Talomestari on omakotiasujan hyötylehti. Viisi kertaa vuodessa ilmestyvä Talomestari tarjoaa tietoa ja vinkkejä kodin kunnostukseen & remontointiin, energiaratkaisuihin, sisutukseen ja turvallisuuteen. Talomestari on myös erinomainen idealehti uuden kodin rakentajalle.

Ilmanvaihdon säätely ja lämmitys tuovat suurimmat säästöt

Vattenfallin takavuosien energiasäästökilpailuissa kaikkein oleellisin asia kilpailijoille oli ymmärtää, mihin kuluva sähkö meni. Kodista löytyy usein sähkönkulutuskohteita, joista ei olla tietoisia.

Energiansäästön kannalta kotitalous tekee energia-asiantuntija Malkus Lindroosin mukaan suurimmat ratkaisut kaksi kertaa vuodessa, loppukeväästä ja loppusyksyllä, jolloin ilmanvaihdon tehoa tulisi säätää.

– Energiansäästöön ei tarvitse välttämättä kiinnittää huomiota joka päivä. Valaistuksella tai valojen sytyttämisillä ja sammuttamisilla irti saatavat säästöt ovat vuodessa eurojen tai korkeintaan muutaman kymmenen euron luokkaa, toteaa sähköyhtiö Vattenfallin asiantuntija.

Lämpimän veden kulutuksen leikkaaminen tuo energiasäästöä, mutta tuolloin on kyse lähinnä kunkin talouden käyttötottumuksista.

– Ilmanvaihdon säätelyssä on ajatuksena välttää ylilämmittämistä ja turhaa ilman jäähdyttämistä. Ilmanvaihdon tarve riippuu siitä, kuinka paljon vettä ulkoa sisälle tulevassa ilmassa on. Mitä korkeampi kastepiste, sitä enemmän ilmaa on tarpeen vaihtaa, jotta sisäilman kosteus pysyy sopivana, Lindroos sanoo.

Lue lisää Talomestarin numerosta 4/2020!

Löylyyn neljästi viikossa ja terveys kohenee

Sauna edistää monella tavalla terveyttä, mutta pitää myös muistaa muut terveyden ja hyvinvoinnin peruspilarit, oikea ravinto, riittävä liikunta ja lepo sekä hyvät ihmissuhteet. Saunominen on myös sosiaalinen tapahtuma.

Kansainvälisesti tutkittua tietoa

Sauna ei kuitenkaan yksin pysty tekemään riittävästi, mutta yhdessä terveellisten elintapojen, oikeanlaisen ravinnon ja liikunnan kanssa sen mahdollisuudet kohentaa terveyttä ovat hyvät.

– Saunalla on aina ollut paikkansa suomalaisten sydämessä. Kansa on vahvasti uskonut sen parantavaan voimaan ja hyödyllisyyteen. Nyt asiasta on myös ajanmukaista tutkittua näyttöä, kertoo professori, kardiologian erikoislääkäri Jari Laukkanen Itä-Suomen yliopistosta.

Uusin kansainvälinen tutkimustieto osoittaa, että säännöllinen saunominen on yhteydessä pienempään sydänsairauksien, sydänperäisen äkkikuoleman, verenpainetaudin, aivoverenkiertohäiriöiden sekä Alzheimerin taudin ja ylipäätään dementian vaaraan.

Runsaalla saunomisella on lisäksi havaittu olevan yhteys pienempään hengityselimistön sairauksien riskiin ja  matala-asteiseen tulehdukseen.

Stressi näyttää useimmiten helpottuvan saunoessa, minkä suomalaiset saunojat ovat kokemusperäisesti tienneetkin.

– Jo puolen tunnin saunominen voi laskea verenpainetta ja parantaa verisuonten toimintaa. Saunominen voi nostaa sykettä jopa keskiraskasta liikuntaa vastaavalla tavalla, Laukkanen toteaa.

Saunominen on turvallista. Keskeisiin saunomisen jälkeen mitattuihin veriarvoihin löylyillä ei ollut vaikutusta.

Saunomisen terveysvaikutukset alkoivat kiinnostaa tutkijoita vajaat kymmenen vuotta sitten. Liikunnan vaikutuksia oli tutkittu jo aiemmin, ja saunatutkimus oli luontevaa jatkoa sille.

