Riista-aitaan varattu raha riittää Riihimäeltä Lopen kirkonkylään – eduskunnassa esitys lisärahoituksesta riista-aidan saamiseksi Vojakkalaan saakka

Loppilaisten liikenneturvallisuuteen on tulossa parannusta, sillä Kantatie 54:n varteen on suunnitteilla riista-aidan rakentaminen. Riista-aidan rakentamista esitti viime vuonna loppilainen kansanedustaja Timo Heinonen (kok) ja riista-aidalle myönnettiin eduskunnassa rahoitus.

Mitä hankkeelle kuuluu?

– Riista-aita on nyt kilpailutuksessa. Hanke on vienyt hieman kauemmin aikaa sillä tielle ei oltu suunniteltu riista-aitoja. Esitykseni siis tuli Ely-keskukselle uutena ja näin he joutuivat tekemään koko suunnittelutyön tämän vuoden aikana.

– Määrärahaksi tuli esittämäni mukaan 350 000 euroa. Sen piti normaalilla aidan rakennushinnalla riittää Vojakkalaan asti. Nyt näyttää siltä, että lukuisat portit sekä tien kapeus nostavat kustannuksia. Ainakin alustava tieto kertoo, että määräraha riittäisi kirkolle asti. Tämä tarkentuu, kun tarjoukset saadaan, selvittää Timo Heinonen.

Hän on tehnyt eduskunnassa esityksen lisämäärärahasta, josta äänestetään joulun alla.

– Toivottavasti saamme Rinteen hallituksen edustajilta lisärahalle tukea ja aitaa voisi jatkaa aina Vojakkalaan asti ja myös Riihimäeltä Hausjärvelle päin.

– Suunnittelussa ollaan myös lisäämässä valaistus Silmänkannosta moottoritielle, jatkaa Heinonen.

Lue lisää keskiviikon 27.11. Lopen Lehdestä!