Sielunpeili -lehti tarjoaa konkreettisia työkaluja sisäisen kasvusi tueksi. Lehti avaa polun sisäiseen maailmaasi ja Sielunpeilistä löydät tietoa kasvaaksesi ihmisenä kohti tasapainoa ja sisäistä rauhaa. Lehden punaisena lankana on ajatus, että maailma ja ihmiset peilaavat meille sieluamme. Sielunpeilin aihealueina ovat yksilön sisäinen kasvu, ajatuksenvoima, myönteinen ajattelu, tunteiden kohtaaminen, antautuminen rakkaudelle sekä itsensä hyväksyminen.

Peilistä katsoo haltija

Tuija Leinonen hyödyntää haltijatöissään kekseliäästi erilaisia kierrätysmateriaaleja. Ilmeikkäät haltijat kertovat kaikki omaa tarinaansa.

Neljän taiteilijan yhteinen helmi

”Peloton tyttö ei pomoa pelkää, stressille antaa hän hellästi selkään. Lääkärin tuoliin nauraen loikkaa, kokeet ja testit tanssien voittaa.”

Runon vieressä on kuva, jossa oranssiin mekkoon puetun haltijan saparot sojottavat vallattomasti kohti taivaita ja suu on kujeilevasti mutrussa. Ihan varmasti haltija näyttää kohta kieltä ja kajauttaa pienen aarian sateen kunniaksi, tai eriparikenkien tai ihan vain huvikseen. Nukketaiteilija Tuija Leinosen, kirjailija Marjut Hjeltin, graafikko Taru Varren ja valokuvaaja Pekka Rousin koostamassa Peilistä katsoo haltija -teoksessa on kautta linjan leikkisä, kuriton ja elämänmakuinen meininki. Tuija Leinonen kertoo, että teos syntyi nelikon vapaana yhteistyönä, jokainen taiteilija toisten ammattitaitoon ja näkemykseen luottaen.

Ihastuin Marjut Hjeltin Keijukaiset-kirjaan jo 1990-luvulla ja olen siitä asti haaveillut tekeväni hänen kanssaan yhteistyötä. Marjutin keijukaisissa ja minun haltijoissani on jotain samaa, ne ammentavat samasta ihmeiden lähteestä. Pari vuotta sitten aika oli aiheelle kypsä ja keksimme koota haltijoiden innoittaman runokirjan, Leinonen kertaa.

Pieniä ilon pirskahduksia

Projektiin napattiin pian mukaan pari muutakin taiteilijaa. Valokuuvaaja Pekka Rousi sai tehtäväkseen ottaa Tuijan valitsemista haltijoista kuvia. Lopulta kuvat ja runot välitettiin Taru Varrelle, joka sai suunnitella kirjalle ulkoasun. Teos on meidän neljän yhteinen taideteos, pieni ilon helmi, jonka tarkoitus on tuoda kauneutta tähän ajan virtaan. Projekti toteutettiin kepeästi, kuten haltijoiden kanssa kuuluukin toimia. Ei pidä ottaa raskaita askelia tai naulata teesejä kirkonoviin, vaan antaa ravitsevien lähteiden pirskahdella siellä, missä niitä kaivataan! Leinonen hymyilee.

Peilistä katsoo haltija -teosta voi ostaa Pienestä Haltijakaupasta Helsingistä.

Lue lisää Tuija Leinosesta ja haltijavoimista Sielunpeili-lehden numerosta 3/18. 

 

 

Laihdu mielelläsi

Netissä laihduttajan tai elämäntaparemontin tekijän tukena on Susanna Toropaisen lisäksi samassa tilanteessa olevien kurssilaisten keskusteluryhmä.
Tunteet ja uskomukset estävät monen elämäntaparemontin

Susanna Toropainen on työskennellyt hyvinvointialalla yli 20 vuotta. Liikunnanohjaajana ja personal trainerina hän on laatinut lukuisia jumppaohjelmia ja vahtinut valppaana vieressä, että asiakkaat niitä myös noudattavat.

– Minulla oli pitkään sellainen fiilis, että tämä homma ei toimi aivan oikein, kun aikuiset ihmiset huolehtivat itsestään vain silloin kun heitä käsketään ja repsahtavat heti, kun PT ei ole paikalla, Toropainen muistelee.

Kahdeksan vuotta sitten Toropainen valmistui life coachiksi ja sai käyttöönsä valtavan pakin mielen työkaluja. Hän alkoi yhdistää tunteiden ja toimintojen sekä ajatusten ja uskomusten tasolle meneviä metodeja personal trainerin työhönsä ja huomasi pian uudenlaisia muutoksia asiakkaissaan.

