuntuhka on hyvin emäksistä ainetta, kun taas suomalaisten syömät ruuat ovat keskimäärin hyvin happamia. Ruokavalion liika happamuus lisää elimistön hiljaista tulehdusta, joka voi oireilla esimerkiksi juuri nivelkipuina.
– iin syöpä kuin monet muutkin sairaudet viihtyvät happamassa elimistössä. Lonkka- ja nivelkivut ovat usein ensimmäisiä varoitusmerkkejä siitä, että ruokavaliota pitäisi korjata emäksisempään suuntaan, sillä varsinkin vanhemmiten happamuus menee juuri niveliin. Emäksinen koivuntuhkaliuos säännöllisesti nautittuna korjaa happamuustilannetta, mutta on myös tärkeää lisätä ruokavalioon paljon vihreitä villivihanneksia. Niitä syön itsekin nykyään paljon, Pulkkinen sanoo.
Lue lisää Sielunpeilin numerosta 6/2020!
Tutustuminen perhekonstellaatioon 1990-luvulla oli Amita Riikka Lehdelle järisyttävä kokemus. Se muutti täysin hänen ajatteluaan terapioista ja auttoi häntä ymmärtämään omia tunnemallejaan.
– Tajusin, ettei terapia vain ole yksilön omien asioiden työstämistä. Oivalsin samalla, että kannamme sisällämme alitajuisia malleja, jotka eivät ole henkilökohtaisia, vaan niiden juuret ovat perheessämme. Vaikka emme ole niistä tietoisia, ne vaikuttavat elämäämme, sanoo perhekonstellaatio-ohjaaja Amita Riikka Lehti.
Kyse on siitä, että kaikki suvun ja jopa kansan sisällä on yhteydessä toisiinsa. Joku myöhempien sukupolvien jäsen voi olla kuolemanhakuinen tai itsetuhoinen, koska suku on unohtanut isoisän kuoleman sodassa tai vaiennut hänen väkivaltaisesta, häpeällisenä pidetystä kuolemastaan.
Lue lisää Sielunpeilin numerosta 5/2020!
Haastattelupäivänä kesäkuun puolessa välissä uuden singlen videon kuvaaminen on vienyt aamusta pitkälle iltaan. Meiju Suvaksen äänestä paistaa kuvauspäivän aiheuttama uupumus. Tunnollisesti hän antaa kuitenkin iltamyöhäisellä lupaamansa haastattelun.
Annan palaa vaan –single ilmestyi suoratoistopalveluihin kesäkuun alussa. Nyt kuvattiin kappaleen englanninkielistä versiota Playing with the Fire Youtubeen maailmanlaajuiseen levitykseen.
Koronan hieman hellitettyä ja rajoitusten vapauduttua tekemistä Meijulla taas piisaa. Seuraavana päivänä hän menee studiolle laulamaan latinolevyä. Samana päivänä tulee julkistus television uudesta, syksyllä esitettävästä Suurin pudottaja Suomi -painonpudotusohjelmasta, missä hän on mukana.
Heinäkuun lopulla Toivakan Taulun kartanon kesäteatterissa Keski-Suomessa alkoi Meiju Suvaksen ja Jonna Ortjun yhdessä kirjoittama ja esittämä Haku päällä –musiikkinäytelmä, joka on jatkoa viime kesän musiikkinäytelmälle Maitolavan madonnat.
– Kun me olemme ne Maitolavan madonnat. Jotta uudesta esityksestä tulee meidän näköinen, niin teemme sen taas yhdessä. Menen mökille kirjoittamaan. Nykyään kun kaikki tehdään etänä, niin varmaan meillä on koneet auki ja yhdessä jutellaan, ideoidaan ja mietitään toteutus loppuun asti, Meiju kertoilee.
Livekeikat ovat olleet pysähdyksissä. Vappuaattona Meijulla oli pitkästä aikaa ensimmäinen keikka: virtuaalikeikka yhdessä Frederikin kanssa YLE Jyväskylän konsertissa. Parituntisessa vappuriehassa oli vetävän musiikin ohella ystävysten juttelua ja muistelua. Olihan Meiju aikanaan kaksi kesää Frederikin bändin taustakuoron ykköslaulajana.
