Pilpalan kylät ry. juhlisti neljä vuosikymmentä kestänyt kylätoimintaa juhlatansseilla Pilpalan Liitontalolla viime perjantaina. Juhlatanssit tahditti Janne Tulkki ja Tulinen sydän -orkesteri. Yhdistyksen aktiivijoukko on pieni, mutta tehokas tapahtuminen järjestäjä. Puheenjohtaja Marimella Röök ja yhdistyksen hallitus kaipaavat uusia ja nuoria voimia yhdistystoimintaan, jotta Liitontalo olisi aktiivikäytössä tulevaisuudessakin.

40 vuotta ja sitä on syystä juhlia

Puheenjohtaja Röök kertoo, että kesätanssit ovat olleet normaalisti vuosittain aina hieman aiemmin heinäkuussa, mutta nyt päädyttiin järjestämään juhlatanssit vähän myöhemmin. Kesätanssit ovat olleet iltamatapahtuma, jossa on ollut ohjelmaa ja tanssia. Tänä vuonna juhlatansseissa ei ollut ohjelmaa, vaan paikalle oli hankittu huippuesiintyjä ja orkesteri.

Pilpalan kylät ry. perustettiin vuonna 1979, jolloin Hunsalan, Pilpalan ja Tevännön voimat yhdistettiin yhteen yhdistykseen. Lopen Opiston Raija Tyystjärvi aloitti ja edisti kylätoimintaa jo 70-luvulla.

– Yhdistystoiminnassa on ollut vuosikymmenten aikana ylä- ja alamäkiä. 80- ja 90-luvuilla tehtiin talkoilla paljon remontteja, jotta Liitontalo pysyisi kunnossa, ja että se olisi yhdistyksen toiminnan keskipiste, kertoo Röök.

– Yhdistystoiminta Liitontalon suojissa alkoi 1982. Ensi oltiin vuokralla ja 2000-luvun alussa talo siirtyi yhdistyksen omistukseen. Taloa käytetään monenlaiseen toimintaa, kuten esim. seurakunnan kerhotoimintaan ja tilaa vuokrataan erilaisiin juhlatilaisuuksiin.

Lue lisää keskiviikon 14.8. Lopen Lehdestä!