– Olen kiitollinen, että Ojakkala on pysynyt maalaiskylänä, sanoo Inkeri Stång.

Hän on ollut ojakkalalainen lähes koko ikänsä. Ojakkalan postin toimistonhoitajana hän teki 42-vuotisen työuran. Fiksua naista yritettiin houkutella töihin Helsinkiinkin.

– Panin elämänlaadulle isomman arvon, enkä lähtenyt.

Posliininmaalausta opetin 29 vuotta

Ojakkala oli ennen vilkas asemapaikka, isompi kuin Nummela. Inkerin äiti oli Simolineja Katinhännästä, ja isä tuli Ojakkalaan joskus 1920-luvun lopulla, ensin tätinsä luo.

– Isän isä oli räätäli Nastolassa. Isä oli vaatturina Ojakkalassa ja myöhemmin leikkaajana OTK:n pukutehtaalla. Olen itsekin ollut aina käsillä tekijä, sanoo Inkeri.

Hän opetti posliininmaalausta Vihdin kansalaisopistossa 29 vuotta ja maalaa edelleen jonkin verran. Kotona on paljon harrastuksen tuloksia: nurkkakaapissa esimerkiksi upea, sinisellä maalattu astiasto.

– Nyplääminen oli aina samaan aikaan kuin posliininmaalaus. Heti eläkkeelle jäätyäni menin nypläyskurssille. Kaukaisin nypläystyöni on Seattlen suomalaisen seurakunnan alttariliina, kertoo Inkeri.

Hän on harrastanut myös rakukeramiikan tekoa ja ikonimaalausta.

Työväentalo oli rakas ja tärkeä

Kouluikään saakka Inkeri asui samassa talossa kuin nykyäänkin Taaplaajantiellä. Rosendahl on talon nimi, ja rakennuksen vanhin osa on 1800-luvun puolelta.

– Vanhemmat olivat tässä vuokralla. Vuonna 1953 isä sai ostaa paikan.

Lue lisää torstain 15.8. Luoteis-Uusimaasta!