Lue lisää Talomestarin Sauna-teenumerosta 3/2020!

Hyvin huollettu kouru kestää vuosikymmeniä

Valkoisen värin heikkous on likaantuminen.

Puolipyöreää teräskourua asennetaan laajasti omakotitaloihin

Kouruja valmistetaan teräksestä alumiinista, ruostumattomasta teräksestä ja kuparista. Kourujen käyttöikään vaikuttavat ruoste, ilmansaasteet ja lumen aiheuttamat vauriot.

– Kuparin hinta on viisinkertainen verrattuna teräkseen. Kuparista olemme kouruja tehneet ja niistä tulee aika näyttäviä, kun kupari ajan myötä patinoituu, sanoo Anssi Kekäläinen Joensuun Kourutuotteesta.

Alumiinin etuna on ruostumattomuus, mutta sekin syöpyy.

– Alumiini on terästä hauraampaa ja se saattaa murtua tai repeillä esimerkiksi lumen painosta. Toisaalta alumiini on käytännössä ikuinen materiaali. Alumiinin hinta on puolitoistakertainen verrattuna pinnoitettuun teräkseen ja ruostumaton teräs on hieman alumiinia kalliimpaa. Jos teräskouru asennuksineen maksaa normaalikokoiseen omakotitaloon 1 000-1 500 euroa, alumiinikourut tuovat melko paljonkin lisähintaa, tuumii Kekäläinen.

Muovikouruja ei Kekäläisen mukaan ole enää vuosiin tullut vastaan.

– Teräskään ei ruostu huollettuna ja kouru kestää 40-50 vuotta. Aikanaan kourut pinnoitettiin ulkopuolelta, muttei sisäpuolelta. Pellin paksuuskin oli tuolloin 0,5 milliä. Kahdelta puolelta pinnoitetut ja 0,6 millin vahvuiset peltikourut tulivat markkinoille 1990-luvulla.

Kekäläinen kehottaa suhtautumaan vakavasti katolta roikkuvaan lumeen.

– Lumi voi jäätyä talven mittaan. Kun se kevään mittaan sulaa, saattaa katolta pudota kerralla hyvin suuri määrä lunta. Jos lunta ja jäätä on yhtenäisesti katolla ja kouruissa, saattavat kourut vääntyillä ja rikkoontua lumimassojen pudotessa katolta.

Lue lisää Talomestarin numerosta 2/2020!

Energiatehokkuus edellyttää tiiveyttä

– Vuotokohtien paikannuksen ansiosta voidaan korjata vuodot, jotka muuten jäisivät huomaamatta, toteaa energia-asiantuntija Josef Ertl.

Tiiveysmittaus varmistaa rakentamisen laadun

Kun rakennus on energiatehokas ja tiivis, ilmanvaihto toimii oikein, lämmin sisäilma ei vuoda ulos eikä kylmä ilma pääse sisään. Rakennuksessa ei ole vetoa eikä kosteus ei pääse rakenteisiin. Sisäilmaan ei myöskään pääse ulkoa epäpuhtauksia.

– Tiiveysmittaus on rakentamisen laadun mittari, toteaa energia-asiantuntija, yrittäjä Josef Ertl EnerOpt Ky:stä.

EnerOpt tarjoaa energia-asiantuntijapalveluita pientalojen rakentajille ja omistajille. Palveluihin kuuluvat rakennusten tiiveysmittaus ja lämpökuvaus laajalti Etelä-Suomen alueella. EnerOpt toimii myös alihankkijana yhteistyössä Vertia Oy:n kanssa. Vertia on Suomen suurin tiiveysmittauksia tekevä yritys.

– Kun teen tiiveysmittauksia, usein myös samalla korjaan löytämäni pienet vuodot, mikäli ne ovat sellaisissa paikoissa, joihin pääsen käsiksi. Suuremmat tai hankalassa paikassa olevat vuodot pitää korjata erikseen.

Tiiveysmittaus kannattaa tehdä

Tiiveysmittauksella selvitetään talon ulkovaipan ilmanpitävyys.

