Kallion kävelyfestivaalin kävelyopas kulkee Mies vailla menneisyyttä -elokuvan jalanjäljissä ja lopussa ollaan toivon tuolla puolen.

Aki Kaurismäen tie Suomen kansainvälisesti tunnetuimmaksi elokuvaohjaajaksi alkoi vuonna 1983 elokuvalla Rikos ja rangaistus. Elokuva alkaa pitkällä kohtauksella Helsingin kaupungin teurastuslaitokselta, jossa kamera seuraa elokuvan päähenkilön Antti Rahikaisen (Markku Toikka) työpäivää. Näin Kaurismäki löysi jo heti ensimmäiseen elokuvaansa Helsingin laitakaupungin estetiikan.

Nyt suomalaisen kaupunkikävelykulttuurin aivan uudelle tasolle vienyt Kallion Kulttuuriverkoston kävelyfestivaali on julkaissut yhdistyksen ja kävelyjen keskeisen voimahahmon Juhani Styrmanin johdolla kävelyoppaan, joka esittelee Helsinkiä Aki Kaurismäen elokuvien kuvauspaikkojen kautta – pysytellen kuitenkin ”itäisessä laitakaupungissa”.

Esitteen keskeisimpänä elokuvan on tietenkin Mies vailla menneisyyttä (2002). Sen lisäksi opas esittelee kahdeksan muuta Kaurismäen elokuvaa, joita on kuvattu itäisessä kantakaupungissa. Mestariohjaajan kuuluisinta elokuvaa kuvattiin suorastaan laitakaupungin viimeisellä rajalla Vanhakaupunginlahden joutomailla ja ränsistyvien varastohallien keskellä.

– Mies vailla menneisyyttä -elokuvan ranta- ja teollisuusmaisemat ovat elokuvasta muuttuneet lähes täysin tunnistamattomaksi. Elokuvan kuvauspaikat ovat kadonneet parhaillaan rakenteilla olevan

Kalasataman kaupunginosan perustusten alle. Näin Kaurismäki tuli mestariteoksena sivutuotteena dokumentoineeksi filmille kappaleen katoavaa helsinkiläistä teollisuusmiljöötä, Styrman sanoo.

Lue lisää Kallio Lehden numerosta 22/2019!