– Elämäntapamuutoksista tuli pysyviä ja väistämättömiä. Ihmiset eivät enää olleet riippuvaisia minusta, vaan alkoivat itse kulkea tietään kohti unelmiaan.

Mielen työkaluilla pysyviin muutoksiin

Toropainen halusi syventää ymmärrystä mielen ja kehon yhteistyöstä ja kehitti 2010-luvun alussa yhdessä Anne Karilahden kanssa Olonkeveys -valmentajakoulutuksen, joka keskittyi muokkaamaan ihmisten suhdetta omaan kehoon. Syömiseen tai liikuntaan ei otettu lainkaan kantaa, vaan pureuduttiin kehoa koskeviin uskomuksiin ja niihin syihin, jotka syvällä mielen tasolla ohjaavat ruokailu- ja liikuntatottumuksia.

Viime syksynä Toropainen ja Karilahti keksivät tuoda Olonkeveys-valmennusohjelman pohjalta kehitetyn Laihdu mielelläsi -valmennuksen koko kansan saataville nettiin. Ohjelman pääteemat ovat samoja kuin edeltäjälläänkin, mutta verkkokurssin sisältöä on kevennetty. Sen harjoitukset on suunniteltu paremmin ihmisten kiireiseen arkeen sopiviksi.

– Kurssilla tavoitellaan kestävää elämäntapamuutosta ja uutta suhtautumista itseen. Ei tarvitse olla ylipainoinen, vaan suhde omaan kehoon voi olla vääristynyt kenellä tahansa, Toropainen toteaa.

Lue lisää Sielunpeilin numerosta 2/2018!

Lightfulness on valossa elämistä

– Valo saa loistaa meissä ja meistä. Se nostaa energeettisesti koko maapallon värähtelyä, Leena Maria Markkanen toteaa. Kuva: Marjo-Kaisu Niinikoski
Leena Maria Markkanen saattelee ihmisiä tietoisuuspolulle

Leena Maria Markkanen kuvailee tietoisuuspolkua mutkikkaaksi vuoristotieksi, johon kuuluu niin huippuja kuin syvänteitäkin. Valon polulla pysyminen vaatii tietoista harjoittelua, sydän-tietoisuuden avaamista ja siihen luottamista.

Aika usein tietoisuuspolku alkaa oivalluksesta, että on oltava jotain muutakin kuin tämä fyysinen todellisuus. Että on oltava joku toinenkin tie, jota pitkin kulkea. Ja kun sen sanoo ääneen, tietoisuuspolun portit aukeavat ja tarjoutuu mahdollisuus kulkea sydämen viitoittamaa tietä kohti valoa, kauas pelkojen yläpuolelle. Näin tietoisuuspolkua kuvailee henkisen hyvinvoinnin ohjaaja, sosiaalipsykologi Leena Maria Markkanen.

Markkanen on hyvinvointi- ja henkilöstövalmennuksen uranuurtaja ja nykyisin Lightfulness Coaching –henkisen hyvinvoinnin ohjaajakoulutuksen kehittäjä ja kouluttaja. Hän on työskennellyt parikymmentä vuotta työhyvinvointikouluttajana ja -valmentajana. Jo pitkään hänen koulutuksissaan on painotettu fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin rinnalla myös henkistä jaksamista.

– Olen toiminut myös reikiopettajana ja opiskellut muun muassa Ihmeiden oppikurssia. Vuonna 2012 elämä pysäytti minut. Sairastuin rintasyöpään ja jouduin vakavasti pohtimaan, mistä elämässä on kyse. Silloin otin ohjenuorakseni, etten tee yhtään päätöstä, joka pohjautuisi pelkoon, vaan kulkisin luottaen sisimpäni ohjaukseen, joka toi minulle rauhan ja varmuuden siitä, että olen oikealla tiellä.

Pysyvä yhteys todelliseen itseen

Paranemisprosessin aikana Markkanen kohtasi lukuisia pelkoon liittyviä teemoja ja etsi omaa tapaansa nousta pelkojen yläpuolelle. Vastaus löytyi lopulta mustikkametsästä.

– Minulla oli metsässä hyvin rauhallinen olla ja tajusin, että kun mikään ei pelota, on kyse erilaisesta tietoisuuden tilasta. Vanha maailma koostuu peloista ja suorittamisesta, jotka aiheuttavat mieleen stressiä, johon keho reagoi sairastumalla. Luottamuksen tila taas on riippumaton fyysisyyden ja egon kahleista. Se on yhteyttä siihen korkeampaan tietoisuuteen, josta kaikki elämä on lähtöisin.

Tuo tyyni tila oli muun muassa meditaation kautta Markkasellekin toki tuttu, mutta hän alkoi pohtia, voisiko se olla koko olemisen perustila sen sijaan, että se olisi vain paikka, jossa piipahdetaan kaiken kiireen ja hälyn keskeltä.