– Kun tiedetään että talo on tiivis, voidaan varmistua rakentamisen hyvästä laadusta, hyvästä ilmanvaihdon hallinnasta ja pienemmistä energiakustannuksista.

Lue lisää vuoden ensimmäisestä Talomestarin numerosta 1/2020!

Värit asukkaiden ja tilojen mukaan

Olohuoneeseen sopivat neutraalit sävyt.

Lämpimät värit tuovat lähemmäs, kylmät etäännyttävät. Mitä vahvempi väri, sitä pienemmältä huone näyttää.

– Tummiin kapeisiin huoneisiin ja tiloihin saa tilan tuntua valolla ja heleillä väreillä. Myös pieni huone saa avaruutta, kun käytetään yhtä vaalean sävyä koko sisustuksessa, sanoo sisustussuunnittelija Naomi Mesin.

– Kannattaa silti käyttää sävyvaihtelua ja muutamaa saman sävyvoimakkuuden omaavaa väriä lisänä, jottei lopputulos olisi liian yksitoikkoinen ja lattea.

Harkitulla värien käytöllä voidaan vaikuttaa myös vaikutelmaan, joka huoneen tai tilan muodosta saadaan. Pystyraidoitus korottaa tilaa, vaakaraidat madaltavat. Vaalea katto antaa avaruuden tuntua, kun taas tumma katto saa tilan tuntumaan matalammalta. Mikäli käytetään tehosteväriä, eli yhdelle seinälle valitaan eri väri kuin muille seinille, varsinkaan pieneen tilaan ei kannata valita liian voimakasta sävyä.

– On suositeltavaa käyttää eri värejä eri huoneissa, mutta silti niin, että kokonaisvaikutelma huoneesta toiseen kuljettaessa säilyy harmonisena ja niissä olisi myös toistuvia värisävyjä.

Eteiseen lämpimiä värejä

Eteistilaan olisi hyvä valita lämpimiä, vahvoja värejä, jotka toivottavat tulijan tervetulleeksi kodin lämpöön, toteaa Naomi Mesin.

– Joissakin asunnoissa, vaikkapa rakennuksen iän tai arkkitehtoonisten ratkaisujen vuoksi, voi toimia hyvin myös yleissävyltään melko vaaleakin eteinen, varsinkin, jos tilaan kaivataan lisää valoa ja tilan tuntua.

Siniset sävyt sopivat myös eteiseen, joskin saattavat kaivata seurakseen puisia ja puunvärisiä pintoja.

Lue lisää Talomestarin numerosta 6/2019!

Keittiössä tärkeintä toiminnallisuus

Työtehoseura kiitti arvoissaan erityisesti avaria avokeittiöitä, josta luonteva yhteys ruokailu- ja oleskelutilaan sekä terassille, kuten Aito Talossa kohteessa numero 3.

Työtehoseura arvioi kaikkien messukohteiden keittiöt ja antoi samalla hyviä vinkkejä, jolla keittiöiden trendiratkaisut kuten vetimettömyyden, saarekkeet ja aamiaiskaapit saa toteutettua käytännöllisesti.

Kunniamaininnan Työtehoseura arvioinnissa saivat kohteet Talo Aito, Villa Element, Talo Taide, Sievitalo Unto ja Ainoakoti Villa Lande. Työtehoseura antoi myös hyvät käytännön vinkit tällä hetkellä pinnalla oleviin keittiötrendeihin.

Keittiö on kodissa paikka, jossa vietetään paljon aikaa niin arjessa kuin juhlassa. Keittiön suunnittelun tärkein lähtökohta onkin käytännöllisyys – estetiikkaa unohtamatta. Tämän vuoden messukeittiöihin on valittu mustia, valkoisia ja harmaita keittiökalusteita, mutta myös beigeä on esillä. Työtasot ovat useimmissa kohteissa valkoisia tai vaaleita. Muutamissa keittiöissä on puu- ja rosterityötasoja.

Hyvin suunnitellussa keittiössä työ sujuu sujuvasti, vaaratta ja ergonomisesti. Keittiön ja sen käytön tehokkuus on monien yksityiskohtien summa.