Esiintymiset ovat olleet epidemian aikana striimauksia eli suoratoistoja. Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Meijulla oli tällainen esiintyminen Vierumäen Hirvihaaran kartanolla. Se oli ensimmäinen kolmeen kuukauteen yhdessä oman bändin kanssa. Parituntinen keikka on nähtävissä Youtubessa.
Lue lisää Sielunpeilin numerosta 4/2020!
Mariskalle suhde äidinkieleen on elämän mittainen yhteys, jota hän haluaa vaalia ja syventää koko ajan.
– Suomenkielisille ihmisille suomenkielinen musiikki on tärkeää. Sille on paikkansa, eikä oman kielemme arvoa pidä unohtaa näinä aikoina, jolloin englanti on ottamassa valtaa härmäläisissäkin tulkinnoissa, sanoo Mariska, helsinkiläinen lyyrikko, laulaja ja lauluntekijä.
Hän sanoittaa vain suomeksi, koska hän kokee, että ainoastaan omaa äidinkieltään hän hallitsee niin hyvin, että pystyy sillä ilmaiseman syvemmätkin tunteensa ja mietteensä.
– Äidinkieli on minun raamini. Sillä minä toimin tässä elämässä. Äidinkieli puhuttelee minua. Toivoin sen vaikuttavan samoin kuulijoihin ja herättelevän heitä kokemaan ja tuntemaan.
Vaikka Mariska on asunut Englannissa ja osaa englantia hyvin, hän ei kuitenkaan koe, että englanninkielinen musiikki kolahtaa häneen samalla tavoin kuin suomenkielinen.
– Jos laulun sanat ovat englanniksi, minun pitää todella keskittyä musiikin kuunteluun, jotta se avautuu tai nähdä sanat kirjoitettuina tai hakea niiden syvällekäypiä merkityksiä sanakirjan avulla, jotta saan selville, mitä tarkalleen ottaen laulussa halutaan sanoa.
Mariskan mielestä suomalaisuus parhaimmillaan merkitsee aitoutta ja rehellisyyttä sekä pahimmillaan huonokäytöksisyyttä ja töykeyttä.
– Aika pidättyväisiä me olemme, ainakin vanhemmat sukupolvet, nuoremmat eivät ehkä enää niinkään. Tunteita ei osata tunnistaa, eikä käsitellä ja ne patoutuvat sisällemme. Ja jos ne sieltä jotenkin luikahtavat esiin, ne sekoillaan takaisin piiloon, kuka milläkin tavalla.
Lue lisää Sielunpeilin numerosta 3/2020!
Läheisriippuvuus on useimmiten alita-junnassa vaikuttava malli. Sillä ei ole tekemistä ihmisen iän, älykkyyden, koulutuksen tai sukupuolen kanssa. Läheisriippuvuuden takana on yritys löytää turvaa ja rakkautta.
Yllättävän usein tarpeiden täyttäjää etsi-tään ihmisestä, joka ei niitä pysty antamaan. Samalla kuitenkin läheisriippuvuutta poteval-le tarjoutuu mahdollisuus katsoa sisimpäänsä ja käydä eheytymisen tielle.
Itsetuntemusohjaaja ja kouluttaja Eevi Minkkinen kertoo, että läheisriippuvuuden ilmenemismuodot ovat aina yksilöllisiä, jos-kin yleisiä ’oireita’ voidaan tunnistaa.
Läheisriippuvuuteen liittyy tavallisesti ahdistusta, avuttomuutta ja pelkoja.
– Hyvä mittari on esimerkiksi se, että kiintymys toiseen ihmiseen tapahtuu aina jollain tavalla oman itsen kustannuksella, hän sanoo. Terve tarvitsevuus on normaalia. Läheisriippuvuudessa tarvitsevuudesta on tullut hallitseva ja ehdollistava.
– Tyypillistä on, että henkilö ei pidä huolta omista tarpeistaan tai tunnista omia rajojaan. Oma elämä alkaa pyöriä toisen ympärillä, eikä sellaisen asian ympärillä, johon voisi itse oikeasti vaikuttaa.
Minkkinen sanoo, että läheisriippuvuuden juuret ovat tavallisesti lapsuudessa. Turvallinen ja tasapainoinen lapsuus ei yleensä aiheuta ihmiselle taipumusta tulla läheis-riippuvaiseksi myöskään myöhemmin. Jos kuitenkin lapsuus on turvaton ja läheinen suhde vanhempiin puuttuu, syntyy läheisriippuvuudelle kasvualusta.
