Anne Malin laittoi vauhtia Joentaan kehittämiseen

Hämeen Kylätoiminnan tiennäyttäjänä palkittu loppilainen Anne Malin nautti keittolounasta vuoden 2017 tiennäyttäjän, Jouko Lindroosin kanssa Nummenkylän kylätalolla. Kuva: Riikka Helenius.
Malin ollut myös kehittämässä Sajaniemen Taidemäen toimintaa

Joentaan kylässä asuva Anne Malin palkittiin lauantaina Rengossa Nummenkylän kylätalossa Hämeen Kylät ry:n 20-vuotisjuhlassa kylätoiminnan tiennäyttäjäksi.

– Anne Malin on kylätoiminnan idearikas puuhanainen Lopelta. Hän on vahvalla panoksellaan laittanut vauhtia niin Joentaan kylän kuin Sajaniemen Taidemäenkin toimintaan, Lopen kylien yhteistoimintaa ja maakuntatason vaikuttamista unohtamatta, näin perustelee Hämeen Kylät ry Malinin valintaa Hämeen kylätoiminnan tiennäyttäjäksi.

Malin palkittiin lauantaina Rengossa järjestetyssä Hämeen kyläpäivän juhlassa.

Annen johdolla on alullepantu Joentaan koululla ja kylällä tempauksia, jotka ovat jääneet elämään, esimerkkinä Koulun kiva kaveri -kisa ja ehkä suurimpana ja laajimmin näkyvänä Krouvin kyläpäivät, kaksipäiväinen perinnetapahtuma, joka kyläläisten yhteisponnistuksena järjestettiin viime kesänä jo 12. kerran.

Unohtaa ei sovi myöskään valaistua kyläpolkua, muinaismuistoalueen kehittämishanketta eikä kyläpihaprojektia. Viimeisimpänä koululle hankittiin hankerahan turvin jääkiekkokaukalo. Joentaan kylää on tehty paremmaksi ja turvallisemmaksi paikaksi elää.

Hankerahoitusta avuksi

Palkintoperusteluiden mukaan Anne Malin on osannut ansiokkaasti käyttää kylien kehittämisessä hankerahoitusta tarttuen myös eri tahojen tarjoamiin kehittämis- ja projektimahdollisuuksiin. Hankkeiden tuloksekas ideointi ja hankebyrokratian hoitaminen ovat Annen vahvuusalueita.

Tämän ohella hän myös itse tarttuu mitä erilaisimpiin käytännön tehtäviin, oman vaativan työnsä ohella.

Lue lisää keskiviikon 18.4. Lopen Lehdestä!

Leikkien kohti neljää kymppiä

Lopen seurakunnan kirkkoherra Tuomas Hynynen täytti 40 vuotta. Hänellä on ikäisekseen jo pitkä kokemus seurakunnan johtamisesta.
– Kirkkoherra Tuomas Hynynen 40 vuotta

Lopen seurakunnan kirkkoherra Tuomas Hynynen täytti 40 vuotta sunnuntaina 8.4. Pyöreitään hän juhli viime lauantaina loppilaisten ja läheistensä kanssa Eräsavulla naamiaisten ja kakkukahvien merkeissä. Juhliinsa Hynynen oli kutsunut kuntalaisia avoimella kutsullaan.

Tuomas Hynynen oli 29-vuotias aloittaessaan Lopen kirkkoherrana. Silloin hän oli myös Suomen nuorin kirkkoherra. Nyt neljään kymppiin ehtineitä kirkkoherroja on jo paljonkin, mutta Hynysellä on nuoreen ikäänsä nähden heistä pisin työkokemus seurakunnan johtotehtävässä.

– Olen toiminut pappina viisitoista vuotta. Olen siis koko työurani tehnyt papin töitä ja ollut niistä suurimman osan kirkkoherra, Tuomas Hynynen summaa.

Seurakunta muutoksessa

Yhdentoista vuoden aikana seurakunnat ovat eläneet muutoksessa niin koko Suomessa, kuin Lopellakin. Kun kirkkoherra Raimo Nisosen jälkeen tullut Tuomas Hynynen astui virkaansa vuonna 2007, kuului Lopen asukkaista seurakuntaan noin 87-88%. Nyt prosenttiluku Hynysen mukaan on noin 78.

– Kymmenen vuotta sitten saatettiin vielä sanoa, että Lopen seurakunta oli melkein kaikkien seurakunta, mutta nyt kun luku alkaa seitsemälläkymmenellä, niin ihan sitä samaa ei voida enää sanoa. Tätä jos avaa, niin se tarkoittaa sitä, että noin 800 loppilaista vähemmän kuuluu seurakuntaan, Hynynen toteaa.