– Toiminnallisuudelle on olemassa tietyt perussäännöt, mutta käyttäjien toiminta ja tarpeet ratkaisevat lopulta sen, miten toimivaksi ja täydelliseksi kukin keittiönsä kokee, toteaa tutkija Tarja Marjomaa Työtehoseurasta.

Avokeittiöitä ja saarekkeita

Viime vuosien avokeittiötrendi jatkui asuntomessuilla Kouvolassa. Messukohteiden keittiöt ovat tänäkin vuonna pääsääntöisesti avokeittiöitä, jotka yhdistyvät saumattomasti ruokailu- ja oleskelutiloihin.

Useimmissa keittiöissä on saareke, jota voi käyttää muun muassa työskentely- ja tarjoilutasona, ruokailussa ja istumatyössä.

Huomattava muutos saarekkeissa on, että katosta roikkuvia saarekeliesituulettimia ei näillä messuilla juuri ole. Useimpaan kohteeseen on valittu keittotaso, jossa on sisäänrakennettu liesituuletin.

Sisäänrakennettu liesituuletin on käytännöllinen ratkaisu, sillä se säästää tilaa, lisää tilantuntua eikä estä näköyhteyttä oleskelutiloihin.

Hyvänä vinkkinä Työtehoseura suosittelee vesipisteiden lisäämistä saarekkeiden yhteyteen. Tämä lisää ruoanlaiton käytännöllisyyttä ja myös turvallisuutta, jotta kiehuvaa pastakattilaa ei tarvitse kantaa keittiön toiselle laidalle. Saarekkeiden työtasojen alle taas vetolaatikot ovat hyllykaappeja käytännöllisempiä.

Lue lisää Talomestarin numerosta 5/2019!

Vesikiertokiuas antaa hitaat hyvät löylyt

Kiukaassa on kiviä 160 kiloa ja Fagermanit nauttivat kiukaan hitaista löylyistä. Sauna lämpiää 3-4 kertaa viikossa. Putket vievät lämpimän veden kiukaasta hybridivaraajaan, josta otetaan sekä käyttövesi että lämmitysvesi vesikiertoiseen lattialämmitykseen, Robert Fagerman sanoo.

Poltettu puu hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti

Fagermanin viisihenkinen perhe muutti maaliskuussa uuteen kotiinsa Kirkkonummen Kolsariin. Perhe muutti uuteen taloon pienemmästä ja vanhemmasta omakotitalosta.

– Alun perin ajatus oli rakentaa lisäneliöitä myös Kirkkonummella sijaitsevaan 1947 rakennettuun vanhaan taloon, mutta emme saaneet rakennuslupaa, Robert Fagerman kertoo.

Fagermanit rakensivat sitten Robertin isän naapuriin Kolsariin. Teri-talossa on tilaa 220 neliötä. Perheen lapset ovat iältään 1-, 5- 7-vuotiaita.

– Tilaa tarvitaan, koska meitä on niin monta. Kaikilla on oma huone ja yksi työhuone etätöitä varten. Yläkerran aula on lasten oma olohuone, jossa he voivat viettää aikaa kavereineen, Robert juttelee.

– Ajattelimme, ettei tarvitse muuttaa ainakaan lisäneliöiden perässä enää koskaan, Linn-Sofie Wieliczko-Fagerman hymyilee.

Uuteen kotiin haluttiin iso keittiö ja tarpeeksi vessoja, joita talossa on kolme, kaksi yläkerrassa, joista toinen kylpyhuoneen yhteydessä ja yksi alakerrassa. Myös puusauna oli tärkeä. Talo maksoi reilut puoli miljoonaan euroa.

Vesikiertoiset takka ja kiuas

Vanhassa talossa oli pönttöuuni.

– Sehän lämmitti ihan mahdottomasti, mutta vain sen yhden huoneen. Muuten talo lämpesi suoralla sähköllä, Robert Fagerman kertoo.

Uuden talon lämmitysvaihtoehtoina olivat maalämpö ja ilma-vesilämpöpumppu, koska koko taloon haluttiin lattialämmitys.

– Rupesin kartoittamaan millaisia järjestelmiä on ja lopputulos oli, että halusin yhdistää ilma-vesilämpöpumpun ja takan, Robert kertoo.