Läheisriippuvaisuudesta kärsivä ihminen saattaa vetää puoleensa sellaisia ihmisiä, jot-ka tuovat herkimmin esille omat traumat. Eevi Minkkinen puhuu usein traumakemi-asta, jossa kahden ihmisen traumat kohtaavat ja ruokkivat toisiaan.
Lue lisää Sielunpeilin numerosta 2/2020!
Irlantilainen Lorna Byrne, 66, on pienestä pitäen nähnyt enkeleitä. Ensimmäisissä muistikuvissaan Lorna makaa pinnasängyssä ja näkee äitinsä ympärillä kauniissa väreissä hehkuvia olentoja. Vasta myöhemmin hän ymmärsi olentojen olevan enkeleitä. Lorna näkee edelleen enkelit hyvin konkreettisesti silmillään samaan tapaan kuin näemme toinen toisemme.
Lorna Byrnen mukaan jokaisella ihmisellä on suojelusenkeli, joka on hänen vierellään joka hetki. Tämä on Lornan perusviesti. Lisäksi hän näkee myös muita enkeleitä ja kommunikoi heidän kanssaan päivittäin. Lorna ei ole sitoutunut mihinkään tiettyyn uskontoon. Hän on pyydettäessä puhunut niin kirkoissa ja synagogissa kuin moskeijoissakin. Hän sanookin, että meillä on kaikilla sama Jumala.
Enkelit kertoivat Lornalle lapsena, että hänen ei tulisi kertoa enkelihavainnoistaan kenellekään. Hän piti salaisuuden pitkään. Catarina Degerman FreeFlowFactorystä, joka edustaa Lornaa Suomessa, kertoo Lornan lapsuuden olleen melko eristynyttä.
– Hänellä ilmeni lapsena sanasokeus, jonka johdosta hän ei koulussa pystynyt lukemaan tai kirjoittamaan. Tuohon aikaan, 50-luvulla, katolisessa maassa häntä pidettiinkin outona ja jälkeen jääneenä. Koulussa häntä ei noteerattu. Hän koki itsensä hyljeksityksi.
Lorna Byrne eli lapsuudessaan omissa oloissaan, näki enkeleitä ja jutteli heidän kanssaan. Hänellä ei juuri ollut kavereita. Hänet otettiin koulustakin pois jo varhain. Hän pääsi työskentelemään isänsä kanssa huoltoasemalle.
– Täysi-ikäisenä Lorna tapasi miehen, Joen, jonka kanssa hän avioitui. Pariskunta sai neljä lasta. He elivät taloudellisesti hyvin köyhää elämää. Joe sairasteli paljon. Lorna piti perheestään huolta, ja samalla enkelit teettivät hänellä kaikenlaista hyväntekeväisyystyötä, kertoo Degerman.
Lornan ollessa 50 ikävuoden tienoilla enkelit kehottivat häntä kirjoittamaan kirjan. Koska kirjoitetut sanat eivät olleet Lornan hallussa, hän luonnollisesti vastusteli. Enkelit kuitenkin kertoivat, että tähän hän tulisi saamaan apua.
– Lorna alkoi nauhoittaa keskustelujaan enkeleiden kanssa kasetille. Tämä toimi alkuna ensimmäiselle kirjalle. Hän sai apua Jean Callananilta, jonka enkelit johdattivat Lornan luokse. Kirjoittamisprosessi kesti noin kuusi vuotta, Catarina Degerman kertoo.
Ensimmäinen kirja ilmestyi 2008. Sen nimeksi tuli ”Angels in My Hair”. Otava käänsi kirjan suomeksi, mutta aluksi kirja ei myynyt kovin hyvin.
Lue lisää Sielunpeilin numerosta 1/2020!
Rakkaus luo elämään ytimen syntymästä alkaen. Rakkaus on mahdollisuus tunnistaa toisen ihmisen syvin olemus. Rakastava katse havaitsee ihmisessä hänen laadukkuutensa, taitonsa ja kykynsä. Katse havahtuu näkemään ihmisen potentiaalin, myös sen, joka on vasta syntymässä. Rakkaus luo ympärilleen ilmapiirin, jossa ihminen avautuu läsnäololle ja ilolle luomaan yhteyksiä toisiin ihmisiin.