Hän jatkaa, että kymmenessä vuodessa myös monessa seurakunnan toiminnassa on väki vähentynyt, etenkin jumalanpalvelukseen osallistumisessa. Hynynen toteaakin, että kirkon perinteinen toiminta on hiipumassa.

– Kirkko on entistä enemmän palvelulaitos. Pappi ei ole enää auktoriteetti, vaan vierellä kulkija. Kirkkoherra ei ole se, joka päättää, vaan hän kuuntelee.

Lue lisää keskiviikon 11.4. Lopen Lehdestä!

Leena Aalto jäi eläkkeelle – takana huikeat 44 työvuotta kunnalla

Sosiaalitoimen palvelusihteeri Leena Aalto siirtyy eläkkeelle 1.4.alkaen. Hän ehti toimia Lopen kunnan palveluksessa lähes 44 vuotta. Hänen ja Tarja Toivosen kokoama Vuosikirja pitää sisällään kaikki Aallon työvuosikymmenet satunnaisine tapahtumineen.

Kahta kuukautta vaille 44 vuotta pitkän työuran Lopen kunnassa tehnyt Leena Aalto siirtyi eläkkeelle viime torstaina sosiaalitoimen palvelusihteerin virastaan. Hänen kanssaan uutta elämänvaihetta ”kunnanvirastolla”, eli kunnantalolla, olivat juhlimassa entiset ja nykyiset työkaverit, esimiehet sekä tytär ja lapsenlapsi.

Paljon uutta väkeä

Ennen juhlaansa Leena Aalto istui vielä hetkisen työhuoneessaan, jonka pöydällä oli yhdessä hänen entisen työkaverinsa Tarja Toivosen kanssa tehty iso ja paksu vuosikirja. Kirjassa on lukuisia valokuvia, lehtileikkeitä ja tekstinpätkiä, jotka kertovat Aallon työvuosikymmenistä Lopen kunnassa. Kirjan ensimmäiset sivut vievät aikamatkalle vuoteen 1974, jolloin parikymppinen Leena Aalto ponnahti koulunpenkiltä merkonomi- tutkinnon jälkeen työelämään. Samaisena vuonna Toivonen aloitti tehtävänsä Lopen kirjastossa. Kesän ja syksyn Aalto toimi yleisessä toimistossa Olavi Sampon ja Voitto Saranevan alaisuudessa. Syksyllä aukesi sosiaalipuolelle apulaiskanslistin virka, johon Leena Aalto tuli valituksi.

– 1970-luvulla oli kovaa talouden kasvua. Kuntaan tuli uusia virkoja, kuten opiston rehtori, koulutoimenjohtaja, nuorisosihteeri, perhepäivähoidon ohjaaja, maataloussihteeri ja kunnan insinööri. Melkein jokaiselle tuli toimistoapulainenkin. Kuntalan tilat paukkuivat, kun työntekijöitä oli niin paljon, Leena Aalto muistelee.

Sosiaalitoimisto muuttikin vähän myöhemmin Aallon mukaan S-Marketin tontilla olleen päiväkodin alakertaan. Lopen kunnan sosiaalitoimistoa pyöritettiin viiden hengen voimin: sosiaalisihteerinä, myöhemmin sosiaalijohtajana, toimi Kerttu Lassila hänen miehensä Toivo Lassilan ollessa sosiaalitarkkailijana. Toimistoapulaisena toimi Vappu Isomäki. Leena Aallon lisäksi viidentenä työntekijänä oli perhepäivähoidonohjaaja Kirsti Kurki.

Lue lisää torstain 5.4. Lopen Lehdestä!

Miia toteutti unelmansa ja ryhtyi kotipalveluyrittäjäksi

Miia Niskala toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja ryhtyi kotipalveluyrittäjäksi. MiNI Kotipalvelut tarjoaa laajan kirjon erilaisia kodinhoitopalveluja Lopella ja lähiseudulla.

Tevännön kylässä asuva Miia Niskala toteutti pitkään mielessään kyteneen haaveensa ryhtyä yrittäjäksi. MiNi Kotipalvelut tarjoaa kotipalvelua laajalla skaalalla aina siivoustöistä ja asiointipalvelusta, talonmiehen töihin ja auton renkaiden vaihtoon sekä pintaremontteihinkin.

