Estrogeenia saa monessa muodossa

Ennen hormonihoidon aloitusta suljetaan esitietojen perusteella pois hormonien vasta-aiheet. Näistä tärkeimmät ovat sairastettu rintasyöpä sekä sairastettu syvä laskimotukos tai keuhkoveritulppa.

Hoitoa on syytä harkita, jos taustalla on esimerkiksi vaikea verenpainetauti, aivoinfarkti, sydänsairaus tai maksasairaus, varsinkin, jos ne eivät ole hyvässä hoitotasapainossa.

Gynekologinen tutkimus tarpeen

Hormonihoidon aloittaminen ei vaadi erikoislääkärin arviota, mutta riskipotilaat ohjataan tarvittaessa gynekologille.

Tavallinen gynekologinen tutkimus on aiheellinen, samoin rintojen tunnustelu ja verenpaineen mittaus. Papa-näyte otetaan, jos edellisestä on kulunut aikaa useita vuosia; pääsääntöisesti riittää papa-seulontatutkimuksiin osallistuminen. Jos naisella on vuotohäiriöitä, kohdun limakalvo on hyvä tutkia kaikututkimuksen tai kohdun limakalvonäytteen avulla. Mammografia on hyvä tehdä kahden vuoden välein, seulontajärjestelmän mukaisesti.

Liian aikaisin ei kannata aloittaa

– Estrogeenihoitoa ei kannata aloittaa liian aikaisin, vaan vasta, kun vuodot ovat harventuneet tai loppuneet ja vaihdevuosioireet haittaavat selvästi, toteaa naistentautien ja synnytysten sekä gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri.professori Aila Tiitinen.

Lue lisää Senioriterveyden numerosta 3/2019!