– Me kaikki olemme korkeampaa tietoisuutta, joka ilmenee kehomme kautta. Voimme löytää pysyvän yhteyden todelliseen itseemme, sydäntietoisuuteemme ja pysyä siellä jatkuvasti: tuoda teoillamme ja ajatuksillamme valoa ja rakkautta koko ajan arkeemme ja ihmissuhteisiimme.

Lue lisää Sielunpeilin numerosta 1/2018!

Mies parhaassa iskussa

Esko Roine on kokenut ammatissaan lähes kaiken. Silti hän tuntee yhä palavaa innostusta näyttelijän työtään kohtaan. Kuva: Kari Kumpulampi
Teatterin tekeminen ei ole Esko Roineelle elämää suurempi asia

Unohtumattomien roolien Esko Roine on tavoilleen uskollinen: mukana monessa. Hän on vakuuttunut, että teatteri puhuttaa myös nykypäivän ihmistä, kunhan teksti kantaa ja näytelmä antaa ainakin hieman toivoa tässä rikkonaisessa ajassa.
Esko Roine pitää poikkeuksellisen vaativana työnään Satu Rasilan käsikirjoittamaa ja Anna-Elina Lyytikäisen ohjaamaa draamaa Katoava maa. Tampereen Teatterissa koko kuluvan vuoden pyörinyt näytelmä on tarina ikääntyvästä avioparista, Aarnesta ja Helenasta, joiden arkeen ilmaantuu kutsumaton ja pelottava vieras, Alzheimer.
Roineen vastanäyttelijänä, Helenan roolissa, tässä erinomaisen kritiikin saaneessa avioliittodraamassa on oma vaimo ja sielunkumppani Ritva Jalonen. Näytelmän vaimo sairastuu Alzheimeriin, tauti pahenee, mutta yli nelikymmenvuotinen rakkaus kestää koettelemukset. Kohtalo on kuitenkin julma, eikä Helena lopulta enää tunne aviomiestään.
Katoava maa-esityksen harjoitusvaihe oli Roineelle henkisesti yksi kaikkein raskaimmista hänen yli puoli vuosisataa kestäneellä urallaan.
– Paneuduin Alzheimeriin perusteellisesti. Tauti voi iskeä kehen tahansa. Tietoisuus tästä ahdisti ja väliin rankastikin. Onneksi suvussamme ei ole Alzheimeria. Äidilläkin pää toimi hyvin koko elämän ajan, Roine kertoo.
Hän on käynyt puhumassa Katoava maa-näytelmästä Alzheimer-päivilläkin. Suomessa on noin 200 000 muistisairautta potevaa ihmistä. Joka päivä nelisenkymmentä henkilöä saa muistisairausdiagnoosin. Alzheimer-potilaita on lähes jokaisen suomalaisen lähipiirissä.
– Miten paljon kärsimystä Alzheimer aiheuttaakaan! Vertaistukea tarvitaan. Elämä on kovaa ja arvaamatonta, ja teatterilla mahdollisuus auttaa ihmisiä omalla tavallaan, Roine tähdentää.

Lue lisää Sielunpeilin numerosta 8/2017!

Maagisessa virrassa

Kaija Juurikkala kokee taiteen kautta pääsevänsä lähelle elämän mysteeriä ja ihmisiä.

– Maalauksen synty on joka kerta pieni luomisen ihme

Sielun muotokuvia maalaava Kaija Juurikkala kertoo olevansa sallitulla, yhteisellä eksymisen ja löytämisen retkellä. Läsnä on iloa, yllätyselementtejä ja elämän mysteerejä.
Elokuvaohjaajana tun-nettu Kaija Juurikkala on maalannut sielun muotokuvia jo vuosia. Niiden puitteissa häntä on nähty usein televisiossakin. Maalatessaan Juurikkala keskittyy mallinsa energiaan, värähtelyyn ja näkymättömään olemukseen. Maalauksissa kaikki tämä muuntuu väreiksi ja viivoiksi.
– En ajattele mitään, sivellin on taikasauvani. Monesti tieto kiteytyy ensin minun kehooni, sitten siirtyy käteni ja siveltimen kosketuksen kautta tauluun.
– Maalauksen synty on joka kerta pieni luomisen ihme. Rakastan tätä työtä. Tunnen olevani enemmän elämäntehtäväni ytimessä kuin missään muualla, luonnehtii Juurikkala työtään.
Kaija Juurikkala kokee taiteen kautta pääsevänsä lähelle elämän mysteeriä ja ihmisiä. Teokset resonoivat ihmisen sielun kanssa. Hän pitää nykyisin yleisötilaisuuksia, jotka ovat tavallisesti avoimia kaikille, mutta myös yksityistilaisuuksiin häntä tilataan. Kysyntää on enemmän kuin mihin hän pystyy vastaamaan.
– Tilaisuudessa on yleensä aikaa kolmisen tuntia. Sinä aikana syntyy noin kaksitoista kuvaa eli keskimäärin neljä kuvaa tunnissa, hän kertoo.

