Lehden sisältö keskittyy kodin ja vapaa-ajanvieton turvallisuuden parantamiseen. Oleellista lehden sisällössä on muun lisäksi onnettomuuksien informointi, tukeutuen mietelauseeseen: Vahingosta viisastuu. Lehdellä on merkittävä rooli kiinnittäessään lukijoiden huomion turvalliseen oloon ja elämään kodissa, vapaa-ajassa ja kaikissa niissä olosuhteissa, joissa me jokainen arjessa elämme. Meistä suurin osa ei malta kiinnittää turvallisuuteen eikä erityisesti kodin turvallisuuteen riittävästi huomiota.

Tietotekniikka seuraa toimintaani

”Valtakunnan virallinen vanhus” Aira Samulin luottaa turvallisuusalan tietotekniikkaan. – Liikunta, tanssi ja terveet elämäntavat ovat lähellä sydäntäni, Aira Samulin sanoo.

Aira Samulin puhuu vanhusten kotona-asumisen puolesta

Elämään täytyy osata asennoitua oikealla tavalla, joskus täytyy vain olla. ”Olla” on tärkeä sana. On arvokasta olla yksin ja ajatella. Olen vannoutunut kotona asumisen puolestapuhuja ja kerron kaikille sen olevan ihanaa. Olen elänyt tällä tavoin jo 15 vuotta, enkä muuta haluaisi. Minulla on kotonani muun perheen toivomuksesta turvallisuusteknologiaa, koska he kuitenkin ovat huolissaan, taiteilija Aira Samulin sanoo.
– Jos minulle täällä sattuu jotakin, hälytys menee pilvipalvelun välityksellä omaisille. Oven suussa on pieni keskusyksikkö, joka seuraa minua. Kun tulen esimerkiksi makuuhuoneesta, se noteeraa, mihin menen. Ja jos en tule vessasta ulos, se hälyttää. Kun pojantyttäreni Kiti jokin aika sitten oli Meksikossa, hän soitti minulle ja sanoi nähneensä minun jo nousseen sängystä, joten hän uskalsi soittaa, Aira Samulin kertoo.
Aira viihtyy kaupunkikodissaan Helsingin Bulevardilla, jossa toimii myös Airan Tarinasalonki. Täällä vierailee talvisaikaan erikokoisia ryhmiä. Kesällä suunnataan Lohjalle, rajakarjalaiseen tyyliin rakennettuun Hyrsylän Mutkaan, jossa käy vuosittain yli 5 000 vierasta.
– Kaikkiaan 34 vuoden aikana Hyrsylän Mutkassa on ollut yli 150 000 kävijää, joille olen kertonut ja tarinoinut ilolla ja hyvällä mielellä, Aira sanoo.
Hyrsylän Mutka on saanut nimensä Airan rajan taakse jääneen lapsuuden kotipaikan mukaan.

Tarinaa riittää
Tarinasalongissa Aira keskustelee vieraidensa kanssa ja tarjoaa ruusukupeista pullakahvit.
– Porukoita tulee ympäri Suomea Helsinkiin teatteriin ja oopperaan – sekä Tarinasalonkiin. Yleensä juttu lähtee liikkeelle ihan itsestään.
Aira kertoo tarvitsevansa tilaa ajatuksilleen.
– Olen aina ollut ajattelija. En minä jatkuvasti naura ja heilu, vain silloin kun esiinnyn tai minua haastatellaan. Muuten haluan olla omissa oloissani, hän sanoo.
Aira osaa myös hätkähdyttää. Hän ylistää tarkkaa näköään ja käyttää silmälaseja – ilman linssejä!
– Minusta silmälasit ovat iloinen asia. Minulla on eriväriä pokia. Aivan samoin suosin hattuja. Toivon, että naiset rupeaisivat entistä enemmän käyttämään niitä.

Kannustan ikäihmisiä
– Yritän kannustaa ikäihmisiä tulemaan sinuiksi oman vanhuutensa kanssa ja koetan omalta osaltani poistaa ihmisten pelkoja kotona yksin asumisen suhteen myös korkeassa iässä. Pidän huolta itsestäni, bisneksistäni, ja minulla on uutta teknologiaa huushollissani varmistamassa, että kaikki sujuu. Turvalaitteet raportoivat läheisilleni, että kaikki on kunnossa ja ettei tekemisissäni ja voinnissani ilmene poikkeavuuksia.
– Hyvä olo on kiinni ihmisen omasta ajatusmaailmasta, siitä miten hän suhtautuu elämään ja mikä on hänen elämänasenteensa. Katkeruus, viha ja kateellisuus ovat myrkkyä koko elimistölle, Aira sanoo.

Kohtuus kaikessa
”Jalkoja pitää ojentaa vain niin pitkälle kuin peittoa piisaa.”
– Tämän oivallisen ajatuksen olen perinyt Hilma-tädiltäni. Sen mukaan ei koskaan saa mennä liian pitkälle. Pitää kulkea etunojassa, muttei niin, että menee rähmälleen.
– Ilo-teemaa olen kantanut mukanani. Kun aikoinaan suunnittelin muotia, totesin pukeutumisen olevan iloinen asia. Sama koskee tanssia, joka on myös aivolääkettä. Huomasin tämän jo 1960-luvulla, kun tyttäreni sairauden kanssa oli tosi kovat paikat eikä mikään tuntunut auttavan. Kun koko ajan mieltä painoivat Pirjon asiat, tanssi antoi lomaa ajatuksille. Näin syntyi myös oma muotitanssikoulu Rytmikkäät mannekiinit. Tärkeää on rytmi ja liike. Ei tarvita vaikeita askelkuvioita. Habitaren messuille suunnittelin tanssivan kiikkustuolinkin, jossa voi istuessaan tanssia käsien ja yläkropan avulla, mikäli jalat eivät enää kanna, Aira Samulin kertoo.