Näin saimme kokea, kun menneenä kesänä saimme olla jakamassa Marika Madini Yliluoman ja Timo Devatman Yliluoman tantrista tarinaa ja hääseremoniaa espoolaisen huvilan Villa Åkerblomin tunnelmallisessa maisemassa.
Ihmisen elämäntarina tuo mukanaan syvemmän ohjauksen. Vai onko kaikki vain sattumaa?
Marikan kiinnostus henkisyyteen käynnistyi hänen elämänsä haasteellisista tilanteista 16 vuotta sitten. Niiden myötä hän tunsi tarvetta tutkia ja toteuttaa itseään uudella tavalla. Hänestä tuli tuolloin myös ihanan pojan äiti.
– Aloin syödä enemmän luonnonmukaista ravintoa, opiskelin kiinalaista lääketiedettä ja halusin viljellä itse vihanneksia viljelypalstallani. Keräsin kesäisin kymmeniä litroja marjoja talven varalle.
Marika tunsi vetovoimaa Äiti maan pariin.
– Tietoisuus muutokseen lähti liikkeelle kokonaisvaltaisesti, mutta erityisesti tunsin kehossani, että tarvitsen jotain henkisesti ja fyysisesti uutta.
– Koin muutoksen tietoisuuteni tasolla kuin myös psykofyysisen tasapainon ja hyvinvoinnin vahvistumisena.
Myös kiinnostus tantraan alkoi herätä.
Lue lisää Sielunpeilin numerosta 6/2019!
Kun Monika Mäkitalo vuosia sitten alkoi tutustua syvemmin seksuaalisuuteensa, homma ei heti sujunut aivan kauniisti ja hyvin.
– Lähdin silloisen poikaystäväni mieliksi mukaan tantrakurssille, vaikka en oikeastaan olisi halunnut. Minulla oli kuitenkin ihan hyvä olla siihen saakka, kun läheisyysharjoituksessa piti maata vierekkäin rivissä kurssilaisten kanssa. Rajani ylittyi, en olisi halunnut ketään ventovierasta kainalooni.
Kurssin jälkeen Mäkitalo pyöräili kotiin raivon vallassa. Kun hän sulki oven takanaan, tuli itku. Vaikka kurssilaiset olivat täysissä pukeissa, eikä kenenkään ollut pakko osallistua harjoitukseen, Mäkitalolle jäi sellainen olo kuin hänet olisi pakotettu. Suututti – ei niinkään kurssin sisältö vaan se, että hän oli mennyt sinne, vaikka ei sisimmässään halunnut.
Mäkitalon kokemus on hyvä esimerkki siitä, kuinka herkkä ja intiimi asia seksuaalisuus on. Pienikin särö koskemattomuuden ja itsemäärämisoikeuden kentässä voi saada aikaan arvaamatonta tuhoa. Mäkitalo tähdentääkin, että seksuaalisuuden tutkiminen vaatii todella paljon luottamusta ja varmuuden siitä, että oma olo on koko ajan turvallinen.
– Jos joku asia tuntuu hauskalta ja mielenkiintoiselta, silloin on valmis. Jos taas tuntuu pahalta, ei ole valmis. Tärkeintä on kuunnella itseään. Seksuaalisuutta voi tutkia pieni askel kerrallaan, ja sekin voi olla suurta.
Mäkitalo korostaa, että seksuaalisuuteen itseensä ei liity mitään häpeällistä tai väärää, vaan se on normaali ja tärkeä osa ihmiselämää. Jokaisen on kuitenkin löydettävä oma, luonnolliselta tuntuva tapansa toimia seksuaalisena olentona. Ei ole olemassa mitään kaavaa tai mallia, jonka kautta seksuaalisuuteen liittyvät asiat tulisi ottaa haltuun, vaan jokaisen on löydettävä oma tiensä.
– Ihan samalla tavalla kuin jokainen meistä suhtautuu eri tavoin omaan ulkonäköönsä, myös seksuaalisuus aiheuttaa meissä erilaisia tunteita ja ajatuksia. Jokaisen tulisi saada tutkia omaa seksuaalisuuttaan omalla tavallaan, kuitenkin tietysti aina kunnioittaen itseään ja muita ihmisiä.
Lue lisää Sielunpeilin numerosta 5/2019!
Joulukuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2017 Minna Gröhn ajoi keskimmäisen poikansa kanssa Äänekoskelta kohti Kuusamoa. Poika harrasti freestyle-laskettelua ja oli hommassa niin hyvä, että kilpailikin jonkin verran. Kisaviikonloput olivat äidille ja pojalle mukavaa yhteistä aikaa. Minna nautti, kun pääsi aina välillä pois koti- ja työympyröistä, tapaamaan muita laskettelijanuorten vanhempia ja liikkumaan luonnossa.
Ilta oli jo alkanut hämärtyä, mutta sää oli kirkas ja kaunis. Liikenne soljui leppoisasti. Nopeutta oli mittarissa rajoituksen mukaan sata kilometriä tunnissa. Sitten kaikki muuttui, kirjaimellisesti kertarysäyksellä.
– Hirvi tuli oikealta, poikani istuimen puolelta konepellille ja tuulilasista suoraan minun päälleni. Auto jatkoi matkaansa suoraan eteenpäin, kunnes sen vauhti pysähtyi. En muista itse tästä mitään, mutta näin minulle on kerrottu, Gröhn kertaa.
Minna heräsi myöhemmin Oulun yliopistollisen keskussairaalan teho-osastolta. Hänen otsassaan oli 13 tikkiä, jotka ylsivät kalloon asti. Kasvot olivat niin turvonneet, että silmiä ei saanut kunnolla auki. Ruhjeita oli ympäri kehoa. Äidin helpotus oli kuitenkin suuri: poika oli selvinnyt vailla ensimmäistäkään fyysistä naarmua. Sitä suojelusenkeleiden määrää ihmettelivät kaikki.
Minnalla oli kova kiire kotiin. Hän muistaa, kuinka epätodelliselta kaikki tuntui – ja tuntuu vähän edelleen.
– En millään voinut käsittää, että olin ollut pahassa onnettomuudessa. Läheiset olivat järkyttyneitä ja itkivät, mutta itse en osannut kohdata koko asiaa tunnetasolla. Vieläkin minusta tuntuu vähän siltä, että kerron jonkun muun tarinaa, kun kertaan näitä tapahtumia.
Onnettomuus sattui perjantaina. Jo sunnuntaina Minna kotiutettiin sairaalasta. Hän muistaa olleensa heti oma touhukas ja eteenpäin pyrkivä itsensä, vaikka levätä oli tietysti pakko.
– Vasta kotona minulle alkoi valjeta, mikä tilanteeni todella oli. Silloin minulle tuli pakottava tarve kirjoittaa. Koin vahvasti, että minulle puhutaan asioita, ja minun täytyy kirjoittaa ne muistiin. Annoin runojen tulla, intuitiivisesti ja nopeasti. Niitä syntyi jatkuvasti ja paljon. Julkaisin ensimmäisen runokirjani pari kuukautta kolarin jälkeen.
Lue lisää Sielunpeilin numerosta 4/2019!
Helsinkiläinen selvänäkijä Johanna Broman, 82, saa elämänvoimaa ja iloa vuorovaikutuksestaan henkimaailman kanssa. Arjessa kantavia voimia ovat kohtaamiset ihmisten kanssa, toiminnallisuus, uteliaisuus elämään ja ihan tavallinen arki.
Onnellisuus ei ole Bromanin mukaan mitään erityistä, onnellinen voi olla jo omasta olemassaolosta.
– Onnellisuus on yksinkertainen asia, ja kiitollisuutta ihminen voi tuntea elämästään monella tasolla. On hyvä nauttia elämästä antaumuksellisesti – omalla kehollaan, elämäntyylillään, omien taipumustensa mukaan.
– Jokaisella on mahdollisuus rakentaa elämästään omannäköisen. Ihanteellista olisi, jos ihminen voisi vielä omaksua näkemyksen, jonka mukaan elämä ei ole vain kehossa, vaan se jatkuu henkimaailmassa, Broman kiteyttää.
Broman kertoo, ettei hän ole varsinaisesti pohtinut onnellisuuden olemusta. Hän kertoo itse olleensa elämässä suhteellisen idearikas, utelias ja tyytyväinen, vaikka hänelläkin on omat haasteensa ollut.
– Olen kotoisin köyhästä suurperheestä. Tunsin lapsena olleeni jokseenkin ulkopuolinen, ja seurasin elämää ikään kuin ulkopuolelta. Olin aika paljon itsekseni, ja jo kasvuiässä pohdin syvällisesti Jumalaa.
Lue lisää Sielunpeilin numerosta 3/2019!