Pari vuotta sitten Hyvinkäältä Tevännölle Sakara-järven rannalle uusperheen emännäksi muuttanut Miia Niskala oli uuden edessä. Kun aiemmin hän asui tyttärensä kanssa kahden kotona, istuu nyt viikonloppuisin yht’äkkiä heidän pöytänsä ääressä lähes tusina päätä.

– Aiemmin en uskaltanut yrittäjyysunelmaani lähteä toteuttamaan, sillä koin säännöllisen elämänrytmin tärkeäksi. Minulla oli silloin vakityöpaikka ja laitoin meidän pienen perheen kaiken edelle. Nyt tilanne on toinen, kun tiedän, että perheen elämä ei ole ainoastaan minun työni varassa, Miia Niskala kertoo.

Yrityksensä uusia nettisivuja ja tehokkaita työvälineitään esittelevä Miia Niskala kertoo, että yrittäjäksi heittäytyminen kieltämättä jännittää häntä. Onneksi perhe tukee kuitenkin täysillä.

– Äitini ja tyttärenikin ovat todenneet, että ainahan olet ollut sellainen touhuaja, että sen kuin rupeat vaan tekemään ja miksi olet näinkin kauan asiaa miettinyt, Niskala naurahtaa.

Lue lisää keskiviikon 28.3. Lopen Lehdestä!

Loppijärven veden laatu on vain välttävä

Heikki Bergholm kävi läpikatsauksen Loppijärven tilasta.

Loppijärven Ystävät ry järjesti viime lauantaina valtuustosalissa yleisötilaisuuden teemalla ”Tutkimuksia ja kokemuksia rehevän järven hoidosta”. Päivän pääpuhujana kuultiin Turun yliopiston emeritus professori Jouko Sarvalaa, joka kertoi Littoistenjärven kokeilevasta ja tutkimuspohjaisesta hoidosta.

Loppijärven heikentynyt tilanne huolestuttaa monia loppilaisia ja kesäloppilaisia, ja sen vuoksi valtuustosalissa riittikin väkeä melkein salin täydeltä. Loppijärven tämän hetkisestä tilasta katsauksen piti tilaisuuden avannut Loppijärven Ystävät ry:n puheenjohtaja Heikki Bergholm.

Fosforipitoisuus nousukiitoon vuonna 2003

Heikki Bergholm aloitti oman puheenvuoronsa esittelemällä Loppijärven veden kesäaikaista pinnan fosforipitoisuuden kehitystä vuodesta 1973 lähtien. Fosforipitoisuus on vesistöjen tutkimuksessa yksi luonnonveden ominaisuutta ilmaiseva suure, jolla pyritään selvittämään vesistön eliöiden ravintotilannetta. Bergholmin kankaalle heijastaman kuvaajan mukaan Loppijärven veden kesäaikainen pinnan fosforipitoisuus oli pitkään varsin tasainen, 20-30 mikrogrammaa litrassa. Käännekohta kehityksessä nähtiin vuonna 2003, jolloin fosforipitoisuus lähti voimakkaaseen kasvuun.

-Vuonna 2013 fosforipitoisuus oli huipussaan. Silloin se oli 100 mikrogrammaa litrassa, mikä on käsittämätön luku! Tämän jälkeen tilanne on jossain määrin tasaantunut. Pari viime vuotta taso on ollut 70-75 mikrogrammaa litrassa, joka on edelleenkin erittäin rehevän järven lukema, Bergholm taustoitti.

Talviaikainen fosforipitoisuus on ollut hivenen nousussa, vaikkakin maltillisesti. Järvessä oleva vapaa fosfori on kesällä levien käytettävissä. Tämä näkyy mittaustuloksissa.

– Lisääntynyt fosforin määrä on näkynyt järven levätilanteessa, vaikka siinä vuosittain onkin ollut vaihtelua. Näiden kahden välillä on kuitenkin selvä yhteys. Loppijärvi oli aikaisemmin järvi, jonka tila oli tyydyttävä tai hyvin tyydyttävä. Nyt järven vedenlaatu on kesäisin korkeintaan välttävä, Bergholm harmitteli ja ryhtyi selvittelemään yleisölle syitä muutokselle sekä esittelemään Loppijärven Ystävät ry:n ja sen yhteistyötahojen tekemiä ponnisteluja tilanteen korjaamiseksi.

Lue lisää keskiviikon 21.3. Lopen Lehdestä!