Lue lisää Sielunpeilin numerosta 7/2017.

”Elämä heittää tilanteita eteeni”

– Parasta hoitoa kiireen keskellä on yksinäisyys, itsensä kanssa oleminen sekä luonnossa kulkeminen ja koiran kanssa lenkkeily. Hyvät ystävät ovat myös tärkeässä asemassa.

Meiju Suvas valmistautuu 35-vuotisjuhlakonserttiin

Vastauksia tulee, sillä uskon, että oikeilla hetkillä tapahtuu ja tulee eteen oikeita asioita, Meiju Suvas toteaa ja kertoo yhden tuoreen esimerkin.
– Vantaan Sanomien haastattelussa kysyttiin, onko minulla haaveita, joita haluaisin toteuttaa. Vastasin, että olisi niin ihanaa tehdä konsertti Vantaan Viihdeorkesterin kanssa. Muutama päivä jutun ilmestymisen jälkeen Viihdeorkesterin intendentti soitti ja kysyi, milloin tehdään sinulle konsertti. Yleensä en kerro haaveistani ääneen, koska ajattelen, että ne eivät silloin toteudu, mutta kiva, kun tällä kertaa sanoin ja siitä otettiin koppi.
Edellä mainittu yhteydenotto sai pyörät pyörähtämään. Lokakuun viimeisenä päivänä Meiju astuukin sitten Viihdekeskus Martinuksen lavalle yhdessä Vantaan Viihdeorkesterin kanssa. Konsertti on startti Meijun uran 35-vuotisjuhlavuodelle, joka on ensi vuonna.
– Konsertti on normaalia showmaisempi. Sen juontaa Noora Karma, joka taikoo lavalle vieraakseni kollegoitani, Meiju paljastaa.
Meijun suunnitelmia kuunnellessa luvassa on spektaakkeli, jossa voi odottaa melkein mitä tahansa.
– Vain mielikuvitus ja aika ovat rajana, Meiju hymyilee.

Suunnittelemattomia kohtaamisia
Noora Karman osallistuminen Meijun konserttiin on yksi niistä lukuisista elämän eteen kuljettamista asioista.
– Noora pyysi minua häihinsä yllätysesiintyjäksi. Pääsin osallistumaan hänen suureen päiväänsä ja vuorostaan hänkin pääsee mukaan minun tärkeään päivääni.
Meijulle on sattunut kuluneen kesän aikana muitakin ihmeellisiä sattumuksia, joita ei noin vain voi selittää.
– Mietin pitkään, että talomme katto pitäisi uusia tai mieluummin pinnoittaa. Olin hetki sitten kuvauksissa, jossa toimittaja alkoi kertoa, kuinka heidän taloyhtiönsä oli pinnoittanut talon katon. Sain yrittäjän yhteystiedot ja kun hän tuli meille, selvisi, että hän on kotoisin Peurungalta, jossa minulla oli juuri samana iltana vielä keikka, Meiju kertoo hauskoista yhteensattumista.
– Niin moni asia on tullut suunnittelematta, ikään kuin tupsahtaen eteeni.

Arjen kiireet
Mennyt kesä on ollut Meijulla kiireinen. Normaalien keikkojen lisäksi hän kipusi kesällä Sieravuoren kesäteatterin lavalle Hitti Soikoon! -revyyssä.
– Olin jo ajatellut, että jättäisin tämän kesän kesäteatterin väliin, mutta kun sain käsiini käsikirjoituksen, en malttanut jäädä poiskaan.
Meijulla oli näytelmässä kolmoisroolitus, Mc Mamana, Eeva Puumana sekä Jethro Rostedtin serkkuna, Jutta Rostedtinä. Useampana kesänä kesäteattereissa ja musikaaleissa esiintynyt Meiju nautti esityksistä jälleen täysillä.
– On aina mukavaa päästä tekemään tiimityötä kivan tiimin kanssa. Ja on kiva välillä uida toisiin nahkoihin ja olla joku ihan muu.
Syksyn kiireet ovat konsertin suunnittelua bile- ja tanssikeikkojen välissä. Oman aikansa vie myös opiskelu, jonka Meiju aloitti vuosi sitten.
Luovien alojen yrittäjätutkintoa parhaillaan suorittava Meiju lähti hakemaan opiskelun lomasta erilaisia, luovia ihmisiä sekä synergiaa ja on niitä löytänytkin.
– En ollut suunnitellut opiskeluakaan mitenkään erityisesti, mutta pitäähän se ainakin aivot toimintakunnossa. Ja lisäksi vastaan on tullut joitakin hyviä yhteistyömahdollisuuksia.