Lue lisää Talomestarin Meidän Sauna -teemanumerosta 4/2019!

Robotti leikkaa nurmikon yhä useammassa pihassa

Robottileikkuri pitää nurmikon tasaisena ja lyhyenä. Kuva: Ideaverkko/Jukka Virtanen

Akkukäyttöisyys valtaa alaa puutarhakoneissa

Robottileikkureiden osalta tekniikka on parantunut ja laitteiden teho ja toimintavarmuus ovat kasvaneet, mikä on suurin syy niiden myynnin kasvuun.

– Robottileikkureihin liittyvä epäluulo oli osin perusteltuakin, mutta osin ennakkoluuloisuutta, sanoo toimitusjohtaja Rune Olenius Koneliike Oleniuksesta, Helsingin vanhimmasta pienkoneliikkeestä.

Nykyiset mallit ovat tehokkaita ja pysyvät niille määrätyillä alueilla rajalankojen ansiosta.

– Kun lataus alkaa hiipua, leikkuri hakeutuu automaattisesti latausasemaan. Sen voi ohjelmoida leikkaamaan ruohoa öisin tai päivisin sen tuntimäärän mukaan ja sellaisina aikoina kuin käyttäjä haluaa.

Useimmat haluavat ruohon tulevan osaltaan leikatuksi joka päivä, jolloin nurmikko pysyy tuuheana ja tasaisena.

Toimintavarma ja tehokas

Robottileikkureiden valttina on myös niiden huolettomuus.

– Huoltoa ne eivät juuri tarvitse. Akku kestää helposti 3-4 vuotta ja säännöllisellä lataamisella kesto voi olla jopa viisi vuotta. Leikkuuterät tulevat tietysti joskus vaihtoon ja koneen voi pestä, mutta öljyjen tai suodattimien vaihtoja ei tarvita, Olenius sanoo.

Hinnat on sidottu leikkuutehoon. Hyvä robottileikkuri maksaa noin 2 000 euroa. Sen teho riittää keskikokoisen pihan nurmikon leikkuuseen.

– Husqvarnalla on tehokas leikkuri joka kiipeää jyrkkääkin rinnettä vaivatta ja leikkuu teho on 4000-5000 neliötä yhdellä latauksella. Hinta on tosin sitten jo 4 000-5 000 euron luokkaa.

Lue lisää Talomestarin numerosta 3/2019!

Viemärin kunto kannattaa selvittää viimeistään 50 vuoden jälkeen

Valurautaputkisto kannattaa uusia käyttöiän alkaessa umpeutua

Kiinteistökantaan verrattuna viemäriputkirikkoja on melko vähän.

– Jos putki on maaperässä, se saattaa vuotaa maahan aika pitkäänkin ennen kuin sitä kukaan havaitsee. Jos rakenteissa oleva viemäriputki menee rikki, vahinko huomataan nopeasti hajusta ja veden määrästä, sanoo johtava asiantuntija Matti Kaijomaa Raksystemsistä.

Viemäriputkia voi kuvata, mutta tuon toimenpiteen Kaijomaa pitää etenkin omakotitaloissa varsin turhana, jollei viemäreissä ole mitään ongelmaa.

– Kuvaus maksaa tuhansia euroja ja tulos on yleensä nollaluokkaa. Omakotitaloasukkaalle yksinkertaisinta on ajoittaa remontti putkiston käyttöiän loppuun. Vanhoissa taloissa on tyypillisesti valurautaputkisto, jonka käyttöikä on viitisenkymmentä vuotta. Tuossa ajassa viemärikaasut yleensä syövyttävät putkea.

Vanhoissa taloissa jopa betoniputkea

Yleensä ns. taloviemäri on kriittisin osa järjestelmää, koska vesi kulkee saostuskaivoon tai kaupungin omaan runkolinjaan.

Aika ajoin omakotitaloissa on vielä betonista viemäriputkistoa, mikä kielii talon olevan rakennettu 1920-1940-luvuilla.

– Betoni on yleensä hapertunut ja puun juuretkin saattavat kasvaa putkista läpi. Betoniputkien, jos sellaisia talossa on, uusimisella alkaa olla kiire.

Lue lisää Talomestarin numerosta 2/2019!