Kanttorila remontoidaan vanhaa arvostaen

Huoneet ovat nyt yhteinäistä tilaa avarien pariovien ja väliseinään avatun aukon ansiosta. Hento sininen ulkoseinissä on tarkkaan harkittu värivalinta, joka on raikas talvellakin. Tummat hirsiseinät toimivat hyvin vaaleampien pintojen kanssa.
Vuonna 1929 valmistuneella rakennuksella on historia ja tarina

Kaunista tummaa hirsiseinää, valkoiseksi maalattua paneelikattoa, maalatut puulattiat, koristeellisia ja korkeita jalka- ja ovenpieluslistoja, valoisaa ilmettä ja avaruutta. Tätä kaikkea voi löytyä vanhasta kiinteistöstä, kun paikkoja aletaan kunnostaa vanhaa arvostaen. Harkituin toimin rakennuksen alkuperäinen olemus ja henki kuoritaan esiin vuosikymmenten saatossa tehtyjen ratkaisujen alta.

Kun Lopen seurakunta laittoi kanttorin virka-asuntona toimineen kanttorilana tunnetun rakennuksen viime keväänä myyntiin, poikkesi Anne Lukana uteliaana katsomaan. Vuonna 1929 valmistuneella rakennuksella on historia ja tarina ja se on keskeisellä paikalla Lopen kirkon naapurissa, vastamäellä. Vanhoja rakennuksia arvostava Lukana päätyi Loppi-rakkaana ihmisenä jättämään tarjouksen, ja kuinka ollakaan – tuo tarjous tuli hyväksytyksi! Nyt Lukana ja hänen puolisonsa Olli Lukkarinen ovat toteuttaneet kiinteistössä remonttia, vanhaa rakennusta kunnioittaen.

Kestäviä ratkaisuja

– Omiin remonttiperiaatteisiini kuuluu tehdä kestäviä ja pitkäaikaisia ratkaisuita, eikä hankkia kertakäyttöistä ja nopeasti muodista poismenevää, joten päädyin sisustussuunnittelijan käyttöön, kertoo Anne Lukana. Kun on ammattilainen mukana suunnittelemassa kokonaisuutta, ei tule tuplatyötä, kun välttyy toimimattomilta ja harkitsemattomilta ratkaisuilta.

Anne Lukana kutsui paikalle Kytäjällä asuvan, TV:n sisustusohjelmasta tutun Anita Koposen. Koponen näki ammattilaisen silmillään rakennuksen valmiina ja pystyi selittämään, kuinka vanhasta rakennuksesta saataisiin pienillä muutostöillä entistä valoisampi ja toimivampi, aina seinien värisävyjä ja ovien paikkoja myöten.

– Voin lämpimästi suositella, Anne Lukana toteaa. -Perustavanlaatuisessa remontissa, jos sisustukselliset asiat ovat tärkeitä, maksaa suunnittelijan käyttö itsensä ehdottomasti takaisin, kiittää Lukana.

Lue lisää keskiviikon 14.3. Lopen Lehdestä!

Männistön tilalta lähtee suomalaisille vuodessa yli miljoona kiloa perunaa

Tällä linjalla Pekka Männistö erottelee huonot hyvistä ja valikoi siemenperunat omista perunoista.
Perunan viljeleminen vaatii henkilöstöä, tiloja sekä investointeja varastointiin ja perunan käsittelyyn

Tuskin olisi ensimmäisenä 1911 Männistön tiluksille Pilpalaan vuokralle tullut Juho Männistö pystynyt kuvittelemaan sitä, mitä ja missä mittakaavassa tilalla tapahtuu asioita tänä päivänä yli 100 vuotta myöhemmin. Miespolvet ovat vaihtuneet, mutta taas on perunatilalla yksi Juho kasvamassa ja oppimassa pikkupojasta alkaen perunanviljelyn saloja. Tämän juttusarjan tehtävänä on kertoa ainakin meille asiaa tuntemattomille maatilojen vuodenkiertoon liittyviä asioita.

Juho Kustaan jalanjäljissä perinteitä kunnioittaen

Juho Männistö osti lopulta tilan vuonna 1922, jolloin tila siirtyi suvun omistukseen. Pekka Männistön perunatilaa isännöi tänä päivänä Pekka Männistö. Pekka ja Minna Männistö sekä kolme poikaa, Atte, Samu ja Juho, ovat asuttaneet tilaa elokuusta 2016. Perunaa tilalla on viljelty koko ajan, mutta 1970-luvulla perunanviljely lisääntyi merkittävästi mm. torimyyntiä varten. 1980-luvulla alkoi sitten perunoiden tuottaminen myös kauppoihin.  Nykyinen isäntä Pekka otti Matti-isältä vetovastuun viljelyksistä vuonna 2009.