Lue koko artikkeli SielunPeili lehden numerosta 6/2017

Itämainen tanssi hoitaa kehoa ja mieltä

Itämaiset tanssit koostuvat kolmenlaisista liikkeistä: pyöreistä, rytmikkäistä ja värisevistä.

"Lupa tuijottaa omaa napaa"

Itämainen tanssi johdattaa pehmeästi kohti monipuolista kehonhallintaa. Tanssin kautta omat rajat tulevat tutuiksi ja venyvät. Positiivinen kehotietoisuus lisääntyy, kun oppii näkemään peilissä sulokkaasti liikkuvan kauniin kuvajaisensa

Koristekolikot kilisevät, kun Eija Kolehmainen, Kirsti Lehtola ja Mervi Kanerva-Tunderus sonnustautuvat Saidi-tanssiasuihinsa. Lisätään vähän huulipunaa, lantiolle kietaistaan kevyt huivi ja sujautetaan jalkoihin kimaltelevat tossut. Normaalisti harjoituksissa ollaan tukka ponnarilla ja verkkareissa, mutta viikon päästä tämä Kameelia-ryhmä esiintyy jyväskyläläisessä kulttuuritapahtumassa – tanssia täytyy harjoitella myös esiintymisasuissa. Naiskolmikko nappaa käsiinsä kultaiset tanssikepit ja asettuu jonomuodostelmaan. Seitsemän Hunnun Tanssi ry:n harjoitussalin takaosaan. Rytmikäs musiikki alkaa soida ja naiset lähtevät liikkeelle. Lanteet ketkuvat kauniisti ja käset heiluttavat keppejä vuoroin pehmeästi, vuoroin rytmikkäästi. Koreografia on vaihteleva: naiset ottavat haltuun koko salin ja siirtyvät sujuvasti erilaisiin muodostelmiin. Jossain vaiheessa kepeistä luvutaan ja kädet alkavat piirtää ilmaan keinuvia kaaria. Hymy viipyy esiintyjien kasvoilla ja voi nähdä, että se on aito. Tanssin jälkeen naiset nauravat vapautuneesti. ”Menikö se näin? Mihin suuntaan mun olisi pitänyt lähteä siinä kohtaa? Ihan hyvä siitä tulee”

Tanssiessa saa olla oma itsensä

Sekä Kolehmaisella, Lehtolalla että Kanerva-Tuderuksella on pitkä kokemus itämaisesta tanssista. Kolehmainen tutustui tansiin 25 vuotta sitten. Hän on opettanut Pohjois-Afrikasta lähtöisin olevia tansseja 23 vuoden ajan. Lehtola ja Kanerva-Tuderus ovat tanssineet alusta saakka Kolehmaisen ohjaamissa ryhmissä. Kaikille kolmelle on selvää, mikä itämaisessa tanssissa kiehtoo. Sen parissa saa olla vapaasti oma itsensä ja opetella tuntemaan oman kehon rajoja sekä kehon ilmaisuvoiman rikkautta. Tanssi on naisellista ja hyväksyttävää: se on pehmeää, pyöreää ja vartalolle hellää. – Tanssin aikaisemmin kilpatansseja. Koen, että itämaisen tanssin pyörteissä minun ei tarvitse esittää olevani tulinen latino, vaan saan olla tällainen suomalainen nainen kuin olenkin, Kolehmainen kuvailee. – Aloitin tanssin, kun lapseni olivat pieniä. Oli ihanaa, kun kerran viikossa sain tunnin ajan tuijottaa kirjaimellisesti vain omaa napaani! Tanssi on minulle seikkailu omaan kroppaani ja naisellisuuteeni. Sen on lisännyt hurjasti hyvinvointia elämässäni, Lehtola jatkaa. – Naisellisuus on ollut minulle tärkeä teema aivan pienestä pitäen. Itämaisen tanssin parissa saan nauttia omasta naisellisuudestani, Kanerva-Tuderus täydentää.

Lue lisää Sielunpeili -lehden numerosta 4/2017

Pelissä koko sielu

Aina työn touhussa. Seela Sella kuuluu siihen sukupolveen, joka on ollut työn touhussa iät ja ajat. – Työntekoa en ole pelännyt sittemmin teatterissakaan, hän toteaa.