Lasten turvallisuus on ennakointia

Oliver siivoaa usein kotia. Hän on varovainen kiipeillessään tuolille.

Jyväskylässä Laajavuoren lähiössä erään kerrostalon toisen kerroksen asunnossa käy huiske ja hulina. On tavallinen arki ja lapset ovat päässeet koulusta. Marika Ryhäsen siskontytär Katriina Lehto, 28, on tullut tyttärensä Nean, 4, kanssa käymään ja tuliaisena on jokaiselle noutoateria intialaisesta ravintolasta.
Kun viimeinenkin haarukallinen aterioista on hyvällä ruokahalulla nautittu, alkaa keskustelu lasten turvallisuuteen liittyvistä asioista. Käy ilmi, että kodissa ja sen lähiympäristössä tapahtuu paljon onnettomuuksia tai ainakin pieniä haavereita. Monen tilanteen voi välttää ja ennakoida jatkossa, kunhan se usein on ensin kantapään kautta opeteltu, mutta kaikkia lasten aivoituksia ei voi millään etukäteen arvata. Silloin on vain keskusteltava tilanteesta ja sen mahdollisista seurauksista, joista kuin ihmeen kaupalla tällä kertaa vältyttiin.

Kops ja auts!
Niclas ja Laura jakavat yhdessä lastenhuoneen. Huoneessa on kaksi sänkyä sen vastakkaisilla seinillä. Leluille on hyllyjä seinällä ja ikkunan edessä on kirjoituspöytä, jossa on kiinnitettynä perinteinen lukulamppu, jonka kaksiosainen jalka taipuu tarpeen mukaan.
– Mun pää kolahtaa tohon pöytään aika usein kun mä herään, Niclas sanoo.
Kirjoituspöytä on koko ikkunaseinän pituinen ja avoin alhaalta. Sänky menee lähellä kirjoituspöydän reunaa, ja kun tyynypuoli on pöydän puolella, niin ei ihme, että pää saattaa kopsahtaa pöytään.
– Joo, mäkin olen joskus lyönyt pääni tuohon, Laura sanoo ja Oliverkin nyökkää siihen malliin, ettei kokemus hänellekään ihan vieras ole. Myös huonekalujen kulmiin on lyöty jalkaa ja lantiota.
Ilmeisesti haitta ei kuitenkaan ole kovin suuri tai siihen on löytynyt hyviä kopsautustekniikoita, sillä sänky saa olla siinä missä ennenkin ja pääpuoli on mukavampi siten, että se on huoneen ovea vastapäätä.
Myös pöydän lukulamppu ylettyy valumaan pään päälle, jos sitä ei tajua siirtää pöydän päälle.
– Tämä pitää muistaa siirtää pois tästä pään yläpuolelta, tai voi herätä siihen, että lamppu on pikkuhiljaa valahtanut kasvoille, Niclas opastaa.
Äiti Marika muistelee, että tuollaisia nuo lamput ovat olleet iät ja ajat ja jo omana kouluaikana lamppua sai nostaa aina ylöspäin välillä. Joissakin malleissa on kiristysruuvit, joita aina silloin tällöin kannattaakin kiristellä.

TÖÖT, TRUUT ja PIIPAA!
Kolmelle lapselle on kertynyt paljon leluja. Legot ovat isossa avonaisessa muovilaatikossa ja muut tavarat ovat siististi järjestyksessä hyllyillä.
Lasten tädin kirpparilöytö, muovinen Lumikki-hahmo on ylimmällä hyllyllä, sillä se on valmistettu jo vuosikymmeniä sitten ja haisee äitelän imelälle. Sellaiselle kuin monet vanhemmat muovilelut haisivat. Ne tuskin läpäisisivät leluille asetettuja turvallisuuskriteereitä tänä päivänä.
– Siellä se on koristeena, Marika hymyilee.
Lattialla on muutama lelu ja lapset kertovat joskus kaatuneensa lattialla olleisiin leluihin. Riski on suurimmillaan, jos vaikkapa yöllä täytyy käydä vessassa. Silloin suunnistetaan usein pimeässä ja on unenpöpperöinen olo.
– Minä kompastuin päiväkodissa ja löin suuni palikkaan. Hammas lähti, Nea kertoo ja aukaisee suunsa, jossa on hampaan kokoinen aukko.
Onneksi kyseessä oli maitohammas. Lapset pohtivat, että leikkikalut olisi hyvä kerätä lattialta aina leikkien jälkeen, sillä jokaisella heistä on kivuliaita kokemuksia legon päälle astumisesta tai vastaavasta.
Monissa leluissa on paristoja, sillä ne ovat kauko-ohjattavia, tai niistä kuuluu ääniä tai ne surisevat ja pörisevät.
– Nämä menevät aika helposti rikki, Oliver kertoo. Hän tietää, että paristot ja akut laitetaan erilliseen kierrätysastiaan, jonka äiti sitten vie ongelmajätteisiin.