Perunan viljeleminen vaatii henkilöstöä ja tiloja sekä investointeja varastointiin ja perunan käsittelyyn. Koulunkäyntiohjaajana toiminut Minna jäi vanhoista töistä pois ja ryhtyi hoitamaan kokopäiväisesti perunan myyntiä ja asiakkaiden laskutusta vuonna 2012.

– Laatu myy ja huonoa on turha tarjota. Me olemme olleet mm. kolmilla lähiruokamarkkinoilla meidän tuotteilla, kertoo Minna.

Jos joku luulee, että perunatilalla katsellaan talvella vain ikkunasta ulos ja odotellaan laiskotellen kevään tuloa, niin on väärässä. Viime vuoden sadon perunaa myydään läpi talven aina seuraavaan satoon ja valmistautuminen tulevaan viljelyskauteen on koko ajan menossa.

Lue lisää keskiviikon 7.3. Lopen Lehdestä!

Lenita Airisto perheineen sotaa paossa Lopella

Lenita kuvattuna sinikukkaisessa essussaan, joka vaihtui maalla sittemmin sokeriin. Kuva Lenita Airiston kuva-arkistot.
– Kukkaessukin vaihtui sokeriin

Viime viikolla MTV:llä alkoi uutuussarja Kaunis elämä, jossa kahdeksan suomalaista kauneuskuningatarta keskustelee elämänsä vaiheista. Ensimmäisessä jaksossa diplomiekonomi, liikenainen Lenita Airisto (81) käy läpi värikästä elämäänsä, ja elämänsä ensimmäisiä vuosia värittäneitä koskettavia sotamuistoja. Helsingin suurpommitusten alla kaupunkilaiset evakuoitiin ja Lenita perheineen päätyi noin vuodeksi Lopen Läyliäisiin. Tätä lyhyehköä jaksoa Lopella Lenita Airisto sivuaa myös vuosi sitten ilmestyneessä kirjassaan ”Elämäni ja isänmaani”, jossa Suomen historia ja sen vaiheet limittyvät yrittäjänaisen omaan elämään ja uraan, ihmissuhteita unohtamatta.

Lenita Airisto antoi paikallislehdelle poikkeuksellisen haastattelun, käsitellen kirjan sisältöä Lopella vietetyn ajan osalta, sillä tuo ajanjakso oli kaikessa karuudessaan hyvin dramaattinen ja merkityksellinen.

Pommituksilta turvaan Läyliäisiin

Helsingissä asuneen Airiston perheen kuopuksen lapsuuden herätysääni oli ilmatorjuntasireeni. Talvisodan syttyessä marraskuussa 1939 oli Lenita vasta parivuotias (s. 1.1.1937). Lapsen mieliin painui veret pysäyttävä sireenin ulvonta, joka tuntui vatsanpohjassa ja koko kehossa, saaden aikaan pahoivoinnin. Töölöläisen kerrostalon neljännessä kerroksessa asunut Airiston perhe juoksi muiden mukana ilmahälytyksen tullessa kellariin, isosisaren temmatessa kainaloonsa Lenitan.

Ilmatorjuntasireeni hallitsi elämää. Välillä äiti kuljetti kolmilapsista perhettään sotaa pakoon läheiselle maaseudulle, isän palvellessa talvisodan aikana kouluhallituksen määräyksestä eri koulujen matematiikan opettajana, nuoremman väen ollessa rintamalla. Jatkosodan aikana kaikki miehet tarvittiin kuitenkin maanpuolustukseen, ja Reino Airisto palveli muiden matematiikan opettajien tavoin ilmatorjunnassa.

Lue lisää keskiviikon 28.2. Lopen Lehdestä!

Vieno Rantanen on pirteä 100-vuotias

Vieno Rantanen juhli 100-vuotispäiväänsä sunnuntaina. Kuva Maikku Soveri.

– Tähän ikään on monenlaista ollut, paksun kirjankin kaikesta saisi, tuumaa sunnuntaina 100-vuotispäiväänsä läheistensä kanssa juhlinut salonkyläläinen Vieno Rantanen. Pirteästä ja nauravaisesta vanhasta rouvasta ei uskoisi, että elämää on todella takana jo 100 vuotta.