Tampereella syntynyt ja varttunut, Helsingissä Munkkiniemessä asuva Seela Sella on näytellyt ammatikseen syksystä 1959 lähtien, pian kuusikymmentä vuotta. Hän on tehnyt ikimuistoisia rooleja teatterin parissa, valkokankaalla ja radiossa ja tekee yhä.
Hän esittää suosittua Pieni eläin -monologiaan ympäri maata koko kuluvan vuoden, kesälläkin Kuninkaankartanon kesäteatterissa Juvalla. Monologi on Sellan juhlaesitys hänen taannoisen 80-vuotispäivänsä kunniaksi.
– Töitä on monenlaisia, ja hyvä niin. Tavaroiden kuskaaminen paikasta toiseen on työtä, ei esiintyminen. Se on minulle kuin kotonaan olisi, Sella toteaa.
Uudessa monologissaan hän tarkkailee maailmaa pienen eläimen silmin. Esityksen Nasu hämmästelee ihmisten hulluutta ja liki täydellistä vieraantumista luonnosta. Ihminen talloo katuja edes takaisin johdot päässään ja taulu kädessä, ottaa vastaan valmiiksi pureskeltua tavaraa kyseenalaistamatta elämässä juuri mitään.
Nykyihmiseltä, stressaantuneelta tuloksentekijältä, on päässyt unohtumaan kaiken tohinan keskellä monen monta tärkeää seikkaa. Sekin, miten viisas luonto hänellä onkaan ympärillään – ainakin toistaiseksi.
– Eläimet vaistoavat luonnon mullistukset, kuten tsunamit. Kalat kommunikoivat keskenään. Puut vaihtavat ajatuksia ja auttavat toisiaan juurien välityksellä. Vanha kansa ymmärsi tämän, koska heillä oli yhteys luontoon, Sella kertoo.

Ihminen sokeutuu luonnolle
Seela Sellan Pieni eläin -monologia voi tulkita monella eri tavalla. Tämä Leena Tammisen käsikirjoittama ja Kari Paukkusen  ohjaama monologiteos on humoristinen ja myös äärimmäisen kantaaottava.
Huumorin kautta tuodaan esille isoja asioita. Oleellinen kysymys kuuluu: miksi ihminen, kiireen kuningas, on tullut sokeaksi eläinten ja luonnon kärsimyksille?
– Eläimiä kohdellaan todella julmasti. Mikä välinpitämättömyys! Ikään kuin eläimillä ei olisi tuntoa ja älykkyyttä lainkaan, Sella ihmettelee.
Hän puhuu monologissaan rahastakin. Mammonan keräämiseen ihminen ei ahneuksissaan kyllästy koskaan. Se on hänelle mitä suurin intohimo, rakkain harrastus ja pakkomielle. Se on kaikki kaikessa ja ajaa kirkkaasti kaiken muun edelle.
– Rahaa pitää saada paljon. Kun rahaa on sitten hommattu oikein paljon, sitä kaivetaan kovalla vimmalla piiloon maan alle ja  kätketään ulkomaillekin.
– Jos housut olisivat rahaa, kai ihminen kuskaisi niitäkin ulkomaille piiloon!

Pienet ja suuret tunteet
Teatteriin Seela Sella uskoo nyt ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Hänen mielestään teatterilla on aitoa merkitystä myös keskellä poukkoilevaa ja epävarmaa nykyaikaa.
– Järjen maailma, jossa elämme, tarvitsee rinnalleen pieniä ja suuria tunteita, ja niissähän teatterin taika perinteisesti piileekin.
– Me näyttelijät pystymme kyllä vaikuttamaan ihmisiin näinäkin aikoina. Tästä ajatuksesta en ole luopunut ollenkaan.
Hänen mielestään hyvä teatteriesitys ei kuitenkaan tarjoa yleisölle valmiita mielipiteitä. Kyse on taiteesta, ei propagandasta.
– Teatterissa liikutaan tunteiden tasolla. Jos esitys on hyvä, katsoja saa siitä voimaa. Hän ryhtyy pohtimaan maailmaa ehkä joltain toiselta kantilta ja uskaltaa myöhemmin olla enemmän oma itsensä eri tilanteissa.
Samaisella pienten ja suurten tunteiden tasolla liikkuu myös Sellan uusi monologi. Kaikesta huomaa, että näyttelijällä on pelissä koko sielu – jälleen kerran.
– Kun ihminen tajuaa, että hänellä on vastuu toisesta ihmisestä tai eläimestä, hän on menossa parempaan suuntaan. Hän tajuaa, ettei aina voi toimia niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Se kehittää. Välittämisestä on kyse, ja juuri sitä maailma nyt kaipaa ja tarvitsee.

