Vallankumouksellinen brutalismi

Brutaliami, joka kukoisti 1950–1970-luvuilla, kutsutaan kuvaavasti myös betonibrutalismiksi tai uusbrutalismiksi. Nimitys juontaa juurensa karkeaa tarkoittavasta brutaali-sanasta, ja sitä edustavat rakennukset ovat muotokieleltään puhdaslinjaisia viimeistelemättömine sekä pelkistettyine ja maalaamattomine raakabetonipintoineen. Usein myös seinäpinnoissa ja julkisivuissa on näkyvillä valumuottien jälkiä.

Kansainvälisesti tunnetuimpana tyylin edustajana mainitaan sveitsiläinen arkkitehti Le Corbusier.

Suomalaisessa arkkitehtuurissa brutalismia edustaa arkkitehti Viljo Revell, joka muun muassa on suunnitellut vuonna 1960 valmistuneen, modernin arkkitehtuurimme merkkiteoksiin lukeutuvan, betonista, pronssista ja karkeasta mäntylaudasta rakennetun Vatialan siunauskappelin.

Helsingissä brutalismia edustaa Kaivokadulla sijaitseva, vuonna 1967 valmistunut ”Makkaratalo”, City Center, jonka ovat suunnitelleet arkkitehdit Viljo Revell ja Heikki Castrén. Alun perin rakennuksessa oli Keskuskadun puolella jyhkeät ajorampit, joita pitkin autot pääsivät betonisen parvekekaiteen eli ”makkaran” takana sijainneelle parkkitasanteelle.

Vuonna 1968 valmistunutta arkkitehti Erkki Elomaan piirtämää – nykyään suojeltua – Järvenpään kirkkoa on myös luonnehdittu tyyliltään betonibrutalistiseksi. Kotimaa-lehden lukijat äänestivät sen vuonna 2009 Suomen rumimmaksi kirkoksi.

Lue lisää Antiikki ja taide -lehden vuoden ensimmäisestä numerosta 1/2020!