Piikomalla alkuun

Vieno syntyi 18.2.1918 Malvan Nummelaan, Lopen Salonkylään, Otto ja Hilma Nummelan seitsenlapsisen perheen toisena lapsena.

Elettiin aikaa, jolloin leipä ei ollut helpossa.

– Viisivuotiaasta olen itseni elättänyt, toteaa Vieno. Äiti kun laittoi tyttären tuolloin sukulaisperheeseen lapsenlikaksi.

Elämänkoulun lisäksi Vieno ehti käydä kuitenkin neljä vuotta Salon koulua. Matkaa tänne oli kahdeksan kilometriä, ja kun koulukyytejä ei tuolloin tunnettu, taivalsi Vieno sisaruksineen kouluun kesät talvet omatoimisesti, talvisaikaan umpihangessa, itse tehdyillä suksen virkaa toimittaneilla laudan pätkillä.

Viimeisen vuoden Vieno kuitenkin asui koululla, hoitaen opettajan paria lehmää.

Lehmät ja niiden hoito tulikin Vienolle tutuksi. Elämä kun vei heti lapsuudesta lähtien talosta taloon, piikomaan. Eikä kohtelu aina ollut hyvää.

– Hävisin, kun en osannut puoliani pitää, kertoo Vieno. Niinpä Vieno saikin lopulta tarpeekseen.

– Nyt mä menen enkä meinaa! tokaisi Vieno kerran isäntäväelleen, suosiossa olleen iskelmän sanoin, päivän työt tehtyään ja iltaruuan pöytään katettuaan.

Mielissä siinsi haave omasta talosta, ja sen myötä itsellisestä elämästä. Elämä oli heitellyt, ja Vienolle oli syntynyt 22-vuotiaana poika, ja myöhemmin avioliiton myötä nimikin oli vaihtunut Rantaseksi.

Lue lisää keskiviikon 21.2. Lopen Lehdestä!

Pölynimurikauppiaasta veneveistämöyrittäjäksi

Teemu Virtasen veneveistämö on toiminut Launosissa jo vuoden päivät. Kuva: Timo Miettinen.
– Launosissa kunnostetaan venettä Atlantin ylitystä varten

Sanonta, ”muualla tehdään mitä osataan, mutta Lopella tehdään mitä halutaan”, pitää hyvin paikkansa myös yrittäjä Teemu Virtasen kohdalla. Pölynimurikauppiaasta veneveistäjäksi ryhtynyt Virtanen on pyörittänyt puuvenerakentamiseen ja kunnostamiseen liittyvää yritystoimintaansa vuoden verran Launosissa. Veneenrakentajaksi hän valmistui Koulutuskeskus Salpauksesta vuonna 2012.

Ennen veneveistäjäksi ryhtymistään, Teemu Virtanen ehti olla monissa eri ammateissa rakennuksella ja rekkakuskinakin.

– Silloin kun päädyin veneenrakentajakoulutukseen olin työskennellyt ovelta ovelle pölynimurikauppiaana. Kyllästyin siihen ja ajattelin, että nyt opiskelen jonkun itselleni mieluisan ammatin.

– Käsillä tekeminen on aina kiinnostanut minua ja etsin alan koulutusmahdollisuuksia netistä. Ensin ajattelin ryhtyä sepäksi, mutta sitten törmäsin veneenrakennuskurssiin ja innostuin alasta, Virtanen muistelee.

Iso verstas tuo mahdollisuuksia

Kolmivuotisen veneenrakennuksen opintonsa Teemu Virtanen aloitti vuonna 2009. Vuona 2011 hänellä alkoi työharjoittelu järvenpääläisessä PRA-Puuveneessä, jossa hän toimi alihankkijana vielä valmistuttuaankin. Isompia veneitä, kuten Helsingin vesibusseja, Virtanen työsti suoraan satamissa. Suunnitelmissa oli kuitenkin saada toiminnalle oma verstas ja onneksi tilat löytyivät Virtasen kodin läheltä Launosista.

– Vuokrasin aluksi ihan pienen alan hallista, mutta kun pääsimme kauppoihin siitä, on tiloja laajennettu aina tarpeen mukaan. Isot verstastilat mahdollistavat nyt isompienkin veneiden työstämisen täällä, hän iloitsee.

Veneveistämö T. Virtasen kaikki asiakkaat ovat tähän asti olleet suomalaisia ja veneet tulleet pääosin Helsingistä. Yrittäjä kiitteleekin Launosten hyvää sijaintia moottoritien läheisyydessä.

Lue lisää keskiviikon 14.2. Lopen Lehdestä!