Vapaaksi tunnelukoista kuuntelemalla ja tiedostamalla

– Niin kauan kuin heijastamme elämään omien tunnelukkojemme patoutunutta energiaa, olemme erillämme rakkaudesta, sanoo Mervi Bergström.

Mervi Bergström auttaa ihmisiä pääsemään eroon tunnelukoista. Hän on kirjoittanut kirjan Höyhenet poluillani. Kirja perustuu hänen omaan kokemukseensa tunnelukoista ja niiden työstämisestä.
Bergström on elänyt Englannissa yli 25 vuotta. Vuonna 2013 hän koki avioerokriisin myötä oman henkisen murtumisen.
– Jouduin burn-outiin, jonka aikana alkoi nousta pintaan tunnelukkoja, jotka olin työntänyt siihen asti pois. Oman prosessini selkiytymisen kautta syvensin omaa henkistä työskentelyäni, ja aloin yhä enemmän auttaa myös muita tunnelukkojen purkamisessa. Tunnelukkoterapia elää edelleen omaa elämäänsä, muuntuu ja kehittyy koko ajan.

Sielun sirpaleita etsimässä
Tunnelukkojen kanssa työskentelyn päämäärä on vapauttaa kielteisiä tunteita ja kytkyjä, jotka pitävät ihmisen kiinni ja ’tukossa’. Mervi Bergström toteaa, että tunteet ovat energiaa. Tunteet asuvat energiakehossamme.
– Meillä on tunteet, mieli ja keho. Tietoisen mielen asiat ovat pitkälti opittuja. Mieli liikkuu mieluiten menneessä tai tulevassa sekä askartelee opittujen ajattelumallien kanssa, hän sanoo.
Meillä on myös alitajunta, jonka Bergström mieltää pitkälti sieluksi, sillä alitajunta muistaa kaiken menneen.
Bergström vertaa tunteiden kanssa työskentelyään shamanistiseen tapaan.
– Shamanismissa tunnistetaan sielun sirpaleisuus.
Shamaani lähtee transsimatkalle etsimään hoidettavansa sielun sirpaleita, jotka ihminen on jättänyt jonnekin. Traumatisoitunut henkilö on voinut jättää sirpaleita jonnekin ikään kuin turvaan. Sielun sirpale on voinut myös jäädä toiselle ihmiselle, jonka kanssa henkilöllä on ollut rakkaussuhde tai muu voimakas suhde.
– Shamaani matkaa etsimään näitä sirpaleita, ja palauttaa ne henkilölle, jolloin paraneminen voi tapahtua.
Mervi Bergström ei tee shamanistisia matkoja toisen ihmisen puolesta, vaan ohjaa ihmisen itsensä sinne, missä sielun sirpaloituminen ja energeettiset tunnelukot ovat syntyneet.

Tunnelukkojen tasoja
Tunnelukot ilmenevät useimmiten fyysisessä kehossa. Niiden alkuperäinen syy voi löytyä useilta eri tasoilta.
– Tunnelukot vaikeuttavat energian kulkemista kehossa ja aiheuttavat usein fyysisiä oireita tai jopa sairauksia. Sielun tasolla tunnelukot ilmenevät siten, että ihminen tukahduttaa omaa henkistä polkuaan, elämäntehtäväänsä ja onnellisuuttaan. Mielen tasolla tunnelukot vaikuttavat puolestaan siihen, mitä tietoisessa mielessä ajattelemme.
Jos henkilöllä on vaikkapa huono itsetunto, on syytä selvittää, millä tasolla tunne on syntynyt.
– Se on voinut syntyä siitä, että vanhemmat tai opettajat ovat kertoneet lapselle, ettei hän ole riittävän hyvä – ja tämä on pesiytynyt henkilön omaankin ajatteluun itsestä.
Riittämättömyyden ja mitättömyyden tunne on voinut jäädä myös lapsuuden traumasta. Lemmikin kuolema on voinut aiheuttaa menetyksen tunteen. Lapselle on vaikkapa saatettu sanoa, että ’vain tyhmät tytöt itkevät kanin perään’. Kun lapselle ei ole annettu lupaa surra, asiasta on voinut jäädä tunnelukko.
– Kyseessä voi olla myös karmallinen tunnelukko, jonka olemme tuoneet tähän elämään jostain muusta elämästä ja jota pyrimme sovittamaan. Tällainen tunnelukko ilmenee usein parisuhteessa.

Taustalla on pelko
Mervi Bergström kertoo kokevansa toisen ihmisen tunnelukot usein omassa kehossaan tai näkevänsä ne harmaana mönttinä toisen energiakentässä. Ne saattavat tuntua sakraalichakrassa tai solar plexuksessa.
– Älyllisesti tunnelukoista voi puhua loputtomiin, mutta ne eivät puhumalla lähde tunne- ja energiatasolta. Tarvitsemme jotakin, joka menee paljon syvemmälle.
Alitajuntansa tunnelukkoihin matkan tekevä henkilö tarvitsee rohkeutta kohdata asioita.
Ensimmäinen tunne on useimmiten pelko.
– Oma kokemukseni on se, että ihmisillä näyttää olevan pohjimmaisena kuoleman pelko, joka liittyy menettämiseen tai hyljätyksi tulemiseen. Kaikki muut lukot ovat enemmänkin sekundaarisia lukkoja.
Jos tunnelukkoja tarkastellaan syvärentoutuksessa tai regressiossa, koskaan ei etukäteen voi tietää, mitä sieltä nousee esille.
– Aina emme mene ihmisten kanssa lapsuuteen tai entisiin elämiin. Joskus menemme myös vaikkapa valoon. Henkilö voi kohdata regressiossa myös henkioppaansa. Mitä tahansa voi nousta esille.

– Saat sitä, mitä ajattelet

Geller on ollut 45 vuotta kasvissyöjä. Hän ajattelee positiivisesti, liikkuu paljon, ja meditoi silloin tällöin. Mies on tunnettu myös ufokontakteistaan. – Raha ei tee elämää rikkaaksi. Itse käytän sitä nykyisin välineenä auttaa muita. Hyvinvoinnissa ei ole kyse lusikan taivuttamisesta, hän kiteyttää.

Mentalisti Uri Gellerin tie lusikan taivuttelijasta myönteisyyden lähettilääksi

Uri Geller, 69, on israelilainen esiintyjä, joka tunnetaan parhaiten metallilusikoiden ja haarukoiden taivuttamisesta. Taivutus tapahtuu lusikoita kevyesti sivelemällä.
Lisäksi Geller on liikuttanut ajatuksen voimalla kompasseja, käynnistänyt rikkinäisiä kelloja ja kasvattanut kasvin siemenestä kädessään ituja. Hän on lukenut ajatuksia ja liikuttanut esineitä. Gellerin mukaan kyse on psykokineettisistä kyvyistä tai yksinkertaisesti mielen voimasta.
Suomessa Geller tuli tunnetuksi esiintymällä suorassa televisiolähetyksessä tammikuussa 1974. Marraskuussa 2011 hän esiintyi Porvoossa messuilla. Viimeksi Geller kävi Suomessa tänä syksynä, jolloin hän esiintyi Hengen ja tiedon messuilla sekä Mielen voima -tapahtumassa Helsingissä.

Mielen voimaa ja telepatiaa
Lusikoiden taivutus on Gellerin mukaan jo menneen talven lumia. Media kuitenkin edelleen tarttuu aiheeseen hanakasti, joten hän päätyi Suomessakin jälleen tekemään niin median edessä.
– En ole keskittynyt lusikoiden taivutteluun enää 20 vuoteen, vaikka minut siitä parhaiten tunnetaankin. Mieluiten puhun ihmisille myönteisen ajattelun voimasta ja siitä, miten he pystyvät muuttamaan elämäänsä paremmaksi omilla ajatuksillaan.
Ajattelun voimassa ei ole Gellerin mukaan kyse mistään huuhaasta, sillä aivojen taajuuksia voidaan jo tieteellisesti mitata.
Geller on myös ottanut asiakseen auttaa ihmisiä, jotka tupakoivat, mutta haluavat siitä eroon.
– Jokaisessa tilaisuudessani käytän noin kymmenen minuuttia siihen, että haastan tupakoivia ihmisiä lopettamaan, hän sanoo, ja väittää, että esimerkiksi hänen TV-ohjelmansa kautta Saksassa 57 000 ihmistä on lopettanut tupakoinnin.

Ajatusten voimaa
Geller korostaa, että maailmassa kaikki on vain energiaa: sinä, minä ja kiinteät objektit, kuten pöydät, tuolit ja planeetat. Jo Albert Einstein todisti asian tieteellisesti.
– Energia ei itsessään koskaan häviä. Näin myös silloin, kun keho kuolee; energia siirtyy vain toiseen olomuotoon.
Geller kertoo vaikuttavansa asioihin katsomalla mielensä kolmannella silmällä. Hän visualisoi mielessään usein TV-ruudun, jossa näkee asioita.
– Kokeilepa sinäkin mielen voimaa esimerkiksi kaupan kassajonossa. Katso edessä olevan henkilön takaraivoa, sano hänelle mielessäsi voimakkaasti ”käänny, käänny…”, ja näet, että hän kääntyy.
– Telepatia toimii, vaikken pysty selittämään, miten, Geller vakuuttaa.